Avainsana-arkisto: koti

Uusia alkuja (taas)

Kannan otsa hiessä auton takakontista sinisiin Ikea-kasseihin pakattuja sekalaisia tavaroita. Viimein on koittanut päivä, kun muutamme remontoimaamme rintamamiestaloon. Minusta tulee talon toinen omistaja – ja se tuntuu niin keskiluokkaiselta ja -ikäiseltä, mutta ihan hyvällä ja etuoikeutetulla tavalla kuitenkin.  

En nimittäin arvannut, kuinka upea tunne on lukuisten väliaikaiskotien jälkeen muuttaa omaan taloon xx-määräksi vuosia. Ennen olisin saattanut ahdistua, mutta nyt suhtaudun tasaisuuteen ja talon pian tutuksi tuleviin nurkkiin lempeästi huokaillen: vihdoinkin! (Olen ollut niin lemmenhuumassa uudesta kodista, etten ole malttanut lähteä edes työhuoneelle.) 

Epäilin, olisiko minusta muuttamaan ihan tavalliselle omakotitaloalueelle muiden talojen ympäröimäksi ja naapurin koiran haukunnan keskelle. Epäilin, olinko ihminen, joka taitaisi tavallisen kotileikin. Tavallisesti omistaminen saa minut ahdistumaan, paidankauluksen kiristymään, ovien sulkeutumaan (lopullisesti) takanani. Vielä muutama vuosi sitten janosin maailmalle,  halusin jatkuvasti kokea ja nähdä uusia asioita. Ranskalaisen puolisoni kanssa asuimme Pariisissa, hetken Espanjassa ja sitten Helsingissä.  

Pari vuotta sitten sain idean maaseudulle muutosta ja muutimme Fiskarsin ruukkikylään. Kokeilimme kylän eri vuokrakoteja ja samalla mielessä kypsyi ajatus oman kodin hankkimisesta, ja ennen kaikkea pysyvän kasvualustan tarjoamisesta lapsille. Sillä viime vuosina olen oivaltanut tämän: lähestyessäni nelikymppisyyttä ja lasten kasvaessa huomaan, ettei liikkumavaraa ole samalla tavalla kuin sitä oli kolmikymppisyyden alkutaipaleella lasten ollessa pieniä. Kukaan meistä ei jaksa enää loputtomia muutoksia tai jatkuvaa reissuelämää. Vuosien varrella olen oppinut tuntemaan reissuelämän ja ulkomailla asumisen sekä hyvät että huonot puolet.

Huomaan, että maalla asuminen on kesyttänyt levottoman mieleni.

En ehkä sittenkään kaipaa enää minnekään.  

Ja kas, nelikymppinen mieleni ajattelee jotain tällaista: Osaan nyt arvostaa rauhallista ja turvallista asuinpaikkaa, pieniä päiväkoti- ja eskariryhmiä ja luonnon läsnäolon pehmittämää arkea. Pienessä kylässä ei tarvitse kiirehtiä tai kilpailla paremmuudesta. Olet hyvä sellaisena kuin olet! Se on justiinsa hyvä nyt.  

Ja kun viimeinen muuttolaatikko on kannettu sisälle ja tavarat löytävät oman paikkansa, huomaan, että aikaa jää muuhunkin. Sisäisen taloni perustat ovat nyt tukevasti pystyssä. Aikaa ja energiaa jää muuhunkin, kun jatkuvat muutokset eivät syö energiavarojani.   

Sitten mieleen hiipii ajatus: ehkä voisin puhaltaa henkiin vanhan blogini. Kirjoitella hitaasta elämästä maaseudulla, vastuullisesta pukeutumisesta, tavallinen arjesta, kirjoista ja kirjoittamisesta ja kehon ja mielen hyvinvoinnista – aiheista, jotka vuosi toisensa jälkeen kiinnostavat ja kiehtovat minua, ehkä myös sinuakin? 

Toivottavasti sinä, rakas lukijani, pysyt matkassa.

Luvassa on ainakin taattua höpinää pian neljäkymmentä täyttävän daamin suusta. 

Xx,

Satu

Tänne rakennan mä majani

Kirjoitin aiemmin kodinsisustamisen filosofiastani ja kerroin, että uuteen kotiin pyrimme hankkimaan suurimman osana kodintarvikkeista ja huonekaluista käytettyinä. Miten kävi? Kuinka onnistuimme tässä projektissa? On tilinteon aika.

Muutimme lokakuun alussa uuteen, kalustamattomaan vuokra-asuntoon. Budjettina kodin sisustamiseen oli 1300 euroa. Nämä rahat saimme kokoon, kun myimme huonekaluja ja kodinkoneita Espanjan talostamme ennen Suomeen muuttoa. Alla näet listan, mihin rahat käytimme, mikä oli kallein ostos, ja mitkä asiat hankimme uutena, mitkä käytettyinä. Osan tärkeistä tavaroista, kuten lamput, astiat, keittiölaitteet, pyyhkeet , peitot, lakanat ja säilytyskorit, saimme tuotua henkilöautolla muuttokuormassa Espanjasta. Näin (onneksi) säästimme sekä rahaa että ympäristöä.

Tässä siis virallinen hankintalistamme:

Saatu ilmaiseksi tai löydetty roskalavalta:

rottinkisohva + korit (roskalava)

ruokapöytä  + tuolit (saatu)

runko- ja sijauspatjat (saatu)

kaksi lipastoa (saatu)

työpöytä (roskalava)

kenkäteline (saatu)

rahi (roskalava)

kolme jakkaraa (roskalava)

potta (saatu)

matto (roskalava)

kahvin- ja vedenkeitin (saatu)

Ostettu Facebook-kirppareilta tai marketplacesta:

lasten sänky  + patja                            40 e

sohva                                                       50 e

terassituoli ja pehmusteet                  165 e

lautaset                                                    20 e

muuttokulut / kantoapu                      30 e

keinutuoli                                                65 e

pirttipöytä                                               70 e

lipasto                                                      50 e

nojatuoli lapselle                                    30 e

päivänpeite                                                2 e

 

yht.                                                        522 e

 

Uutena hankittu:

keittiön apupöytä                                  99 e

juniorituoli                                             50 e

puinen porras                                        10 e

2 x sälepohja                                          60 e

2 huonekasvia + ruukut                       30 e

lattiatyynyt                                             32 e

yht.                                                        271 e

kokonaissumma:                                793 e

 

Pientä analyysia: menikö nappiin?

Suurimman osan huonekaluista sai totta tosiaan hankittua käytettynä. Tehtävä kuitenkin vaatii erityistä sinnikkyyttä ja suoritusvalmiutta. Muutama virheostoskin tuli tehtyä. Pihikinttuna olen jäänyt näitä harmittelemaan. Teimme esimerkiksi virheostoksen maksamalla kalleimmasta hankinnasta, terassikalusteista ja pehmusteista, yhteensä 165 euroa, joka näin jälkikäteen oli ihan liikaa käytetyistä Ikea-huonekaluista. Terassikalusteet ostimme edelliseltä vuokralaiselta, jolta olin aluksi hankkimassa paljon muutakin, mutta suolainen hinta sai perumaan useamman kaupan (hyvä näin). Myös käytetyistä astioista maksoimme liikaa, ja lopulta edellinen vuokralainen oli jättänyt vain noin puolet sovituista lautasista, joista olimme sopineet könttösummaksi 20 euroa. (Esimerkiksi ne meidän matalat lautaset jäivät kokonaan uupumaan sovitusta setistä.)

Muuten Facebook-kirppariryhmistä ja marketplacesta ostaminen oli kätevää – tosin samalla myös aikaa vievää, ja useampaa nouto varten tarvitsi auton. Esimerkiksi pirttipöydästä neuvottelimme muutaman viikon ennen kuin saimme sovittua noutopäivän ja kantoapua paikalle. Toisinaan jouduimme lahjomaan ihmisiä kadulta auttamaan kantamaan huonekaluja kuudenteen kerrokseen. Kerran pysäytin pari teinipoikaa, joilta kysyin: kiinnostaisiko tienata kymppi? No kiinnostihan niitä.

Nettikirppisten saaliin kyttääminen oli myös työlästä: piti olla nopea ja tarjontaa sai katsoa jatkuvasti. Oli matkassa kuitenkin onneakin. Esimerkiksi keinutuolin ehdin varata ensimmäisenä. Tämän jälkeen kotiin toimitetusta klassikosta oli tullut yli 200 kyselyä! Lipastot onnistuin myös nappaamaan ensimmäisenä, kun joku niitä tarjosi ilmaiseksi marketplacessa. Samalla reissulla, kun kävimme noutamassa lipastot, löysimme kerrostalon pihan roskalavalta miehelleni pöytälevyn ja pukkijalat – kuin tilauksesta!

