Avainsana-arkisto: pukeutumisvinkit

Vaatekaappianalyysi – ja kuinka vaatteiden käyttöikää pidennetään

Juttelin puhelimessa erään työprojektiini liittyvän naisen kanssa. Hän kertoi nolona omistavansa järkyttävän määrän kenkiä. Kaapin pohjalla oli useampi kenkäpari, joita hän ei ollut koskaan käyttänyt. Nainen kertoi, että korkokenkien sijaan arkena oli helpompi laittaa tennarit jalkaan, kun tiedossa oli kiireinen palaveripäivä ja paljon liikkumista paikasta toiseen. Toisin sanoen vaatekaapin sisältö ei loppujen lopuksi palvellut todellista tarvetta.

Käsi ylös, kuka tunnistaa tilanteen? Faktathan puhuvat puolestaan siinä, että länsimainen nainen omistaa reippaasti yli käyttötarpeensa vaatteita ja asusteita. Vaatteita on niin paljon, että runsaudenpula aiheuttaa lamaannuttavan ahdistuksen ja efektin siitä, ettei vaatevalikoimasta löydy sopivaa päällepantavaa. Eräs selitys, miksi näin on käynyt onnettomalle kuluttajalle, johtuu vaatteiden halvasta hinnasta ja siitä, että noin 40 prosenttia vaateostoksista tehdään impulsiivisesti (Press 2016, 42). Tieto on masentava. Uuden ostamisen sijaan meidän on palattava omalle vaatekaapillemme ja ryhdyttävä ilmastotalkoisiin. Alta löydät vinkkini, kuinka omasta vaatekaapista tehdään löytöjä ja miten vaatteiden käyttöikää pidennetään. Niin ja: jos keittiöpsykologia kiinnostaa, voit aina tehdä vaatekaappianalyysin. Millainen pukeutuja sinä olet?

Järjestä, karsi ja tee vaatekaappianalyysi

Eli siis sovella keittiöpsykologiaa, ole kartalla, millaisia vaatteita omistat ja opi tuntemaan itsesi ja tyylisi vaatekaappisi sisällön perusteella. Esitä itsellesi tuhannen taalan kysymyksiä, kuten: Millaisia hutiostoksia oikeasti teet? Ostatko värikäskuosisia vaatteita, joita et osaakaan arjessa käyttää? Huomaatko, että vaatekaapistasi uupuu neutraaleja perusvaatteita, kuten mustat housut, bleiseri tai laadukas neule? Usein ongelmaksi muodostuu se, että kirjavassa vaatekaapissa on kyllä sisältöä, mutta sieltä uupuu neutraalin sävyiset vaatteet, joihin väripilkkuja yhdistää. Toisaalta olemme sen verran mukavuudenhaluisia ja kaavoihin kangistuneita, että ostamme samankaltaisia vaatteita, mikä puolestaan saattaa ruokkia kierrettä siitä, että pukeudut ”vääränlaisiin” vaatteisiin.

Opi luopumaan vaatteista, joita et käytä

Voit myydä vaatteet kätevästi eteenpäin netti- tai itsepalvelukirppareilla tai antaa ne hyväntekeväisyyteen. Ennen kuin kierrätät vaatteen eteenpäin, mieti, voisitko vielä pienellä tuunauksella saada vaatteesta sinua palvelevan. Esimerkiksi hameenhelmaa voi lyhentää tai pidentää ompelemalla siihen frillakaitaleen. Farkun lahkeet voi pätkäistä vajaamittaisiksi tai tehdä niistä kesäksi sortsit. Onko sinulla vaatetusalalla toimiva tai ompelutaitoinen ystävä? Kysy häneltä vinkkejä vaatteiden tuunaamiseen.

Erota kevät- ja kesäkauden vaatteet talvisesongin puvustosta

Näin teet tilaa vaatekaappiisi ja saat sen pysymään järjestyksessä. Samalla sinulle muodostuu käsitys siitä, millainen on garderobisi sisältö seuraavien kuukausien aikana. Pidä mielessä tämä: omistat liikaa vaatteita, jos arkipuvustosi ei mahdu yhdelle vaaterekille.

Riko kaavaa!

Toisaalta voit myös rikkoa sesonkiajattelun kaavaa, kuten minä teen (ja kuvissa näkyy). Puin hempeänsävyisen kesämekon syksyisen ruskean jakun ja nilkkureiden kanssa. Yhdistämällä hempeän sävyisiin kesävaatteisiin syksyisiä sävyjä ja vaihtamalla asusteita, saat kesävaatteesta salonkikelpoisen vielä pitkälle syksyä. Samalla tehostat vaatteen käyttöastetta.

Sama sääntö pätee juhlavaatteisiin. Nehän roikkuvat roikkuvat suurimman osan ajasta henkarissa. Ala siis käyttää niitä arkena. Esimerkiksi kapeaolkaiminen mekon alle voi pukea arkisen t-paidan tai pooloneuleen. Kun jalkaan laittaa tennarit, on juhlavibat asusta kaukana. Muutenkin orastavalla pikkujoulukaudella pieni bling bling arkeen ei voi olla koskaan pahasta.

H niin kuin huolto

Opettele huoltamaan vaatteistasi siinä missä huolehdit omasta hyvinvoinnistasi. Tee huoltotoimenpiteet vähintään muutaman kerran vuodessa, kun vaihdat vaatekaapin sisällön sesongin mukaan. Tuuleta ja harjaa neuleet, vie kengät suutarille ja suorita muut tarvittavat toimenpiteet. Loistavia vinkkejä erilaisten materiaalien huollosta löydät Arkivé Atelierin verkkosivuilta. Arkivé Atelier tarjoaa täsmävinkkejä vaatteiden ja asusteiden huoltoon selkokielellä, ja kauniit kuvat inspiroivat huolehtimaan jo omistamistasi vaatteista. Omalla huoltolistallani ovat mokkasaappaat, joihin oli muuton yhteydessä valunut matkalaukussa jotain nestettä sekä vanha Cosin merinovillamekko, joka on nyppyinen ja siinä on pari pientä reikää niskassa. Katsotaan saanko näistä arkikelpoiset.

Muista: vaatekappaleiden määrän sijaan siisti ja laadukas vaate on tyylikkyyden mittari.

Vinkki: Entä jos ensi kerralla shoppaillessa sijoittaisitkin vaate- ja kenkähuoltosettiin? Ei muuten yhtään hullumpi joululahjaidea sille, jolla on jo kaikkea.

Pidä myös mielessä tämä: jokaisella vaatteella on oma elinkaari. Sinun tehtäväsi käyttäjänä on pidentää jo kovasti valmistusvaiheessa hiilijalanjälkeä tuottavan vaatteen käyttöikää huoltamalla ja käyttämällä sitä vuodesta toiseen. Amen!

Palataanpa vielä alun puhelinkeskusteluun. Niin, mitä neuvoksi naiselle? Kehotin häntä alkaa käyttämään niitä ihania korkkareita arjessa. Suosittelin sujauttamaan arkilaukkuun yhdet kenkäparit, jotka voisi vaihtaa jalkaan ennen palaveria. Samaa neuvoa noudatan itsekin – sitä kun ei koskaan tiedä, minne päätyy.

Kuvan vaatteet:

Mekko – Marimekko / Relove (käytetty)

Samettibleiseri – Zara (ostettu käytettynä)

Mokkanahkanilkkurit – Vagabond (pari vuotta vanhat)

Kanvaasilaukku – Marimekko (hankittu kesällä)

Tekstissä mainittu lähde:

Press, Clare 2016: Wardrobe Crisis – how We Went From Sunday Best to Fast Fashion. Skyhorse Publishing.

Lue myös:

Karsi, kierrätä, vapaudu!

6 syytä, miksi vaatteet kannattaa ostaa käytettyinä

Tiedostava kuluttaja ostohysterian partaalla – ja näin siinä kävi!

Tarina tahraisesta villapaidasta

Mitä pakata mukaan kaupunkilomalle?

Onneksi kesällä ei tarvitse murehtia eri vaatekerrosten yhteensovittamisesta, vaan riittää, että vaatekaapissa on muutama kesämekko ja pari monitoimivaatetta, jotka eivät aiheuta päänvaivaa matkalla. Viimeaikaiset lomareissussa ovat opettaneet, että kaupunkiloma sujuu huoletta, kun on valmiiksi miettinyt muutaman asukokonaisuuden, joita varioimalla saa myös useamman bonusasukerran.

Kas näin se toimii:

Kun lomakohteessa mittarissa on lähemmäs kolmekymmentä astetta, otan mukaan yhden pitkähihaisen paidan suojavaatteeksi, mutta jätän muut pitkähihaiset – ja lahkeiset vaatteet kotiin. Tavallisesti helteisinä päivinä tykkään luuhata vanhoista leviksistä pätkityissä farkkusortseissa, mutta olen huomannut, ettei coolit sortsit ole se toimivin alaosa helteisessä kaupunkimiljöössä. Näin ollen suosin mieluummin ohutkankaisia sortseja. Lyhyet mekot olen puolestaan vaihtanut midi- tai maksihameeseen, sillä tuulenpuuskan sattuessa helmaa saa olla nylimässä alas jatkuvasti. Tämä myös vaikeuttaa kävelyä. Lisäksi lapsen kantaminen ja nostaminen on turvatumpaa, kun ei pepunvilauttamisvaaraa.

Reissussa maksimekko on must. Hankin tänä kesänä & Other Storiesista silkkisen maksimekon, joka toimii sekä arkivaatteena että tyylikkäänä leninkinä iltamenoihin, kunhan siis jalkaan vaihtaa tolppapohjaiset sandaalit ja olalle pienen käsilaukun. Unohda trikoomekot, kiinnitä sen sijaan huomiota vaatteen materiaaliin (luonnonmateriaali on aina hengittävämpi), olkainten leveyteen ja pääntien muotoon. Leveäharteisena v-pääntie on ainakin minulle se ideaalein. Pidän myös siitä, että silkkimekossani on vyö, jolla loihdin kurvit esille.

Ylä- ja alaosien yhteensovittamisessa kannattaa noudattaa seuraavaa logiikkaa: kun alaosana on lyhyet sortsit, valitse yläosaksi peittävä t-paita ja laita jalkaan mieluummin tennarit kuin sandaalit. Ai miksi? Muuten asukokonaisuus näyttää kuin olisit tulossa suoraan rantahietikolta. Sama sääntö pätee toisinpäin: kun yläosana on ohut narutoppi tai olkapäät paljastava paita, on syytä luottaa culottes-housuihin tai pidempään hameeseen. Huomaa, että nyt korolliset sandaalit tai kiilakorkokengät sopivat taas kuvaan.

Viikonloppulomalle otan mukaan kolme kenkäparia, joista korolliset sandaalit laitan jalkaan lentokentälle. Näin teen tilaa muille käsimatkatavaroille. Toisena parina mukanani kulkevat nahkasandaalit ja viimeisenä ne jokapaikan tennarit.

Päällystakkina suosin farkkutakkia, joka on helppo yhdistää mihin tahansa asukokonaisuuteen. Huomaa tämä: kun mukanani on farkkusortsien sijaan ne kankaiset, sopii denimitakki myös tämän alaosan kanssa.

Lisäksi mukanani on leveä, kirjava huivi, joka sekä suojaa kylmältä että piristää yksivärisiä asukokonaisuuksia. Lämpimissä lomakohteissa elegantti lierihattu on tietysti must – ja se viimeistelee kivasti tyylin.

Täydellinen korikassi on minulla vielä hakusassa, mutta löydän sen aikanaan. Ehkäpä Italiasta? Sitä ennen olalla roikkuu vanha kangaskassi. Marimekko-logokassi kulkee sekin aina mukana – suomalaisia kun tässä ollaan!

Entäpä muut asusteet? Pienessä korupussukassa minulla kulkee mukana yhdet näyttävät korvariipukset ja rannekoru. En ole koruihmisiä, mutta reissuun pakkaan mukaan aina muutaman killuttimen. Näin samalla maustan niitä paria asukertaa, joilla pärjään viikonloppureissun.

Kun tätä samaa kaavaa on toistanut useaa otteeseen, on pakkaaminen nykyään vaivatonta. Pakkaamista helpottaa myös se, että otan reissuun matkaan luottovaatteita, joita käyttää tavallisina kesäpäivinäkin.

Enää tarvitsee murehtia, mitä pakata mukaan pikkuneidille. Se sitten onkin jo toisen jutun aihe.

What to bring with you for a weekend holiday?

Well, this is what I take with me:

– Comfortable shorts that are easy to mix with different upper parts

– Rather midi or maxi skirt than a short dress. Especially now when I am a mother and caring my girl along, so I don’t want to my hem lines to go up when I am picking her up.

– A quality maxi dress. Don’t just buy that cheap jersey one, but invest in an one color silk dress, which you can wear day and night. I got my favorite one from & Other Stories and I have been wearing it ever since. For the evening I just change my heeled sandal on and finish the style with little bag and statement earrings.

– For the shoes I always bring three pairs with me: heeled sandals, basic leather sandals and sneakers. Tip: wear the heaviest shoes when going to airport, this is how you save space in your luggage.

– Think this rule:when you wear short down part, wear something cover up on the upper part. Same goes the other way around.

– Demin jacket is the best coat option: it goes with every outfit. Trust me!

– With big, pattered scarf you spice up your style

– Bring a couple of statement jewellery with you

– Summer holiday is nothing without an elegant brimmed hat and a basket bag

And then: just enjoy, it’s summer!

Read more:

Osa II: täydellinen lomapuvusto!

Wise packing for a holiday