Matkalla

Eräs hotellimatka Badalonaan

- 1
DSC00890

Nykyisin hotellihuoneet avautuvat avainkorteilla, huoneessa ilmastointilaite hurisee, eikä ikkunoita saa auki. Hotelliketjuja, persoonatonta palvelua, mutta ei Hotel Miramarissa, jossa vietimme kaksi yötä ennen kotiinpaluuta.

Huoneemme sijaitsi neljännessä kerroksessa, jonne meidät kuljetti vanhanaikainen hissi. Suuri metallinen avain kädessäni avasin huoneemme oven. Astuimme sisään tilaan, jonka vanhanaikainen sisustus toi mieleen kaurismäkeläisen elokuvan lavasteet sen ruskeine verhoineen ja retrovalaisimineen. Hotellihuoneen parvekkeelta puolestaan avautui huikeat näkymät merelle.

Vielä illalla hotelliin saapuessamme kirosin, miksi mieheni oli varannut hotellin Barcelonan ulkopuolelta Badalonasta, jonne taksimatka lentokentältä kesti ruuhka-aikaan melkein tunnin. Mutta aamulenkillä sen oivalsin: tämähän on upea paikka. Hengitin raitista ilmaa ja lykin rattaita leveällä rantabulevardilla kaikessa rauhassa. Oltiin suurkaupungin vieressä, mutta silti tämä rauha, ei autoja kaasuttelua, skoottereiden sietämätöntä hurinaa, kapeita katuja tai kiireisiä ihmisiä. Sen sijaan kuuntelin meren kohinaa, seurasin aamulenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia, joilla oli aikaa jäädä heittelemään palloa koirilleen. Pysähdyin useaan otteeseen tuijottamaan merelle, ja näin naisen, joka meditoi hiekkarannalla.

hotel miramar badalona

hotel miramar

hotel miramar

hotel miramar

Oivalsin, ettei ollut sattuma, että mieheni oli varannut hotellin juuri täältä. Hän halusi nähdä, voisiko alue olla tuleva asuinpaikkamme. Kun palasin hotellihuoneeseen, kiitin liikuttuneena miestäni siitä, että hän oli tuonut meidät tänne.

Illalla söimme hotellin ravintolassa, jossa haitariovista keittiön ja salin väliä ravaava iäkkäämpi tarjoilijamies huolehti, että meillä oli kaikki hyvin. Jaksoipa tuo hauskuttaa pikkuneitiäkin. Ja koska illan menuu ei sekään ollut hullumpi katalonialaisine punaviineineen, päätimme poiketa ravintolaan vielä toisenakin iltana.

Joskus kolmen tähden hotelli voi olla niin paljon enemmän kuin se hienoista hienoin luksushotelli, jossa mikään ei kuulu hotellihuonevarauksen hintaan. Kun aistii, että hotellissa on hyvä tunnelma ja sen henkilökunta hymyilee aidosti, tuntee itsekin olevan toivottu vieras.

hotel miramar

 

satu
1

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply