Hei, olen Satu,
vapaa kirjoittaja, stylisti, vaatesuunnittelija ja yrittäjä — ammattinimikkeitä tuppaa olemaan paljon. En niistä niinkään välitä; olen vain kiinnostunut monista asioista ja haluan tehdä asioita, joista tykkään.
Asun ranskalaisen puolison, kahden lapsen ja löytökissani kanssa Raaseporissa pittoreskin Fiskarsin kylän kyljessä. Ennen asuimme Helsingissä, Pariisissa ja Barcelonan liepeillä, nykyisin olen kai citymaalainen ja löytänyt omanlaisen mielenrauhan maaseudulta.
Pidän hitaista aamuista, mutta tehokkaista päivistä.
Rakastan kirjoittamista, kirjallisuutta ja kaikkea kirja-alaan liittyvää. Lempikirjailijoitani ovat Rachel Cusk ja Virginia Woolf. Opiskelin aikoinaan yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä, ja myöhemmin vielä kirjoittamistakin.
Olen tyylilyyli ja visuaalinen ihminen. Pukeutuminen on aina ollut osa identiteettiäni ja tapa ilmaista itseäni. Teen ammatikseni toisinaan stailauksia lehtiin ja mainoksiin — se on yksi lempityötehtävistäni kirjoittamisen rinnalla! Pidän myös vastuulliseen pukeutumiseen liittyvien ilmiöiden tutkimisesta, ja niistä kirjoittamisesta.
Tykkään: kissoista, vuodenajoista, aikakauslehdistä, suklaasta, alpakoista, hirsitaloista, tunnelmallisista kahviloista, tanssimisesta, Twin Peaks -sarjasta – ja jep, olen ikuinen Take That -fani (it’s the 90’s baby).
No niin, nyt tiedät jotain minusta…
Tavataan blogin puolella!
Xx
Satu