Oivalluksia

Millaista on olla kahden lapsen äiti?

- 3

Tasan vuosi sitten, äitienpäivänä, sai alkunsa meidän pikkupoikamme. Olimme ranskalais-venäläisissä häissä Pariisin lähialueella. Juhlapaikkana oli vanha linna, jossa vietettiin mitä upein hääjuhla (lopputulos kai kertoo siitä – tai ainakin syytämme venäläistä vodkaa). En olisi mitenkään voinut aavistaa, että vuoden päästä pitäisin sylissäni poikavauvaa ja minusta tulisi kahden lapsen äiti.

Oli nimittäin niin, että vielä vuosi sitten uumoilin, etten välttämättä haluaisi toista lasta. Olimme pärjänneet esikoisen kanssa kuta kuinkin keskenämme, eikä meillä ole ollut juurikaan apukäsiä. Se tuntui välillä rankalta. Jokainen vanhempi myös tietää, että ensimmäiset kolme ikävuotta lapsen kanssa ovat haastavia, ja juuri silloin on vanhempana annettava kaikkensa. Ei ole ihme, että moni parisuhde kariutuu juuri tässä vaiheessa, kun yhteistä aikaa on vähän, oma aika on kortilla ja taustalla pätkittyjen yöunien loputon jakso. Hyvässä parisuhteessakin aletaan reuhata ja möykätä, kun tunteet kuumenevat ja toisen naama alkaa ärsyttää.

Kyllä: tämän kaiken olen kokenut. Ja ehkä juuri noista syystä en ollut varma.

Olen kuitenkin äärettömän onnellinen, että asiat menivät toisin. Sillä juuri näinhän se oli tarkoitus mennä, että me saamme vielä toisen lapsen, joka ilmoittaa tulostaan varkain ja laittaa koko elämämme uusiksi.

Olen muutenkin alkanut luottaa elämässä siihen, että asiat menevät niin kuin ne on tarkoitettu.

Niin, minusta sitten piti tulla vielä toisen lapsen äiti.

Ja kerronpa sen, että se on ihanaa( ja joskus yhtä hullunmyllyä).

Etukäteen pelkäsin, miten me selvittäisiin, kuinka osaisin jakaa rakkauttani toiseen lapseen, ja miten jaksaisimme aloittaa kaiken taas alusta. Yösyötöt olivat muun muassa kauhulistallani.

Mutta kun poikamme syntyi, on yllätyksekseni vauva-arki ollut paljon helpompaa kuin esikoisen kanssa, sillä minussa asuu jo valmiiksi äitimuori. En ole tuntenut samanlaista epävarmuuden tunnetta, mitä toisinaan koin esikoisen vauva-aikana: minulla on jo kaikki se tieto ja kokemus! Olen paljon rauhallisempi ja olen osannut suhtautua äitiyteen paljon rennommin. En enää pelkää sitä, jos vauva itkee kahvilassa ja kaikki ei olekaan valmiina. Edes esikoisen uhmakohtaukset keskellä kauppakeskusta eivät nolota. Totean vain mielessäni ”tällaista tämä on”.  Lähden siis suin päin kohti hirmun kitaa, kun uhkarohkeasti kuvittelen selviäväni ilman draamaa tai kaaosta kahvilakäynnistä yksin lapsien kanssa. Olen vain päättänyt selvitä ja tehdä parhaani. En jaksa välittää tuimista katseista, jotka viestivät ”miksi sä tulit noiden kahden lapsen kanssa tänne mesuamaan”. Tulen ja tulen toistekin!

Niin, kaaottista se lapsiperhe-elämä toisinaan on (tai aika usein), ja luulenpa, että niin se on muillakin. Kun kohtaan kasvokkain toisen äidin, osaan lukea hänen kasvoiltaan niitä samoja tuntemuksia, joita me molemmat jaamme ja käymme päivittäin läpi. Sillä yhteen päivään mahtuu niin paljon iloa, surua, naurua, kiukuttelua ja draamaa, että iltaan mennessä kaikesta kokemuksesta ja suurista tunteista on niin uupunut, että voisi vain kaatua sänkyyn – mutta harvoin sitä voi, kun on keittiö siivottavana, pyykit laitettavana kuivumaan ja aviomiestäkin olisi kiva ehtiä pusutella.

Niin, tiedät olevasi kahden tai useamman pikkulapsen äiti, kun…

sinulla ei ole koskaan tylsää hetkeä tai tekemisen puutetta.

sylisi on harvoin vapaa.

jollakin on aina nälkä.

pyykkikori täyttyy päivässä.

talvella ulkovaatteiden pukeminen on urotyö, joka vaatii tuskaa, hikeä ja kyyneleitä.

tiedät, että jos joku väittää lapsiperhearjen sujuvan kuin tanssi, hän valehtelee, tai että perheessä on lisää apukäsiä helpottamassa arkea.

olet alkanut unohtaa asioita.

olet kehittynyt erinomaiseksi multitaskaajaksi.

olet entistä tehokkaampi.

tiedät, että perhelomat tarkoittavat työleiriä, ei lomaa!

tiedät, että arkirytmin ylläpitäminen on erittäin tärkeää perheen hyvinvoinnin kannalta.

taudit kiertävät koko perheessä.

katkonaiset yöunet ovat normi.

ainut haaveesi on nukkua vähintään seitsemän tuntia katkeamatonta yöunta.

leikkipuisto on toinen olohuoneesi.

olet jatkuvasti lajittelemassa pieneksi jääneitä vaatteita kirpparipinoon ja etsimässä Facebook-kirppareilta vaatteita ja jalkineita lapsille.

kun olet viettämässä vapaailtaa, et todellakaan halua puhua lapsista.

Ja silti, päällimmäisen tuntemuksena on kiitollisuus, että saa olla äiti ja on nämä ihanat lapset ja avioliittokin on pysynyt kasassa.

”Äiti, äiti”, kun nuo sanat kuulee päivittäin, ei kauniimmasta ja paremmasta tiedä.

(Tai ehkä mieheni lausuma Je t’aime on myös edelleen kärkipäässä ja yhtä ihana kuulla kuin ensimmäisellä kerralla.)

Oletko kahden tai useamman (pikku)lapsen äiti? Onnea! Kyllä me pärjätään!

Ja äitini: kiitos sinulle!

Lue myös:

Toisen lapsen kanssa

Kesän merkkejä eli aurinkoa metsastämässä Barcelonassa

Neljän munan tarina

satu
3

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply