Other

Vauvavuoden haastavin riippakivi

- 1

baby year

Pikkuneitimme täytti hiljattain vuoden. Nyt meillä on siis vauvan sijaan taapero, joka leikkii itsenäisesti, opettelee käymään pöntöllä ja hihittelee jatkuvasti. Itse vauvavuosi sujui meidän huushollissa vaivattomasti: alusta asti tyttömme on nukkunut yönsä hyvin, syönyt reippaalla otteella ja pysynyt muutenkin terveenä. Vuosi äitinä sai pohtimaan, mikä vauvavuodessa on ollut haastavinta. Ja arvatkaa, se on tämä: Pariisi kasvuympäristönä. En kerta kaikkiaan suostu hyväksymään pariisilaisvanhemman karua roolia. Aluksi halusin vain näyttää kynteni tälle hienostuneelle kaupungille, että kyllähän me vauvan kanssa kaupungille lähdemme, käymme ravintoloissa ja vietämme aktiivista sosiaalista elämää. Vuoden jälkeen olen tietysti tottunut kaupunkiympäristön asettamiin haasteisiin, mutta silti en lakkaa hämmästelevästä, kuinka vähän kaupunki panostaa sen vauva-/taaperoystävällisyyteen.

Mietit varmaan, mikä Pariisista, tuosta Instagram-kuvien täydellisestä lokaalista, tekee niin haastavan? No nämä seikat:

1. Lastenrattailla ei pääse jouhevasti eteenpäin. Vaikka hankimme minikokoiset Yoyot, ei niillä pääse liikkumaan sujuvasti Pariisin kapeilla kaduilla. Vaunulenkit tyssäävät edessä olevaan jalankulkijaan, joka tupruttaa rauhassa savukettaan. Ei ohi, eikä ympäri! Pardon, pardon monsieur! Ja sitten kun on päästy ohi, on taas seuraava este matkalla. Tai astut vahingossa koirankakkaan.

2. Ilmansaasteet. Latasin puhelimeen Plume-applikaation, joka ilmoittaa päivittäin ilmansaastelukemat. Olen järkyttynyt. Tästä ei puhuta tarpeeksi. Sosiaalisessa mediassa eletään Pariisi-kuplassa. Instagram-kuvafeedit ovat täynnä ”Ihana Pariisi”-kuvia, vaikka todellisuus on muuta. Totuus on, että ainakin kerran viikossa ilmansaastelukemat ovat niin korkealla, ettei ulkona kannattaisi juuri viettää aikaa, saati nauttia sitä täydellistä maitokahvia terassilla. Muina päivinä ilmansaastelukemat ovat keskivertotasoa, mutta ilmanlaatu ei ole koskaan hyvää! Niinpä meidän perheessä jäädään useina päivinä sisälle tai käydään vain pikaisesti kaupassa.

3. Ulkopuolisten nasevat lastenhoitokommentit. Niitä satelee erityisesti vanhemmilta naisilta. On lähes mahdotonta poistua kotoa ilman, ettei joku kommentoisi lastani jollain tavalla. Talvella kassajonossa myyjä ilmoitti, ettei lapseni ole tyytyväinen talvivaatteet päällä rattaissaan. Ei varmasti ollut, enkä ollut minäkään kuuma päällystakki päälläni jonotettuani aikani hitaasti etenevässä kassajonossa. Kerran kangaskaupassa tyttöni alkoi itkeä rattaissa, kun olin arponut tovin, minkä kankaan valitsen. Liikkeeseen astui sisään vanhempi daami, joka reagoi heti lapseni itkuun. Hän ihmetteli, miksen tukkinut lapseni suuta tutilla.  Siihen sähähdin, ettei lapsemme syö tuttia! Ystäväni puolestaan joutui kadulla ohikulkijan uhriksi, joka kommentoi siihen malliin, ettei ystäväni osannut hoitaa oikein itkevää lastansa. En tiedä juontaako tämä “lapsi ei saa kuulua” -käytäntö siitä, ettei lapsia tai vaunuttelevia vanhempia juuri näe katukuvassa päiväsaikaan, ja tämän myötä vauvoihin tai äänekkäisiin lapsiin ei olla totuttu julkisissa paikoissa. Lapsethan viettävät päivänsä tavallisesti vauvasta alkaen päivähoidossa, äitiysloman ollessa Ranskassa pääsääntöisesti kolme kuukautta. Joka tapauksessa olen kiinnittänyt huomiota, että itkunen vauva saa muilta aikuiselta kriittisiä katseita. Ravintolassa ollessamme meille vanhemmille satelee kehuja juuri siitä, että tyttömme on ollut niin rauhallinen. Tämä ei kuitenkaan pitäisi olla oletus, kun puhutaan alle vuoden ikäisestä lapsesta.

4. Ja mitä ravintoloihin ja kahviloihin tulee, ovat ne kyllä tunnelmallisia, mutta ahdistavan pieniä. Jos olet onnistunut pääsemään pienine rattainesi sisälle, voit onnitella itseäsi. Seuraavaksi olisi tietysti mukava laittaa lapsi syöttötuoliin helpottaaksesi koko pöytäseurueen ruokailua, mutta siitä voit haaveilla vain muutamassa ravintolassa – ja ne osoitteet painetaankin sitten muistiin! Ja kun on aika vaihtaa vaippa, saat käyttää luovuuttasi: ehkä baaritiskillä tai sittenkin alustan päällä likaisella vessanlattialla? Paras vaihtoehto lienee vaihtaa rattaissa.

5. Julkisissa liikkuminen. Piipahdimme taannoin ystäväni luona, jonne matkasimme metrolla ja lähijunalla. Kannoin metroportaita kasseja, lastani ja vaunuja metroportaita ylös ja alas. Vain päätepysäkillä oli hissi. Julkisilla liikkuessa onkin tiedettävä tarkkaan, millä metropysäkeillä on hissi. Pariisissa me suosimmekin pääsääntöisesti bussia. Näin vältymme portaissa jumppaamiselta. Onneksi nykyisin neiti on jo sen verran iso, että pyörämatkustaminen on mahdollista neidin istuessa isänsä sähköpyörän kyydissä. Tosin tässä kohdin palamme ongelmaan numero kaksi eli ilmansaasteet.

Helppoa ei ole suurkaupungissa asuvalla kotiäidillä, tai sitten minä ole vain vaativa tapaus. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, vaikka Pariisi kasvuympäristönä aiheuttaa haasteita, pidän ranskalaisesta, rennosta kasvatuskulttuurista, jossa ei kilpailla hyvä äiti -tittelillä. Siinä mielessä olen vauvavuoden aikana adaptoinut ranskalaismammojen kasvatusfilosofian.

Uskon, että elämä Pariisissa helpottuu, kun neiti kasvaa, mutta silti olen alkanut epäillä: onko Pariisi oikea kasvuympäristö lapselle?

Hijattain teimme mieheni kanssa päätöksen ja päätimme laittaa talomme myyntiin. Tajusimme, että on aika irtautua Pariisi-kuplasta.

Oivalsin myös tämän: rakastan Pariisia, mutta rakasta kaupunkia enemmän turistiperspektiivistä.

satu
1

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply