Kun on reippaan viikon kuunnellut aaltojen kohinaa ja viettänyt suurimman osan hereilläoloajasta ulkona, alkaa väistämättäkin miettiä, millaista olisi asua tämänkaltaisella saarella — loputtoman kesän keskellä. Herätä joka aamu ihastelemaan merimaisemaa ja auringonnousua. Saattaisiko siihen joku päivä kyllästyä?, kriittinen ääni sisälläni kuiskaa.
Tällaiseltako niistä turisteista tuntuu, jotka hurahtavat rantalomaelämään ja kuin auringonpistoksen saaneena myyvät omaisuutensa ja muuttavat saarelle. Ikuisen aallonkohinan äärelle, jossa maastossa kasvaa aloe veraa ja jossa on aina tuoretta kalaa tarjolla — niin eikä pitkät joutilasoloajat ole nekään hullumpi juttu.
Tavallaan samaistun tuohon ajatukseen. Aurinkoinen Lanzarote pienine merenrantakylineen osaa toden totta vietellä. Ja eikös tässä olla unelmien äärellä: aamuiset juoksulenkit merenrantareittiä pitkin ovat jokaisen urheiluhullun unelma. Entäpä, miltä kuulostaisi joogata näköalaterassilla? Tai istua rantatuolissa ja syventyä kutkuttavan romaanin vietäväksi? Unohtamatta jäähdytettyä lasillista valkoviiniä!
Juuri edellä mainitut seikat ovat niitä loman kohokohtia, joista sosiaaliseen mediaan mielii räpsiä kuvia. Mutta: onneksi on lapsiperhearki, joka herättelee kauneimmastakin päiväunesta ja heittää rantahiekkaa haaveilijan silmille. Sillä harvoin pienen rantakaksion puitteet ovat yhtä hyvät kuin kotona. Arkikuviot kun eivät jää kotiin, vaikka maisema vaihtuukin.
Olemme mieheni kanssa nauraneet sanalle l-o-m-a, sillä ranskikselle tämän piti olla vain työympäristön vaihdos. Eli, että väliaikaistoimisto perustettaisiin Arrietan pikkukylään. Tosin yhtä seikkaa emme ottaneet huomioon: työskentely tupakeittiön pöydän äärellä ei välttämättä onnistu, kun jalassa roikkuu pikkuneiti ja äitimammakin siinä häärää (koko lomaa kun ei tämä kaksikko voi olla vaunulenkilläkään). Olemme leikitelleet ajatuksella, että mieheni voi pystyttää toimistonsa minne tahansa, kuten myös minäkin, mutta keskittyvään ja vaativaan työhön pieni loma-asunto ei tarjoa ideaaleja puitteita. Siinä ei merinäköalakaan pelasta.
Opimme siis tämän: jatkossa erotamme työn ja loman toisistaan. Hyväksymme myös sen, että loman ei tarvitse olla täydellinen: siinä saa olla säröjä, väsyneitä vanhempia, pissaa sängyssä ja hajonneita vessanpyttyjä — ja saattaapa se loma myös sisältää vierailun paikallisessa Ikeassa (lapsemme tarvitsi puupalikoita, minä lakritsia ja Marabou-suklaalevyn).
Onneksi on olemassa maailman paras tiimi, joka osaa nauraa silloinkin kun muita ei naurattaisi.
No niin, luvassa ensimmäinen matkavinkki saarelta.
Kun olimme päässeet asettumaan taloksi, ja sunnuntain ikuisuussiesta alkoi kyllästyttää, lähdimme autoajelulle. Mies oli ottanut selvää lähimaaston aktiiviteeteista ja halusi viedä meidät erääseen taianomaiseen paikkaan.
Kun saavuimme Los Jameos del Aguan parkkipaikalle, ajattelin ensin, että ollaan menossa merimuseoon – ei sentään! Luvassa oli jotain paljon kiinnostavampaa!
Los Jameos del Agua on kulttuurin, taiteen ja turismin keskus, joka sijaitsee vulkaanisessa tunnelissa. Erikoisen paikasta tekee myös se, että tunnelissa sijaitsee geometrisesti harvinaisen muotoinen pieni järvi.
Tunnelin sisällä kävellessämme taustalla soi harmoninen musiikki ja siellä täällä saattoi kuulla lintujen laulavan. Ilta-aikaan turisteja oli vain kourallinen, joten saimme vaellella rauhassa ja ihmetellä paikan ainutlaatuisuutta. Jameos Del Aguan konsepti on toteutettu sikäli nerokkaasti, että vaikka paikassa toimii ravintola ja auditorio, kunnioittaa kulttuurikeskus paikan tunnelmaa ja on harmoniassa luolan hengen kanssa.
Tämä kulttuurikeskus oli pääsylippunsa arvoinen, ja omalla kokemuslistallani Jameos del Agua tarjosi yhden mieleenpainuvimmista elämyksistä. Paikka sopii ehdottomasti nähtävyyskohteeksi myös lapsiperheille. Meidän pikkuneiti oli ainakin innoissaan.
Ehkäpä palaamme paikkaan vielä illalliselle. Se jos jokin olisi varmasti unohtumaton kokemus.
Kello soi 4:30. On aika tehdä pikavalmistelut ja lähteä Orlyn lentokentälle. Edessä on noin viiden tunnin lento Kanariansaarille, Lanzaroteen. Ennen lomalle lähtöä olen aina hieman kireänä ja arjen rivakka tahtia on vaikea karistaa kannoiltaan. Se unohtuu oikeastaan vasta, kun pääsen lomakohteeseen ja tunnen auringon porottavan kasvoilleni ja kuulen loputtomien aaltojen loiskeen vaahtopäiden lyödessä rantahietikolle. Silloin sitä unohtaa, että vielä eilen tein sitä ja tätä: hioin tekstiä kirjoittajakurssille puolille öin ja siivosin huushollia. On kuin pieni Buddha taputtaisi hartioilleni ja kuiskaisi: nyt saat ottaa iisisti. Ja niitä sanoja minä aionkin kuunnella kaikki nämä 15 päivää, jotka vietämme saarella. Emmekä ole tehneet reissun osalta yhtäkään suunnitelmaa, mitä aiomme tehdä. Se jos jokin on luksusta minulle: tänne ei ole tultu suorittamaan.
Kun joogamaton saa aamulla aseteltua olohuoneen lattian sijaan aurinkoiselle terassille, on lomalla tavoiteltu rentoutuminen kirjaimellisesti jo alkanut. Kyytipojaksi aamukahvi terassilla ja minä olen niin mukana ja läsnä (samoin pikkuneiti, joka on yhtä hymyä!). Ja ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että ensimmäistä kertaa elämässäni voin tammikuussa syödä aamupalan terassilla kesävaatteissa.
Pysy linjoilla, sillä lisää matkajuttuja Lanzarotelta luvassa vielä useampi.
Olemme siirtämässä työpisteemme pariksi viikoksi Kanariansaarille, jossa sään puolesta liikutaan 17–20 asteen tuntumassa. Ei siis mitään hellettä luvassa, mutta juuri sopivan leppoisa ilmasto meidän poppoolle.
Mutta mitä pakata mukaan? Miten oikeasti muodostaa se järkevä matkapuvusto?
Voin todeta, että jokainen pakkaamani matkalaukku on opettanut minua aina hieman maltillisemmaksi matkalaiseksi. Olen oppinut, että useampi karsintakierros kannattaa, ja jossa tähän olisi aikaa, on pakkaaminen syytä aloittaa hyvissä ajoin. Näin välttyt virhevalinnoilta ja turhilta unohduksilta.
Pukeutujana minulla on kuitenkin yksi ongelma: pidän väreistä. Tämä tarkoittaa, että joudun miettimään tarkkaan, miten saan lomapuvuston eri osat toimimaan keskenään. Pakkaan toki mukaan neutraalejakin värejä. Erityisesti alaosissa suosin perussävyjä. Lisäksi olen oppinut, että valkoinen lyhythihainen paitapusero tai fiinimpi t-paita sopii erityylisten alaosien kanssa. Reissussa siis must. Sama versio mustana – vielä parempi!
Entäpä sitten iltamenot? Oletan, että käymme muutaman kerran syömässä hienommin ravintolassa. Tähän olen varautunut mustalla minihameella, johon voin yhdistellä edellä mainitun yläosan tai kirjavan sifonkipaidan. Lisäksi mukaan lähtee yksi (värikäs)mekko. (Kävin juuri katsomassa La La Land -elokuvan, ja sen puvustuksesta hurmaantuneena, en vain voinut pakata mukaan tylsää mekkoa.) Arkilookia täydentää puolestaan yksivärinen college ja raitapaita (must sekin, jos et muuten kuoseista välitä). Lisäksi tietysti lomapuvusto kaipaa maksihameen ja muutaman perustopin.
Vilukissana varaudun myös aina siihen, että lämpimässäkin kohteessa on iltaisin viileää, ja erityisesti tässä tapauksessa otan huomioon, että saarella tuulee. Pakkasin siis mukaan pyjaman, villasukat, neuleen ja pitkähihaisen aluspaidan.
Mukaan lähtee myös kaksi huivia: toinen yksivärinen, toinen kuviollinen. Lisäksi otan mukaan yhden riipuksen ja 80-luvun överikorvikset. Asusteilla kun saa mukavasti vaihtelua tyyliin – ja sitä kaivattua kirjavuutta, jota tälläinen värihaukka tarvitsee.
Kenkien suhteen olen realisti. Vaikka kuinka haluaisin pakata ne päheät korkkarit matkaan, tiedän, että todellisuudessa kävelen 90 % ajasta Stan Smitheillä. Niihin on myös helppo yhdistää musta midihame, culottes-housut, mekko tai levikset. Bonuksena asu ei ole ikinä liian tällätty.
Valitettavasti yksillä kenkäpareilla en reissusta tule selviämään. Tarkoituksena on käydä juoksemassa, joten lenkkarit – on nekin otettava mukaan. Samoin sandaalit, joihin on helppo sujauttaa jalkansa heti aamusta. Ja myönnetään, kyllä ne mustat mukavuuskorotkin pääsevät tepsuttelemaan saarella.
Suurimman ongelman tällä kertaa aiheutti takkikysymys. Kuinka tuulista saarella on? Entä millaista saarella on illalla? Pitäisikö ottaa ohut villakangastakki suojavaatteeksi vai vain välikausitrenssi? Entäpä lyhyt nahkarotsi?
Mihin sitten päädyin? Mustaan trenssiin, jonka alle voin tarvittaessa laittaa kerman sävyisen pitkän neuletakin. Lentokentälle laitan lyhyen tekoturkiksen, joka käy hyvin jakkuna iltaisin ja muutenkin ajaa suojavaatteen asiaa. Kas näin, vielä muutama kirja mukaan ja matkalaukku on pakattu.
Tämä leidi on kuulkaas valmis lomalle! Adiós!
We are heading to the Canary Islands for a couple of weeks to escape the winter and pollution in Paris.
So, what to pack for a holiday when at the destination the temperature is around 17–20 degrees?
I try to be a reasonable packer, but let’s face it: I want to look stylish, too.
Before I close my suitcase I go over the clothes several times. There is always, I mean always too much that we intend to carry with us. Every time I try to keep in mind that I’m going on a holiday. So I double check and once again double check.
Anyhow, I used to have a little problem: I like to wear colors. So I have to think wisely about what to bring with me. Of course I prefer to take pants and skirts in basic colors like black and grey for the down part, so it is easy to mix them with different tops. I have also learned that a white short-sleeved shirt is essential – it goes with anything: with a black mini skirt for a dinner, jeans, culottes and a maxi skirt. The same goes with a black one, too.
As I try to keep to the basics I packed only one color pattern shirt and one stripy one (always a good idea) and then a colorful dress. Instead, I brought with me a colorful scarf and some jewelry and funny, bright 80’s style earrings. That’s how you can spice up your basic style.
In the shoe section I had to face the reality: I am sure I will end up walking in my Stan Smiths 90 % of the time, so I can just forget those fancy high heels. Anyhow, those white sneakers goes with everything. Also, as I am hoping to go running, I needed to take my running shoes. And of course a pair of sandals will be hopefully needed. I did decide to bring with me some black casual heels, just in case I need to look a little bit fancier.
When we get to the island, I am sure it will be windy and by nighttime a bit cold. So keeping this in mind, I packed my woolen socks, pajamas and one pullover. I am not going to be cold, that’s for sure!
The biggest problem I faced when preparing my suitcase was this: which coat I should bring with me? Do I need to bring a light winter coat or will I manage with a spring jacket? I took a risk and chose the last one. Although, I packed with me a long, cream-colored cardigan, which I can wear under need the coat or just to use as a jacket.
Sounds like reasonable packing, or what do you think?
Anyway, it is time to closet the suitcase and go for a holiday! Adiós!
Heinäkuun tarkoittaa meille, kuten monelle muullekin pariisilaiselle, pakoa kaupungista. Seuraavan viiden viikon ajan lomaosoitteemme löytyy Bretagnesta, mieheni kesäasunnolta.
Vaikka takana on vasta muutama päivä mökkielämää, on meri-ilmasto jo ravisuttanut kaupunkilaisista turhan kiireen tunnun. Mökillä heräillään silloin kun huvittaa (tämän on myös pikkuneiti oivaltanut), eikä juurikaan katsota kelloa. Maalaiselo tuo tullessaan aina mielenkiintoisen paradoksin: samalla tuntuu kuin aika pysähtyisi, mutta sitten kelloon vilkaistuaan havahtuukin, että on jo ilta. Silti päivän aikana ehtii vaikka mitä, kuten käydä torilla ostamassa tuoreita vihanneksia, käydä vaunulenkillä, ripustaa pyykkejä ulos kuivumaan, laittaa ruokaa, paijata pienokaista, kävellä merenrannalla, ottaa aurinkoa, tehdä töitä, lukea romaania, käydä lenkillä ja nauttia aperoaikaa lasillisen rosé-viiniä. Päivän jälkeen meri-ilmasto tainnuttaa nopeasti tämän porukan yöunille.
Ja mitä kesäpukeutumiseen tulee, on kuvassa näkyvä Urban Outfittersin lehtikuvioinen haalari luottovaatteeni. Ostin sen jokunen vuosi sitten alennusmyynneistä Englannista, ja siitä lähtien tuo retrohaalari on toiminut kesän jumitusvaatteena, erityisesti rantalomilla ja kesämökillä.
Päivät Barcelonassa ovat saaneet muistamaan, millaista on yksinkertainen kesäelämä.
Antakaas kun kerron. Se on:
Aamuja, kun voi avata pariovet pienelle parvekkeelle ja istua puiselle jakkaralle juomaan aamukahvia. Ja koska on pyhäpäivä, on niin rauhallista, että katse kiinnittyy seuraamaan aamuista koiranulkoiluttajaatai huomion vie äkillinen, voimakas ääni, joka rikkoo korttelin hiljaisuuden ja kaikuu tyhjillä kaduilla.
Se on yksinkertaista pukeutumista. Aamulla sujautetaan päälle matkakuormasta ensimmäisenä käsiin tarttuva,helppo kesävaate. Minulla se on kukkakuvioinen kirpparihame ja bikinien yläosa.
Kun asuntojen parvekkeelta roikkuu pyykkejä kuivumassa: tämä ei voi tarkoittaa muuta kuin kesää – ainakaan suomalaiselle!
Tunne, ettei ole kylmä. Ovesta voi astua ulos topissa, siinä muutaman euron vintagehameessa ja sandaaleissa.
Kun on tavallaan lomalla, vaikka normaali työviikko täältä Barcelonastakin käsin tehdään, mutta terassilla juttujen naputtaminen muuttaa kaiken! Lisäksi offline-tila puhelimessa lisää lomafiiliksen vapauttavaa tenhoa.
Kun voi spontaanisti pysähtyä puiston penkille lukemaan kirjaa.
Kun on niin vihreää, vihreää kaikkialla!
Toisaalta nyt kesäelämä tarkoittaa myös jotain uutta, kun puen aurinkohattua pienokaisellemme ja lataan tuttipullon valmiiksi ja mietin: onko nyt kaikki mukana.
Viva, viva kesäelämä: tästä se lähtee!
Justone day in Barcelona hastransmitted the summer vibes for me.
For me summer life means something like this:
Early mornings when you can open the doors to the terrace and drink your cup of coffee in the sun while watchingsome dog walker passing by onan empty street.
Dressing simply. It is liberating, when you can just pick up a simple skirt from your luggage and mix it with your bikini top. And of course put lots of sun cream on! And then you are ready for the day.
When you can see laundry hanging on balcony. For a Finn this is a sign of summer.
It is not cold! After six months ofcold and gray you can finally take off your winteruniform and leave your jacket indoors.
A sense that you are in a holiday mood (even when I am working normally herein Spain), when you can work on the balcony. The offline setting on yourcell phone alsogives you the sense of being on holiday.
When you can just sit down on a bench and read a book.
When it is so green, green everywhere!
This summer, for me the holiday mood alsomeans puttinga summer hat onfor the little oneand settinga baby bottle ready, and thinking: did we take all that we need for the baby?
Mainitsinko, että Barcelonan-matkamme oli hieman epäonninen?
Kaikki alkoi jo junasta. Meille oli varattuna istumapaikat mukavine penkkeineen ykkösluokasta. Olin asennoitunut nauttimaan junamatkasta lukemalla ja siinä sivussa vähän töitä tehden, mutta junavaunussamme vallitsi kollektiivinen köhä- ja rähinätauti, jonka vaunullinen aasialaisturisteja oli saanut. Seitsemän tunnin ajan kuuntelin neuroottisena röhinäkuoroa, joka alkoi vierestä ja jatkui dominoefektin lailla aina takapenkille. Sitten se alkoi saman tien uudelleen. Eihän sille mitään mahtanut. Pinnaa kiristi, mutta zeniläisenä hengittelin syvään.
Barcelonasta olimme varanneet 4-tähden HotelArts Barcelonan muka hemmotellaksemme itseämme viimeisen kerran ennen lapsen syntymää. Ja olihan hotelli huikea – siis näennäisesti: upeat näkymät merelle ja kaupungin ylle, hotellin aula oli puolestaan kuorrutettu punaisilla ruusuilla, ja sen sisustus oli kuin suoraan hienostakin kahvipöytäkirjasta. Myös tilavat hotellihuoneet seinänkokoisine ikkunoineen, leveine sänkyineen ja hulppeine kylpyhuoneineen ansaitsevat erikoismaininnan – ja tiedän mistä puhun, koska vierailumme aikana yövyimme kolmessa eri huoneessa.
Niin pääsemme surkuhupaisiin vastoinkäymisiin.
Valitessamme hotellia olin asettanut kaksi tärkeää kriteeriä: kunnon aamupalabuffetti ja sauna. Arvoimme muutaman hotellin välillä ja päädyimme lopulta Artsiin, koska ymmärsimme varausta tehdessä, että aamupala, sauna ja Internet-yhteys kuuluisivat hintaan.
No eiväthän ne koskaan kuuluu, kun puhutaan luksushotelleista. Ero on sillä, mitä palveluja on saatavilla, tämä ei missään nimessä tarkoita, että ne kuuluvat hintaan. Amatöörinä minun on vaikea ymmärtää, että luksusluokan hotelliin tullaan nimenomaan kuluttamaan rahaa.
Hotelliin saavuttua ensimmäinen pettymys oli maksullinen aamupala (36 €/hlö). Ilmainen nettiyhteys puolestaan tarjottiin aulassa, mutta huoneessa siitä olisi pitänyt maksaa 25 euroa päivältä. Ja bonuksena: pelkästään spaosastolle pääsy maksoi 45 euroa. (Kauneushoitolapalvelujen yhteydessä ovet spaosastolle avautuisivat ilmaiseksi, kuulemma.) Nauratti ja kiukutti samalla: kaunis kakku päältä!
