Lifestyle Travel

Barcelona vs. Paris

- 5

IMG_9916

Ennen Barcelonan-matkaa mieheni totesi, että ihastuisin varmasti kaupunkiin, ja että reissun jälkeen luultavasti haluaisinkin muuttaa vihreimmille maille. Totesin naureskellen: ”Kiitos vain, mutta olen tyytyväinen elämääni Pariisissa.”

Niinpä niin. Siinähän kävi juuri niin kuin mieheni ennusti: ihastuin täysin Barcelonaan.

Sunnuntaina jättäessämme aurinkoisen hiekkarannan taaksemme aloin kinuta taksissa matkalla juna-asemalle, olisiko mahdollista siirtää paluuta vielä parilla päivällä. Ei onnistunut, kotiin oli palattava. Vaikka reissumme oli kaikkea muuta kuin rentouttava (näihin kaoottisiin kokemuksiin palaan seuraavissa kirjoituksissani), teki Barcelona kaupunkina lähtemättömän ensivaikutelman. Niinpä aloimme leikkiä ajatuksella ”mitä jos muuttaisimme Barcelonaan”.

Ai miksi?

No koska:

1. Ilmasto, ilmasto, ilmasto – tarvitseeko sitä edes mainita? Vaikka talvi Pariisissa ei tietenkään ole mitään verrattuna pohjoisen pakkassäähän ja kaamoskauteen, on marras-helmikuu-akseli Pariisissa suoraan sanottuna kurja: vettä sataa tuon tuosta, on pimeää ja tuulista. Asunnoissa on kylmä ja koko kaupunki tuntuu jotenkin harmaalta. Totta kai väliin mahtuu muutamia aurinkoisia päiviä, jotka huijaavat ajattelemaan, että on jo kevät, mutta ovesta ulos astuttua jäätävä tuuli pyyhkäisee kyllä nämä mielikuvat mennessään ja palauttaa karun arkitodellisuuden keskelle.

Sen sijaan helmikuussa Barcelonassa lämpötila on jo ihan kivoissa lukemissa. (Viikonloppureissun aikana lämpötila vaihteli 15–24 asteen välillä.) Kuinka ihana olikaan kävellä pitkin Barcelonaa takki auki ilman, että olisi liian kuuma tai kylmä. Aloimme siis ajatella, kuinka upea olisi herätä juuri tällaisiin helmikuun päiviin: aurinkoisiin ja energisiin.

2. Kaikki samassa paketissa: suurkaupunki, merenranta ja luonto. Mieheni on ehdottomasti maalaispoika: hän kaipaa luonnon äärelle tuon tuosta. Aina välillä hän ehdottaakin, että jos muuttaisimme Pariisin lähelle johonkin pieneen maalaiskylään. En ole toistaiseksi lämmennyt, vaikka pikkukaupungin kasvattina kaipaan minäkin usein hiljaisuutta ja omaa puutarhaa. Silti: rakastan asua kaupungissa, ja suurkaupungin tarjoamia mahdollisuuksia – voi poiketa kivaan kahvilaan kesken työpäivän kun siltä tuntuu, aina löytyy jokin uusi ravintola nurkan takaa kokeiltavaksi, ja tietysti rajaton kulttuuritarjonta pitää kylläisenä.

Siispä Barcelonassa yhdistyisi nämä kaikki tekijät: huikea merenranta, luonto on lähellä mutta silti pysyttäydyttäisiin suurkaupunkissa.

IMG_9930

3. Parempi elämänlaatu. Tapasimme Barcelonassa mieheni yrityksen etätyöntekijän, joka viime kesänä päätti muuttaa Pariisista Barcelonaan. Näin oli tehnyt myös hänen ranskalainen tyttöystävänsä neljä vuotta aiemmin. Illallisen aikana tiedustelin naiselta muuton syytä. Hän kertoi suurimmaksi tekijäksi paremman elämänlaadun. Ranskassa nainen tunsi olonsa jo heti aamusta valmiiksi stressaantuneeksi, Barcelonassa hän taas herää uuteen päivään onnellisena, huomattavasti vähemmän stressaantuneena ja innoissaan aloittamaan uuden työpäivän. (Toki ilmastolla on paljon tekemistä tämän seikan kanssa, joten palaamme väistämättäkin kohtaan numero yksi.)

Viikonloppuvisiitin aikana en voinut olla kiinnittämättä huomiota tähän elämänlaatuseikkaan. Jo parin päivän aikana huomasin seuraavaa: ihmiset vaikuttivat vähemmän takakireiltä kuin Pariisissa, eikä kiireen tuntu määrittänyt kaupungin ilmapiiriä samalla tavalla kuin hektisessä Pariisissa, jossa jo yhden metromatkan aikana stressihormoonitasonsa saa nostettua pykälällä ylöspäin.

Enkä puhu nyt vain ihmisistä vaan koirista myös! Kyllä: koirista! Pariisin kaduilla omistajiensa rinnalla tepsuttelevat koirat vaikuttavat jotenkin apaattisilta. Ne kaipaavat tietysti luontoon, tai ainakin vehreään puistoon, jossa ne voisivat kirmailla vapaana. Päinvastoin kuin Pariisissa, Barcelonassa koirista paistoi iloisuus. Vietimme aikaa useammassakin puistossa, ja voi kuinka häntä heiluen pienet karvaystävämme leikkivät lajitovereidensa kanssa omistajien vaihtaessa kuulumisia, tai kuinka tyytyväisenä nuo karvakuonot astelivat hiekkarannalla aaltojen lyödessä rantaan ja keveän merituulen puhaltaessa raikasta ilmaa.

4. Eli siis: voisimme hankkia koiran. Toki voisimme ottaa koiran myös Pariisin-kotiimme, mutta sen ulkoiluttamismahdollisuudet eivät olisi yhtä huikeat kuin Barcelonassa.

5. Barcelona on pyöräilijöiden kaupunki. Ennen raskauttani suosin Pariisissakin kulkuneuvona Velib-kaupunkipyörää, mutta varsinaisena miellyttävänä kokemuksena en pyöräilemistä pidä – päinvastoin: puikkelehtiminen bussien, autojen ja skoottereiden seassa sekä ajaminen kapealla pyöräilijöille varatulla kaistalla saa oloni stressaantuneeksi. Liikenteen kaoottisuus, häly ja ilmansaasteet eivät taatusti tee hyvää mielenlaadulle tai terveydelle. Usein olen suhannut kieli keskellä ympäri kaupunkia ja kiittänyt onneani, että olen selvinnyt ehjin nahoin määränpäähäni.

Barcelonassa sen sijaan pyöräkaistat ovat leveitä, ja toimivaan pyöräkaistaverkostoon on panostettu. Pyöräileminen ei olisi siis vain ekologisempi tapa liikkua, vaan selvästi myös stressittömämpää tässä rantakaupungissa kuin Pariisissa. Niinpä siis ostaisin vaaleanvihreän kaupunkipyörän, jossa olisi edessä kori (koiralle) ja takana lastenistuin. Ehkä laittaisin vielä kukkahatun päähäni?

6. Voisin aloittaa aamuni juoksemalla merenrannalla. Mitä luksusta! Ei varmasti tarvitse perustella enempää.

Siinä missä Barcelona on pyöräilijöiden ja skeittareiden kaupunki, on se myös juoksijan unelma. Missään muualla en ole nähnyt yhtä paljon hölkkääjiä kuin Barcelonassa. Selvästi siis minun kaupunkini.

IMG_9928

7. Ravintoloissa on tilaa syödä. Ne, jotka ovat käyneet Pariisissa, tietävät kuinka pieniä ravintolat ovat. Vieri vieressä on pöytiä, ja usein istumaankin on vaikea päästä ilman, ettei pitäisi hätistellä naapuripöydän asiakkaita penkistään päästäkseen pöytään tai istuinpaikalta pois. Barcelonassa sen sijaan ravintolat olivat tilavia – jokainen pöytäseurue sai olla omassa rauhassaan eikä kukaan tullut ”iholle”.

Tilan tunnun rinnalla rakastuin Barcelonan kasvisruokatarjontaan. Katalonian pääkaupunki oli selvästi edellä Pariisia vegeruokakulttuurin suhteen. Löysinpä jopa pienen take away -kahvilan, josta sai matcha lattea! Mainittakoon, että Pariisiin vielä odotellaan ensimmäistä matcha latte -kahvilaa.

IMG_9867

8. Voisin juodan café con lechen omalla parvekkeella tai puutarhassa. Jos muuttaisimme Barcelonaan, olisi meillä joko tilava asunto, jossa olisi iso parveke, tai sitten talo huikealla näköalalla ja puutarhalla. Kuvitellaan hetki: aamukahvi aurinkoisella terassilla – minä, aviomieheni, vauva ja koiramme. Täydellistä.

9. Ääntämisen kannalta espanjan kieli olisi minulle helpompi kuin ranska. Olenpa jopa lukenut aikoinaan lukiossa espanjaa, joten sujuvan kielitaidon oppisin varmasti huomattavasti nopeammin kuin ranskan. Lisäksi tuleva lapsemme oppisi vielä kolmannen kielen ranskan ja suomen rinnalla. Huikeaa!

10. Yhteenveto: muuton jälkeen olisin varmasti vielä enemmän zen. Kouluttautuisin luultavasti joogaopettajaksi ja perustaisin hyvinvointikeskuksen luonnon keskelle stressaantuneille pariisilaisille (ja masentuineille ja itseään piiskaaville suomalaisille).

Alors, on y va?

Before leaving for Barcelona my husband kept teasing me that after this trip I would surely want to move to Barcelona.I kept saying ”no”, because I feel comfortable in Paris – and Paris was the place I always wanted to move. Well, what happened after spending the long weekend in Barcelona? Of course my husband was right: I totally fell in love with Barcelona.

On a sunny Sunday afternoon when we were in a taxi and heading back to the railway station, I started to beg and say ”Can we stay couple more days, please?” Of course we couldn’t, but on the train we started to fantasize about moving to this seaside city. So I made a list of things why would I choose Barcelona over Paris.

And here is why:

1. The weather, of course the weather! In February the climate was so agreeable; it wasn’t too cold or hot. During the weekend the temperature varied between 15 and 25 degrees, so not bad at all! In Paris it was chilly, and I immediately went for my Ugg boots and a beanie.

To be honest the weather is kind of depressing between November and February in Paris. It is dark, windy and rains most of the time. During this period the whole city seems somehow sad and gray, and me: always cold indoors and outdoors.

IMG_9906

2. You could have the benefits of a big city and a seaside town in the same package, and besides, access to the nature would be always close. So in Barcelona you could have all this. And it would be a good compromise for us, too. My husband, he is a country boy, who needs to go to into the nature frequently, otherwise he goes mad, and he has been dreaming about his own garden. For me, as a small town girl, I do need silence and access to the nature, but I do like to live in a big city, where you can randomly stop in your favourite café, try new restaurants, go to a yoga class, and of course there is big choice of cultural activities.

So in Barcelona we could have this all: the beach, the nature, and big parks in a big city context.

3. Better quality of life. In Barcelona we had dinner with a Frenchman who works for my husband’s company. Last summer he decided to move from Paris to Barcelona and telework from there. His French girlfriend had made the same choice four years ago. During dinner I asked her why she wanted to move from France to Barcelona. She answered that in France she was constantly feeling stressed starting in the morning when you wake up, but in Barcelona she feels calm, relaxed and always ready to start a new day at work.

During our trip, I couldn’t help noticing this factor of quality of life, too. The atmosphere seemed somehow more relaxed than in Paris. People seemed more full of life and less stressed out. In Paris you can get your stress hormone levels up by simply taking the metro.

And I am not talking only humans but dogs, too! Even they seemed happier than in Paris. During the weekend we spend a lot of time in parks just watching people with their dogs. In these parks you could sense the happiness: dogs were running free and playing with other dogs. Families were spending their day together and children were having fun on the playgrounds, which seemed to be everywhere.

This could really be an ideal place for a family. Also, I noticed that the streets were much spacier than in Paris. I could easily imagine myself pushing a stroller without bumbing into someone or trying to dodge people all the time like I will have to do in Paris, and that’s what you are doing everyday when you are walking on those tiny sidewalks.

IMG_9803

4. Conclusion to point three: we could have a dog. Of course we could have a dog in Paris, but somehow the dogs seem unhappy here and a little depressed too (like their owners often are) – and no wonder, when they are walking on these small sidewalks and only in time to time have access to greener land. I guess they are tired of the hectic lifestyle and pollution that you are inevitably suffer from in Paris.

5. Barcelona is a city of cyclists. The city has really build a massive network of cycleways, which seemed to be functioning well: the bicycle paths were wide and in a good condition. No wonder the whole city seemed to be full of cyclists (and skateboarders).

So in Barcelona I could cycle easily without stress, and of course this would be an ecological choice. In Paris I do have my Velib city-bike card, but cycling besides car, buses and taxis on narrow streets is nothing more than stressful. There are always some heart attact situations, and you are thank yourself when you get to the destination safely. And do I have to mention the pollution when you are cycling between cars?

So if we moved to Barcelona, I would buy a mint green bike and I would put a little basket for a dog on the front and a safety seat for the baby in the back. And maybe I would wear a flower hat?

6. I could start my mornings by running on the beach. Besides all the cyclists that we saw, Barcelona is a city for runners. I mean, everyone seemed to be running! And for me, who loves running, this would be the place to be.

7. Restaurants were much larger than in Paris. If you have visited Paris, you must know how tiny most of the restaurants are. If you are trying to get to or from the table you probably have to interrupt your people in the next table and ask them to move so you can get to your seat. In Barcelona all the restaurants that we went to were spacious – you actually have the chance to eat with your friends more privately without someone pushing at my chair all the time.

Also, I do have to mention the wide range of vegetarian restaurants. The whole city seemed to be a step a head of Paris in this veggie culture. We tried out four different vegetarian restaurants (which I will be writing about soon) and they were all top quality – and spacious, too.

I even managed to find a take away matcha latte in town, while we are still waiting for the first matcha latte café in Paris.

IMG_9901

8. I could drink my morning café con leche on a terrace or in a garden. In Barcelona the prices of the apartements and houses are not as high than in Paris. So we would probably get a house with a big garden. And I would start my mornings like this: reading my newspaper in the sun, in our garden with my husband, our baby and with our dog(s). You get the picture of quality of life?!

9. I would propably learn the Spanish language much faster than I have learned French. The pronunciation is much easier for me than French. In fact, I have studied Spanish in high school, so I do know some basic vocabulary. As a bonus our child would learn three different languages: French, Finnish and Spanish – not bad!

10. Summary: From living in Barcelona for a while, I would probably become a calmer person and even more zen. I could train to be a yoga instructor and build a health center for tired and stressed-out Parisians (and depressed Finns).

So, can we go?

satu
5

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply