Lifestyle

Uusi alku

- 2

Sanotaan se suoraan: pelkäsin julmetusti Kataloniaan muuttoa. Helsingissä iltaisin nukkumaan mennessä tunsin palan nousevan kurkkuun, koska tuleva muutto pelotti. Olin alkanut sopeutua Suomeen niin hyvin. Minusta oli ihana, että kävellen pääsi Helsingin keskustaan, kauppaan ja joogatunnille. Nautin pienen pääkaupunkimme pöhinästä: ei liikaa ihmisiä mutta silti sopivasti aktiviteettia.

Kun sitten saavuimme Barcelonan maakuntaan, iski kovan luokan kulttuurishokki. Elämänmuutos kaupungista pieneen kylään tuntui liian rajulta. Tähän en osannut henkisesti varautua. Nyyhkytin miehelleni, että olisin kuin vankilassa täällä – siihen ei huikea näköalakaan auttaisi! Uusi talo tuntui vieraalta ja ikuiselta remonttityömaalta. En tiennyt mistä aloittaa, joten istuin lamaantuneena muovisella terassituolilla ja yritin rauhassa hengitellä.

Meni toinen päivä ja sitten vielä kolmaskin, mutta kun viimein neljäntenä aamuna heräsin ja aloin keittää kahvia pienessä kämyisessä keittiössämme, tunsin yhtäkkiä oloni kotoisaksi. Sopeutumisriitistä oli selvitty.

Mieheni ihmetteli muutosta: ”Miten vielä eilen halusit pois täältä ja nyt olet kuin olisit aina asunut täällä?” En osannut vastata. Jokin muutos tapahtui sisälläni. Aivan kuin olisin antautunut viimein sille, jota vastaan olen sinnikkäästi tapellut.

Näin siis maalaismaisema vietteli kaupunkilaismimmistä kyläläisen.

Tässä vielä lyhyesti self help -vinkit, miten selvitä äkkijyrkästä kulttuurishokista:

1. Älä teeskentele, vaan käy rauhassa läpi eri tunnetilat. Huuda ja itke, jos siltä tuntuu.

2.Pistä toimeksi. Siivoaminen auttaa aina! Rakenna ympärillesi mukavuusnurkka:)

3. Hyväksy, ettet voi aina sellaisenaan adaptoida arkirutiineitasi paikasta toiseen. Alkushokin jälkeen ole joustava, älä rutiineihin jämähtänyt henkilö.

4. ”Muutos on mahdollisuus” – kliseinen lausahdus, mutta niin totta.

5. Näytä kyntesi, haasta itsesi, astu mukavuusalueelta ulos.

6. Nauti. Luultavasti et tule usein muuttamaan maasta toiseen, joten nauti, kun kaikki on uutta ja jaksat ihmetellä niitä pieniäkin asioita.

7. Anna aikaa. Älä yritä tehdä kaikkia heti. Etsi uusia ystäviä ja aktiviteetteja ajallaan. Tärkeintä on kuitenkin, että viihdyt ensin itsesi kanssa uudessa ympäristössä.

Ok, so we have moved from Helsinki to Barcelona region. To be honest it was a bit shock at first. We were living in Helsinki and Paris and now we are about to install in a small village near Barcelona.

In the first a couple of days I was sure I am never going to adapt this, but then in the forth morning my prejudices were gone. I was feeling happy and the hostess of the house who has always lived here. My husband couldn’t help wondering: What the hell happened? Few days ago you wanted to go and now you are happy to be here. Yep, I am. Ok, there a million thinks to do in the house, but the garden and the view are something that I am going to be happy every day. I am going to write more about our life changing project and the reasons why we decided to move from a big city to a small village.

Stay tuned!

 

2

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    TPan
    13 April 2018 at 6 h 43 min

    Ihanaa, että löysin sattumalta Instan kautta sut ja blogisi. Mä oon paljon maailmalla asunut, nyt 2 vuotta Helsingissä ja kesän lopussa muutto uuteen, omistusasuntoon Barcelonassa! Olisi kiva vaihtaa kuulumisia ja treffatakin myöhemmin ehkä :).

    • Reply
      satu
      13 April 2018 at 10 h 40 min

      Mahtavaa ja ihana kuulla, että tykkäät blogista ja käyt lukemassa. Me asutaan tosiaan Alella-nimisessä kylässä. Treffataan kuule ihmeessä Barcelonassa ja aletaan tutkia kaupunkia:)

  • Reply
    TPann
    13 April 2018 at 16 h 23 min

    Jes, ihanaa, näin tehdään :)! Laitan sulle viestiä! Instassa jo näköjään seuraatkin :). Upeaa ja aurinkoista viikonloppua ja terkut stadista!

  • Leave a Reply