Yritin viimeiseen asti välttää uusien huonekalujen hankkimista, mutta en lopulta jaksanut olla kärsivällinen, vaan kävimme hakemassa Ikeasta keittiöön apupöydän, puisen portaan ja lapselle juniorituolin. Näitä kaikkia yritin metsästää käytettyinä, mutta tuloksetta. Meillä on keittiössä vähän työ- ja kaappitilaa, joten apupöytä on ollut mielestäni välttämätön hankinta. Hankimme myös patjojen alle sälepohjat, jotka ovat parantaneet erityisesti mieheni unenlaatu. Lisäksi patjat pääsevät luonnollisesti hengittämään paremmin, kun ne eivät ole suoraan kosketuksessa lattiaan.

Kuten listaa selatessa voi huomata, osa hankinnoista ei ole ollut niin välttämättömiä – eli joukossa on myös turhakehankintoja, mutta näiden asioiden olen kokenut lisäävän kodin viihtyvyyttä. Tällaisista esimerkkinä lattiatyynyt ja pari huonekasvia.

Summa summarum: ajatuksena oli sisustaa koti niin, että siinä olisi tuulahdus suomalaista perinnettä, ja että tyyliltään kodissamme sekoittuisi vuoropuhelu uuden ja vanhan välillä. Sisustuksen taustalla oli myös ajatus siitä, että meillä vieraillessa kyläilijän huulilla olisi sana kodikasta. Minulle ilmapiirin ja tunnelman luominen on ennalta harkittua sisustuskokonaisuutta tärkeämpi asia.

Niin, kotoisalta meistä ainakin tuntuu täällä – ja tunnen kiitollisuutta siitä, että saan viettää aikaa uudessa kodissamme ainakin seuraavan vuoden.

Lue myös:

Ilmastotalkoot nyt!

Roskalavan muija

Päästä irti

 

Roskalavan muija

Olemme tällä viikolla muuttamassa kalustamattomaan vuokra-asuntoon. Suomalaisittain hetken maailmani alkoi pyöriä täydellisen kodin sisustamisen ympärillä. Siitähän me pohjoisen ihmiset olemme tunnettuja – kuvankauniista kodeista.

Kävin Habitare-messuilla hankkimassa lisää sisustamisvimmaa. Oih, mikä ihana nojatuoli ja sohva tuossa! Ja tuo villamatto, jota näkyy kaikkien uskottavien somevaikuttajien Instagram-feedeissä. Kaunis se kyllä on!

Minuakin puraisi sisustuskärpänen. Mutta sitten aloin analysoida tarkemmin sisustamisvimmaani: alanko nyt täyttämään jotain tyhjiötä kodin laittamisella? Älkää ymmärtäkö väärin, pidän kyllä kaikesta kauniista ja esteettisestä, arvostan designia, ja minulle on väliä, millaisesta mukista juon aamukahvini, mutta sitäkin enemmän pidän epätäydellisistä kodeista, joissa näkyy elämisen jälki. Ja mitä sisustukseen tulee, ulkomailla vietetyt vuodet ovat opettaneet relaamaan ja tajuamaan, että kodin sydän on ihan jossain muualla kuin kuvankauniissa sisustuksessa, designer-sohvissa tai -lampuissa.

Puhtaus on tietysti eri asia, ja tärkeää henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta, mutta kodin ylistailattu ilme ei. Minulle tunnelma on aina tärkeämpi kuin sisustus. Minusta on aina epäilyttävää, kun vierailen täydellisesti sisustetussa kodissa, jossa sohvatyynyt ovat harkitusti värijärjestyksessä ja huonetuoksukin liian täydellinen. En voi olla miettimättä, mitä tämä ihminen peittelee? Silloin tekisi mieli kurkata asukkaan jääkaappiin, sillä se paljastaa usein, viihtyykö henkilö asunnossaan, kokkaako hän oikeasti siellä tai onko jääkaapissa edes ruokaa.

On kuitenkin olemassa periaatteita, joista on vaikea tinkiä. Tämä koskee värimaailmaa, tyyliä  ja huonekalujen muotokieltä. Mitä tahansa hökkeliä en sentään kotiini huolisi. Viime viikolla jouduin vastakkain tämän asian kanssa.

Olin jo sanomassa kyllä edellisen asukkaan käytetyille Ikea-huonekaluille, ennen kuin näin hintalapun. Pari vuotta vanhasta sohvasta ja parista patjasta minun olisi pitänyt pulittaa yli 500 euroa! Sohvasta, jonka väriä vihasin! Ensin ajattelin, että olisi käytännöllistä, ettei meidän tarvitse hommata muuttoautoa, kun kaikki tarpeelliset kalusteet olisivat jo valmiina asunnossa. Mietin yön yli ja seuraavana aamuna peruin alustavasti sovitun kaupan. Olisin mieluummin ilman sohvaa, kuin pitäisin asunnossa huonekalun, jota en voisi sietää. En vaikka, kuinka peittäisin sen kankailla ja sisustustyynyillä.

Luotin intuitiooni ja se kannatti.

Sillä seuraavana päivänä, kun olin palaamassa airbnb-asuntoomme, huomasin sisäpihalle tuodulla roskalavalla rottinkisohvan. Huikkasin kylässä olleen äitini kantamaan sohvan sisälle. Pari päivää myöhemmin roskalavalle ilmestyi vanhanajan räsymatto, lasten jakkaraa, rahi ja pari olkikoria. Toimivat jouluvalotkin löysin! Tässähän meillä olisi kohta koko kodinsisustus valmiina! Keittiönpöytä ja patjatkin järjestyivät ilmaiseksi nykyisestä majapaikastamme. Vähän uutta tekstiilipintaa sohvan pehmusteisiin ja rahin päälle, niin hyvät niistä tulee.

Mitä siis kodin sisustusfilosofiaan tulee, minun mottoni on: käytä luovuuttasi, luo tunnelmaa, odota ja mene mieluummin kierrätys kuin Pintarest-kuvakopiosisustus edellä.

Tuletko kylään? Meille saa poiketa spontaanistikin ja jääkaappiinkin saa vapaasti kurkistaa.

Lue myös:

Zero waste -elämäntapa matkalla

Päästä irti

Karsi, kierrätä, vapaudu!

 

Päästä irti!

Joogatunneilla ja ohjatuissa meditaatiossa on usein teemana irtipäästäminen. Ohjaaja kehottaa lempeällä äänellä hengittämään sisään nenän kautta ja vapauttamaan ilmaa hitaasti uloshengityksellä suun kautta ja päästämään samalla irti jostain, jota olemme pidätelleet sisällämme. Hengenruokana tämä mantra on osa joka-aamuista meditointihetkeä. Muuttopuuhien keskellä olen puolestaan oivaltanut konkreettisesti, kuinka vapauttavaa irtipäästäminen on.

Pakatessamme muuttokuormaa Bretagnen-taloon vietäväksi, päätimme, että koittaisimme myydä tai antaa pois suurimman osan huonekaluista ja kodinkoneistamme. Niinpä Wallapop-applikaation ja upean naapurimme avustuksella olemme myyneet terassi- ja toimistokalusteita, baarijakkaroita, jääkaapit ja pesukoneet – siis kaikkea sellaista, mikä olisi jäänyt odottamaan uutta elämää autotallissa. Siinä missä muuttokuormamme on keventynyt, on olokin kaoottisen tilanteen keskellä huomattavasti rauhallisempi ja fokusoitunut.

Mutta myönnetään: irti päästäminen ei ole aina helppoa. Toisinaan olen huomannut takertuvani johonkin esineeseen tai huonekaluun, mutta toisaalta tunnereaktioni on vain vahvistanut sitä, että päästän jostakin irti ja teen tilaa uudelle.

Myydyistä tuotteista saadut killingit olemme säilöneet kirjekuoreen. Ne on tarkoitettu uuden kodin laittamiseen. Ja ei, tarkoituksenamme ei ole hankkia uutta, vaan petauspatjaa ja muutamia astioita lukuunottamatta meidän koti sisustetaan käytetyillä huonekaluilla (tästä kirjoitan muuten lisää myöhemmin).

Huonekalujen ja tavaran rinnalla puhdistusaalto on käynyt uudelleen vaatekaapillani. Meillä Suomeen lähtee vain henkilöautoon mahtuva määrä käyttötavaraa ja vaatteita. Tila on siis rajallinen ja olemme vaalineet tarkasti, mitä tarvitsemme mukaan. Niinpä ennen Suomeen paluuta kävin järkipuheen kanssa lävitse koko vaatekaappini sisällön. Tuloksena useampi pussillinen vaatetta päätyi suoraan kierrätykseen ja jäljelle jäi vain ne lempivaatteet. Olen pitänyt mielessä faktan, että todellisuudessa käytämme noin 10 prosenttia vaatekaappimme sisällöstä. Miksi siis turhaan täyttäisin uuden kotimme komerot vaatteilla, joiden käyttöaste on lähes nolla?

Huomaan, että olen entistä vahvemmin hengittämässä sisään minimalistista elämäntyyliä – ja se pukee minua niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

Lue myös:

Syksyn hidasta-lista

Tänä syksynä kaikki taas muuttuu

Karsi, kierrätä, vapaudu!

5 asiaa, jotka ovat toisin

Olemme ehtineet asua Barcelonan maakunnassa nyt reippaan kuukauden. Jo lyhyen oleskelun jälkeen olen huomannut itsessäni tiettyjä muutoksia. Myös usea ennakko-oletus on joutanut romukoppaan.

Ennen: Kiirehdin paikasta toiseen. Suurkaupunkimiljöössä huomasin käyttäväni paljon aikaa paikasta toiseen liikkumiseen ja turhanpäiväiseen sähläämiseen.

Nyt: Käymme Barcelonassa ehkä kerran viikossa. Mietimme etukäteen, mihin menemme. Näin aikaa ei tuhlaudu spontaaniin haahuiluun (vaikka toki sekin on toisinaan hauskaa). Muuten siis vietämme aikaa omassa kylässämme. Päivän todo-listan ehtii tehdä ennen lapsen noutoa päivähoidosta, ja siltikin jää aikaa ihmetellä edessä avautuvaa luonnonmaisemaa omalta terassilta, ja mikä tärkeintä: jutella ja paijata kissoja.
Ennen: aika kului nopeammin.

Nyt: On kuin päiviini olisi tullut muutama lisätunti. Tämä lienee johtuu juuri edellisessä kohdassa mainitsemistani seikoista. Ja huomatkaa: meidän taloudessa ollaan sängyssä reippaasti ennen iltayhdeksää. En siis kuppaa lisätunteja pitkittämällä iltaa.

Ennen: Asioimme Pariisin kalliissa ja (aina huonosti täytetyssä) Naturaliassa. Ruokakaupassa käynti oli suoraan sanottua ankeaa. Ahtaat käytävät, tehoton kassapalvelu ja pitkät kassajonot saivat hyvänäkin päivänä suupielet valahtamaan alas.

Nyt: Lähikauppa on kirjaimellisesti täynnä lähiruokaa. Tuoreet hedelmät ja vihannekset maistuvat kerta kaikkiaan niin hyvälle, että jo pelkästään kauppaan sisälle astuminen saa hymyn huulilleni.

Ennen: vietin suurimman osan ajasta sisällä.

Nyt: Jo näin talvisaikaa on tullut vietettyä enemmän aikaa ulkona kuin koskaan aikaisemmin. En aluksi ymmärtänyt, mitä mieheni tahtoi sanoa sillä, että hän haluaa asua maassa, jossa voi viettää suurimman osan ajasta ulkona.Nyt alan saada juonen päästä kiinni. Ja kyllähän se tekee hyvää kropalle ja mielelle, että päivän aikana useampi tunti tulee vietettyä ulkona. Iltaisin ei tarvitse kauaa unta jahdata ennen kuin uni tulee silmään.

Ennen: Suunnittelin jatkuvasti seuraavaa lomamatkaa. Muutenkin koin, että entisessä elämässä olimme koko ajan jossain päin reissussa. ( Näin jälkikäteen olen tajunnut, että tämä johtui yksinkertaisesti siitä, ettemme enää viihtyneet Pariisissa.)

Nyt: En oikeastaan kaipaa minnekään. Etelänlomat eivät kiinnosta, kun kotona on pienistä puutteista huolimatta oma paratiisi. Toisaalta kaupunkilomat Keski- ja Pohjois-Eurooppaan ovat hauskoja, kun sillä ei ole väliä, millainen sää lomakohteessa on. (Tosin kaupunkiin kaipaan yhä harvemmin.)

Kai se on myönnettävä, että etelän lämpö tekee ihmiselle hyvää – ja että minusta on tulossa oikea señora.

Lue myös:

Neljän munan tarina

Uusi alku

Arki, voisiko se olla tällaista?

 

 

 

 

Koti Espanjasta?

Viime keväänä Badalonan-reissun jälkeen ajatus talomme myymisestä vahvistui. Sitä seurasi lukuisia tapaamisia asuntovälitysfirmojen kanssa, jatkuva talon siivoaminen ja kodista pakenemista näyttöjen tieltä. Kävipä taloamme kerran katsomassa eräs tunnettu naisnäyttelijäkin.

Heinäkuussa allekirjoitimme myyntikirjat ja sen jälkeen päivästä ja mielentilasta riippuen tunnetilat ovat vaihdelleet kutkuttavasta vapaudentunteesta kauhuun ja epätoivoon.

Tehdäänkö me nyt oikea ratkaisu?

Missä me asumme puolen vuoden päästä?

Viimeistä kysymystä olemme olleet selvittämässä Barcelonassa. Kodinvaihtosivuston kautta asuimme viikon aidossa katalonialaiskodissa Barcelonan kupeessa. Halusimme kokeilla elää tavallista arkea ja fiilistellä, miltä meistä tuntuisi. Aamupäivät paiskimme töitä (luojan kiitos löysimme kahdessa tunnissa lastenvahdin tytöllemme!) ja iltapäivät ravasimme katsomassa taloja.

Ensimmäinen päivä oli katastrofi. Talot olivat aivan liian korkealla kukkulalla. Tuumin, että ei siinä huikea näköalakaan auttaisi, kun suurimman osan ajasta olisin tuntenut eläväni eristyksessä muusta maailmasta. Kävimme kummallisessa ruotsalaismiehen talossa, jossa portaita riitti ylös ja alas ja pohjaratkaisu oli mitä epäkäytännöllisin lapsiperheelle. Tosin eteisessä oli säilytyskomero ulkovaatteille – se jos jokin uupuu ranskalaisista ja espanjalaisista taloista. Sitä mies esittelikin ylpeänä. Nähtiin kynittyä puutarhaa, turkoosinsinisenä hohkaavia uima-altaita, mutta ei. Ensimmäisen päivän jälkeen olimme ihan varmoja, että tässä tämä oli.

Jatkoimme silti asuntonäytöissä ravaamista, mutta kummallakin oli fiilis, ettei seuraavakaan kylä muuttaisi tilannetta. Mutta kas, eteemme sattui kivassa kylässä mieleenpainuva talo rinteellä, mutta ei liian korkealla. Näköala sekin oli huikea: toisesta kulmasta maisema avautui suoraan viinitilalle ja merelle, talon toisesta päästä kylään ja rinteelle. Viivyimme talossa pitkään. Fiilistelimme ja kiertelimme huoneesta toiseen. Iso projekti, tuumailimme. Mielessä alkoi pyöriä ajatukset remontista, mutta kaikkien niiden asuntonäyttöjen jälkeen juuri tässä talossa tunsin oloni rauhalliseksi – ja erityisen inspiroituneeksi.

Teimme tarjouksen.

Katsotaan miten käy. Voi olla, että tuleva koti onkin jossain muualla kuin Barcelonan lähellä. Tärkeintä on ollut tulla kokeilemaan ja realisoimaan pala sitä unelmaa, jota olemme pitkään mielessämme kasvatelleet. Jos olisimme vain vuodesta toiseen jatkaneet unelmoimista kodista Etelä-Euroopassa tekemättä asian eteen mitään, olisi tuo unelma myöhemmin saattanut osoittautua ihan toiseksi kuin se toiveissamme olimme kuvitelleet. Kurjaa olisi myös jatkaa tuon unelman kahlitsemana jokapäiväistä elämää, jo sitä ei millään asteella pääsisi realisoimaan. Nyt olemme kartuttaneet julkisilla matkaa Barcelonan keskustaan, kävelleet kylässä ja katsoneet palvelutarjontaa (kaksi joogastudiota bongattu, jee!), hoitopaikkoja ja kouluja.

Ehkä se on siis tässä.

Jatkoa luvassa.

Last week we went to Barcelona to see houses on sale. We went to see many different places, and I was sure that this it it: this is not out place, but then we changed the village and went to see this one house. It was love at first sight. We both felt so peaceful there. Yes, it is going to be a big project, but we are making an offer.

Let’s see what happens.

To be continued…