Mitä pakata mukaan käsimatkatavaroihin kaupunkilomalle, kun sää matkakohteessa on vaihteleva, tiedossa on juhlat ja matkan haluaisi tehdä Zero Waste -periaatteita kunnioittaen?
Vietimme juuri viisi päivää Pariisissa. Halusimme lähteä matkaan mahdollisimman kevyin varustein ja pelkillä käsimatkatavaroilla. Jopa lastenrattaat jätimme kotiin (mikä oli muuten virhe). Matkustaminen jos jokin on opettanut meille, että vähälläkin pärjää, ja että aina on parantamisen varaa.
Säätiedotteessa Pariisiin luvattiin sekä aurinkoa että sadekuuroja. Niinpä mukaan oli otettava kevyttä vaatetusta ja ainakin yksi pitkähihainen. Puin lentomatkalle päälle mukavat culottes-housut, siistin lyhythihaisen paitapuseron, neuletakin, pitkän suojatakin ja huivin. Näin suurin osa kantamuksesta oli päälläni ja matkalaukkuun jäi runsaasti tilaa juhlamekolle, kengille, pikkulaukulle, joogavaatteille, vaihtopaidalle, farkuille, vintagemekolle ja alusvaatteille.
Päivittäiskosmetiikkaa varten minulla oli mukana omat pikkupullot, joita olen kierrättänyt matkasta toiseen ja täyttänyt tarpeen mukaan. Laukkuun jäi vielä tilaa muistikirjalle, kihartimelle, kirjalle, kuulokkeille ja laturipussille. Tietokoneen ja kameran jätin tällä kertaa kotiin.
Entäpä mites sen Zero Waste -ideologian laita?
Matkalla ja etenkin lentokentillä omista Zero Waste -periaatteista joutuu (ikävä kyllä) väkisinkin joustamaan. Suurin osa lentokentistä ei ole vielä niin edistyksellisiä ja ympäristöä kunnioittavia, että niistä löytyisi vesipiste juomapullon täyttämiseen (onneksi muuten Helsingin lentokentällä on). Kahviloiden tarjonnasta taas suurin osa suupaloista on pakattu muoviin (ja usein sisältökin on täynnä lisäaineita), eikä lentokentiltä välttämättä löydy eri kierrätyspisteitä muoville, biojätteille tai pahville. Lentokenttä on oikeastaan kertakäyttökulttuurin pahin sulatusuuni. Siinä missä lentomatkustamisesta koituneet päästöt ahdistavat, turhauttaa lentomatkustamiseen liittyvä muun jätteen määrä. Miettikääpä, kuinka paljon kertakäyttöisiä vesipulloja jäisi ostamatta, jos jokaisella lentokentällä olisi usea vesipiste oman juomapullon täyttämiseen?!
Miten me sitten yritimme minimoida tuottamasta ylimääräistä jätettä?
Lapsen kanssa matkustaessa saamme onneksi kuljettaa mukana turvatarkastuksen läpi täytetyn vesipullon. Niinpä meillä oli mukana teräksiset vesipullot, jotka täytimme kotona. Lentomatkan ajaksi pilkoin mukaan omenan ja pakkasin kaapista matkaan kuivahedelmäpussin jämät. Lisäksi pienelle kulki matkassa omassa useaan otteeseen käytetyssä rasiassa pari keksiä. Mukana oli bambuiset aterimet, joita käytimme paluumatkalla Pariisin lentokentällä, kun söimme lounassalaatin. (Aterimia muuten etsin vimmatusti lentokentällä ja jouduin tuskaisena tyhjentämään kassini sisällön, että ne viimein löysin. Periaatteen nainen, totesi mieheni naureskellen, kun en suostunut ottamaan muovisia aterimia.) Take away -kestomuki – se tietysti oli myös laukussani, samoin pari kangaskassia matkakohteessa tehtyjä ruokaostoksia varten.
Eli ei reissussakaan tarvitse kaikista omista periaatteista tinkiä, ja kun matkalaukun sisällön pakkaa järkevästi, mukaan mahtuu pari kippoa ja kuppia, jotka varmistavat, että ainakin tietyissä asioissa muoville ja kertakäyttöroskalle voi sanoa ei.
Palataanpa vielä matkalaukun sisältöön… kenties laukussa oli jotain ylimääräistä?
No olihan siellä!
Tällä kertaa olisin voinut jättää kotiin farkut, joita en käyttänyt kertaakaan. Lähes koko reissun luuhasin Beyond Retrosta löytämässäni vintagemekossa. Miksi tehdä pukeutumisesta liian vaikeaa?! Onneksi tällä reissulla sää suosi matkalaisia, vain hääjuhlan aikana satoi, mutta silloin oltiinkin vanhan linnan sisällä suojassa.
