Oivalluksia

Intro

- 5
P1000105

P1000105

Tästä se lähtee. Ensimmäinen teksti. Uusi blogialusta. Uusi vuosi.

Blogin perustaminen on ollut mietinnässä jo useamman vuoden ajan, ja sitä on minulta myös tiedusteltu. Projekti on jäänyt vain idea-asteelle, sillä tavallisesti työ- ja opintokuviot ovat haukanneet suurimman osan ajastani. Viime vuoden lopulla sain ikuisuusprojektiksi venyneen yleisen kirjallisuustieteen maisterintutkintoni valmiiksi (kippis vaan sille!), ja vuodenvaihteessa aika tuntui kypsältä oman kanavan perustamiseen.

Esittely lienee paikallaan: eli kuka olen ja mistä tulen?

Olen 33-vuotias nainen, lähtöisin alkujaan pieneltä paikkakunnalta Pohjois-Pohjanmaalta. Noin puolitoista vuotta sitten muutin Pariisiin työkuvioiden merkeissä ja siitä puoli vuotta myöhemmin tapasin nykyisen aviomieheni. Tähän asti voidaan siis todeta seuraavaa: romanttinen Pariisi-fanittaja saapuu unelmiensa kaupunkiin, tapaa prinssinsä, muuttaa tämän luokse ja menee naimisiin. Eikä tässä vielä kaikki, sillä viime heinäkuussa ollessamme Bretagnessa sain tietää olevani raskaana. Homma on edennyt siihen vaiheeseen, että energinen toinen kolmannes on juuri päättynyt, ja nyt alkaa vakava vatsan venytys ja loppukiri. Samalla myös tämän projektin aloitus, sillä mitä tämä kaikki olisi ilman mammuttimahatyylikuvia ja sitä aikaa ennen vauvan tuloa, johon ei enää muutaman kuukauden jälkeen ole paluuta – ja josta puoli valtakuntaa kehottaa nauttimaan.

intro

Yllä mainituista seikoista voimme tiivistää muutaman merkille pantavan seikan, jotka tulevat määrittämään blogiani: kulttuurierot kotimaan ja Ranskan välillä, naisena olemisen jalo taito sekä uusi rooli äitinä. Mutta koska elämääni mahtuu paljon muutakin sisältöä niin omien kiinnostusten kuin ammatillisen urani osalta, ovat tyylikysymykset, kulttuuri, hyvinvointi ja matkakertomukset vahvasti osa tätä tarinaa. Itse asiassa työkseni sekä tyyli- että matkajuttuja. Vapaa-ajalla kahlaan läpi Pariisin kahvila- ja ravintolakenttää, taidenäyttelyitä, käyn leffassa ja luen läjäpäin kirjallisuutta. Lisäksi käyn kummallisella kuntosalilla, joogaan ja puuhailen keittiössä uusien kasvisruokakokeilujen ja muiden herkkujen parissa. Nämä kaikki tulevat tavalla tai toisella näkymään alustani sisällössä. Lyhyesti todettuna blogini lienee luokiteltaisiin kliseisesti lifestyle-kategorian alle.

laparisienne

Pidän esittelypuheen lyhyenä. Tutustutte minuun kyllä paremmin. Toivon, että kuljette matkassani kohti tulevia haasteita ja jaatte tämän kanavan kanssani ja pohditte matkassa, mitä on olla päälle kolmikymppinen nainen nyky-yhteiskunnan haasteiden keskellä.

So here it comes: my first blog text. A little introduction would be nice, wouldn’t it?

I am a 33-year-old woman from Northern Finland who now lives in Paris. About a year and a half ago I moved to Paris for work, but six month later I found something even better: my future husband. One thing led to another: I moved in with my boyfriend, started working from home, and yes, last summer I found out I was pregnant, too. Then later that year we got married. This all happened within a year – can you believe it? I still can’t.

Now, before things get even crazier (having a baby and learning to be a mum), I wanted to start this blog project – we don’t want to skip the maternity style pictures and life before the baby, do we?

And what do I do in life? Well, I write fashion and style tips and travel stories on the web. In my free time I go to gym and yoga lessons and do at home random YouTube yoga and ballet videos at home, I try new vegetarian recipes, go to art exhibitions and museums, and find cool new cafés and restaurants in Paris. This blog is going to be about all those things, and of course a bit about fashion, too. So I guess you could call this a lifestyle blog.

I hope you find your way here and stay in this channel to let me share my thoughts and the life from the perspective of a woman over thirty.

Pictures: Christophe Adam

satu
5

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply