Olemme olleet huilaamassa lähellä entistä asuinpaikkaamme Barcelonan maakunnassa.
Ensimmäinen tuntemus, joka lävisti kehoni saapuessamme tänne, oli helpotus. Oli kuin iso kivi olisi vieritetty hartioiltani. Tiedän, että pääsyyllisenä on miellyttävä ilmasto ja siihen kiteytyvä lempeämpi elämäntapa — asioita, joita olen jäänyt kaipaamaan Suomessa. Mutta on tässä paljon muutakin.
Olen mielestäni ollut kuta kuinkin tyytyväinen elämäämme Suomessa, mutta täällä havahduin kyseenalaistamaan, elämmekö oikeasti? Tarkoitan siis: osaammeko nauttia elämästä? Jo parissa päivässä kaikki eteen tulleet vastoinkäymiset, kuten hillitön flunssa (joka kävi kimppuuni jo lentokentällä), lentokoneeseen unohtunut kirja, viivästynyt majapaikkaan pääsy ja vuokra-autoon murtautuminen, on tullut otettua pehmeämmin kuin olisin ne tavallisesti ottanut vähän viileämmässä kehyksessä. On kuin täällä jotenkin uskoisi paremmin hokemaan: ”asiat aina järjestyvät”.
Toinen seikka, joka minua jaksaa ihmetyttää on paradoksi siitä, että vaikka päivän askareet toimittaa hitaammin kuin tavallisesti ja aamukin matelee etanatahtia, tuntuu jostain kirkkaalta taivaalta putkahtavan lisätunteja päivään. Se, se jos jokin on kummallista.
Ehkä kaiken väliaikaisuus nostaa pintaan asioita, joita huomaa elämästä jollain tasolla puuttuvan. Suomessa yritän parhaani mukaan harjoittaa hitaampaa elämäntyyliä, ja nimenomaan pohjoisen kontekstissa sitä tulee juuri harjoitettua. Täällä tuo hitaus tapahtuu kuin itsestään. Lähikuppilassa cappuccino tarjoillaan terassille niin kuumana, ettei siitä ensimmäiseen varttiin voi kuin hitaasti siemailla. Aluksi se ärsytti, mutta jo muutaman päivän jälkeen oivalsin, että näinhän sen juuri pitää olla.
Kokemuksesta tiedän, että eteläeurooppalaista elämäntapaa on vaikea siirtää sellaisena pohjoiseen (tai ainakin se unohtuu muutamassa viikossa), mutta jos sitä nyt ripauksen saisi tuotua arkeen, edes pienen pullollisen verran.
Tai sitten on palattava pian uudelleen.
Lue lisää:
Zero waste – elämäntapa matkalla
No Comments