Travel

Realise your dream!

- 2
P1020251

barcelona

Voisimmeko me asua täällä? Lapsemme syntymän myötä olemme yhä vahvemmin alkaneet pohtia, onko Pariisi hyvä kasvuympäristö. Älkää tulkitko väärin: rakastan Pariisia (tai ainakin tiettyjä asioita kaupungissa), mutta uusien asioiden äärellä olemme mieheni kanssa alkaneet työstämään ajatusta muutosta.

Kevään ajan olemmekin vitsailleet ranskan byrokratiakoukeroiden ja huonon ilmaston nimissä: muutetaan Barcelonaan.

Niinpä hiljattainen Barcelonan-matka oli muutakin kuin pelkkää lomailua: ajatuksena oli elää mahdollisimman normaalia arkea ja käydä siinä samalla katsomassa ulkoapäin muutamaa taloa, joita olimme internetin asunnonvälityssivuilla selanneet. Ja näin juuri teimmekin. Arkiaamuja lämmitti Airbnb-asunnon pieni terassi, jolla join mutteripannulla keitettyä kahvia ja nautin aamun hiljaisuudesta. Sitten meistä kumpikin paneutui hetkeksi omiin töihinsä tyttömme päiväunirytmin sallimissa rajoissa. Asioimme Sarría-alueen ekoruokakaupassa, teimme välillä ruokaa ”kotona” ja minä piipahdin toisinaan vieressä sijaitsevassa joogastudiossa. Periaatteessa elimme juuri sitä hyvää arkea, ja kaikki puitteetkin olivat kohdallaan. (Olen aiemmin kirjoittanut Barcelonan hyvistä puolista, joita tänne Pariisiin kaipaisi.) Edelleen meitä miellyttivät leveät kadut, erinomainen pyörätieverkosto, isot puistot ja selvä panostus lapsiperheiden hyvinvointiin.

 

barcelona_satuadam

barcelona

Mutta: Kaiken sen auringonpaisteen ja miellyttävän ilmaston keskellä emme tunteneet enää sen kummempaa vetovoimaa kaupunkia kohtaan. Siis sellaista magneettia, joka saisi rattaat pyörimään. Loppujen lopuksi talot, jotka näyttivät upeilta kuvissa olivat sijainniltaan huonolla paikalla (eräänkin korkealla kukkulalla sijaitsevan talon upea näköala oli blokattu rumalla kerrostalolla).

Kun olimme kävelleet kilometritolkulla loivaa ylämäkeä ja tutustuneet eri asuinalueisiin aloin jo nieleskellä ja miettiä mielessäni, kuinka ilmaisisin mielipiteeni miehelleni. Loppujen lopuksi aviomieheni oli miettinyt samaa: tämä ei olisi ainakaan lähitulevaisuudessa kaupunki, johon muuttaisimme. Kun on oma talo kutakuinkin keskellä Pariisia kaikkine mukavuuksineen ympärillä (kahvilat, elokuvateatteri, luomukaupat, posti, pankki…), ei sitä helposti innostu muuttamaan syrjäseudun taloon kauas keskustasta ja aloittamaan taas kaiken uudestaan.

Joka tapauksessa oli parempi toteuttaa unelma saman tien kuin jäädä roikkumaan sen varaan useammaksi vuodeksi. Toisaalta emme katkaisseet muuttoidealta siipiä täysin; ehkä jokin toinen kaupunki tai maa. Junassa matkalla kotiin ajattelin, että olemme kuin se pari Kohti uutta -elokuvasta, jossa esikoistaan odottava pariskunta matkaa halki Amerikan testatakseen erilaisia asuinpaikkoja löytääkseen sen oman kolonsa. Ainakin uuteen seikkailuun tämä tiimi on valmiina. Aloimmekin jo vitsailla: ehkä Italia?

barcelona

Could we live here? That was the question on our minds when we went on holiday in Barcelona. Ever since our baby was born we had started to question whether Paris is a good environment to raise a child.

When the winter and spring had been really cold in Paris, and sometimes the French bureaucracy too complicated, we started telling ourselves (as a joke): “Let’s move to Barcelona!”

So our holiday to Barcelona wasn’t just a holiday, it was also a test. Our plan was to try to live as normal an everyday life as possible in the Airbnb apartment that we had rented for eight days. Then we wanted to see a couple of houses on the outside that we had seen online. And that is what we did! In the nice area of Sarría we bought groceries in an organic market, walked in the neighborhood and I went to a yoga classes in a yoga studio nearby. And I have to say; I did enjoy more than anything drinking my morning coffee on the little terrace when it was early morning and the whole block was still quiet. Only now and then I saw some dog owners walking with their dogs. Then after this meditational moment it was time to get some work done. I have to say the everyday life was kind of good – of course the sun was a really nice bonus, and the terrace…and the super nice area (too bad there weren’t any houses nearby on sale, only apartments).

Otherwise, as I have written before about the good qualities of Barcelona, we were still impressed by the wide streets, bicycle lanes, vegetarian restaurants, big parks and the effort that the city had made for families.

But with all these factors mentioned above we didn’t feel the strong attraction that we did back in February. I know, even when the climate is so much nicer in Barcelona than in Paris!! Maybe the one reason was that all the houses that we went to look were too far from the center or there weren’t any nice streets near. One house that situated up on a hill seemed perfect (and we walked like seven kilometers to see it) but the beautiful view over Barcelona was blocked by an ugly apartment building.

While we were walking I started to think: maybe this isn’t our city after all. I wondered how to bring up the subject with my husband, but luckily he was thinking the same. Of course we enjoyed our time in Barcelona, but you don’t want to give up your house in Paris very easily to move somewhere further away from the center to a house where there aren’t any nice cafés and organic supermarkets or a cinema nearby…even when you could have a garden.

Conclusion: It was good to realize our dream right away and not to feed it in our heads any more and think the grass is greener on the other side (in this case it actually is, but…). In nice way, after the holiday, it was good to return to Paris – and start our honeymoon with the city again. On our way home I thought we were like that couple from the movie Away We Go. In that film the couple, who are expecting a child, travel around USA and try to find the ideal place to settle down. So maybe this moving saga is still in process. At least we are ready for a new adventure soon. Already on the train we started to think: maybe Italy?

satu
2

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Anonyymi
    2 June 2016 at 4 h 51 min

    No miksikäs ei Suomi? Euroopan parhaan PISA-tulokset, ei saasteita, ja vaipat voi vaihtaa ihan missä vaan ilman säätöä.

    • Reply
      satu
      4 June 2016 at 10 h 51 min

      Kotimaa on tietysti eräs vaihtoehto, ja olemme toki sitäkin pohtineet. Ainakaan mieheni ei ole ajatusta vastaan.Ehkäpä kysymys on todellakin ajankohtainen siinä vaiheessa viimeistään, kun on kouluunlähdön aika. Onneksi on vielä aikaa pohtia ja kokeilla erilaisia paikkoja.

    Leave a Reply