Kun aurinko on sulattanut lumimassaa sen verran, että asfalttiläikkiä paljastuu sieltä täältä, tiedän, että on aika tehdä vaatekaapilla sesonginvaihtotalkoot. Tiedän, tiedän, että Suomessa ehdimme kokea vielä monta takaiskua nimeltä takatalvi ennen toukokuuta, mutta minun vaatekaappiini kevätvaatteet saapuvat ystävänpäivän tienoilla, ja siellä ne pysyvät aina kesään saakka.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, on minulla tapana jakaa vaatteet syys-, kevät- ja kesäsesonkien mukaan ja pitää esillä vain kunkin kauden vaatteita. Loput pakkaan vaatesäilytyspusseihin ja vien varastoon. Olen kokenut tämän siirtymäriitin kaudesta toiseen järkevänä ja eräänlaisena ekotekona. Kerronpa miksi.
Vaatekaapin sisällön jakaminen eri sesonkeihin on ollut yksi tärkeimmistä oivalluksista siinä, miten onnistun vuosi toisensa jälkeen ”shoppailemaan” ja tekemään jännittäviä löytöjä omalta vaatekaapiltani. Kun osa vaatteista on poissa silmistä noin puolet vuodesta, on vaatteissa jälleen uutuudenviehätystä, ja niihin on taas raikas pukeutua. Tämä sesonkipäivitys on myös opettanut tunnistamaan, mitkä vaatteet ja kuosit viehättävät juuri tietyllä hetkellä. Esimerkiksi keväällä tekee mieli pukea päälle raitaa, pilkkukuosia, pastellinsävyjä, vaaleansiniset farkut, beigeä ja khakin sävyjä sekä vaaleansininen paitapusero. Ja kappas, juuri noita vaatteita ja värejä naistenlehdet ovat keväisin pullollaankin – vain mallit, vaatteiden pituudet ja väljyydet vaihtuvat. Väitänkin, että monelta meistä nuo edellä mainitut vaatekappaleet löytyvät jo omalta vaatekaapilta. Ensisijainen vinkkini onkin alkaa perkaamispuuhiin ja poimia nuo kevätvaatekappaleet esille – sillä vuodesta toiseen, aina kevään merkkien ilmaantuessa, ne kiinnostavat meistä useampaa pukeutujaa. Olen siis varma, että sinulla on jo kaapissasi aineksia useamman keväisen asukokonaisuuden loihtimiseen.
Vaatekaapin sesonkiajattelu on opettanut myös kolmannen tärkeän seikan. Se on nimittäin opettanut tunnistamaan oman tyylini paremmin. Samalla poimin jyvät akanoista ja tiedostan paremmin vaatteiden käyttöasteen. Jos en ole yhden sesongin aikana käyttänyt tiettyjä vaatteita laisinkaan, laitan ne tavallisesti kiertoon. Pyrin myös samalla pohtimaan, miksi en ole käyttänyt jotakin vaatetta ja ottamaan opiksi, etten tee jatkossa hutiostoksia. Nurinkurisesti omalla vaatekaapillani minimikäyttöaste on juuri ns. varmoilla perusvaatteilla, kuten pitkillä villatakeilla, valkoisilla paitapuseroilla tai mustilla kynähameilla. Minulle olisi siis ihan turha tulla jankuttamaan peruspuvustoon kuuluvista vaatteista! Siksi myös rohkenen väittää, että kullekin yksilölle on olemassa omanlaisensa peruspuvusto: toisille sinne kuuluu mustat suorat housut, toinen ei koskaan pukisi sellaisia päällensä!
Ja lopuksi: mielestäni tässä nykyaikaisessa asukriisihässäkässä ja jatkuvassa puheessa oman unelmavaatekaapin rakentamisesta on jotain hyvin absurdia. Meitä kehotetaan siivoamaan ja karsimaan vaatekaappimme sisältöä, tavoittelemaan unelmavaatekaappia, kokemaan onnenhuumaa sen oikean vaatekappaleen sattuessa eteen käyttötakuun merkiksi. Mielestäni vaatteista ja niiden merkityksestä alkaa olla jo aivan liikaa puhetta. Siksi tähän kohtaa on hyvä sovittaa lainaus antifashionin old ladyltä Vivienne Westwoodilta, joka jo vuonna 2006 kehotti ihmisiä kuluttamaan vähemmän ympäristön nimissä. Westwood on tunnettu räväköistä tempauksistaan, ja minusta tämä Get A Life -kampanja oli aikoinaan mainio, ja itse asiassa edelleen hyvin ajankohtainen. Kampanjassa Westwood kehotti ihmisiä shoppailun sijaan viettämään enemmän aikaa taidegallerioissa ”to be more cultivated and therefore more human.” (Press 2016, 301.) Ei yhtään hullumpi idea tänä IG:n valtakaudella.
On myös oivallettava ajatus siitä, ettei meidän pitäisi suhtautua pukeutumiseen niin vakavasti ja vaihdettava näkökulmaa – jo ihan ympäristötekijöiden kannalta. Kysymys siitä, ”miten rakennan täydellisen puvuston”, tulisi vaihtaa seuraavaan: miten hyödynnän ja yhdistelen kiinnostavalla tavalla jo olemassa olevaa vaatekaapin sisältöä? Jo tämä näkökulman vaihdos auttaa pitkälle, kun haluat olla mukana ilmastotalkoissa ja pohtia sekä ympäristöä että eettisiä tekijöitä oman vaatekaappisi kantaäänellä. Ja eikö ole ihan totta, että meistä kukaan ei tule koskaan saavuttamaan 100 % täydellistä puvustoa, sillä vuosien varrella me kasvamme ja muutumme. Elämän kolhimat jäljet, muuttuneet elinympäristöt, vaihtelevat työtehtävät, elämänkokemukset yms. – nuo kaikki tekijät muovaavat meitä yksilöinä ja myös pukeutujina. Kun tästä täydellisen puvuston rakentamisen ajatuksesta päästää irti, on yllättävän kevyt olo ja omaa vaatekaapin sisältöä kantaa ylpeämmin.
Lähde: Press, Clare 2016: Wardrobe Crisis – How we went from Sunday best to fast fashion. Skyhorse Publishing.
Lue myös:
