All Posts By

satu

Matkalla

Hyvän loman ainekset

-  

Meidän ei pitänyt lähteä hiihtolomalle. Itse asiassa en edes ajatellut moista lomaa ollenkaan ennen kuin havahduin siihen, että päiväkoti olisi seuraavan viikon tauolla. Niinpä päivän varoitusajalla päätimme varata junaliput ja lähteä pohjoiseen äitini luokse. Mietin ensin, että jaksammeko. Kaikki se säätö – ja varsinkin kun meitä on nyt neljä. Lähdimme kuitenkin. Ja hyvä niin. Lomaviikko äidin luona on tehnyt ihmeitä. Liekö se on äidin turvallinen koto vai uinuvan pikkukaupungin tunnelma, mikä ravistelee kaupunki-ihmisestä kiireen ja levottomuuden? Tiedä häntä, lopputulema on…

Continue Reading

Kestävä muoti

Ryhtykäämme vaatekaapin sesonkitalkoisiin

- 1

Kun aurinko on sulattanut lumimassaa sen verran, että asfalttiläikkiä paljastuu sieltä täältä, tiedän, että on aika tehdä vaatekaapilla sesonginvaihtotalkoot. Tiedän, tiedän, että Suomessa ehdimme kokea vielä monta takaiskua nimeltä takatalvi ennen toukokuuta, mutta minun vaatekaappiini kevätvaatteet saapuvat ystävänpäivän tienoilla, ja siellä ne pysyvät aina kesään saakka. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, on minulla tapana jakaa vaatteet syys-, kevät- ja kesäsesonkien mukaan ja pitää esillä vain kunkin kauden vaatteita. Loput pakkaan vaatesäilytyspusseihin ja vien varastoon. Olen kokenut tämän siirtymäriitin kaudesta toiseen järkevänä…

Continue Reading

Oivalluksia

Toisen lapsen kanssa

-  

Okei, poikamme on vasta noin kuukauden ikäinen, mutta uskallanpa väittää, että toisen kerran äidiksi tuleminen on niin paljon helpompaa kuin ensimmäisen kohdalla. Tavallaan tämähän on loogista, mutta silti jaksan hämmästellä, miten tunnen oloni niin paljon erilaisemmaksi kuin esikoisen syntymän kohdalla. Tämän on huomannut myös mieheni. Olin tietysti erittäin onnellinen, kun esikoinen syntyi, mutta kamalan epävarma – kuten varmasti moni tuore äiti. Uskalsin tuskin nukkua, kun pelkäsin, ettei vauva hengitä. Kaipasin myös mieheltäni valtavasti tukea. Tuolloin tosin asuimme Pariisissa, joten kaikki…

Continue Reading

Hyvinvointi

Helmikuun hemmottelulista

- 1

Uusi vuosi tuo tullessaan mahdollisuuden uudesta alusta. On hyvin lohdullista, että kompasteluista huolimatta, me voimme aina aloittaa uudelleen. Perheellemme tammikuu on kirjaimellisesti tarkoittanut uutta alkua, kun poikavauvamme syntyi. Viimeiset viikot olenkin elänyt onnellisuuskuplassa, ehkä hieman eristäytyneenä omassa maailmassani (siksi myös tammikuun hyvän mielen -lista siirtyi helmikuun puolelle).  Kuudennessa kerroksessa sijaitsevasta kodistamme olen tuijotellut Helsingin kattojen ylle ja katsonut, kun lunta sataa hiljalleen ja parveke täyttyy lumesta. Yön pikkutunneilla olen istunut vauva sylissäni keinutuolissa, kuunnellut hiljaisuutta ja tuijottanut taivaalla loistavaa täysikuuta.…

Continue Reading

Lifestyle

Ota vuoden 2019 teemaksi kestävä kehitys! Ainakin näitä asioita se voisi tarkoittaa arjessasi!

- 2

Uusi vuosi 2019 on täällä. Se tuo tullessaan mahdollisuuden muutokseen. Moni tekee uudenvuodenlupauksia ja päättää olla astetta parempi versio itsestään. Entäpä jos tämän vuoden pääteemasi olisikin kestävä kehitys hyvässä hengessä? Ympäristömuutos on globaalisti vuoden tärkeimpiä teemoja, eikä kukaan voi enää piileskellä oman piittaamattomuutensa varjossa tai sillä verukkeella, ettei omilla arkisilla valinnoilla olisi mitään merkitystä. Siksi haastankin sinut mukaan tekemään arkisia ympäristötekoja ja muuttamaan kulutustottumuksia, mikäli ne eivät vielä ole olleet listasi kärkisijalla. Kierrättäminen, hyvän tekeminen muille ja ympäristölle lisää merkityksellisyyden…

Continue Reading

Oivalluksia

Anna aikaa

-  

Milan Kundera kirjoittaa vuonna 1995 ilmestyneessä romaanissaan Kiireettömyys (alk. teos La Lenteur 1993): ”Kun asioita tulee liian nopeasti, kukaan ei voi olla varma mistään, ei yhtään mistään, ei edes itsestään.” Asiat,  kuten ystävät, perhe, yhteisö, jotka yhdistävät meidät, vaativat aikaa kukoistaakseen. Joululomalla ehdin ajatella seuraavasti: En koskaan halua jääkaappiperhettä, siis sellaista perhe-elämää, jossa toisille keskustellaan jääkaapin oveen laitettujen viestien välityksellä, ja että jääkaapin ovi täyttyy kiireisten ihmisten laatimista aikatauluista, joissa syömisetkin on kellotettu – ja jokainen syö yksin milloin nyt…

Continue Reading

Oivalluksia

On taas aika unelmoida

-  

On tullut tilinteon aika. Vuosi 2018 kääntyy loppua kohdin, ja ennen kuin on aika tehdään tilaa uudelle, on syytä kääntää katse vielä hetkeksi menneeseen. Millainen kuluva vuosi sinulla on ollut? Mitkä olivat vuoden merkittävimmät tapahtumat? Mitä ne opettivat sinulle? Minulle vuosi 2018 toi tullessaan joukon muutoksia. Tammikuun lopussa ajaa hurautimme Pariisista Barcelonaan uuteen kotiimme. Toteutimme yhden unelman: Etelä-Euroopassa asumisen. Kohtasimme myös unelman kääntöpuolen, ja lopulta yllättävä raskausuutinen sai meidät suuntaamaan pohjoiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna päätös on tuntunut oikealta, vaikka koko…

Continue Reading

Oivalluksia

Joulun ihme

- 2

Tänä vuonna olen onnistunut välttymään joulustressiltä. En ole ottanut paineita joululahjoista tai täydellisen joulun järjestämisestä. Jokainen joulu on omalla tavallaan erilainen – koskaan se ei ole täydellinen, enkä sellaiseen pyrikään. Joulun pyhät tulevat ja menevät, otan ne vastaan sellaisena kuin ne ovat. Vietämme tänäkin jouluna aikuisten kesken lahjatonta joulua. Lapseni lahjatoiveita kysyessäni sain vastauksesi kryptisen oranssin paketin. Tajusin, että minä vanhempana olen välittämässä lapselleni traditiota, jossa jouluna kuuluu saada lahjoja kuin itsestäänselvyytenä. Olemme hankkineet lapsellemme muutaman kirja- ja pelipaketin. Ne…

Continue Reading

Hyvinvointi

Joulu tulla jollottaa

- 1

Lapsen muskarissa on viime viikot laulettu Joulu tulla jollottaa – ja niinhän se tahtoopi tulla. Ikävä kyllä aika monelle meistä panokset vain kovenevat joulua kohden. Keskeneräiset asiat pitäisi saada valmiiksi  – liittyivät ne sitten opintoihin tai työelämään, siinä samassa perheelliset saavat ravata lasten eri tapahtumien ja harrastusten joulujuhlissa. Kotikin pitäisi ehtiä puunata joulukuntoon, joulukortit askarrella ja lähettää, ja mikä se joulu olisi ilman omatekoisia leipomuksia ja ruokia? Ja kaiken tämän päälle meidän tulisi nauttia kiireettömästä ja stressittömästä joulunodotuksesta. On hyvä…

Continue Reading

Matkalla

Erilainen kaupunkiloma

- 2

Ennen kaupunkilomat tarkoittivat shoppailua ja uuvuttavaa kilpajuoksua paikasta toiseen. Nykyisin panostan hyvään hotelliin ja joutilaisuuteen.  Neljä vuotta sitten, kun olimme juuri tavanneet mieheni kanssa, vietimme viikonloppuloman Tallinnassa. Yövyimme ihanassa hotellissa, kiersimme tunnelmallisissa kahviloissa ja baareissa ja kävimme vähän shoppailemassa. Muuten niin täydellistä viikonloppua seurasi paluun laivamatkalla ostokrapula. Mitä hemmettiä menin taas ostamaan? Olin sortunut pahan luokan alennusmyyntishoppailuun. Ostokrapula tuntui kurkussa siinä missä laiva keinui kohti Helsinkiä. Tuon reissun jälkeen moni asia on muuttunut. Palasimme neljän vuoden jälkeen Tallinnaan samaan Swissôtelliin…

Continue Reading