Kesäaikana olen ajautunut kuin huomaamatta vaatepaastolle. Tämä on toisaalta hyvin loogista: kesällä (jos ei ole Suomessa) pärjää vähällä vaatetuksella ja reissun päällä tulee luuhattua päivästä toiseen samassa liehukehameessa ja t-paidassa. Lyhyt kesäaika saa myös nuukaksi: miksi hankkia lisää hellevaatteita, kun niitä käyttää noin kuuden viikon ajan vuodessa? No, olipa kesä tai ei, olen havainnut tuttavapiirissäni vallitsevan uuden trendin, nimittäin vaatepaaston. Stan Smith -tennareiden lailla se on levinnyt kaupungista ja maasta toiseen. ”Olen vaatepaastolla vuoden loppuun”, ”päätin kokeilla ostolakkoa” – näitä fraaseja olen kuullut sieltä ja täältä. Eikä ihme, sillä onhan päivänselvää, että länsimainen kuluttaja omistaa aivan liikaa vaatteita. Ei ole sattumaa, että konmari-ilmiö on niin suosittu juuri meidän ajallamme. Toki vaatepaaston taustalla on ympäristötekijät ja vaateteollisuuteen vahvasti liittyvä epäeettisyys. Saattaapa moni potea maailmanahdistustakin! Toiset taas haluavat kasvattaa luonteenlujuuttaan samalla tavalla kuin viettämällä tipatonta tai lihatonta.
Vaatepaasto on loistava asia. Se saa miettimään omaa kuluttamista ja käyttämään luovuutta oman vaatekaapin sisällön yhteensovittamisessa. Samalla tulee myös pidennettyä vaatteiden käyttöikää, kun vanhoja vaatteita tulee käytettyä tavallista useammin. Selvää on myös, että mitä pidemmälle omaa ostolakkoa jatkaa, sitä varmemmin oma ostokäyttäytyminen muuttuu pysyvästi pitkällä aikavälillä. Uutta vaateostosta harkitaan tarkkaan, ja impulsiivinen ostaminen vähenee. Halu ja tarve erottuvat toisistaan.
Shoppailuhimoiselle vaatepaasto tarjoaa vaihtoehtoisia tapoja vaatekaapin sisällön uudistamiseen. Esimerkiksi vaatteiden tekeminen itse tai vuokraus ovat loistavia vaihtoehtoja ostamiselle. Vaatteiden tuunaaminen ja tekeminen opettavat arvostamaan käsityötaitoja ja ymmärtämään, ettei parin kympin maksava jakku voi olla hinta-laatu-työtunti -suhteeltaan mitenkään perusteltu. Vai kuinka monessa tunnissa sinä kaavoitat ja ompelet vaatteen kasaan?
Vaatteiden lainausmalli on Suomessa vielä aloituspisteessä (aiheesta erittäin hyvä artikkeli täällä), mutta jokainen meistä voisi omassa ystäväpiirissään järjestää vaikkapa vaatevaihtoviikot. Muistan nuoruudessani, kuinka lainasimme ystäväni kanssa toisiltamme vaatteita arkeen ja lauantaidiskoa varten. Miksi emme voisi myös aikuisena toimia näin?
Pitkä vaatepaasto saattaa kuitenkin aiheuttaa päinvastaisen reaktion. Ihmismieli kun toimii välillä nurinkurisesti: sen minkä itseltään kieltää, sitä himoitsee entistä enemmän. Kun tammikuussa päättää ryhtyä vuoden kestävään ostolakkoon, on syyskuussa vaikea muistaa, miksi itseltään on kieltänyt sen pörröisen villaneuleen hankinnan, ja onko sitä rahaakaan tullut säästettyä, kun ostamisen sijaan kulutuskohteen on löytänyt toisaalta. Vaatepaastolaista saattaa myös ahdistaa, kun muut ympärillä pukeutuvat muodikkaisiin vaatteisiin. Tosin loppujen lopuksi mikään ei varmasti tuo suurempaa tyydytystä pitkällä tähtäimellä kuin todeta sekä itselleen että muille: “olen vaatepaastolla”. (Rehellistä pohdintaa aiheesta löydät Kirsikka Simbergin tekstistä.)
Silti uskon, että vaatepaastossakin pätee sääntö kultaisesta keskitiestä. On hyvä aloittaa pienin askelin, vaikkapa muutaman kuukauden mittaisella ostolakolla, ja näin adaptoida uusi ajatusmalli ja muuttaa omaa ostokäyttäytymistään. Vaatepaastoaalto laajemmin voisi aiheuttaa myös suurempaa kysyntää vaatelainaukselle. Suosittelen ottamaan tavaksi muiden paastovillityskuukausien rinnalle. Miten olisi “en osta mitään” -elokuu?
Lue myös:
