Olen kirjoittanut uudesta alusta ja kokemuksista, joita uusi asuinympäristö on minussa herättänyt. Taustalla olevia syitä elämänmuutokseen olen kuitenkin avannut vähän. Nyt on sen kirjoituksen aika.
Eli: miksi muutimme Pariisista Kataloniaan?
Suurin syy oli, että halusimme yksinkertaisemman elämän äärelle ja luonnon läheisyyteen. Hektinen suurkaupunkielämä alkoi uuvuttaa, emmekä halunneet kasvattaa lastamme ilmansaasteongelmista kärsivässä kaupungissa.
Kun aloimme miettiä tarkemmin, minne muuttaisimme, muotoutui erääksi kriteeriksi se, että ilmasto olisi suotuisa. (Mieheni kompensoi tätä sillä, että koska hän viettää päivät tietokoneen äärellä, hän haluaa vastapainoksi viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona.) Ja eikös tästä olekin
Halusimme siis löytää paikan, jossa ei tarvitsisi jatkuvasti haaveilla olevansa muualla, odottaa seuraavaa lomamatkaa tai kesää, valittaa säästä tai käyttää #throwback-merkintää (mitä en voi muuten sietää) Instagramin hashtagina. Halusimme, että nykyhetkessä olisi justiinsa hyvä, ja ettei kotoa tekisi mieli lähteä juuri minnekään.
Halusimme myös, että eläisimme mahdollisimman omavaraisesti, ruoka olisi tuotettu lähellä ja meillä olisi oma kasvimaa, ehkä pari kanaakin.
Edellä mainitut seikat liittyvät ekologisempaan elämäntapaan, jota kohti pyrimme kulkemaan. Meidän arjessa tämä tarkoittaa, että kävelemme ja pyöräilemme mahdollisimman paljon, hoidamme kasvimaata ja vietämme aikaa ulkona, syömme lähiruokaa, kierrätämme ja kompostoimme.
Okei, jouduimme hankkimaan auton. Se suretti minua, mutta ilman kaaraa täällä ei olisi pärjännyt. Meidän auton käyttö on kuitenkin arjessa hyvin vähäistä, kun kylästä löytyy kaikki palvelut, ja lapsemmekin viemme mieluummin kävellen tai pyörällä päiväkotiin kuin autolla. Näin auto seisoo tallissa arkena, viikonloppuna haemme sillä lähinnä remonttitarvikkeita. Pyrimme siis käyttäämään autoa harkiten. Yksi perustelu auton hankinnalle oli myös se, että voisimme harrastaa lähimatkailua Etelä-Euroopassa sen sijaan, että matkustaisimme lentokoneella. Ja koska Espanjassa on aika miellyttävä ilmasto, ei kaukomatkoista tarvitse haaveilla. (Itse asiassa minä en ole koskaan ollut kaukomatkalla, joten tässä asiassa oma hiilijalanjälkeni on minimaalinen.)
Lopulta Barcelonan alueen pieni viinikylä valikoitui kotipaikaksi, koska se sijaitsee ideaalista ison kaupungin lähellä, meri on vieressä, meillä on iso pihamaa ja halutessamme voimme kokea olevamme kuin maalla. Oli myös tiedossa, että kylässä on kansainvälinen ilmapiiri, mikä helpotti edelleen päätöksentekoa. (En missään nimessä halunnut päätyä turistien täplittämään aurinkolomakohteeseen, jossa sesongin päätyttyä arkielämä ja palvelut kuolevat ja aika käy pitkäksi.) Koimme myös, että Euroopan maista Espanjaan ja Katalonian alueelle olisi helpompi sopeutua kuin johonkin toiseen Etelä-Euroopan maahan. Rakastan esimerkiksi Italiaa, mutta haluan säilyttää suhteeni saapasjalkamaahan romanttisena, etäänä – maana, jossa on kiva käydä lomalla.
Tiedän, että olemme onnekkaita. Kun töitä voi tehdä mistä päin tahansa, voi elinympäristön tietyin ehdoin valita itse. Vaikka lopulta pelkäsin muutosta, olen (ainakin tällä hetkellä) hyvin tyytyväinen, että rohkenimme tehdä tämän. Helppoa vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen ei ole ollut, mutta päivä päivältä asiat ovat helpottuneet ja alamme sulautua joukkoon. Arjen haasteista selviämistä helpottaa se, että miljöö on paras mahdollinen ja lähellä on auttavia ja ystävällisiä ihmisiä. Motivaatiolla ja päätöksellä selviytyä on tiestystinmyös oma osansa.
Palataanpa vielä alkuun.
Elämänmuutoksen myötä aika moni asettamistamme kriteereistä on toteutunut. Kanojen sijaan talon kylkijäisinä tuli pari kissaa, mutta kyllä pihassa on valmiina oma aitaus kanoille edellisten asukkaiden jäljiltä. Toistaiseksi tuoreet kananmunat on kuitenkin saatu naapurista, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka meillä ensi kesänä olisi jo niitä kotkottajia!
Lue myös:
