Browsing Tag

mitä mietin

Matkalla

Lomalaisen elinkaari

- 1
DSC00887

Lanzarotella olen oivaltanut, miksi kaksi viikkoa on ideaalipituus lomalle. Itse asiassa kahden viikon lomaa voi verrata parisuhteen kehityskulkuun tai romanttisen komedian juonikuvioihin: Ensin ihastutaan ja ollaan hurmoksessa. Sitten tulee ristiriita, konflikti, joka on ratkaistava. Viimeisellä kolmanneksella meno tasaantuu. Lopussa on tapahtunut henkistä kasvua, ehkä jostain luopumistakin, mutta lopputulemana pariskunta on päihittänyt esteensä, ja lopputekstejä säestää duurisointu. Jotenkin näin tulkitsen myös lomamatkaamme. Aluksi oli suuri ihastus ja euforinen olo tästä kaikesta kauneudesta. Sitä seurasi kovanluokan väsymys. Mieli täyttyi eksistentiaalista kysymyksistä. Samalla…

Continue Reading