Vaikka raskausajan pukeutuminen ei enää minulle ole ajankohtaista, halusin jakaa omat vinkkini toimivaan raskausajan tyyliin.
Omalla kohdallani raskausaika syvensi entistä enemmän suhdetta ekologisempaan ajatteluun ja kuluttamiseen. Odotusaikana en halunnut ostaa lisää vaatteita lyhyelle ajanjaksolle ja pyrinkin pitkälti hyödyntämään oman vaatekaapin sisältöä.
Silti muuttuvasta ja pyöreästä vartalosta huolimatta halusin näyttää pyöreän vatsani kanssa tyylikkäältä. Listasin alle tekijöitä, joihin kiinnitin huomiota raskausajan pukeutumisessa.
Seitsemän ja puolen kuukauden aikana oivalsin siis seuraavaa:
1.Tee inventaario ja sysää syrjään vaatteet, joita et tule käyttämään seuraavaan yhdeksään kuukauteen.
Ensimmäisen kolmanneksen aikana laitoin säilytyspusseihin kesävaatteet, farkut ja vartalonmyötäiset mekot, jotka eivät enää mahtuneet päälle tai saivat vain oloni tuntumaan entistä suuremmalta. Jäljelle jäi yksi rekki ja hyllyllinen käyttökelpoisia vaatteita.
2. Mammasukkiksia ja tukevampia rintaliivejä lukuun ottamatta, älä osta äitiysvaatteita. Yhtä hyvin löydät vaatekauppojen tavallisesta vaatevalikoimasta sopivia asukokonaisuuksia. Sitä paitsi äitiysvaatteisiin on aina lisätty muutama euro hintaan enemmän kuin mitä maksaisit vastaavasta vaatteesta ilman äitiyslisää.
Itse erehdyin ostamaan yhdet mammafarkut alennusmyynnistä. Farkuissa on edelleen laput kiinni. Ensin vatsakumpu oli liian pieni tisseihin asti kohoavassa trikoisessa mahakaitaleessa, myöhemmin farkut eivät enää tuntuneet päällä miellyttäviltä.
3. Älä yritä tunkea itseäsi liian tiukkoihin vaatteisiin. Poistin heti silmistä korkeavyötäröiset farkut ja liian kireät topit. Sen sijaan nostin vaaterekilleni trikoomekkoja ja tunikapaitoja.
4. Mieti omaa vartalotyyppiäsi. Esimerkiksi harteikkaana Y-vartalona minua imartelivat paremmin vartalonmyötäiset midimittaiset trikoomekot kuin väljät kaavut. Erityisesti midimittainen helman pituus oli toimiva, kun vaate ei noussut kohti reittä.
5. Vältä farkkuja: ne saavat tuntemaan olosi tukevammaksi kun kuitenkin tarkastelet peilistä reisille ja takamukseen kertynyttä imetysvaraa. Vaikka mahduinkin muutamiin stretch-farkkuihin, ei peilistä katsonut tyytyväinen odottaja.
Sen sijaan sijoita trikooleggingseihin. Järkyttävä tyylivirhe, mutta näissä inhokeissa tulet viihtymään loppuraskautesi, kun sinua kyllästyttää kiskoa sukkahousujen haarakoukkua polvista kohti napaa. Hyväksy siis suosiolla, että leggingsit ovat mukavuusvaate numero yksi.
6. Pukeudu urheiluvaatteisiin. Itse kävin raskausaikana kolme kertaa viikossa joogatunnilla. Näinä päivinä pukeuduin siis treenihousuihin, trikootoppiin ja huppariin. Kätevä ratkaisu pukeutumispulmiin! Bonuksena urheiluvaatteet motivoivat liikkumaan entistä enemmän.
7. Mikäli odotuksesi sijoittuu talviaikaan, suosi päällystakkina kylpytakkimaista judovyöllä varustettua villakangastrenssiä. Vyöllä saat kätevästi säädeltyä kiinnitystä, ja jopa suljettua takin. Lisäksi nilkkoihin tai sääriin ulottuva takki suojaa tuulelta ja tuiskulta.
8. Varaa kaappiisi ainakin yksi leninki juhlatilaisuuksiin. Myös raskausaikana on hyvä välillä tuulettua. Ja luultavasti yhdeksän kuukauden aikana eteesi tulee jos jonkinmoiset juhlat, jotka vaativat asiallista pukeutumista.
9. Silloin kun ei ole lenkkaripäivä, laita jalkaan tolppakorkoiset korkokengät tai nilkkurit. On sanomattakin selvää, että korkkarit tekevät ihmeitä naisen itsetunnolle sekä tuovat ryhdikkyyttä pukeutumiseen. Usko pois!
Even though I am past this period in my life, I wanted to share my tips on maternity style.
For me, working in the fashion industry, the question of style is always current. During my pregnancy I wanted to continue to dress up nicely and in a stylish manner. Still, I didn’t want to buy new clothes for just a short period. Also, as I have paid attention to more eco-friendly consuming, I wanted to keep buying new stuff to a minimum and just use the clothes that I had in my closet. Of course I did buy a couple of dresses, but I kept in mind that I could wear the clothes after the pregnancy, too.
This is what I learned during my pregnancy about what to wear:
1.Do an inventory. Store away all the clothes you cannot wear. When you have just the clothes in your closet that you can actually wear, it is much easier to choose an outfit in the morning. And after the pregnancy it is just a pleasure to rediscover all your old stuff.
2.Apart from bigger bras and tights, don’t buy any maternity clothes; you don’t really need them. You can find dresses in the normal women’s section. Anyway, maternity clothes are always more expensive than the ones in the women’s section.
I bought one pair of maternity jeans on sale, which I never used. They still have the tags on it. First my belly wasn’t big enough, then later the jeans weren’t comfortable at all!
3. Just give up on wearing jeans. I know: they are so practical in everyday life, but during my pregnancy every time I tried to wear them I kept on looking at my big thighs and my butt that was storing fat for breastfeeding. After the first trimester I gave up on jeans.
Instead I found jersey leggings useful. I know: what a fashion error! But trust me, this is what you are going to wear by your your third trimester when you are tired of pulling your tights up, when they keep going down to your knees.
4. Wear sports clothes. During my pregnancy I went to a yoga class three times a week, so on those days I wore exercise pants, a top and a hoodie. With a baby bump I found sportswear comfortable and practical, and as a bonus sports clothes motivated me to exercise even more.
5. Be aware of your body shape. During pregnancy you highlight your body type even more, especially by wearing clothes that are the wrong shape. For example for me, with a strong shoulder line and a Y-shaped body, all tunics or shapeless dresses made me look even bigger. Tight, flexible midi-length dresses on the other hand worked out well.
6. If you are expecting in the wintertime, wear a long,woollen trench coat with a belt – it is definitely practical and the only winter coat you will need! With a belt you can adjust the tightness and actually close you winter jacket even with a baby bump. Also, the long coat protects you from the cold and the wind.
7. Be prepared to have one black dress or a party outfit in your closet that you can wear when expecting. In the nine months you will probably have some parties that you need to attend. Instead of rushing into the nearest H&M to buy a dress at random, prepare yourself in advance. Also, it is important for yourself to dress up from time to time.
8. Wear heels whenever you have a chance. They give you self-confiance and a good posture. Trust me!
I wanted to share my experience of giving birth and our time in French public hospital.
So it was: our little girl had wanted to arrive six weeks ahead of time. For me the idea of giving birth was something natural and I wasn’t afraid of it. I thought that if other women had survived it, I would too. And I did, and it wasn’t horrible at all.
During labor I remembered what the midwife had told me: “try to relax between contractions and breathe deeply”. And so I did, and it helped. Or to be honest I was super tired that day, because I had hardly slept during the time I was in hospital, so I kept on sleeping until it was time to push. Meanwhile the midwife and her team were running from one room to another, because the hospital was busy on that magical Leap day. And me: I just kept on sleeping.
For me the contractions were not that bad, and I had an epidural, which took all the pain away, so I was able to relax and prepare myself for the final task. And the pushing part was easy too, it only took couple of minutes, then our surprise baby was handed to me. It was a miraculous moment, as all of you who are mothers must know, and at the same time something you can hardly understand: “Did I just give birth? Is this mine? Oh my god I just gave birth!”
After the labour my husband went along to the neonatal unit with the baby. They needed to keep her there because of the premature birth, otherwise our baby was in good health. Still, at the beginning in the neonatal the nurses wanted to put our baby in tube feeding, but my husband insisted that they would try feeding her from a bottle first. And she did take it. And since then she has been eating. Luckily.
For us as parents these past two weeks have been hard, as our baby has been in hospital. Basically one of us has been at the neonatal unit all the time, day and night. Normally, I go to the hospital at six o’clock in the morning and continue till late night, and then my husband goes there before midnight and continues till morning. You can imagine how tired we are. At home at lunchtime we have a little time to eat together and to share a deep hug. And when I go back home from the hospital in the evening, I am in tears. It is so difficult to leave, even when I know that my husband is there by her side. Then at home alone in bed I miss my family.
And what do I think of the French public hospital?
At neonatal unit the whole team of nurses has been great and they have given good advice on taking care of a baby. In that way we have been lucky to really be confident that we know what we are doing at home. I can imagine how difficult it is for new parents to take care of their baby when you have been in hospital for just a few days and then go home with your newborn.
Still, in the hospital environment you find different kinds of personalities with different ways to guide you. I have also noticed some inequality. In the room with my baby there was a little Korean baby whose parents hardly spoke any French: the father none at all, the mother just a little – and they have been here for six years! So in horror I have listened to the conversation between the nurses and the mother — and the frustration on both sides. The mother tried to give her phone to one of the nurses so that her French-speaking friend could translate all the information to the mother. The nurse wasn’t really into that. She didn’t have time.
Then a little Senegalese baby boy was placed in the same room. Only her mother came to see her baby, not the father. Later this young girl told me that she lived with her mother.
Together us three women shared the experience of becoming a mother, and the feeling when your baby needs to stay at the neonatal unit. Still some funny cultural differences occurred. As a Finn I use perfume-free cream and soap when the Senegalese woman uses a strong cream on her baby; filling the room with a spicy scent.
But there has also been serious drama that my husband witnessed at this secure neonatal unit. A couple of days before our baby was expected to come home from the hospital, arrived a baby girl whose Tunisian father started to argue with his girlfriend and yell dead threats in front of their baby in the middle of the night. You can imagine how scary this situation was. Luckily my husband was there with two female nurses to calm down the situation. Of course the security was called, and the police, too. To settle the argument between the couple, my husband stepped outside to talk to this man. Of course they banned the guy from coming back, but still the following day he tried to come during the day when I was there. Again the police were called.
This was a very unlucky event that occurred. And it got me thinking that even when all the treatments had been excellent at the hospital I cannot know what kinds of crazy people there might be — such as an inappropriate male nurse and this Tunisian man. It makes me so sad to even think of this little baby and what kind of future awaits her — his father seemed to be some kind a drug dealer and psychopath and the mother was a bit imbalanced, too.
So would I go to the same hospital to give birth in second time?
To be honest, I don’t know. As I said the treatment was excellent but the environment not. Also the hospital is located in a seven-minute walk from our house. It would have been so much more difficult to go to the hospital every day if it was further away.
But maybe when this question is relevant again we will have already left Paris to live near the sea where the grass is green and the climate more pleasant. On verra!
Ennen Barcelonan-matkaa mieheni totesi, että ihastuisin varmasti kaupunkiin, ja että reissun jälkeen luultavasti haluaisinkin muuttaa vihreimmille maille. Totesin naureskellen: ”Kiitos vain, mutta olen tyytyväinen elämääni Pariisissa.”
Niinpä niin. Siinähän kävi juuri niin kuin mieheni ennusti: ihastuin täysin Barcelonaan.
