Oivalluksia

Hyvän mielen joululahjat – pienellä budjetilla!

- 2
DSC01338

Pikkuväkeä lukuun ottamatta emme osta tänäkään jouluna lahjoja. Ajattelin kuitenkin jakaa teille ekologiset ja eettiset lahjavinkkini. Joulutonttu on ehtinyt alla mainittuja tuotteita ja herkkuja makustella jo tovin, joten uskon, että nämä paketit ilahduttavat takuuvarmasti myös sinun tuttavapiirissäsi.

Laadin lahjalistan pienelle budjetille, sillä aika usealle joulun tunnelmaa pilaa turha velkaantuminen ja lahjastressi. Joululahja voi olla neljä eetä eli ekologinen, eettinen, elämyksellinen ja edullinen, eikö vaan?

1. Joulun alla on hyvä ujuttaa luonnonkosmetiikkaa lahjansaajan kylppärikaappiin. Mádaranin Happy Skin Beauty Essentials -lahjapakkaus sisältää öljypohjaisen kuorintavoiteen, joka hellii, ei raavi kaamoskasvojasi! Lisäksi pakkauksessa on monikäyttöinen Micellar water, jolla poistat meikin ja epäpuhtaudet. Oma vakkarituote, kun ollaan reissun päällä. Arvostan Mádaria lahjapakkauksen ideoinnista, sillä siitä saa tehtyä linnunpöntön. Kuinka suloista! 27 e / 60 + 100 ml. Lahjapakkauksen voit ostaa esimerkiksi Natural Good Companyn –verkkokaupasta.

DSC01354

2. Kun tulimme Suomeen, jatkuva kylmän ja kuuman vaihtelu ja erityiset sääolot ovat saaneet kasvojeni ihon oireilemaan. Kotimaisen Mia Höytön luonnonkosmetiikkatuotteet ovat onneksi tulleet apuun. Minulla on aiemmin ollut käytössä merkin kasvovoide ja putsari, ja tovin olen kokeillut Lumous-seerumia (30 ml) ja Valo-silmävoidetta (15 ml). Nyt nuo kaksi on saatavilla lahjapakkauksesta, joka taatusti ilahduttaa naisväkeä anopista hyvään ystävään. Mia Höytö Cosmetics Gift Set for Face 49,90 e Jolie-shopista.

DSC01377

3. Panosta ylellisiin jouluherkkuihin ja kokoa lahjansaajalle herkkukori.  Sokeristen joulukonvehtien rinnalla luomuraakasuklaa tervetullut vaihtoehto. Pana Chocolaten valikoimasta löydät muun muassa hampulla, appelsiinilla ja goji-marjalla maustettuja konvehtimaisia suklaita. Nämä ovat ihan parasta! En voinut kuvitellakaan, että näin hyvää raakasuklaata on olemassa! Psst. muista hankkia yksi paketti myös itsellesi. Pana Chocolate 4,99 e/ 45 g, Ruohonjuuri.

4. Meillä on juotu jo marraskuusta lähtien kotimaisen Lapin Marian glögejä. Oma suosikkini on tyrnimarja. Makuvaihtoehtoina löytyy myös vanilja-mustikka ja inkivääri. Nuo kolme pulloa yhdessä ei olisi muuten yhtään hullumpi lahjaidea! Lapin Maria -glögejä löydät hyvin varustetusta ruokakaupasta. Suositushinta 6,75 e/ 750 ml.

5. Perheleipomossa luomutattarijauhoista valmistetut Spicy Chai -keksit ovat hyvä vaihtoehto perinteisille piparkakuille. Organic health 3,95 e/ 100 g. Saatavilla ainakin Ruohonjuuresta.

DSC01404

6. Luomuhunaja on meillä kovassa käytössä. Sitä on laitettu lämpimään kauramaitoon, kun tyttömme oli kipeänä. Hunajalla parannetaan meillä myös aikuisväkeä. Tuomaan markkinolta löysimme Lemmensillan luomuhunajan ja hunajavahakynttilät. Joulun alla kynttilöitä poltetaan monessa kotitaloudessa paljon, mutta harva meistä tulee ajatelleeksi, kuinka paljon pienhiukkasia sisäilmaan syntyy. Meillä mieheni sai hengenahdistuskohtauksia, kun erehdyin aluksi polttamaan tavallisia kynttilöitä. Edellä mainitut hunajavahakynttilät ovat hyväksi havaittu.

DSC01379

7. Anna lahjaksi aromiterapeuttisia hetkiä kotiin. Tuoksulyhty ja rauhoittava eteerinen öljy ovat talviajan paras lahja. Tuoksulyhdyn löydät esimerkiksi Indiskasta. Pur-hyvinvointikaupasta löydät kattavan valikoiman ekologisia eteerisiä öljyjä, jotka eivät sisällä parabeeneja, phenoxyéthanolia, silikoonia tai geenimanipuloituja raaka-aineita. Oma suosikkini on Floramen Citronelle-öljy, 10,20 e/ 10 ml.

DSC01395

8. Anna lahjaksi ajatuksia herättävä kirja, jonka jokaisen chic-naisen tulisi lukea. Karita Sainion Hyvin eletty (2017) johdattelee lukijan eettiseen ja ekologiseen elämäntyyliin ruuan, pukeutumisen, kodin sisustuksen ja kosmetiikan osalta. Uusi vuosi on hyvä aloittaa miettimällä elämänarvoja. WSOY. Adlibriksestä kirja on saatavissa hintaan 22,90 e ja e-kirjana 16,70 e.

Muistathan myös, että perinteisen paketin sijaan on hyvä kantaa oma kortensa kekoon ja antaa aineeton lahja tukemalla eri hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Käy katsomassa ainakin näiden hyväntekeväisyysjärjestöjen sivut:

  • Naisten pankin –sivuilla voit lahjoittaa esimerkiksi kehitysmaissa asuvalle naiselle ammatin.
  • Anna lahja eläimille! Animalian verkkosivuilta voit helposti ostaa erihintaisia aineettomia lahjoja, joilla tuetaan eläinten hyvinvointia.
  • Osallistu Joulupuu-keräykseen ja anna lahja lapselle, joka elää lastensuojelun piirissä, huostaan otettuna tai vähävaraisessa perheessä.
  • Punainen risti organisoi Hyvä joulumieli -keräystä, jossa hankitaan vähävaraisille perheille ruokalahjakortti, jolla he voivat ostaa jouluruokaa. Keräykseen voi osallistua aina jouluaattoon asti. Lahjoittaa voit helposti netisissä.
  • WWF:n joulutervehdys on ympäristöystävällinen lahja, jolla muistat ystävää. Joulutervehdyksen kohteeksi voit valita naalin, saimaannorpan tai jääkarhun.

 

Hi you English reader! Above you can follow the links and find my ethical and ecological gift ideas for Christmas.

Lue lisää:

Viikon kohokkaat

This Christmas…

It is that time of year

satu
2

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply