Hyvinvointi

10 vinkkiä kaamosta vastaan eli näin pysyt energisenä läpi pimeän kauden

- 2
pukeudu kaamosta vastaan

 

Marraskuu saattaa monelle tarkoittaa samalla sekä vuoden ankeinta, pimeintä että kiireisintä aikaa. Aamulla tekisi mieli vain kääntää kylkeä ja sanoa ei koko päivälle. Vaatekaapista tottuneesti kädet hamuavat pimeällä kaudella tummanpuhuvia vaatteita. Päivän päätteeksi kaupanhyllyllä suklaakonvehtit houkuttelevat enemmän kuin vihersmoothie. Ja entäpä sitten illalla: rankan päivän jälkeen on kiva tuijottaa Netflixistä sarjoja. Läppäri syliin ja tyyny pään alle.

Tällainen saattaisi olla minunkin tyypillinen marraskuun päivä, jos asuisin yksin, en olisi äiti tai jos en olisi niin innoissani Suomeen paluusta. Marraskuu on minulle voimakuukausi. Muiden vaipuessa kaamoshorrokseen, minä puolestani löydän ylimääräistä virtaa akkuihini. Reflektoituani sitä, mistä energisyyteni johtuu, päätin jakaa teille virkeysvinkkini, joilla selviää pimeän kauden yli.

1. Sen sijaan, että torkutat herätyskelloasi, herää vielä aiemmin. Anna itsellesi mahdollisuus käynnistää päivä rauhallisella aamuhetkellä. Keitä iso pannu kahvia, syvenny lukemaan päivän sanomalehti, sytytä kynttilöitä ja tee muutama aurinkotervehdys joogamatolla.

2. Unohda some. Ennen hampaiden harjausta ja muita aamutoimia on syytä lykätä online-tilassa olemista. Mikään somessa ei ole niin tärkeää, että se vaatisi välittömän huomiosi heti silmiesi avauduttua.

3. Käytä värejä pukeutumisessa. Kyllä tiedetään, mustaan on niin helppo verhoutua, mutta entäpä jos maustaisit tyyliä muutamalla väripilkulla? Vastaisku pimeydelle on juuri käyttää värejä (edes hittusen verran). Kuviollisella kaulahuivilla, tai pastellinsävyisellä neuleella saa piristettyä arkityyliä ilman että saat väriövereitä. Tai kokeile yhdistää arkiasuusi juhlavat korvariipukset – ehdottomasti helpoin keino tehdä arjesta astetta juhlavampi! Minulle pimeäkauden sääntö numero yksi on ollut jo pitkään, etten missään nimessä verhoudu mustaan – se saa minut voimaan pahoin.

4. Pukeudu oikeasti lämpimästi. Tämän opin vasta nyt Suomeen palattuani. Tyylikäs villakangastakki ei yksin lämmitä, pue sen alle kevyttoppis. Kukaan ei takuulla huomaa sitä päällyskerroksen alta. Toinen sääntö: jos takkisi on tumma, hanki siihen vaalean sävyisiä asusteita piristämään kokonaiskuvaa. Muhkea muffinimyssy on myös must!

5. Liiku, liiku, liiku! Käy lempeällä joogatunnilla, tanssimassa tai mikä ikinä vain motivoi sinua liikkumaan. Jos et ole aktiiviurheilija, aloita kokeilemalla lempeää joogaa: näin hoidat samalla sekä kehoa että mieltä. Pyri myös kävelemään paikasta toiseen sen sijaan, että hyödyntäisit joukkoliikennettä tai omaa autoasi. Näin saat samalla raitista ilmaa ja työstettyä ajatuksiasi – ehkä jopa vaihdettua kuulumisia itsesi kanssa.

Helsingissä lähes poikkeuksetta kävelen Punavuoresta Kamppiin useamman kerran päivässä. Kun sain aktiivirannekkeen syntymäpäivälahjaksi, aloin mittaamaan kävelymatkojani. Kuin huomaamatta päivän askeltavoitteet tulevat täyteen jo ennen kuin haemme lapsemme päiväkodista – ja tämä tapahtuu siis vain hyötyliikunnan ansiosta!

väriterapiaa kaamokseen

6. Jätä kalenteriin aukkopaikkoja, jolloin sinulla on joustovaraa sopia tapaamisia ystävien kanssa, hoitaa kiireinen työtehtävä tai vain poiketa kahvilaan. Suosittelen ensimmäistä kohtaa: Whatsapp-keskustelu ei koskaan päihitä kasvokkaista kohtaamista.

7. Syö suklaata tai muuta herkkua kohtuudella, mutta tasapainota ruokavaliotasi terveyssmoothiella.

8. Tuo arkeen luovuutta. Tee jotain mielekästä, jossa pääset toteuttamaan itseäsi ja vaivut flow-moodiin. Piirrä, neulo, ompele, tanssi, kokkaa, leivo – meillä jokaisella on ainakin yksi mielijuttu, joka saa hyvälle tuulelle.

9. Hoida vartaloasi. Kuivaharjaa, kuori, voitele. Varaa itsellesi aika kasvohoitoon tai pedikyyriin – älä päästä kroppaa vaipumaan kaamokseen!

10. Illalla vähennä ruutuaikaa ja mene aikaisin nukkumaan. Jätä kännykkä kauaksi sängystä ja lue. Onneksi olkoon, olet päässyt tähän pisteeseen ja nyt on aika syventyä vetävän romaanin pariin.

Ihana päivä, eikö ollutkin? Ja ei muuta kuin huomenna uusiksi!

How to stay energetic over the winter season?

Well, I don’t know where you are, but here in Helsinki it starts to be cold and dark. Most of us feel like we just want to stay at home, eat chocolate and watch Netflix. For me, I always seem to find energy in this time of the year (maybe bacause I was born in November?). So I wanted to share my “energy” tips how to survive through the wintertime easy like a dance.

1.  Wake up little bit earlier than usually. This gives you time to really enjoy mornings. Light a candle, read a newspaper, drink good coffee and do a couple of rounds sun salutation on your yoga mat.

2. Avoid looking at your mobile phone first thing in the morning. Give yourself a break before starting the day.

3. Instead of wearing black and dark colours, try to add more bright colours on your daily style. Trust me, this gives you more energy! Or add to your outfit a pair of sparkling earrings or shiny shoes.

4. In the wintertime keep yourself warm. This means put underneat your woolen coat a lightwear jacket (nobody will see that). And put that muffin beanie on your head – just make sure it is colour one!

5. Move. Move. Move. Always remember this: do sport, go to a yoga or a dance class or to a gym – what ever it is your thing. You never feel regret after doing it! No energy? I recommend going to a slow hatha yoga class. At the same time you take care of your mind and body. If your timetable is really tight, just walk.

6. Leave on your schedule some flexibility! This is how you always find time to see your friends, have a long lunch break or just to go to that cozy café.

7. Don’t be too hard on yourself. Eat a couple pieces of chocolate but remember the balance: drink that green smoothie, too!

8. Do some creative activity that makes you happy. Draw, knit, dance or make a cake – whatever gets you to the flow mood.

9. Nourish your body and take care of it. Do a home spa treatment every week and reserve a time for a facial. You deserve it!

10. Avoid taking mobile phone bed with you. Go to bed a little bit earlier than usually and read. Let the reading get you to a sleeping mood.

Wonderful November day, wasn’t it? Let’s start it again tomorrow!

Read more:

An ode to comfortable style (= menocore)

Red is a colour of life

Lukunurkka: kirja-arvostelu Elizabet Gilbertin Bic Magic -teoksesta

 

satu
2

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    hanski
    28 marraskuun 2017 at 7 h 53 min

    Olipa inspiroiva teksti! 🙂 Täytyypä hypätä joogamatolle, ja sen jälkeen katsoa vaatekaappia värikkäämmin silmin.

    • Reply
      satu
      28 marraskuun 2017 at 8 h 38 min

      Ihana jos tykkäsit! Nyt vaan väriä päälle ja rullaamaan joogamatto auki. Namaste!

    Leave a Reply