Sunnuntaina jättäessämme aurinkoisen hiekkarannan taaksemme aloin kinuta taksissa matkalla juna-asemalle, olisiko mahdollista siirtää paluuta vielä parilla päivällä. Ei onnistunut, kotiin oli palattava. Vaikka reissumme oli kaikkea muuta kuin rentouttava (näihin kaoottisiin kokemuksiin palaan seuraavissa kirjoituksissani), teki Barcelona kaupunkina lähtemättömän ensivaikutelman. Niinpä aloimme leikkiä ajatuksella ”mitä jos muuttaisimme Barcelonaan”.
Ai miksi?
No koska:
1. Ilmasto, ilmasto, ilmasto – tarvitseeko sitä edes mainita? Vaikka talvi Pariisissa ei tietenkään ole mitään verrattuna pohjoisen pakkassäähän ja kaamoskauteen, on marras-helmikuu-akseli Pariisissa suoraan sanottuna kurja: vettä sataa tuon tuosta, on pimeää ja tuulista. Asunnoissa on kylmä ja koko kaupunki tuntuu jotenkin harmaalta. Totta kai väliin mahtuu muutamia aurinkoisia päiviä, jotka huijaavat ajattelemaan, että on jo kevät, mutta ovesta ulos astuttua jäätävä tuuli pyyhkäisee kyllä nämä mielikuvat mennessään ja palauttaa karun arkitodellisuuden keskelle.
Sen sijaan helmikuussa Barcelonassa lämpötila on jo ihan kivoissa lukemissa. (Viikonloppureissun aikana lämpötila vaihteli 15–24 asteen välillä.) Kuinka ihana olikaan kävellä pitkin Barcelonaa takki auki ilman, että olisi liian kuuma tai kylmä. Aloimme siis ajatella, kuinka upea olisi herätä juuri tällaisiin helmikuun päiviin: aurinkoisiin ja energisiin.
2. Kaikki samassa paketissa: suurkaupunki, merenranta ja luonto. Mieheni on ehdottomasti maalaispoika: hän kaipaa luonnon äärelle tuon tuosta. Aina välillä hän ehdottaakin, että jos muuttaisimme Pariisin lähelle johonkin pieneen maalaiskylään. En ole toistaiseksi lämmennyt, vaikka pikkukaupungin kasvattina kaipaan minäkin usein hiljaisuutta ja omaa puutarhaa. Silti: rakastan asua kaupungissa, ja suurkaupungin tarjoamia mahdollisuuksia – voi poiketa kivaan kahvilaan kesken työpäivän kun siltä tuntuu, aina löytyy jokin uusi ravintola nurkan takaa kokeiltavaksi, ja tietysti rajaton kulttuuritarjonta pitää kylläisenä.
Siispä Barcelonassa yhdistyisi nämä kaikki tekijät: huikea merenranta, luonto on lähellä mutta silti pysyttäydyttäisiin suurkaupunkissa.
3. Parempi elämänlaatu. Tapasimme Barcelonassa mieheni yrityksen etätyöntekijän, joka viime kesänä päätti muuttaa Pariisista Barcelonaan. Näin oli tehnyt myös hänen ranskalainen tyttöystävänsä neljä vuotta aiemmin. Illallisen aikana tiedustelin naiselta muuton syytä. Hän kertoi suurimmaksi tekijäksi paremman elämänlaadun. Ranskassa nainen tunsi olonsa jo heti aamusta valmiiksi stressaantuneeksi, Barcelonassa hän taas herää uuteen päivään onnellisena, huomattavasti vähemmän stressaantuneena ja innoissaan aloittamaan uuden työpäivän. (Toki ilmastolla on paljon tekemistä tämän seikan kanssa, joten palaamme väistämättäkin kohtaan numero yksi.)
Viikonloppuvisiitin aikana en voinut olla kiinnittämättä huomiota tähän elämänlaatuseikkaan. Jo parin päivän aikana huomasin seuraavaa: ihmiset vaikuttivat vähemmän takakireiltä kuin Pariisissa, eikä kiireen tuntu määrittänyt kaupungin ilmapiiriä samalla tavalla kuin hektisessä Pariisissa, jossa jo yhden metromatkan aikana stressihormoonitasonsa saa nostettua pykälällä ylöspäin.
Enkä puhu nyt vain ihmisistä vaan koirista myös! Kyllä: koirista! Pariisin kaduilla omistajiensa rinnalla tepsuttelevat koirat vaikuttavat jotenkin apaattisilta. Ne kaipaavat tietysti luontoon, tai ainakin vehreään puistoon, jossa ne voisivat kirmailla vapaana. Päinvastoin kuin Pariisissa, Barcelonassa koirista paistoi iloisuus. Vietimme aikaa useammassakin puistossa, ja voi kuinka häntä heiluen pienet karvaystävämme leikkivät lajitovereidensa kanssa omistajien vaihtaessa kuulumisia, tai kuinka tyytyväisenä nuo karvakuonot astelivat hiekkarannalla aaltojen lyödessä rantaan ja keveän merituulen puhaltaessa raikasta ilmaa.
4. Eli siis: voisimme hankkia koiran. Toki voisimme ottaa koiran myös Pariisin-kotiimme, mutta sen ulkoiluttamismahdollisuudet eivät olisi yhtä huikeat kuin Barcelonassa.
5. Barcelona on pyöräilijöiden kaupunki. Ennen raskauttani suosin Pariisissakin kulkuneuvona Velib-kaupunkipyörää, mutta varsinaisena miellyttävänä kokemuksena en pyöräilemistä pidä – päinvastoin: puikkelehtiminen bussien, autojen ja skoottereiden seassa sekä ajaminen kapealla pyöräilijöille varatulla kaistalla saa oloni stressaantuneeksi. Liikenteen kaoottisuus, häly ja ilmansaasteet eivät taatusti tee hyvää mielenlaadulle tai terveydelle. Usein olen suhannut kieli keskellä ympäri kaupunkia ja kiittänyt onneani, että olen selvinnyt ehjin nahoin määränpäähäni.
Barcelonassa sen sijaan pyöräkaistat ovat leveitä, ja toimivaan pyöräkaistaverkostoon on panostettu. Pyöräileminen ei olisi siis vain ekologisempi tapa liikkua, vaan selvästi myös stressittömämpää tässä rantakaupungissa kuin Pariisissa. Niinpä siis ostaisin vaaleanvihreän kaupunkipyörän, jossa olisi edessä kori (koiralle) ja takana lastenistuin. Ehkä laittaisin vielä kukkahatun päähäni?
6. Voisin aloittaa aamuni juoksemalla merenrannalla. Mitä luksusta! Ei varmasti tarvitse perustella enempää.
Siinä missä Barcelona on pyöräilijöiden ja skeittareiden kaupunki, on se myös juoksijan unelma. Missään muualla en ole nähnyt yhtä paljon hölkkääjiä kuin Barcelonassa. Selvästi siis minun kaupunkini.
7. Ravintoloissa on tilaa syödä. Ne, jotka ovat käyneet Pariisissa, tietävät kuinka pieniä ravintolat ovat. Vieri vieressä on pöytiä, ja usein istumaankin on vaikea päästä ilman, ettei pitäisi hätistellä naapuripöydän asiakkaita penkistään päästäkseen pöytään tai istuinpaikalta pois. Barcelonassa sen sijaan ravintolat olivat tilavia – jokainen pöytäseurue sai olla omassa rauhassaan eikä kukaan tullut ”iholle”.
Tilan tunnun rinnalla rakastuin Barcelonan kasvisruokatarjontaan. Katalonian pääkaupunki oli selvästi edellä Pariisia vegeruokakulttuurin suhteen. Löysinpä jopa pienen take away -kahvilan, josta sai matcha lattea! Mainittakoon, että Pariisiin vielä odotellaan ensimmäistä matcha latte -kahvilaa.
8. Voisin juodan café con lechen omalla parvekkeella tai puutarhassa. Jos muuttaisimme Barcelonaan, olisi meillä joko tilava asunto, jossa olisi iso parveke, tai sitten talo huikealla näköalalla ja puutarhalla. Kuvitellaan hetki: aamukahvi aurinkoisella terassilla – minä, aviomieheni, vauva ja koiramme. Täydellistä.
9. Ääntämisen kannalta espanjan kieli olisi minulle helpompi kuin ranska. Olenpa jopa lukenut aikoinaan lukiossa espanjaa, joten sujuvan kielitaidon oppisin varmasti huomattavasti nopeammin kuin ranskan. Lisäksi tuleva lapsemme oppisi vielä kolmannen kielen ranskan ja suomen rinnalla. Huikeaa!
10. Yhteenveto: muuton jälkeen olisin varmasti vielä enemmän zen. Kouluttautuisin luultavasti joogaopettajaksi ja perustaisin hyvinvointikeskuksen luonnon keskelle stressaantuneille pariisilaisille (ja masentuineille ja itseään piiskaaville suomalaisille).
Alors, on y va?
Before leaving for Barcelona my husband kept teasing me that after this trip I would surely want to move to Barcelona.I kept saying ”no”, because I feel comfortable in Paris – and Paris was the place I always wanted to move. Well, what happened after spending the long weekend in Barcelona? Of course my husband was right: I totally fell in love with Barcelona.
On a sunny Sunday afternoon when we were in a taxi and heading back to the railway station, I started to beg and say ”Can we stay couple more days, please?” Of course we couldn’t, but on the train we started to fantasize about moving to this seaside city. So I made a list of things why would I choose Barcelona over Paris.
And here is why:
1. The weather, of course the weather! In February the climate was so agreeable; it wasn’t too cold or hot. During the weekend the temperature varied between 15 and 25 degrees, so not bad at all! In Paris it was chilly, and I immediately went for my Ugg boots and a beanie.
To be honest the weather is kind of depressing between November and February in Paris. It is dark, windy and rains most of the time. During this period the whole city seems somehow sad and gray, and me: always cold indoors and outdoors.
2. You could have the benefits of a big city and a seaside town in the same package, and besides, access to the nature would be always close. So in Barcelona you could have all this. And it would be a good compromise for us, too. My husband, he is a country boy, who needs to go to into the nature frequently, otherwise he goes mad, and he has been dreaming about his own garden. For me, as a small town girl, I do need silence and access to the nature, but I do like to live in a big city, where you can randomly stop in your favourite café, try new restaurants, go to a yoga class, and of course there is big choice of cultural activities.
So in Barcelona we could have this all: the beach, the nature, and big parks in a big city context.
3. Better quality of life. In Barcelona we had dinner with a Frenchman who works for my husband’s company. Last summer he decided to move from Paris to Barcelona and telework from there. His French girlfriend had made the same choice four years ago. During dinner I asked her why she wanted to move from France to Barcelona. She answered that in France she was constantly feeling stressed starting in the morning when you wake up, but in Barcelona she feels calm, relaxed and always ready to start a new day at work.
During our trip, I couldn’t help noticing this factor of quality of life, too. The atmosphere seemed somehow more relaxed than in Paris. People seemed more full of life and less stressed out. In Paris you can get your stress hormone levels up by simply taking the metro.
And I am not talking only humans but dogs, too! Even they seemed happier than in Paris. During the weekend we spend a lot of time in parks just watching people with their dogs. In these parks you could sense the happiness: dogs were running free and playing with other dogs. Families were spending their day together and children were having fun on the playgrounds, which seemed to be everywhere.
This could really be an ideal place for a family. Also, I noticed that the streets were much spacier than in Paris. I could easily imagine myself pushing a stroller without bumbing into someone or trying to dodge people all the time like I will have to do in Paris, and that’s what you are doing everyday when you are walking on those tiny sidewalks.
4. Conclusion to point three: we could have a dog. Of course we could have a dog in Paris, but somehow the dogs seem unhappy here and a little depressed too (like their owners often are) – and no wonder, when they are walking on these small sidewalks and only in time to time have access to greener land. I guess they are tired of the hectic lifestyle and pollution that you are inevitably suffer from in Paris.
5. Barcelona is a city of cyclists. The city has really build a massive network of cycleways, which seemed to be functioning well: the bicycle paths were wide and in a good condition. No wonder the whole city seemed to be full of cyclists (and skateboarders).
So in Barcelona I could cycle easily without stress, and of course this would be an ecological choice. In Paris I do have my Velib city-bike card, but cycling besides car, buses and taxis on narrow streets is nothing more than stressful. There are always some heart attact situations, and you are thank yourself when you get to the destination safely. And do I have to mention the pollution when you are cycling between cars?
So if we moved to Barcelona, I would buy a mint green bike and I would put a little basket for a dog on the front and a safety seat for the baby in the back. And maybe I would wear a flower hat?
6. I could start my mornings by running on the beach. Besides all the cyclists that we saw, Barcelona is a city for runners. I mean, everyone seemed to be running! And for me, who loves running, this would be the place to be.
7. Restaurants were much larger than in Paris. If you have visited Paris, you must know how tiny most of the restaurants are. If you are trying to get to or from the table you probably have to interrupt your people in the next table and ask them to move so you can get to your seat. In Barcelona all the restaurants that we went to were spacious – you actually have the chance to eat with your friends more privately without someone pushing at my chair all the time.
Also, I do have to mention the wide range of vegetarian restaurants. The whole city seemed to be a step a head of Paris in this veggie culture. We tried out four different vegetarian restaurants (which I will be writing about soon) and they were all top quality – and spacious, too.
I even managed to find a take away matcha latte in town, while we are still waiting for the first matcha latte café in Paris.
8. I could drink my morning café con leche on a terrace or in a garden. In Barcelona the prices of the apartements and houses are not as high than in Paris. So we would probably get a house with a big garden. And I would start my mornings like this: reading my newspaper in the sun, in our garden with my husband, our baby and with our dog(s). You get the picture of quality of life?!
9. I would propably learn the Spanish language much faster than I have learned French. The pronunciation is much easier for me than French. In fact, I have studied Spanish in high school, so I do know some basic vocabulary. As a bonus our child would learn three different languages: French, Finnish and Spanish – not bad!
10. Summary: From living in Barcelona for a while, I would probably become a calmer person and even more zen. I could train to be a yoga instructor and build a health center for tired and stressed-out Parisians (and depressed Finns).
Luonnollisesti vauvanvaatteet ovat tässä elämäntilanteessa ajankohtainen puheenaihe – ja etenkin kiihtymys siitä, kuinka sukupuolittuneita vauvanvaatteet ovat. Tähän olen kiinnittänyt huomion erityisesti Ranskassa. Tammikuun alennusmyyntejä plärätessä vauvanvaatteet olivat suurimmaksi osaksi jaoteltu sukupuolen mukaan: tytölle vaaleanpunaista, poikavauvalle vaaleansinistä. Sitten on tietysti ne neutraalit kesytysvärit, kuten valkoinen ja beige, jotka väreinä lienee todella käytännöllisiä vauvalle. Näkemäni vaatteet ovat olleet myös äärettömän tylsiä ja kalliita. (Taannoin löysin erään kiinnostavan lastenvaatekaupan, jossa bodien hintataso lähti 50 € ylöspäin.) Näin ollen vaatteet ovat jääneet ostamatta. Sen sijaan olen tehnyt löytöjä Huuto.netistä ja Lindexiltä (jälkimmäiselle kiitos siitä, että verkkokauppa toimittaa vaatteita myös Ranskaan). Pidän siitä, että vauvanvaatteet ovat värikkäitä, iloisia – ei liian konservatiivisia tai sukupuolittuneita.
Eräs syy siihen, miksi aihe on ajankohtainen on myös se, että päätimme heti raskauden alkuvaiheessa, ettemme halua tietää vauvan sukupuolta. En ollut ajatellut asiaa aiemmin vaan pitänyt jotenkin itsestäänselvyytenä, että vauvan sukupuolen tietäminen tulee ikään kuin kaupanpäällisenä siellä toisessa ultrassa, ja no eikö suurin osa sen haluakin tietää?! Kun pohdimme mieheni kanssa asiaa tarkemmin, aloimme kyseenalaistaa tämän ajatuksen. Tiedustelin myös tuttavapiiristä, miksi ystäväni olivat halunneet tietää lapsen sukupuolen etukäteen. Vaustaukseksi sain sekä tunne- että järkiperäisiä syitä: oltiin uteliaita tietämään sukupuoli, ja perusteluina oli myös, että tulevia vaate- ja tavarahankintoja oli helpompi suunnitella.
Toki mekin olemme uteliaita, ja usein iltaisin arvuuttelemme kysymyksellä kumpi-se-on. Muutaman kerran olen nähnytkin unia vauvan sukupuolesta, ja ilmestyipä unessa vahva visio tulevasta nimestä, jonka annamme vauvalle, jos se on poika, silti vaatehankintoja tai vauvankammarin sisustusta emme kokeneet niin painaviksi tekijöiksi, että meidän olisi pitänyt saada tietää.
En missään nimessä halua arvostella niitä vanhempia, jotka ovat halunneet tietää sukupuolen etukäteen, vaan halusin tuoda ilmi meidän perustelujamme ja herättää keskustelua aiheesta. Tiedän, että aihe on arka, ja se jakaa vahvojakin mielipiteitä sekä puolesta että vastaan.
Eräs painava tekijä tässä tietää vai eikö tietää -kysymyksessä oli mieheni käymä keskustelu ystävänsä kanssa. Hän sai ajattelemaan sitä, kuinka automaattisesti (tietyllä tasolla) alamme määritellä vauvan identiteettiä ja persoonallisuutta, jos tiedämme sukupuolen etukäteen. Tarkoitan siis, että jos kyseessä on tyttö, liitämme häneen tiettyjä ominaisuuksia jne. Tätä kysymystä pohtiessamme päätimme siis, että emme halua tietää.
Sen sijaan ajattelemme näin: sisälläni kasvaa vauva, joka paljastaa sukupuolensa, kun on sen aika, ja että hän saa määrittää itsensä juuri sellaisena kuin on.
Mielenkiintoisesti sukupuolikysymys nousee keskeiseksi kulttuurisessa kontekstissa. Lähikaupassa, ravintoloissa ja tuttavapiirissä onnittelujen jälkeen seuraavaksi tiedustellaan: “Onko se tyttö vai poika?” Itse en tätä kysymystä juurikaan pohdi, vaan juuri muiden kautta sukupuolen määrittäminen nousee keskeiseksi.
Niinpä kysyjille vastaankin: “Niin, en tiedä. Se on vauva.” Vauva, jolla tulee olemaan värikkäitä vaatteita ja kultaiset kimalletossut. Meidän yllätysvauva.
Recently, the topic of baby clothes have been on my mind – or the difficulty to find gender-neutral baby clothes. In France I have found baby clothes very gender-specific: pink for girls, blue for boys. And just for the gender-neutral clothes there rests only white or beige – really practical colors, aren’t they? I have also remarked that the clothes are in a way conservative and expensive, too. So I have been ordering clothes from Finland. Especially a good collection of baby clothes I have found from Lindex (they are also organic cotton) and some online thrift stores. For us, we like the idea that the clothes are colorful and gender-neutral.
One reason why I have been paying attention to the baby clothing industry is, that we didn’t want to find out the sex of the baby. In our culture it seems to be obvious choice that we want to know, so I didn’t even think the question before it was current. We started to talk about it and we both agreed that we don’t want to know the sex – we didn’t find any good reason why we needed to. Of course we are curious to know like other parents are, and we often play the guessing game, but still, reasons like choosing the decoration for the nursery or buying right kind of clothes weren’t enough. Anyway, my intention is not to judge but to raise the question to find or not to find out, and talk my own opinion about it. I know this issue draws some mixed reactions and opinions.
Maybe the most important reason for not to find out came from my husband’s friend, who told that when you know the sex of the baby beforehand, you start to define your baby and give him or her a gender-specific identity – at least in some level. We basically wanted to avoid this, and give the baby a chance to born as he or she is.
It is interesting in our culture how the issue of the sex of the baby comes out in everyday situations, like in restaurants, cafés, supermarkets, or with our friends. After the felicitations the first question is normally this: “Is it a girl or a boy?” We don’t usually think about it, it is the society that raises this question, for us it’s a baby.
So I answer: “We don’t know. It’s a baby.” And I smile politely. It is a baby who will be wearing colorful clothes and sometimes sparkling, golden shoes. It is our surprise baby.
