Kolusin autotallin peräkammarista vanhoja vaatesäkkejäni. Mukaan lähti diskopaita, jonka hankin aikoinaan vintagekaupasta Birminghamista ja beige hame. Sekin löydetty viereisestä kierrätyskeskuksesta. Ja takki, sen löysin viime vuonna helsinkiläisestä vintageputiikista. Tuo italialaiskaunotar palveli minua viime vuonna raskausaikana, kun mikään muu takki ei mahtunut vyötäröltä kiinni. Nyt se on voimatakkini, se päällä viiletän takki auki Pariisissa. Täällä Suomessa puen vielä varmuuden vuoksi alle kevyttoppiksen, jotta koiralenkki sujuisi lämpöisästi.
Let’s face it: the light is not ideal for taking outfit photos. Or if you want to take them, you have do it before two in the afternoon. Otherwise it will be too dark. Anyway, I wanted to promote this second hand style, and once again higglight the idea, that you can always find something innovative in your own closet.
”Olet sitä, mitä puet päällesi.” Näin totesi kestävään muotiin ja tekstiilijätteen minimoimiseen keskittyvän Redress-organisaation perustaja, Christina Dean. Satuin löytämään Youtubesta puheen, jonka Dean piti TEDxHKBU-tapahtumassa. Vaikutuin.
Ajatus on radikaali, mutta samalla osuva. Pukeutuminen ei ole toissijainen juttu, vaan se määrittää meitä monella tavalla. Ei kai turhaan puhuta käsitteestä sosiaalinen iho. Sosiaalisen statuksen, muodikkuuden tai arvokkuuden lisäksi omilla vaatevalinnoillamme ja ostokäyttäytymisellämme kommentoimme tavalla tai toisella vaateteollisuuden tilaa. Pahimmassa tapauksessa olemme sekä fast fashion -kaupan uhreja että sen rahoittajia.
En ole itsekään mikään pyhimys. Vuosien varrella olen ostanut halpavaateketjujen vaatteita. Nykyisin kuitenkin hyvin harvoin, ja tavallisesti ketjumyymälöiden vaatteet on hankittu käytettyinä. Käyn myös monipolvisia ja kriittisiä keskusteluja itseni kanssa aina, kun olen hankkimassa täydennystä vaatekaappiini. Kuitenkin, mitä enemmän perehdyn hitaaseen muotiin ja vaateteollisuuden, sitä helpompi minun on kieltäytyä impulsiivisesta shoppailusta.
Huomioitava fakta on esimerkiksi tämä: maailman vesien saastumisesta noin 20 % tapahtuu vaateteollisuuden toimesta. Vaateteollisuus on siis yksi saastuttavimmista teollisuudenaloista heti öljyteollisuuden jälkeen. Jo yhden farkkuparin valmistus tuhoaa maaperää ja vesistöjä enemmän kuin voisimme kuvitellakaan.
Toinen fakta: me ostamme tänä päivänä 16 % enemmän vaatteita kuin kymmenen vuotta sitten. Silti euromääräisesti emme kuluta rahaa juuri enempää kuin aiemmin, koska vaatteet ovat niin halpoja.
Puheessaan Christina lainasi USA:n Voguen päätoimittajaa Anna Wintouria seuraavasti: ”Fashion is a reflection of our time.”Jos tämä on totta, niin me tavallaan elämme Danten kuvailemassa helvetissä. Ostamme koko ajan enemmän. On mustia perjantaita, aleja, välialeja ja cyber maanantaita. Niin ja: joululahjashoppailua. Samalla sosiaalinen media täyttyy fashionistojen kuvista. He esittelevät jokaviikkoisia vaateostoksiaan ja houkuttelevat ostamaan perässä. Vaikka jokaisella meistä on medialukutaitoa, ja vastuu ostopäätöksistä on tietysti meillä kuluttajilla, ei kukaan tunnu peräänkuuluttavan moraalista vastuuta niiltä, joilla on eniten vaikutusvaltaa uusien muotivillitysten läpihuutajana.
Kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä itää kuitenkin toivonjyvänen. Nykyisin on olemassa yhä enemmän kestävään kehitykseen keskittyneitä vaatemerkkejä, ja nopean muodin ilmiöstä on alettu puhua negatiiviseen sävyyn. Ehkä jopa häpeillään vaateostoksia, joiden tuotantohaarat eivät kestä päivänvaloa.
Silti tarvitaan enemmän meteliä kestävän kuluttamisen puolesta. Siksi minäkin tässä paasaan.
Napakan puheen lisäksi Dean toimii loistavana roolimallina meille muille. Hän muun muassa teki kokeilun, jossa pukeutui vuoden ajan vaatekeräyskeskuksen hylättyihin vaatteisiin vaihtaen asukokonaisuutta päivittäin. Dean julkaisi kuvan asukokonaisuudesta sosiaalisen median kanavilla. Projekti keräsi tykkäyksiä ja sai mediahuomiota. Pukeutumisprojekti sai Deanin oivaltamaan, ettei kestävän muodin tarvitse tarkoittaa tylsää ja tyylitöntä. Ja sen, että vaatteilla on suuri merkitys siihen, millaiseksi tunnemme olomme. Ei kai turhaan naistenlehdissä tuuleteta pukeutumisen voimasta ja jaella tyylivinkkejä.
Projekti opetti Deanille myös sen, että vaatteista tulisi pitää parempaa huolta. Puheessaan hän kertoi, että usein vaatteet oli hylätty siksi, että niistä puuttui nappi, tai että vaatteessa oli jokin pieni vika, jonka olisi voinut helposti korjata. Christinalle oli yllätys, kuinka heppoisin perustein vaate hylättiin.
Ja jotta vaatteita ei vain hylättäisi mitättömin perustein, on vaatteeseen synnyttävä eräänlainen tunneside. Näin me jaksamme huoltaa vaatteitamme paremmin ja pidennämme niiden elinkaarta.
Tällä kaikella tiedolla on merkitystä, sillä meillä kuluttajilla on yllättävän paljon valtaa. Dean mainitsee, että vaateteollisuuden negatiivisesta vaikutuksesta 58 % aiheutuu kuluttajasta. Muutos lähtee siis pitkälti meistä.
Mitä me sitten voisimme tehdä?
Kertaan Deanin esittämän listauksen:
Osta vähemmän, osta laatua.
Sijoita kestäviin ja ajattomiin vaatteisiin.
Suosi ekologisia vaatebrändejä ja osta vaate käytettynä.
Kierrätä. Älä laita vaatteitasi roskikseen.
Pidä mielessä: olet, mitä puet päällesi.
Meille suomalaisille suurin osa näistä faktoista on tuttua kauraa, mutta silti vielä toiminnan tasolla olemme kaukana ideaalista.
Ehkä nyt olisi aika kääntyä omalle vaatekaapille, ommella ne puuttuneet napit paikoilleen, parsia reikiintyneet sukat ja korjata housujen vetoketju. Hyvä alku sekin.
As the saying goes “you are what you eat “ the same goes with clothing. Recently I watched a speech given by Christina Dean at TEDxHKBU on YouTube. She is the founder of the Redress organization, which is based in Hongkong. I was impressed by her speech. I am sure you will be too. Listen to it here.
Anyway, in her speech, she made several important points.
“You are what you wear”. What does it actually mean?
In the worst case it means that you are taking part in the fashion industry every single time that you wear that cheap clothing. At the same time you are saying yes to pollution, to the bad working conditions, and most of all: you are taking part in destroying the planet.
It is a serious issue, and it is not just a little step that we should do to change this. The fashion industry is one of the most polluting industries in the world, and as a consumers by buying more clothes we take part in this horrible action. At the same time we too are the victims of the fashion industry and we are also the ones that nourish it by our own actions.
In her speech Dean quotes the editor-in-chief of US Vogue Anna Wintour by saying: “Fashion is a reflection of our time”. So if this is true, we are kind of living in hell, aren’t we? Even when there is a rising interest in sustainable matters, we still say yes in so many ways: by buying cheap clothes, liking those fashionistas on social media who are sharing their lifestyle of buying new clothes every two weeks. However, there is a little indication that things are actually changing. There are more and more sustainable fashion brands and the attitude towards fast fashion is more negative than ever.
Still, we need to make noise about this.
The fact is that today we are buying 16 % more clothes than ten years ago. And we are not spending that much money, because the clothes are cheap, and most of all: bad quality.
In the end in her speech Christina highlights some points that we as consumers could do. It is a fact that we are not going to stop buying clothes. And let’s face it: we like to dress up. Or I do. So does Christina and I bet you do too. Dean did an experiment. For one year she wore clothes that someone had abandoned. (The clothes she found in a recycling center.) She wore a different outfit every day and posted a picture of it on social media. She got likes and the media was interested, too. During her experience she learned this: sustainability does not mean a compromise in style.
Also, that:
Clothes have a lot of power to change how we feel.
We need to take care of our clothes. (She was amazed how easily people abandon clothes. For example, if there was a little hole or button missing.)
You need to form an emotional bond to your clothes. (That is when you actually take care of your clothes, and feel good about what you are wearing.)
And why does all this matters?
Because we do have power. Christina mentioned that 58 % of the negative impact of the textile industry is caused by us. This is kind of good news, because we can all do something to change it.
And this is what you can do:
Buy less, buy quality.
Buy durability.
Always look for sustainable clothes or choose to buy second hand ones.
Never put your clothes in the bin. Recycle.
Think about this every day: you are what you wear.
Of course you have heard talk about slow fashion. This is what we should be doing, right? But what is it all about?
Last weekend I read a couple of interesting articles on slow fashion. Those articles inspired me to write this blog text about the phenomenon. Also, it kind of got me to do a little DIY project, too.
In short, the term slow fashion means lengthening the life cycle of a clothing. In the production and design process this means choosing quality materials and maintening a zero waste principle when cutting patterns. As for us consumers, our task is to sustain the clothes that we own, repair and modify them, and in the end recycle them properly.
Slow fashion is not directly to be understood as an opposite to fast fashion, because the idea of slow fashion is not to give up dressing fashionably. It is not about that boring talk about classic clothes and the idea of a basic wardrobe that you need to own. For most of us this isn’t working. We do want to look stylish and fashionable. Slow fashion is not intended to ignore these facts. Above all we shouldn’t underestimate the power of clothing: it can be considered as our social skin between our body and sociocultural environment. Anyway, what has made the concept of slow fashion a bit boring is this: it has been associated with hippie green clothing and odd DIY projects, which I am not personally interested in. I do read fashion magazines and I do get excited about trying their style tips, because I just love dressing up. And for my job I write fashion articles and give style tips, so I am more a part of the fashion industry rather than looking it from the outside. Today I just intend to find other solutions and more and more I try to give old clothes a fashionable life, if you want to put it that way.
And this is where we come to the core of slow fashion; it is more about positive attitude towards dressing up, changing attitudes and of course lengthening the life of clothes. This we can all do, right? If we use only 10 % of the contents of our wardrobe, we have a 90 % chance to find something “new” in our closet. This is innovative thinking that I am talking about.
My black velvet dress that you see in the picture is a good example of slow fashion action. I found the dress in a local flea market. The velvet dress was a size XL, but with a little modification I made it to fit me. As you might have seen, this autumn is all about velvet, and I have been thinking of making a velvet dress for myself for a while. Of course I could have bought a new one. It would have been easy, but I wanted to find another solution: use an old dress and give it a new life. At the same time I created a story behind this dress, which I am sharing with you now. This 1€ dress is definitely more valuable than if I had bought the same style dress in a high street store.
The French term bricolage is technically what I have been doing. It is one way to do slow fashion. When mixing up old and new, you are an innovative consumer, innosumer, who doesn’t want to follow the speedy fashion industry, but who wants to modify clothes and find new solutions to be fashionable and stylish.
To be more creative, more inventiveness and using more practical thinking – those are the values that I want to represent with my social skin. Of course my little bricolage is a simple and easy step, but it is a start towards slow and more meaningful fashion.
References:
Koskennurmi-Sivonen, Ritva & Laamanen Tanja-Kaarina 2014: Muodin hidastaminen. Teoksessa Kättä pidempää – Otteita käsityön tutkimuksesta ja käsitteellistämisestä. Toim. Seija Karppinen, Anna Kouhia & Erja Syrjäläinen. Helsingin yliopisto.
Niinimäki, Kirsi 2007: Eettisen kuluttajuuden tulevaisuudenkuva. Artikkeli julkaistu Futura-lehdessä, 4/2007.
Siegle, Lucy 2011: To Die For. Is Fashion Wearing Out the World. London: Fourth Estate.
A couple of weeks ago I did an online exam for the course Textiles, consumption and sustainable development, which I participated in this autumn. One of the questions was to consider how we as textile consumers could live in a more sustainable way. From a theoretical point of view it was kind of easy to answer: stop buying more and more clothes, invest in quality clothes, shop in your own closet, take care of your textiles and wash them according to instructions and of course, above all, do everything you can to lengthen the life cycle of your garments.
Yes, in theory this is easy, but what about practice? I mean, yes, I can make myself a budget for how much new stuff I can buy or I can go to the second hand markets instead of buying new clothes. This is easy. That is what I am actually doing. I hardly ever visit any fashion stores nowadays. But this is not where the danger is. It is right in our hands every half an hour. I am talking about our cellphones. Think about how many times a day you look at Instagram pictures or some success stories on Facebook. This all makes a difference. Nowadays the fashion bloggers and it girls on Instagram are showing several new fashion trends and outfits every week for us to get excited about. I mean, how many times have you already seen that choker necklace or bomber jacket on Instagram? Or have you heard about contouring makeup?
The whole fashion industry seems to be a bit lost. Through social media channels and fashion influencers trends are changing so fast that even the fashion industry and above all the high fashion houses can’t keep up. Clearly two to four collections a year it is not enough. At the same time fashion shows are more about who is in the audience and street style images than actually about the shows. And then after six months when the clothes seen in the fashion show are on sale, it is kind of too late. The fashion world has turned their heads towards other trends. So fashion houses need to consider if it would be wise to make the collection available immediately after the show. Also, there is the fact that high street brands are bringing the upcoming trends to their stores much faster than the actual high fashion brands. Democracy? Maybe, for those who haven’t got that much money. But it is exploitation and bad working conditions for those who are making the clothes.
This all seems so ridiculous but it is as much reality as it is the “like” button in social media. It is hard not to be affected. Of course we can choose who to follow on Instagram, but still even you are not interested in what is in fashion, you kind of know what is on the menu for this season. Or you know it if you have seen a picture of Gigi, Kendall or Chiara. All these messages about who is wearing what are saying to us: buy it, buy more. Wear it like this, buy this super cool brand.
It is so ridiculous. Yes, you can say: “I don’t care”, but it is still easy to affect us. Think about how we lack self-discipline when we need to be without our mobile phones for a couple of hours. We can hardly go to bed at night without the phone next to us. This all tells about how vulnerable we are when it comes to the latest fashion or makeup trends. And it is not just young people but us we adults are affected as well. We are following the trends, too. Those who have money trade their handbags at least twice a year for the latest it bag. This says not about your personal style, it says you can be a part of the circle.
Yes, I am going far with my topic about acting in a more sustainable way, but still: where is the talk about ecological fashion? Or those images that support the idea of sustainability in fashion on social media? Of course there are some, but I am sure fashion influencers could do more, the same goes for the fashion industry.
But in one way the fashion influencers are looking at the future: they often borrow clothes from showrooms. This idea we should democratize more. Those borrow-a-garment stores should be everywhere. Also, we need to change our minds about ownership: we don’t have to own all those favorite pieces of clothing, especially what comes to evening wear. We should have the possibility to borrow them. I do know such stores exists, but this is still a concept that should be more available. This way we could kind of get that excitement of getting a new dress, we could consume in a more sustainable way and lengthen the life cycle of a piece of clothing.
Maybe this is going to be the future. Maybe the whole fashion industry just going to go even faster that more and more people are going to think “I don’t accept this” and start supporting more ecological and local brands. Maybe the fashion world and its influencers want to be a part of this kind of movement. Maybe sustainable thinking will be the next big trend the way that organic cosmetics and food are now.
Maybe.
The truth is that the whole fashion industry needs to change. As consumers we can be ahead of all this and start shopping more in our own closet and show that we can use its contents year after year. Show that life’s important message is somewhere else than tagging our clothes on Instagram.
The clothes that you see in this story were all picked up insecond hand markets.
Yesterday I visited a really interesting event organized by Pre Helsinki. Pre Helsinki House presented four Finnish fashion designers and three collections by Hanne jurmu, Juslin Maunula, Saara Lepokorpi and Aamu Salo.
The idea behind Pre Helsinki House was to create a mixture of showroom, fashion show, installation and performance art. And oh boy, this little ”dollhouse” where the designers showed their collections each in a differently themed room was an experience which definitely left its mark on the Paris fashion week.
What I also learned is this: Today fashion shows need to be more about feeling, more about installations and more about experience. This idea of creating a house where you can visit different types of rooms with their decorations, fashion collections and unique atmospheres highlights the idea of visiting an art exhibition and not just a fashion show, where you look at the collection for about ten minutes and then it’s over. So I gave a high five to this idea and of course to the talented Finnish designers.
The first room called “Bedroom” featured a collection by Aamu Salo. Two models were presenting pieces of clothing by Salo while lying in bed. ”The bed is a place where our minds are active whilst the body rests”, said the designer.
The second room featured pieces of clothing by Hanne Jurmu. In the ”Living room” Jurmu was showing a teaser of the ongoing project of her Master’s thesis. With the clothes that were on display in the room, she was intenting to tell a story.
For Jurmu the value of clothes increases when there is a story and history behind them. Next to the clothes there was a little text telling the story behind the clothes, like where they had been found or who the original owner was. In her collection, Jurnu wanted to highlight the value of sustainability.
Thirdly in Pre Helsinki House we saw a collection by Laura Juslin and Lilli Maunula. This duo examines the world of fashion through constructional and architectural elements. No wonder, with Maunula being an architect and Juslin a fashion designer. Together they make a perfect combination. The duo presents their collection once a year at Paris fashion week, always in the context of a spatial installation.
This time the collection focused on structures and fastening. The collection was seen in a context of a kind of construction site. The textiles, leather and other textured fabrics, imitated the materials used in construction areas, like bubble wrap, brown paper or cracking paint.
The big, plastic ball with a model inside was a cool, odd thing that captured perfectly the mixture of fashion, art and performance perfectly.
Lastly we entered a karaoke room where two models were singing karaoke while presenting pieces of clothing by Saara Lepokorpi. The atmosphere was like from a David Lynch movie, where there is an empty room with dark lighting and a woman singing sad love song.
The designer’s collection is all about craft and slow fashion. The designer is using an ancient process of making clothes for modern clothing.
In this karaoke room there was a personal break-up story behind the collection. For example in the collection we saw an asymmetrical skirt that was missing a part – just like in a separation process where we always lose something. But in the end, the collection showed how separation leaves a mark but at the same time it strengthens and something new can come out of it.
In total: Pre Helsinki and the designers really rocked!
Kuinka paljon sinä omistat vaatteita ja asusteita? Niin, oletko koskaan ihan oikeasti tehnyt inventaariota ja laskenut? Minäpä tein. Ilmoittauduin elokuussa Helsingin yliopiston järjestämälle erittäin mielenkiintoiselle kurssille ”Tekstiilit, kuluttajuus ja kestävä kehitys”.
Kurssin toisen moduulin tehtävänä oli tehdä inventaario omalle vaatekaapille. Oli siis pakko käydä tuumasta toimeen.
Alta löydät inventaarioni tulokset:
Alusvaatteet/ underwear: 115
Kylpytakit ja yövaatteet/ bathrobes and nightwear: 10
Sukat, sukkahousut, leggingsit/ socks, tights and leggings: 50
Puserot ja muut yläosat / shirts, tops, knits: 118
Kun vertasin tulosta mediaalijakaumaan, edustavat lukemat kuta kuinkin keskivertokuluttajaa. Itse olen silti järkyttynyt vaatteiden määrästä. Samoin olivat muut kurssilaiset omistaan. Vaikka olen siivonnut ja raakannut vaatekaappini sisältöä läpi useaan otteeseen, on siellä edelleen ihan liikaa täytettä. Esimerkiksi puuvillatoppeja tuntui olevan useampi pino. Se sai voimaan pahoin, kun tiedän, että yksi 250 gramman painoinen puuvillateepaita on aiheuttanut jo noin 7 kilon hiilipäästöt siinä vaiheessa, kun vaate on päätynyt kauppaan. Näin ollen paitaa saa pestä viikoittain kymmenen vuoden ajan, vasta sitten se ylittää valmistuksessa ja kuljetuksessa syntyneet hiilipäästöt. (Kuluttaja-lehti 7/2013.)
Joka tapauksessa väittäisin, että viimeisen neljän vuoden aikana olen tullut kuluttajana viisaammaksi ja teen hankintoja enemmän tarvepohjaisesti kuin pelkän muotivillityksen mukaan. Pyrin luomaan toimivaa perusvaatekaappia, joka näyttäisi minun tyyliseltäni, muttei olisi missään tapauksessa liian tylsä. Lisäksi on todettava, että ostan yli puolet vaatteistani käytettyinä. Näin lisään vaatteen elinkaarta, joka on yksi merkittävimmistä ekoteoista vaatetuksen osalta, joita kuluttajana voin tehdä. (Tietysti ostamatta jättämisen ja vaatteiden säännöllisen huollon rinnalla.)
Silti inventaario ei missään tapauksessa kerro koko totuutta, kuten sitä, mikä osa vaatteista on aktiivisessa käytössä. Esimerkiksi omassa inventaariossani olivat mukana sekä syys- että kesäsesongin vaatteet. Oma aktiivisen vaatevaraston koko riippuu täysin sesongista. Päällysvaatteiden osalta kappalemäärät puolittuvat reippaasti, kun esimerkiksi siirrytään syys- ja talvisesonkiin jo yksinkertaisesti siitä syystä, että talvikauden vaatteet ovat arvokkaampia ja niitä on tullut hankittua huomattavasti harkitummin ja näin ollen vähemmän.
Inventaarion tulos ei myöskään kerro sitä, kuinka suuri osa vaatteista on ostettu uutena, tai kuinka tiheästi vaatteita ostetaan. Omassa vaatekaapissani, kuten jo aiemmin totesin, noin puolet vaatteista on hankittu käytettynä. Lisäksi osan vaatteista olen saanut esimerkiksi työpaikkaetuna, kun olen ollut töissä eri vaatemyymälöissä. Mielenkiintoisesti omalta osaltani vaatteiden kappalemäärää nosti urheiluvaatteiden osuus, sillä niihin on tullut satsattua viimeisen parin vuoden aikana. Lukemat tämän kategorian osalta heittävät varmasti suuresti aktiiviurheilijoiden ja niiden välillä, jotka eivät harrasta säännöllistä liikuntaa. Toisaalta oma kriittinen ääni herää siinä, kuinka paljon urheiluvaatteiden ostoksissa on kyse juuri käyttötarkoituksen ohessa itse muodikkuudesta. Voidaan myös kysyä, kuinka kestävän kehityksen mukaisesti urheilumerkkivaatteita valmistetaan. Niin, missä ovat ne ekologisesti valmistetut urheiluvaatteet?
Kun sitten koko urakan jälkeen (vaihdoin myös samalla syyssesongin vaatteet esille ja pakkasin kesävaatteet kangaspusseihin) mietin omaa kuluttajuuttani ja vaatekaappini sisältöä, päädyin näihin johtopäätöksiin:
– Ne vaatteet, joita olen käyttänyt vuodesta toiseen, ovat laadukkaita, leikkaukseltaan ja väritykseltään ajattomia. Tämä pätee erityisesti villapaitoihin ja neulemekkoihin.
– Suosikkivaatteet ovat selvästi olleet hinnakkaampia tai sitten ne on hankittu muutamalla eurolla kirpputoreilta ja vintageputiikeista. Eli niin sanotut halpavaateketjujen vaatteet jäivät toissijaiselle listalle.
– Mitä enemmän olen tietoinen omasta vartalotyypistäni, sitä järkevämmin osaan ostaa vaatteita, jotka ovat käytössäni rajattoman ajan.
– Olen selvästi siirtynyt 30-vuotiaan naisen vaatekaappiin. Yllätyksellisiä shokkivaatteita löytyi vain vähän.
– Kaikesta huolimatta kaapistani puuttui muutama klassikkovaate, kuten hyvin istuva bleiseri.
– Mitä paremmin organisoin vaatekaappini, sitä paremmin löydän toimivia asukokonaisuuksia ja tunnen oloni kotoisaksi päivän asussani.
– Haluaisin tehdä enemmän vaatteita itse.(Aloin muuten heti tuumasta toimeen. Näistä ompeluprojekteista lisää myöhemmin.)
Millaisia ajatuksia juttuni herätti? Uskaltaisitko tehdä inventaarion omalle vaatekaapillesi? Omistatko sinä liikaa vaatteita?
Lue lisää kohtuullisen minimin viitebudjetista Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisusta Mitä eläminen maksaa?
Palaan vielä aiheeseen!
——————————————-
Have you ever counted how many clothes and accessories you own? Well, I have. In August I participated in the course “Textiles, Consumption and Sustainable Development” organized by the University of Helsinki. During the course we had a task to do an inventory and count all the clothes and accessories that we had. You can find my results above. Are you shocked? Well, I was, but actually the result was average compared to the other students on that course. Over 60 % of the class thought they owned too many clothes, and so did the class before and before that. Since the year 2000 the number of clothes has increased radically, mostly because of the cheap clothing stores and the fast fashion ideology that we have adapted.
But what does my result really show? Of course the quantity of the clothes is too high, but the result says nothing about the quality or how often I buy clothes.
I am now going to explain about the ideology behind my closet a bit. Firstly, I have to say that I recycle clothes at least two times a year. Also, I buy most of my clothes as second hand from flea markets, vintage stores and online second hand markets, like the site Vestiaire collective.
During the past few years I have become more interested in ecological fashion and sustainability. For my daughter and myself I try to find other solutions than buying new clothes, but still there is lot to work on in this area. Anyway, the more I read about consumption and sustainable development, the more conscious I am and the more sick it makes me of the fast fashion industry, cheap polyester tops, bad quality and lack of reasonable working conditions in India, Asia and even in Europe. Yes, you are wrong if you think “Made in Europe” buys you a good conscience, it doesn’t always do that.
Now back to my closet…
After turning 30 I have started to create that perfect walk-in-closet where you can find quality clothes for all occasions. This is still in progress, but what was good news to me was that 90 % of the content of my closet is wearable, and after all the cleaning and organizing in my wardrobe, I do own a lot of clothes that I actually like and want to wear over and over again. And when I change season in my wardrobe by storing away spring garments and hanging fall clothes on the rail, I kind of discover the old stuff, when I haven’t seen half of the clothes in six months or so (or in my case much longer, because I was pregnant last year in this time). This also minimizes the actual size of my wardrobe and I can keep everything in order.
I also learned this when I was doing the inventory:
– The clothes that I have been using for years are good quality, timelessly cut and they fit me well. This goes especially for knitwear and dresses.
– My favorite clothes are either a bit pricier or they have been found in some charity shop or vintage market for a couple of euros. So all those high street fashion pieces come in second place. They don’t have that much individual value.
– The more aware I am of my body type, the better I know what my ideal wardrobe looks like.
– Now in my 30s, I am clearly dressing up more adult-like. All those shocking pieces of clothing are gone. Also, I am wearing more basic tones than bright colors. This makes mixing the clothes much easier.
– The better I organize my closet, the better I will dress up every day.
Also, I wondered: Why don’t I make more clothes myself? That is a question that inspired me to do something about it right away. More about my new DYI projects coming up soon, I promise.
So what did you think about this inventory and the results? What do you think: do you own too many clothes? And: what would your results look like?
Since we arrived in Bretagne I have been living in these four outfits:
Recently, I wrote an article on overalls – and how functional a piece of clothing they are. When you wear them, you don’t have to think about the top and bottom part separately. And what goes underneath is this: a bikini top or a bandeau.
The leaf-patterned overall (which you have been seeing before) I wouldn’t wear for a dinner, but the sort one I could style for a night out by adding some jewelry, a denim jacket and high-heeled sandals – and of course some red lipstick.
This white maxi dress was hanging in my wardrobe for two years with the tags on it, but finally this summer I decided to give it a chance. And I have to say: it changes everything. Especially when you get a bit tanned the white dress is one of the prettiest pieces of summer clothing that you can own: it is simple but powerful at the same time.
This Frida Kahlo inspired outfit represents my style perfectly: it is colorful, fun, the outfit supports ecological values (apart from the shoes the clothes are from vintage shops) and it is feminine. By adding the shoes (What For) I DIY my Gucci-like style.
Viime aikoina olen pohtinut paljon kulutustottumuksiani ja ekologista jalanjälkeäni. Kierrätämme kyllä Pariisissa kaiken minkä voi, asioimme pääsääntöisesti luomukaupassa, emme omista autoa, ja ostan suurimman osan vaatteista käytettynä (mieheni tuskin ostaa uusia vaatteita). Omiin kulutustottumuksiini tuli suuri muutos noin pari vuotta sitten. Ylipursuava vaatekaapin sisältö alkoi ahdistaa. Raskausaika hillitsi edelleen vaatteiden hamstraamista niin uutena kuin käytettynä. Nuukuus on jäänyt päälle. Silti tyylistäni en haluan missään nimessä tinkiä. Seuraan työni puolesta muotitrendejä, ja rakastan pukeutua, mutta yleensä teen sen niin, että pyrin luomaan muodikkaita asukokonaisuuksia oman vaatekaappini sisällöstä.
Miksi nostan aiheen esille juuri nyt? No siksi, että alennusmyynnit ovat taas täällä, ja helposti vaatekauppojen rekeiltä tulee haalittua kesävaatteita, joita ei oikeasti tarvitse. Jokainen meistä on varmasti vuosien varrella hamstrannut kesävaatteita aivan riittämiin, ja päällepantavaa olisi varmasti kesän jokaiselle päivälle.
Tavallisestihan käy niin, että lopulta sitä jumittaa koko kesän muutamassa helpossa vaatteessa, ja suurin osa sesonkivaatteista jää käyttämättä.
Omalla kohdallani suurta iloa tuottaa käydä läpi kesävaatevarastoani raskausajan jälkeen. Sieltä löytyi myös kuvassa näkyvä Ivana Helsingin silkkimekko, jonka ostin aikoinaan käytettynä. Joka kesä se on täyttänyt tehtävänsä. Niin täyttää tänä kesänäkin. Taidan nimetä sen Pariisi-mekokseni, sillä olen käyttänyt sitä siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran muutin Ranskaan.
Lately, I have been thinking a lot about our consumer habits and our ecological footprint. We do recycle everything we can (although it is a bit difficult here in Paris), shop mostly at an organic food market, we don’t own a car, and I usually buy clothes from vintage shops or used from online boutiques. All these changes came about a couple of years ago, and I got increasingly thrifty during my pregnancy. I mostly say no to buying new clothes and I try to use my creativity to create fashionable outfits by “shopping “ in my own closet.
The sales for this season have already started, and it is always tempting to go shopping and buy more stuff, but how many summer clothes do we actually need? I am sure we could all find that perfect summer outfit in our own closet. And isn’t it true that on those hot summer days we keep using the same favorite outfits again and again. Or least I do. Anyway, it is wiser to buy quality rarely than to buy cheap tops and dresses every week. A simple rule, which we forget too often. Summertime should be all about chilling — the same rule goes for dressing up: that means we put on the first dress that we find in our closet.
In these pictures you can see a silk dress by Ivana Helsinki. I bought it a couple of years ago from a second hand market. I have worn it every summer, actually ever since I moved to Paris for the first time. The dress has served me well, as it does today.
After three summers in France I can officially name it “the Paris dress”.
