Avainsana-arkisto: sustainable fashion

Aloita vuodenvaihteen vaatedetox näillä helpoilla askelilla!

Viimeistään tammikuussa se iskee, nimittäin ostokrapula. Marras- ja joulukuu ovat yhtä kulutusjuhlaa: on Black FridayCyper Monday ja vielä kirsikkana kakun päälle veronpalautukset. Käsi ylös, sorruitko sinäkin ostamaan uuden pikkujoulumekon tai söpön puuvillapyjaman? Tuliko elettyä yli varojen? Ei hätää, sillä nyt käsillä on uusi vuosi, jonka turvin on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä ja päivittää omia kulutustottumuksia. Tammikuu on tyypillisesti erilaisten dieettien, tipattomien ja kuntosalijäsenyyksien kulta-aikaa, mutta siinä sivussa ei tulisi unohtaa tehdä ryhtiliikettä myös puketumisen osalta. Entäpä jos ryhtyisit tänä vuonna muutaman kuukauden mittaiselle vaatepaastolle? Tai vain muuten kiinnittäisit yhtä tietoisemmin huomiota ostokäyttäytymiseesi laatimalla esimerkiksi tiukan budjetin vaatehankinnoille. Aina voit ainakin siivota vaatekaappisi – ilmasta terapiaa ja hyvällä lykyllä oma vaatekaappi toimii löytöjen aarre-aittana. Alta löydät kuusi helppoa keinoa, joilla otat askeleen kohti vastuullisempaa vaatekaappia.

1.Tee inventaario vaatekaapillesi. Laske kaikki omistamasi vaatteet ja luokittele ne eri kategorioihin. Luultavasti toteat: omistat liikaa vaatteita. Tämä on varmasti totta! Tiesitkö, että käytämme itse asiassa noin 10 % vaatekaappimme sisällöstä? Suurin osa omistamistasi vaatteista lojuu siis käyttämättömänä vaatekaappisi hyllyillä. Inventaario onkin hyvä tapa aloittaa vuosi puhtaalta pöydältä, lajitella vaatteet säilytettäviin ja kierrätettäviin. Samalla saat kvantitatiivista tietoa siitä, kuinka paljon omistat vaatteita. Lukemat tarjoavat hyvän herätyksen! Näin kävi ainakin minulle, kun tein ensimmäisen inventaarioni.  Ehkä myös teet muutaman vaatelöydön omalta vaatekaapiltasi? Vaatepaastolla juuri oma vaatekaappi on sinun vaatekauppasi.

2. Karsi ja kierrätä. Anna käyttämättömät vaatteet hyväntekeväisyyteen. Itsepalvelukirpparit ja Facebookin kierrätysryhmät ovat myös hyvä tapa löytää tarpeettomalle vaatteelle tai asusteelle uusi omistaja. Samalla tulee tienattua muutama eurokin ja joku muu saa uuden käyttövaatteen.

3. Pidennä vaatteen käyttöikää. Eli opettele käyttämään niitä ehkä-pinon vaatteita. Opettele myös korjaamaan vaatteita itse, kuten parsimaan sukkia tai ompelemaan vaatteesta irronnut nappi paikoilleen. Jos omat taitosi eivät riitä, vie vaate korjattavaksi paikallisompelijalle. Näin tuet samalla pienyrittäjää.

Yksi vaihtoehto vaatteiden elinkaaren pidentämiseksi on niiden muodistaminen – usein vielä helpoin keinoin! farkut voi pätkiä trendikkäästi vajaamittaiseksi tai hihansuihin voi ommella frillakaitaleet ja voilà, vaatekaapissasi on uusi-vanha-vaate. Sitä paitsi itse tuunattu vaate on varmasti sinulle arvokkaampi kuin ketjuliikkeen vastaavanlainen vaate.

4. Ryhdy vaatepaastolle. Aloita ensin pienin askelin. Ryhdy parin kuukauden mittaiselle vaatedietille, jonka aikana et osta uusia vaatteita. Kirjaa ylös mietteitäsi ja laske säästösi. Vaatepaastolle ryhtyminen saattaa olla monella hyvin vaikeaa, ja itseään on helppo huijata: lahjaksi saatu vaate, pitäisikö sitä vastaanottaa?  Joka tapauksessa väkisinkin ostolakon aikana tulee kyseenalaistettua omia kulutustottumuksia ja sietämään sitä, miten omien loputtomien ostohalujen kanssa oppii elämään. Tuloksena olet takuuvarmasti astetta tiedostavampi kuluttaja.

5. Vaihda tai lainaa vaatteita ystäväsi vaatekaapilta. Vaatteiden lainaaminen tai ylipäätänsä vuokraaminen on meille vielä vierasta. Olemme tottuneet omistamaan vaatteemme. Tavaraan hukkuvassa maailmassa jatkuva kuluttaminen ja uuden hankkiminen ei voi jatkua loputtomiin. Meidän pitäisi ajatella toisin ja suhtautua vaatteiden omistamiseen kuin kirjastosta lainattuun kirjaan. Suomessa vaatevuokraamoja on vielä vähän, mutta tulevaisuudessa vuokrauskonsepti tulee varmasti kehittymään. Hyvä esimerkki vaatevuokraamon toimintalogiikasta löytyy Vihreät vaatteet -sivustolta täältä.

6. Pyri vaikuttamaan. Et ehkä voi muuttaa tekstiiliteollisuuden alaa kerrallaan, mutta voit antaa vaateyrityksille arvokasta palautetta. Ajattelet ehkä, ettei kuluttajan sanalla ole merkitystä, mutta kyllä sillä on! Anna reippaasti kuluttajapalautetta yrityksille ja kerro, mikä mättää. Kun joukossa on kaltaisiasi vastuullisia kuluttajia, on volyymi suurempi, ja sitä vakavammin yrityksen sisällä kuunnellaan viestiäsi. Vaateyrityksiä voi esimerkiksi lähestyä heidän sosiaalisen median sivustoilla. Näin yrityksillä tulee paine vastata viestiisi.

Tiivistäen: Pyri pidentämään vaatteen käyttöikää, vähennä impulsiivista shoppailua, hanki vaatteet käytettyinä ja paastoa. Kun hankit uuden vaatteet, varmista, että vaate on valmistettu laadukkaasta materiaalista, joka kestää aikaa. Mieti myös jokaisen oston kohdalla, käytätkö vaatetta vielä mummona? Pyri ajattelemaan kestävyys, ei muodikkuus edellä.

Here is some easy steps that you can try toward more sustainable wardrobe. New year it is a good excuse to start it.

1. Make an inventory oin your wardrobe. This is how you get real information how much do you own clothes. For western people this is a good wake up call! By counting your clothes, you actually get the idea how much you own. Who knows, maybe you find some old piece of clothing that you can start wear again.

2. Sort of your clothes and recycle the clothes that you don’t wear. Give the cleaned clothes to charity or sell them on Ebay or through Facebook. This is a good way to earn some extra cash and give the clothes a new home.

3. Lenghten the time that you you a piece of clothing. This is the best thing we as a consumer can do. It means that you start taking care of your clothes. Maintain shoes, repair clothes by yourself or take them to a dressmaker. This is how your support your local artisan, too. Also, you can always modify your clothes and make them new and trendy again.

4. Start a shopping diet. Try with easy steps and just for a couple of months for the beginning. This is a good way to learn and get familiar with your shopping habits. Even if you try this only a short time, I am sure you learn a lot about yourself – and safe enviroment and money, too. Often it is that we get obsessed by some need to by a new trendy clothes and then when we get it, we want something else. It is an endless circle that we get into.

5. Borrow and change clothes with your friends. Organize a girl’s night and swich clothes.

6. Have an inpact! Give feedback to clothing companies. Tell them what is wrong, tell them that you want more quality, more environmentally friendly and ethical made clothes. You might think, it doesn’t matter, but it does – when we do it together! Companies do have interest in what we consumers think. Start do it, wrire an email or leave a comment to the company’s Facebook page.

Shortly:

Buy less, buy quality.

Buy durability.

Always look for sustainable clothes or choose to buy second hand ones.

Never put your clothes in the bin. Recycle.

Read more:

How many clothes do you own?

Toward sustainable clothing

Tiedostava kuluttaja ostohysterian partaalla – näin siinä kävi!

Tarina tahraisesta villapaidasta

 

Syksy tuo tullessaan vaatekaapin siivoustalkoot. Minulle tämä tarkoittaa kesävaatteiden siirtämistä varastoon ja talvikauden vaatteiden nostamista rekille. Olen noudattanut tätä vaihtometodia muutaman vuoden ja havainnut sen hyväksi tavaksi organisoida sekä vaatekaappini sisältöä että mieltäni. Ostohimojakin tämä hillitsee, kun uuden kauden vaatteet tuntuvat houkuttelevilta oltuaan puoli vuotta poissa näkyvistä. Samalla tulee suoritettua karsintakierros ja vaatehuoltoakin.

Tänä syksynä koin kuitenkin muutaman epämiellyttävän yllätyksen. Lempivillapaitaani oli jäänyt rinnuksille meikkivoidetahra, jota en ollut vaalealla neulepinnalla huomannut (vauvavuotena moni tämän tärkeysluokan asia on jäänyt huomaamatta). Viisi vuotta sitten Cosista ostamani merinovillamekko oli puolestaan päätynyt turkiskuoriaisen nakertamaksi, niin että niskan kohdalle oli tullut muutama reikä.

Mikä siis neuvoksi? Hetken jopa mietin vaatteiden kierrättämistä eteenpäin ennen kuin havahduin: kyllä vaatteista saa vielä käyttökelpoiset! Ja: piru vie minä vielä pidän näitä! Tiedostavana kuluttajana eräs tärkein tehtäväni on juuri pidentää vaatteiden käyttöikää. Pienten kosmeettisten virheiden peittely vaatii tietysti aikaa, vaivaa ja joukon luovia ratkaisuja, mutta lopputuloksena saan vanhoista vaatteista jälleen käyttökelpoisia.

Mitä siis näille kahdelle villavaatteelle tapahtui?

Yritin poistaa kuivunutta tahraa villapaidasta useaan otteeseen, mutta tuloksetta. Pesulaan en ole vielä neuletta kiikuttanut, sen sijaan päädyin väliaikaisratkaisuun ja kiinnitin tahrakohtaan rintakorun. Puin neuleen välittömästi päälle ja yhdistin sen kiiltävään kynähameeseen. Kas näin: tätä neuletta ei yksi tahra kaada!

Neulemekon korjaamista varten alkoi parsimistalkoot. Villamekko on onneksi tummansininen, joten paikkajälkiä tuskin kukaan huomaa niskasta (tosin sinä siellä tiedät tämän). Tämän jälkeen kävin vielä neulemekon läpi villakammalla ja tarrarullalla. Nyt mekko on taas käypä arkivaate.

Tämä saattaa kuulostaa turhalta arkihöpinältä, mutta esimerkeilläni haluan osoittaa, että vanhasta ja reikäisestä vaatteesta saa kyllä vielä pätevän arkivaatteen. Samalla haluan haastaa sinut toimimaan samoin. Valitse kaapistasi edes yksi huoltoa tarvitseva vaate, tee tarvittavat toimenpiteet ja ota vaate jälleen arkikäyttöön.

Kanna vaatetta sitten asenteella, kuten allekirjoittanut tahraista (lempi)villapaitaansa.

————————————————-

Yes, it is a fall again. Closet wise for me it means that I go through my wardrobe and change the clothes from summer to autumn style. This is kind of meditative ritual for me – at the same time I tend to tidy my closet and mind. This changing ritual, that I have been doing a couple of years now, is also restraining me for buying new clothes – which tend to happen every fall season. Also, this going through your closet gives time to maintain the clothes.

This season I did experience some unpleasant surprises: in one of my favorite pullover had a foundation cream stain on it on the chest. Noooo! Then my old merino wool dress from Cos had a couple of hole in it.

So what to do? First as my fast mind was thinking, I thought about putting these clothes to a nearest fundraising box. Then I thought again: wait a minute; this is not how a conscious consumer is acting. Our most important mission is to lengthen the life of clothing. (Of course I could do that by giving the pullover to a charity shop, but personally I cannot be sure what happens to this piece of clothing. Then again: if there is a stain on a pullover, which you cannot remove, it doesn’t mean that you need to abandon it.

So what did I do?

Of course I tried many times to remove this stupid stain, but it didn’t go away. Then I thought another solution and put a brooch on it. Now I am wearing my favorite sweater and I love it. Even my husband thought the brooch is cool.

For the wool dress the solution was easy: I just got a needle and some string from my haberdashery box and fix the little holes and voilà: now I can wear the dress again. Of course you know the story but nobody can actually see that this dress needed a bit of fixing.

Anyway, with these examples I wanted to demonstrate how the unwearable comes wearable again. Also, I want to encourage you to do the same. Instead of abandoning old clothes, fix them if needed and start wearing them again – like I do by wearing this stain-brooch-favorite-sweater.

Read more:

You are what you wear

A shopping diet is the new black

What slow fashion?

 

Vaatepaasto on uusi musta!

Kesäaikana olen ajautunut kuin huomaamatta vaatepaastolle. Tämä on toisaalta hyvin loogista: kesällä (jos ei ole Suomessa) pärjää vähällä vaatetuksella ja reissun päällä tulee luuhattua päivästä toiseen samassa liehukehameessa ja t-paidassa. Lyhyt kesäaika saa myös nuukaksi: miksi hankkia lisää hellevaatteita, kun niitä käyttää noin kuuden viikon ajan vuodessa? No, olipa kesä tai ei, olen havainnut tuttavapiirissäni vallitsevan uuden trendin, nimittäin vaatepaaston. Stan Smith -tennareiden lailla se on levinnyt kaupungista ja maasta toiseen. ”Olen vaatepaastolla vuoden loppuun”, ”päätin kokeilla ostolakkoa” – näitä fraaseja olen kuullut sieltä ja täältä. Eikä ihme, sillä onhan päivänselvää, että länsimainen kuluttaja omistaa aivan liikaa vaatteita. Ei ole sattumaa, että konmari-ilmiö on niin suosittu juuri meidän ajallamme. Toki vaatepaaston taustalla on ympäristötekijät ja vaateteollisuuteen vahvasti liittyvä epäeettisyys. Saattaapa moni potea maailmanahdistustakin! Toiset taas haluavat kasvattaa luonteenlujuuttaan samalla tavalla kuin viettämällä tipatonta tai lihatonta.

Vaatepaasto on loistava asia. Se saa miettimään omaa kuluttamista ja käyttämään luovuutta oman vaatekaapin sisällön yhteensovittamisessa. Samalla tulee myös pidennettyä vaatteiden käyttöikää, kun vanhoja vaatteita tulee käytettyä tavallista useammin. Selvää on myös, että mitä pidemmälle omaa ostolakkoa jatkaa, sitä varmemmin oma ostokäyttäytyminen muuttuu pysyvästi pitkällä aikavälillä. Uutta vaateostosta harkitaan tarkkaan, ja impulsiivinen ostaminen vähenee. Halu ja tarve erottuvat toisistaan.

Shoppailuhimoiselle vaatepaasto tarjoaa vaihtoehtoisia tapoja vaatekaapin sisällön uudistamiseen. Esimerkiksi vaatteiden tekeminen itse tai vuokraus ovat loistavia vaihtoehtoja ostamiselle. Vaatteiden tuunaaminen ja tekeminen  opettavat arvostamaan käsityötaitoja ja ymmärtämään, ettei parin kympin maksava jakku voi olla hinta-laatu-työtunti -suhteeltaan mitenkään perusteltu. Vai kuinka monessa tunnissa sinä kaavoitat ja ompelet vaatteen kasaan?

Vaatteiden lainausmalli on Suomessa vielä aloituspisteessä (aiheesta erittäin hyvä artikkeli täällä), mutta jokainen meistä voisi omassa ystäväpiirissään järjestää vaikkapa vaatevaihtoviikot. Muistan nuoruudessani, kuinka lainasimme ystäväni kanssa toisiltamme vaatteita arkeen ja lauantaidiskoa varten. Miksi emme voisi myös aikuisena toimia näin?

Pitkä vaatepaasto saattaa kuitenkin aiheuttaa päinvastaisen reaktion. Ihmismieli kun toimii välillä nurinkurisesti: sen minkä itseltään kieltää, sitä himoitsee entistä enemmän. Kun tammikuussa päättää ryhtyä vuoden kestävään ostolakkoon, on syyskuussa vaikea muistaa, miksi itseltään on kieltänyt sen pörröisen villaneuleen hankinnan, ja onko sitä rahaakaan tullut säästettyä, kun ostamisen sijaan kulutuskohteen on löytänyt toisaalta. Vaatepaastolaista saattaa myös ahdistaa, kun muut ympärillä pukeutuvat muodikkaisiin vaatteisiin. Tosin loppujen lopuksi mikään ei varmasti tuo suurempaa tyydytystä pitkällä tähtäimellä kuin todeta sekä itselleen että muille: “olen vaatepaastolla”. (Rehellistä pohdintaa aiheesta löydät Kirsikka Simbergin tekstistä.)

Silti uskon, että vaatepaastossakin pätee sääntö kultaisesta keskitiestä. On hyvä aloittaa pienin askelin, vaikkapa muutaman kuukauden mittaisella ostolakolla, ja näin adaptoida uusi ajatusmalli ja muuttaa omaa ostokäyttäytymistään. Vaatepaastoaalto laajemmin voisi aiheuttaa myös suurempaa kysyntää vaatelainaukselle. Suosittelen ottamaan tavaksi muiden paastovillityskuukausien rinnalle. Miten olisi “en osta mitään” -elokuu?

Lue myös:

How many clothes do you own?

Toward sustainable clothing

Mitä pakata mukaan kaupunkilomalle?

You are what you wear

Muotitoimittajan tunnustus

Bretagnessa minulle on tapahtunut tyylialennus. Olen kai saavuttanut sen ikärajan, että joissakin tyyliasioissa saa jo alkaa lipsua (kun siis ollaan maalla).

Ensimmäiseksi sujautin patikointireissulla päälleni vajaamittaiset jumppatrikoot, Lady Gaga -teepparin ja Adidaksen verkkatakin. Tyylinäyte terästettiin vielä olkihatulla. Eikä tässä vielä kaikki, sillä viime päivinä minut on tavannut tepastelemassa puutarhassa harmaissa crocseissa. Tosin crocsit ovat korruptiolahja pressitoimistosta. Itsehän en olisi niitä hankkinut? Tyylikysymyksestä viis, sillä nämähän on täydelliset kesämökkikengät.

Olen muutenkin haahuillut viime päivät milloin mikäkin luomus yllä. Ennen Bretagneen lähtöä kävin lävitse kesävaatevarastoni ja toin ehkä-vaatepinon maalle. Ajattelin, että hyödynnän näin sitä vaatekertymää, jota en enää kaupungissa käyttäisi. Näin myös pidennän vaatteiden elinkaarta.

Lajitteluprosessin keskellä havahduin siihen, että olen tainnut tulla siihen ikään, ettei ne lyhyet kesätopit ole enää meikäläistä varten. Toimiva kesäpuvusto ei myöskään rakennu kirjavien vaatteiden tai ohuiden trikoomekkojen varaan. Vaikka kesäpuvustossani on aika iso lovi (syytän henkistä ikäharppausta), pysyn maltillisena. Kesäkauden hankintalistalla on vain ne aivan välttämättömät, ja nekin pyrin löytämään käytettyinä. Sitäkin enemmän tänä kesänä aion keskittyä hyvinvointiin, ulkona olemiseen ja saunomiseen. Ja: kerätä tyylipisteitä kummallisissa haahuiluvaatteissa crocsit jalassa.

Eläköön tyylikesä!

This last days in Bretagne I have been wandering around wearing old summer clothes. In Paris I put in order my wardrobe and packed all the ”maybe” pile clothes with me in Bretagne to our second home. One of the reason was that I want longer the time that I use those clothes and think more in sustainable way. However, I noticed that I started to get too old to wear those tiny littly tops, and there is a thing or that I would like to buy this summer to upgrade my summer style. Anyway, I try to stay strong and invest only to a couple of garments that I really need.

In the pictures you can see how the fashion editor is on holiday on stylewise, too. In these last days I have been wearing odd outfits and even crocs! I guess while my mind is on holiday mood, my style needs to have its odd moment too. I know I will get better when I return to Paris, I know I will !