Avainsana-arkisto: mietteitä

Oivalluksia

Tänä syksynä kaikki taas muuttuu

Jätä kommentti

Kulunut kesä on ollut minulle raskas. En viettänyt sellaista huoletonta ja kevyttä kesää kuin suunnitelmissani kuvittelin. Raskaus on tarkoittanut minulle kirjaimellisesti sekä kehon että mielen raskautta. On pitänyt tehdä isoja tulevaisuudenpäätöksiä hormonihöyryisen pään oikutellessa puolesta ja vastaan. Toisina päivinä olen itkenyt sitä, että haluan jäädä Kataloniaan ja toisina, että haluan palata Suomeen. Yllätysraskauden prosessoiminen on sekin ollut oma polkunsa.

Kesä- ja heinäkuun velloin kuin ahdistavassa unessa. Mikään päätös ei tuntunut oikealta. Mieheni kanssa keskustelut kutistuivat siihen, missä asuisimme tulevana syksynä. Tämä uuvutti meidät molemmat.

Kumpikin oli lopulta sitä mieltä, että turhaa painolastia pitäisi karsia tässä ja tulevassa elämäntilanteessamme. Elämästä olisi tehtävä paljon yksinkertaisempaa eli siis karsia kaikki kuormittava pois.

Tajusimme, että noin 400 neliömetrin talon remontoiminen, vauvan hoito ja leikki-ikäisen kasvattaminen sekä miehen kahden yrityksen pyörittäminen kutakuinkin järjissä ja hyvällä fiiliksellä olisi mahdoton yhtälö.

Päätimme laittaa unelmamme jäihin ja kokeilla onneamme. Laitoimme talon myyntiin ja alle kuukaudessa kauppakirjat oli allekirjoitettu. Myyntihinnastakaan emme joutuneet tinkimään, ja jo taloon käyttämämme summan jälkeen pääsemme ”kuiville”. On siis kuin olisimme asuneet ilmaiseksi viimeiset kuukaudet Kataloniassa.

Joku voisi kysyä: kaduttaako tai kannattiko?

Ehdottomasti kannatti! En vaihtaisi noita viettämiäni kuukausia Alellan kylässä pois. Lisäksi Kataloniassa viettämäni aika on opettanut minulle aika paljon elämästä. Olemme saaneet tutustua meille vieraaseen kulttuuriin, elämään autenttisessa viinikylässä ja ennen kaikkea olemme tutustuneet upeisiin ihmisiin. Jo parissa kuukaudessa loimme naapuristoverkoston, jossa WhatsApp-viestejä vaihdettiin ja viikonloppuisin kokoonnuttiin spontaanisti viettämään aikaa yhdessä. En voi kuin hämmästellä ihmisten ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.

Tiedän myös, että unelmilla on kääntöpuolensa.

Tiedän myös, että meidän on taas pakattava laukkumme ja kuljettava kohti uutta, jotta joku päivä voisimme palata auringon alle.

Lue myös:

Minne matka?

Oivalluksia matkan varrelta

Varasuunnitelma

Kulttuuri

Varasuunnitelma

2 kommenttia

Miehelläni on teoria, jota hän minulle ajoittain toistaa. Sen nimi on ”plan B” . Olen minäkin elämäni varrella tehnyt varasuunnitelmia, mutten kuitenkaan niin tosissani. Ranskiksen mukaan juuri menestyvien ihmisten eräs salaisuus on, että heillä on aina olemassa varasuunnitelma elämänsä varalle. Plan B vie nykyisen statuksen tai elämäntavan säilyttämisestä tai siihen tähtäämisestä pelokkuuden, suorittamisen ja hampaat-irvessä-tekemisen-meiningin. Vähän nurinkurisesti ajateltuna, kun elämää ei ole rakentanut yhden kortin varaan ja on miettinyt varasuunnitelmaa, on mahdollisuus menestyä paremmin.

Kritisoin: Eikö asia ole juuri toisinpäin? Eikö ne, joilla ei ole vaihtoehtoja ja vain yksi määränpää mielessä, pääse tavoitteeseensa sinnikkyydellä ja asenteella ”kaikki pelissä”?

Mutta silloin juuri tulee uupumista ja kompastelua. Henkinen tai fyysinen väsyminen. Matkalla saattaa kompastua, jos panokset ovat liian kovat. Suunnitelmat voivat myös muuttua tai oma kiinnostus lopahtaa. Niinkin voi käydä.

Toisaalta voidaan kysyä, onko matka kohti tavoiteltua asiaa/uraa/elämää mielekäs, jos kaikki panokset on laitettu tuon yhden unelman toteuttamiseen? On eri asia raataa hampaat irvessä ja unohtaa muu maailma kuin tehdä töitä unelmiensa eteen positiivisella asenteella, pakottamatta.

Alan saada kiinni ajatuksesta.

Mieheni antoi pari esimerkkiä. Jos yrittää väkisin tulla hyväksi soittajaksi, mutta harjoittelusta huolimatta tulos on keskinkertainen, on luultavasti parempi, että henkilöllä on varasuunnitelma elantonsa ansaitsemiseksi. Näin soittamisessa säilyy puhdas ilo ja nautinto, kun paineet menestymisestä tai elantonsa ansaitsemisesta katoaa. Toisaalta plan B:ssä on siis kyse itsensä hyväksymisestä ja omien kykyjen realistisesta tuntemisesta.

Toinen esimerkki. Mieheni ystävä kärsii lentopelosta. Kun mieheni alkoi tiedustella, mikä häntä erityisesti pelotti. Ystävä vastasi ”kipu”. Mieheni haastoi hänet ajattelemaan plan B:n kautta, että lentokoneen putoamisen jälkeen sielu ei tunne kipua, ruumis kylläkin, mutta että törmäyksen jälkeen kaikki olisi vain kevyttä. Toisaalta on siis tiedostettava, mikä on pahinta, mitä voi sattua ja mitä siitä voi lopulta seurata.

Raju esimerkki, mutta koko tämä varasuunnitelmateoria on saanut ajattelemaan elämäämme. Entä jos huomenna heräisimme varattomina ja joutuisimme myymään kaiken omaisuuden, mitä tekisimme? Radikaali esimerkki, mutta täysin mahdollinen. Miehelläni on kaksi internetissä toimivaa yritystä ja koskaan ei tiedä, miten elämässä käy. Minä taas olen pienin ansioin elävä freelance-toimittaja. Kaikki tämä saattaa kadota. Ihana koti, uima-allas ja elämä Espanjassa. Jos takertuisimme vain tähän unelmaan, meistä saattaisi tulla katkeroituneita. Sen sijaan meillä on olemassa varasuunnitelma – ja se tuo vapauden tunteen.

Mikä se sitten on?

Varasuunnitelmia on itse asiassa kaksi. Toisessa muutamme Suomeen, jossa kaikilla on taustasta huolimatta mahdollisuus menestyä elämässä. ( Ja totta tosiaan, eikö meillä olekin asiat todella hyvin kotimaassa?) Toisessa tienhaarassa näemme itsemme maailmalla reppureissaajina. Tekisimme joogavideoita matkalta ja pitäisimme videopäiväkirjaa. Tekisimme hyväntekeväisyystyötä ja kantaisimme kortemme ympäristön hyväksi. Tyttömme olisi kotikoulussa. Näkisimme maailmaa. Näin ollen, jos siis menettäisimme kaiken, se ei lopulta olisi niin vakavaa, sillä varasuunnitelma tuo mahdollisuuden aloittaa uudelleen.

Mikä on sinun varasuunnitelmasi?

Lue myös:

Kevyin kantamuksin kaupunkilomalle

Zero Waste – Kohti jätteetöntä ja hyvää elämää

Miksi muutimme Kataloniaan?

Matkalla

Arki, voisiko se olla tällaista?

2 kommenttia

Suurimman osan elämästäni olen viettänyt Suomessa, enkä ole koskaan osannut vaatia saati unelmoida siitä, että asuisin joku päivä maassa, jossa aurinko paistaa lähes ympäri vuoden. En itse asiassa koskaan ole ollut mikään rantalomatyyppi, vaan pidän syksystä ja talvesta. Badalonan rantabulevardia kävellessäni olenkin miettinyt yhä uudelleen, osaisiko jatkuvassa lämmössä elää? Kyllästyisikö siihen? Ja: kaipaisinko vuodenaikoja?

En tietenkään voi vastata kysymyksiini objektiivisesti, sillä niin hurmaantuneena olen aloittanut päiväni juoksemalla rantatietä pitkin, nauttinut aamukahvini terassilla ja työpisteenikin olen siirtänyt terassipöydän äärelle – kukapa ei tästä kaikesta hullaantuisi? Kun suurimman osan päivästä viettää ulkona, on selvää, ettei ympäristön kriittinen tarkastelu yksinkertaisesti onnistu. Salaa olen jo alkanut haaveilla omasta puutarhasta tai viherkasvien valloittamasta suuresta parvekkeesta, jossa olisi iloisen värikäs sisustus.

Aurinkoiset päivät ovat tehneet minulle muutakin, sillä yhtäkkiä mielessä ei ole yhtään huolenhäivää. Tulevat deadlinet eivät ahdista; kaikki tuntuu olevan hyvin juuri tässä ja nyt. Samaa totesi ranskalainen ystäväpariskunta, jonka luona söimme illallista. Kun kysyin heiltä elämästä Barcelonassa, tuumivat he yhdessä, että täällä elämä on helppoa, miellyttävää ja stressitöntä. He molemmat tekevät pitkää päivää toimistolla, mutta samalla he osaavat nauttia elämästään Espanjassa. Pariskunta kertoi käyvänsä viikonloppuretkillä lähialueilla, urheilevansa ja osallistuvansa Barcelonan lukuisiin ulkoilmatapahtumiin. Aika ihanaa, vai mitä?

Viikon aikana olen myös onnistunut menettämään ajantajuni. Kai se on merkki siitä, että olen saanut rennosta elämänrytmistä kiinni. Kun tarkkailen ympäristöä, huomaan, ettei kukaan kävele nopeasti tai soita auton torvea. Lempeä meri-ilmasto ja puhdas ilma on siunaus keuhkoilleni, ja yhtäkkiä kolme viikkoa jatkunut flunssakin on poissa. Hiukset taas tuntuvat pesun jälkeen sileämmiltä ja puhtaimmilta kuin koskaan ne ovat Pariisissa.

Joku voisi kritisoida, että eikö tuollaisessa kulttuurissa sitten laiskistu? Paljon mahdollista. Entinen minä olisi varmasti nyrpistänyt nenäänsä ja suunnistanut takaisin suurkaupungin sykkeeseen, mutta nyt, kolmivitosta lähenevänä perheellisenä, ajattelen toisin: arjesta on tehtävä mahdollisimman toimivaa mutta siinä samassa maksimaalisen miellyttävää. Haluan kohdata hymyileviä ihmisiä, ja olla itsekin sellainen.

On aika luopua vanhoista unelmista ja päivittää omaa unelmataulua, jossa tuleva elinympäristö voisi olla kuta kuinkin tällainen kuin se on Badalonassa.

As we have been here in Badalona, I have constantly asking myself questions, if I could live here or would I be missing four seasons, like autumn and winter. I have never been a beach town girl who loves to live in some warm country, but now when I am getting older, I have realized that maybe it is a time to change the dream. Before I dreamed about moving to Paris, but now I feel that it is time to accept the fact that it is time to move on.

What I love here in Badalona is this kid-friendly culture, smiley people, and the fact that people seem to have time to be present. Maybe it is really this weather, but I already feel more relaxed and calm.

And maybe this is really our place.