Browsing Tag

ajattelin tänään

Oivalluksia

Minne matka?

- 1
IMG 8427

Kirjoitin taannoin jutun varasuunnitelmasta, mutta enpä arvannut, kuinka pian saisin miettiä elämääni monella tapaa uudestaan. Oli kuin alitajunnassani olisi muhinut orastava muutosaalto, jonka ympäristöön virittämiä vihjeitä en osannut tai halunnut tulkita. Kesäkuu ja Espanjan tukala helle. Makasin levottomana terassituolilla, yritin suoriutua arkipuuhista mahdollisimman vaivattomasti ja paljastamatta, että mielessä oli liikaa asioita. Suomen-reissun aikana ajatukset asettuivat omiin uomiinsa ja kuin matka, joka oli tullut tiensä päähän, päätös (erittäin vaikea sellainen) tuli tehtyä. Sitä edelsi matelehtiminen. Suopaaminen ja huopaaminen, eipäs–juupas-rinki. Näin kummassakin…

Continue Reading

Other

Äidin vapaapäivät

- 2
robbie

Ei, en hyppinyt riemusta, kun tiedossa oli muutama päivä vain itselleni. Sen sijaan aloin vuodattaa kyyneliä jo edellisenä iltana ennen kuin oli aika erota lapsestani. Äidin ikävä, se iskee välittömästi, kun tietää, ettei omaa lastaan näe muutamaan päivään. Se tuntuu pistona rinnassa ja palana kurkussa. Lentokentällä eron hetkellä pidäteltyinä kyyneleinä, jotka virtaavat hallitsemattomana, kun lapsi on kadonnut isänsä kanssa lähtöselvityksestä eteenpäin ja minun on palattava autolle yksin. Se iskee tajuntaan lujemmin ja pelokkaampana kuin ajattelin. Edessä on äidin ensimmäiset vapaapäivät.…

Continue Reading