Browsing Tag

holiday

Travel

Wise packing for a holiday

- 0

Pakkauksen jalo taito eli mitä pakata mukaan aurinkolomalle? Olemme siirtämässä työpisteemme pariksi viikoksi Kanarian saarille, jossa sään puolesta liikutaan 17–20 asteen tuntumassa. Ei siis mitään hellettä luvassa, mutta juuri sopivan leppoisa ilmasto meidän poppoolle. Mutta mitä pakata mukaan? Miten oikeasti muodostaa se järkevä matkapuvusto? Voin todeta, että jokainen pakkaamani matkalaukku on opettanut minua aina hieman maltillisemmaksi matkalaiseksi. Olen oppinut, että useampi karsintakierros kannattaa, ja jossa tähän olisi aikaa, on pakkaaminen syytä aloittaa hyvissä ajoin. Näin välttyy virhevalinnoilta…

Continue Reading

Travel

Holiday reality

- 2

Vaikka Suomessa ei ollakaan varsinaisella lepolomalla, tulee loman tuntu jo siitä, että voi nauttia aamukahvin pihakeinussa ja syventyä hetkeksi lukemaan aluesanomalehteä ja paikallisuutisia. Siinä unohtuu, että kohta pitäisi avata tietokone tai kytkeä puhelimeen netti päälle. Itse asiassa olen kuin huomaamatta siirtynyt takaisin entisaikaan ennen matkapuhelimia, kun “mummolassa” kännykkää tulee katsottua ehkä kerran päivässä. Kesälomafiilistä lisää myös se, kun ulkona työskennellessä voi kuulla naapurin leikkaavan nurmikkoa: se muistuttaa, että jollakin on vapaapäivä, ja ennen kaikkea siitä, että nyt…

Continue Reading

Travel

Dear Finland, I have made a plan

- 3

Kun viime päivät ollaan juostu ympäri kaupunkia, etsitty miehelle pukua elokuussa vietettäviin toisiin häihimme ja hoidettu muita kiireellisiä asioita, alkavat takaraivossa viimein fanfaarit soida, sillä ihan pian koittaa matka kotimaahan. Niin odotettu on tämä reissu, että lentolippujen lähtöpäivää piti aikaistaa. Mitä sitten odotan tulevalta Suomen-reissulta? No, ainakin näitä asioita: Valoisia öitä ja rauhallisia kesäaamuja. Vaikka heräisi missä päin muualla maailmassa helleaamuihin, ei mikään voita kotimaan, raikkaita kesäaamuja. Se tunne on voittamaton, kun voi nauttia aamukahvit kuistilla ja…

Continue Reading

Travel

Road trip in Catalonia

- 3

Rakastan impulsiivisia käänteitä: sitä, kun matkasuunnitelmia voi muuttaa fiiliksen mukaan. Niinpä päätimme vuokrata auton ja suunnata katsomaan Barcelonan lähialueita. Ensin ajoimme Sitgesiin, pieneen rantakaupunkiin, jossa pysähdyimme hörppäämään reissukahvit ja syöttämään tyttömme. Ihastelimme turkoosinsinisenä kiiltävää merta ja kävelimme rantabulevardia. Matka sai kuitenkin vielä jatkua. Nyt cava-viinitilojen kylkeen, Penedésin alueelle, jonnekin sinne, missä vuoristokolmiot rikkovat tasankoa. Sinne tänne ajellessamme viinilaaksojen halki kohti yhä kauniimpaa ja kauniimpaa maaseutua, päädyimme viimein pieneen Torrelles de Foix -nimiseen kylään, josta mieheni löysi Bed…

Continue Reading

Lifestyle Travel

Eräs hotellitarina Barcelonasta

- 2

Mainitsinko, että Barcelonan-matkamme oli hieman epäonninen? Kaikki alkoi jo junasta. Meille oli varattuna istumapaikat mukavine penkkeineen ykkösluokasta. Olin asennoitunut nauttimaan junamatkasta lukemalla ja siinä sivussa vähän töitä tehden, mutta junavaunussamme vallitsi kollektiivinen köhä- ja rähinätauti, jonka vaunullinen aasialaisturisteja oli saanut. Seitsemän tunnin ajan kuuntelin neuroottisena röhinäkuoroa, joka alkoi vierestä ja jatkui dominoefektin lailla aina takapenkille. Sitten se alkoi saman tien uudelleen. Eihän sille mitään mahtanut. Pinnaa kiristi, mutta zeniläisenä hengittelin syvään. Barcelonasta olimme varanneet 4-tähden Hotel Arts Barcelonan…

Continue Reading

Travel

Barcelona – here we come!

- 3

Olen niin innoissani, sillä päätimme lähteä vielä viimeiselle kahdenkeskiselle minilomalle Barcelonaan. Päätös tehtiin viime viikolla ja nyt ollaan jo matkalla. Lentämisen sijaan päätimme matkustaa määränpäähämme junalla. Edessä on siis kuuden tunnin junamatka halki Ranskan kohti Espanjaa. Vaikka Pariisin talvi on ihan eri luokkaa kuin Suomessa, on täälläkin tammi-helmikuun taite ollut raskas, tuulinen ja pimeä. Viimeiset kolme päivää on tuullut ja satanut niin, että olen pelännyt yöllä kattoikkunan romahtavan sänkyymme. Barcelonan-matkasta olen innoissani myös siitä syystä, että tämä…

Continue Reading