Päivät Barcelonassa ovat saaneet muistamaan, millaista on yksinkertainen kesäelämä.
Antakaas kun kerron. Se on:
Aamuja, kun voi avata pariovet pienelle parvekkeelle ja istua puiselle jakkaralle juomaan aamukahvia. Ja koska on pyhäpäivä, on niin rauhallista, että katse kiinnittyy seuraamaan aamuista koiranulkoiluttajaatai huomion vie äkillinen, voimakas ääni, joka rikkoo korttelin hiljaisuuden ja kaikuu tyhjillä kaduilla.
Se on yksinkertaista pukeutumista. Aamulla sujautetaan päälle matkakuormasta ensimmäisenä käsiin tarttuva,helppo kesävaate. Minulla se on kukkakuvioinen kirpparihame ja bikinien yläosa.
Kun asuntojen parvekkeelta roikkuu pyykkejä kuivumassa: tämä ei voi tarkoittaa muuta kuin kesää – ainakaan suomalaiselle!
Tunne, ettei ole kylmä. Ovesta voi astua ulos topissa, siinä muutaman euron vintagehameessa ja sandaaleissa.
Kun on tavallaan lomalla, vaikka normaali työviikko täältä Barcelonastakin käsin tehdään, mutta terassilla juttujen naputtaminen muuttaa kaiken! Lisäksi offline-tila puhelimessa lisää lomafiiliksen vapauttavaa tenhoa.
Kun voi spontaanisti pysähtyä puiston penkille lukemaan kirjaa.
Kun on niin vihreää, vihreää kaikkialla!
Toisaalta nyt kesäelämä tarkoittaa myös jotain uutta, kun puen aurinkohattua pienokaisellemme ja lataan tuttipullon valmiiksi ja mietin: onko nyt kaikki mukana.
Viva, viva kesäelämä: tästä se lähtee!
Justone day in Barcelona hastransmitted the summer vibes for me.
For me summer life means something like this:
Early mornings when you can open the doors to the terrace and drink your cup of coffee in the sun while watchingsome dog walker passing by onan empty street.
Dressing simply. It is liberating, when you can just pick up a simple skirt from your luggage and mix it with your bikini top. And of course put lots of sun cream on! And then you are ready for the day.
When you can see laundry hanging on balcony. For a Finn this is a sign of summer.
It is not cold! After six months ofcold and gray you can finally take off your winteruniform and leave your jacket indoors.
A sense that you are in a holiday mood (even when I am working normally herein Spain), when you can work on the balcony. The offline setting on yourcell phone alsogives you the sense of being on holiday.
When you can just sit down on a bench and read a book.
When it is so green, green everywhere!
This summer, for me the holiday mood alsomeans puttinga summer hat onfor the little oneand settinga baby bottle ready, and thinking: did we take all that we need for the baby?
Mainitsinko, että Barcelonan-matkamme oli hieman epäonninen?
Kaikki alkoi jo junasta. Meille oli varattuna istumapaikat mukavine penkkeineen ykkösluokasta. Olin asennoitunut nauttimaan junamatkasta lukemalla ja siinä sivussa vähän töitä tehden, mutta junavaunussamme vallitsi kollektiivinen köhä- ja rähinätauti, jonka vaunullinen aasialaisturisteja oli saanut. Seitsemän tunnin ajan kuuntelin neuroottisena röhinäkuoroa, joka alkoi vierestä ja jatkui dominoefektin lailla aina takapenkille. Sitten se alkoi saman tien uudelleen. Eihän sille mitään mahtanut. Pinnaa kiristi, mutta zeniläisenä hengittelin syvään.
Barcelonasta olimme varanneet 4-tähden HotelArts Barcelonan muka hemmotellaksemme itseämme viimeisen kerran ennen lapsen syntymää. Ja olihan hotelli huikea – siis näennäisesti: upeat näkymät merelle ja kaupungin ylle, hotellin aula oli puolestaan kuorrutettu punaisilla ruusuilla, ja sen sisustus oli kuin suoraan hienostakin kahvipöytäkirjasta. Myös tilavat hotellihuoneet seinänkokoisine ikkunoineen, leveine sänkyineen ja hulppeine kylpyhuoneineen ansaitsevat erikoismaininnan – ja tiedän mistä puhun, koska vierailumme aikana yövyimme kolmessa eri huoneessa.
Niin pääsemme surkuhupaisiin vastoinkäymisiin.
Valitessamme hotellia olin asettanut kaksi tärkeää kriteeriä: kunnon aamupalabuffetti ja sauna. Arvoimme muutaman hotellin välillä ja päädyimme lopulta Artsiin, koska ymmärsimme varausta tehdessä, että aamupala, sauna ja Internet-yhteys kuuluisivat hintaan.
No eiväthän ne koskaan kuuluu, kun puhutaan luksushotelleista. Ero on sillä, mitä palveluja on saatavilla, tämä ei missään nimessä tarkoita, että ne kuuluvat hintaan. Amatöörinä minun on vaikea ymmärtää, että luksusluokan hotelliin tullaan nimenomaan kuluttamaan rahaa.
Hotelliin saavuttua ensimmäinen pettymys oli maksullinen aamupala (36 €/hlö). Ilmainen nettiyhteys puolestaan tarjottiin aulassa, mutta huoneessa siitä olisi pitänyt maksaa 25 euroa päivältä. Ja bonuksena: pelkästään spaosastolle pääsy maksoi 45 euroa. (Kauneushoitolapalvelujen yhteydessä ovet spaosastolle avautuisivat ilmaiseksi, kuulemma.) Nauratti ja kiukutti samalla: kaunis kakku päältä!
Pettymystä kompensoi toki tilava hotellihuone ja näkymät merelle.
Olimme pyytäneet rauhallista sijaintia, mutta toisin kävi. Ensimmäisenä yönä nukuin tuskin silmäystäkään, sillä kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen kantautui viereisestä Casinosta sellainen jumputus, että syväunen tasolle pääseminen oli mahdotonta. Aamulla heräsimme valtavaan väsymyskrapulaan. Raahauduimme kiukkuisina ja nälkäisinä kuntosalille. Sen jälkeen marssimme respaan. Saimme onneksemme uuden huoneen 25. kerroksesta, tällä kertaa kaupunkinäköalalla.
Lisäksi kärsimyspalkkioksi saimme ilmaisen aamupalan, joka tietysti maistui seitsemännellä raskauskuulla olevalle naiselle. Mieliala koheni, ja söin toki jokaisen euron edestä! Kylläisinä olimme valmiina kaupunkikierrokselle.
Painajainen hiipi jälleen seuraavana yönä, tällä kertaa möykkäävien ja tappelevien venäläisturistien muodossa. Unettoman yön jälkeen palasimme vastaanottotiskille ja pyysimme jälleen kerran mahdollisuutta vaihtaa huonetta. Tilanne tuntui absurdilta: olimme buukanneet tämän hienon “taidehotellin” juuri nauttiaksemme olostamme ja leväten. Kaukana oltiin luksuksesta! Toisaalta, eikö juuri tämän tason hotelleissa idioottiosamäärä kasva? Alkoholi, raha, sikailu – luksusluukun vakio riesat!
Jälleen kerran pakkasimme kamat – tai osaa kasseista emme olleet edes ehtineet purkaa. Edellisen päivän jäljiltä minulla oli valitettavasti jäänyt purkamatta juuri se kangasnyssykkä, johon olin kiireessä pakannut hedelmien sekaan mieheni kashmirneuleen. Loppupäivän kävelimme kaupungilla – minä ja banaanille tuoksuva mieheni. Minua nauratti, puolisoani ei.
Hotellin varoittavista esimerkeistä huolimatta päätimme kuitenkin kokeilla spaosastoa ja sitä saunaa, jonne pääsyä olin suomalaisena luonnollisesti odottanut. Kun sitten illalla viimein sujautimme valkoiset kylpytakit ja Arts-tossut jalkaan, oli kauneushoitolan henkilökunta onnistunut sekoittamaan yksinkertaisen varauksen: miehelleni oltiin tekemässä vartalokuorintaa ja minulle hierontaa. Asia saatiin korjattua. Mieheni ehti kuitenkin pelästyä.
Hemmotteluhoitojen jälkeen meille tarjoiltiin teetä ja pähkinöitä rauhallisessa näköalaloungessa, jossa saimme tyytyväisinä katsoa 45. kerroksesta kauaksi avautuvaa Barcelonaa sen kylpiessä iltaisessa valoloisteessa. Sitten piipahdimme porealtaalla, jossa minä en tietenkään voinut muuta kuin kastaa jalkani. Kokemusta kuorrutti edelleen se, että saimme olla kaksin allasosastolla – kyllähän siinä kiivaampikin mielenlaatu rentoutuu.
Mutta se sauna. Se neljänkymmenenviiden euron saunakokemus. No se oli tämä: kylmä sauna lattialämmityksellä. Sauna lienee rakennettu vain markkinointitarjouksessa, sillä löylynkaltaisista elämyksistä ei tässä kopissa nautittu. Tilassa oli kyllä vesikippo ja kauha, mutta ei kiuasta. Lämpömittari näytti hulppeat neljäkymmentä astetta. Voitte varmasti eläytyä suomalaisnaisen tunnetiloihin? Saunan ikkunasta avautuvat näköalat eivät valitettavasti tässä tapauksessa lämmittäneet.
Jännityksellä odotimme viimeistä yötämme hotellissa.
Ja vihdoinkin: saimme nukkua, ihan aamuun saakka. Nyt päästään siis asian ytimeen eli siihen luksukseen.
Ja koska oli ystävänpäivä, minulle sallittiin pääsy aamupalapöytään.
Lopulta olimme helpottuneita, että pääsisimme hotellista pois. Olimme alkaneet pelätä aulaan saapumista, sillä niin tekopirteänä ympärillä hääräävä henkilökunta syöksyi kimppuumme. Kun sama hotellin työntekijä toisti kolmannen kerran tutun esittelyrituaalin (”So my name is Theresa, and if there is anything I can do…”) aloin pelätä, että olimme keskellä science fiction -elokuvaa, jossa ihmiset ovat muuntautuneet roboteiksi.
Viimeisen keinotekoisen hymyn jälkeen oli aika sulkea taksin ovi ja sanoa Adiós!
A luxury hotel or a house of horrors ?
Did I mention that out trip to Barcelona was a bit chaotic?
It all started on the train. We had booked nice and comfortable seats in first class, but unfortunately our railroad car was full of Asian tourists who all seemed to be having a terrible, collective cough, which went on during seven hours. I tried to stay calm.
In Barcelona we had reserved the four-star Hotel Arts Barcelona just to give ourselves a little treat before the baby comes.
Of course the hotel was luxurious – the view over the sea and over the city were amazing. Not to mention the lobby with red roses everywhere, and the decor was like from a stylish coffee table book.
Also, the rooms were beautiful with wall-sized windows and big bathrooms. And trust me, I know what I am talking about, because we changed rooms every night!
So now on to the little incidents that happened at the hotel.
When choosing the hotel I had two important criteria: a big breakfast and access to the sauna. Arts looked promising, but when we got to the hotel, we found out that the breakfast wasn’t included and they offered it separately for prices starting at 36 euros. Access to the Internet was only free in the lobby, in rooms the cost would be 25 euros a day. And along with this, access to the sauna would cost 45 euros, but if you had a beauty treatment in the spa the entry would be free. Talking about nice surprises!
I should have know this: with these kind of luxury hotels nothing comes for free – even a small bottle of sparkling water cost twelve euros in our room!
Of course for the price of the booked hotel room we got a big, beautiful room with an impressive view. But what use is a nice room, if you cannot sleep in it? – Not on the first night or the second.
Even though we asked for a quiet room, we got our room on the eighth floor, right above a noisy casino. We could hear techno music played in the casino until early morning. We hardly slept that night. The next morning we were both tired and hungry. We went to the reception and explained the situation. They moved us into another room on the 25th floor, this time with a view over the city.
As a bonus they offered us a free breakfast, which made everything better. And, seven months pregnant as I am, I ate for the worth of all the euros that it would have cost.
On the second night we were woken up by the Russians in the next door. They were banging the door and fighting. No good night’s sleep this time either!
So in the morning we asked to change rooms, again! We packed our bags, or actually we never got the chance to unpack, anyway. And unfortunately I had put my husband’s favorite cashmere knit in a bag containing fruits. For the rest of the day I walked around Barcelona with my “banana man”. I was laughing, he wasn’t.
With all these experiences of warning that we had at the hotel, we still decided to reserve treatments at the hotel’s beauty salon, so we could have access to the spa area. And to be honest: we really needed a little pampering after not sleeping well, and after all the walking that we had done during the last couple of days.
When we finally put on our white bathrobes and Arts slippers, and were ready to go our respective treatment rooms, we found out that they had mixed up our orders: they we about to give to my husband a body scrub treatment and a Swedish massage for me. My husband was happy that this was worked out at the last minute.
After the treatments we were guided to a little lounge area with an impressive view from the 45th floor over the city. We drank some green tea and ate some nuts. Then it was time to go to the spa section. The hot tube seemed nice, anyway my husband enjoyed it, but being pregnant, I only got to relax my feet.
And now we get to the sauna, which I had been so waiting for. Well, I can’t actually say that it was a sauna; it was cold with a little heating on the floor. There was a bucket and a pail, but no sauna stove! At this point even the great view from the window of “sauna” didn’t warm us.
As you might know for the Finns sauna is an important and sacred place. So this kind of mockery in a 40-degree temperature was just unbearable! And in this case we can’t really talk about a sauna – that would be unjust. It was just a part of the hotel’s fancy decoration.
After the treatments and two days of not sleeping, and walking and walking, we went to bed. And this time we actually got to sleep in silence.
The next day we were happy to go home – to spend the next night in our own quiet bedroom. We were also starting to be scared of the overly smiley and polite staff. Every time we entered the lobby it was like this: “How are you?” and “how was your day?” or: “can I help you?” When the employee at the beauty salon introduced herself for the third time with a same speech, I started to wonder if I had entered a science fiction movie where all the human beings had turned into robots.
After one last smile it was time to close the door of a taxi and say Adiós!
