Bien-être

Äitiä väsyttää

- 2

Suomen-reissun ensimmäinen viikko viiletettiin pieni neiti rattaissa pressipäiviltä toiselle. Tapasin paljon kollegojani, ystäviä ja tutustuin uusiin ihmisiin. Viikko Helsingissä oli energinen, mutta päästyämme äitini siipiin väsähdin täysin.

Hämmästelin miehelleni yhtäkkistä uupumistani. Enhän minä nyt niin paljoa töitä ja opintoja tee, etten saisi tarpeeksi levätä! Pikkuneitikin nukkuu yönsä tavallisesti hyvin, joten unen puutteesta meillä ei ainakaan kärsitä.

Kehoani kuulostellen päätin pitää totaalisen nollauspäivän viime lauantaina (makasin sohvalla ja katsoin huikean Big Little Lies -sarjan loppuun). Sitten saunanlauteilla sen hoksasin: annan itseni olla väsynyt, koska siihen on nyt mahdollisuus. Äitini suojissa on hyvä levähtää. On onni, että on olemassa isovanhemmat, jotka haluavat osallistua lastenhoitoon. Meidän perheen murheena on tietysti pitkät välimatkat ja minimaalinen tukiverkosto (mieheni vanhemmat ovat kuolleet). Pariisin-kodissa meitä käy auttamassa suomalainen opiskelijatyttö muutaman tunnin kolmena tai neljänä päivänä viikossa, mutta ei se koskaan ole sama asia kuin oman lähiomaisen tuki. Äidin luona voin tehdä esimerkiksi seuraavaa: istahtaa isona tyttönä äitini syliin, halata ja sanoa suoraan olevani väsynyt. Äitini jää riemulla puuhaamaan pikkuneidin kanssa ja tarjoaa päiväunioptiota oman kamarinsa rauhassa. Sänkyyn suoraan sanottuna pukataan. Luksusta.

Viikonlopun aikana olen pohtinut levon merkitystä, siis ihan oikean levon, jossa pidetään taukoa kännykän pläräämisestä tai näyttöpäätteen äärellä olemisesta, että miten voimaannuttavaa on antaa itsensä vaipua joutilaisuuden tilaan, antaa vain ajatusten poukkoilla minne nyt sattuvatkin kulkemaan.

Silti: en voi olla hämmästelemättä sitä, kuinka en muka tunnistanut väsymyksen merkkejä aiemmin? Minähän juuri yritän ylläpitää tasapainosta elämänrytmiä! Johtuuko se siitä, että nykyisin on pyöritettävä niin montaa asiaa kerrallaan, ettei kaiken sen pallottelun lomassa aivot ehdi rekisteröidä väsymyksen tunnetta? Toisaalta tiedostan myös sen, että silloin on jaksettava, kun tukiverkosto on minimaalinen ja arjesta on selvittävä pitkälti yksin.

Mietin myös väsymykseen liittyvää stigmaa: siitä ei puhuta tarpeeksi. Äidit painavat kuin marttyyrit eri työprojektien parissa ja siinä samassa lastenhoito sujuu kuin tanssi. Töiden, harrastusten ja lasten parissa tulisi tasapainoilla onnellisuusmittari kympissä ja suu vaikka väkisin väännettynä virneelle. Annammeko edes itsellemme mahdollisuutta olla väsyneitä? Ja uskallammeko sanoa sen ääneen?

Puhalletaan peli poikki heti: kukaan ei jaksa olla superenerginen koko ajan, vaikka sellaista kuvaa helposti luomme sosiaalisessa mediassa. Hyvässä arjessa pitäisi myös muistaa ottaa irtiottoja ­ – siis sellaisia, joissa ei lähdetä lomalle, vaan ollaan ihan kotona tekemättä mitään sen ihmeellisempää. Sellaista, joka ei maksa meille mitään, mutta antaa sitäkin enemmän pääomaa huomiselle.

Miten sitten kävi minulle tuon vapaapäivän jälkeen? Seuraavana aamuna nukuin vielä pitkään. Mieheni ja äitini leikkivät jo lapsen kanssa, kun minä viimein heräsin aamukahvipöytään. Kävimme myöhemmin perheen kesken pyörälenkillä ja söimme eväitä kivennokareella. Sen kaiken hiljaisuuden keskellä tunsin energiatasoni nousevan. Äidin luokse palattuamme en silti ryykännyt heti töiden pariin, vaan pidin tietokoneen visusti kiinni. Ja eikös se olekin niin, että viikonloppu on pyhitetty levolle? Ehkä meidän moniosaaja-äitien pitäisi tiedostaa tämä paremmin. Ehkei perusarjen kahdeksasta neljään -rytmi ole yhtään hullumpi juttu?

 

We came here to my mother’s place in Northern Finland. Soon as we got here I started to feel really tired. Lucky me, when my mother could help me to look after my little girl, so I did have chance to really relax and sleep off all that tiredness that I felt inside of me. After really easygoing weekend I feel so much better and I have my energy resources loaded.

 

 

2

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Heidi
    8 May 2017 at 11 h 21 min

    Hyvä ja tarpeellinen teksti! Niin vertaistukena kuin keskustelun herättäjänä. Omassa tilanteessani painaa vielä huonot, parin tunnin pätkissä nukutut yöt ja syyllisyys: saan kuulla usein arvostelua siitä, että työskentelen osa-aikaisesti enkä ole 100% kotiäiti, vaikka poikani on niin pieni. Joten eihän silloin, hyvänen aika, voi sanoa olevansa väsynyt, kun “itseppä olet valintasi tehnyt, eikös nyt kannattaisi luopua jostain ja keskittyä siihen tärkeimpään eli lapseen”. Niinpäniin. Äidin sydän pakahtuu. Rakastanhan minä tuota palleroani enemmän kuin mitään, mutta silti olen tasapainoisempi äiti, kun saan tehdä myös työtä, toteuttaa luovuuttani ja puhua aikuisille! Puhumattakaan siitä, ettei minulla yrittäjänä olisi enää työtä, johon kolmen vuoden kuluttua palata ja työpaikka menisi samalla monelta muultakin. Kunpa vain saisi joskus nukkua! 😉

  • Leave a Reply