Pettymystä kompensoi toki tilava hotellihuone ja näkymät merelle.
Olimme pyytäneet rauhallista sijaintia, mutta toisin kävi. Ensimmäisenä yönä nukuin tuskin silmäystäkään, sillä kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen kantautui viereisestä Casinosta sellainen jumputus, että syväunen tasolle pääseminen oli mahdotonta. Aamulla heräsimme valtavaan väsymyskrapulaan. Raahauduimme kiukkuisina ja nälkäisinä kuntosalille. Sen jälkeen marssimme respaan. Saimme onneksemme uuden huoneen 25. kerroksesta, tällä kertaa kaupunkinäköalalla.
Lisäksi kärsimyspalkkioksi saimme ilmaisen aamupalan, joka tietysti maistui seitsemännellä raskauskuulla olevalle naiselle. Mieliala koheni, ja söin toki jokaisen euron edestä! Kylläisinä olimme valmiina kaupunkikierrokselle.
Painajainen hiipi jälleen seuraavana yönä, tällä kertaa möykkäävien ja tappelevien venäläisturistien muodossa. Unettoman yön jälkeen palasimme vastaanottotiskille ja pyysimme jälleen kerran mahdollisuutta vaihtaa huonetta. Tilanne tuntui absurdilta: olimme buukanneet tämän hienon “taidehotellin” juuri nauttiaksemme olostamme ja leväten. Kaukana oltiin luksuksesta! Toisaalta, eikö juuri tämän tason hotelleissa idioottiosamäärä kasva? Alkoholi, raha, sikailu – luksusluukun vakio riesat!
Jälleen kerran pakkasimme kamat – tai osaa kasseista emme olleet edes ehtineet purkaa. Edellisen päivän jäljiltä minulla oli valitettavasti jäänyt purkamatta juuri se kangasnyssykkä, johon olin kiireessä pakannut hedelmien sekaan mieheni kashmirneuleen. Loppupäivän kävelimme kaupungilla – minä ja banaanille tuoksuva mieheni. Minua nauratti, puolisoani ei.
Hotellin varoittavista esimerkeistä huolimatta päätimme kuitenkin kokeilla spaosastoa ja sitä saunaa, jonne pääsyä olin suomalaisena luonnollisesti odottanut. Kun sitten illalla viimein sujautimme valkoiset kylpytakit ja Arts-tossut jalkaan, oli kauneushoitolan henkilökunta onnistunut sekoittamaan yksinkertaisen varauksen: miehelleni oltiin tekemässä vartalokuorintaa ja minulle hierontaa. Asia saatiin korjattua. Mieheni ehti kuitenkin pelästyä.
Hemmotteluhoitojen jälkeen meille tarjoiltiin teetä ja pähkinöitä rauhallisessa näköalaloungessa, jossa saimme tyytyväisinä katsoa 45. kerroksesta kauaksi avautuvaa Barcelonaa sen kylpiessä iltaisessa valoloisteessa. Sitten piipahdimme porealtaalla, jossa minä en tietenkään voinut muuta kuin kastaa jalkani. Kokemusta kuorrutti edelleen se, että saimme olla kaksin allasosastolla – kyllähän siinä kiivaampikin mielenlaatu rentoutuu.
Mutta se sauna. Se neljänkymmenenviiden euron saunakokemus. No se oli tämä: kylmä sauna lattialämmityksellä. Sauna lienee rakennettu vain markkinointitarjouksessa, sillä löylynkaltaisista elämyksistä ei tässä kopissa nautittu. Tilassa oli kyllä vesikippo ja kauha, mutta ei kiuasta. Lämpömittari näytti hulppeat neljäkymmentä astetta. Voitte varmasti eläytyä suomalaisnaisen tunnetiloihin? Saunan ikkunasta avautuvat näköalat eivät valitettavasti tässä tapauksessa lämmittäneet.
Jännityksellä odotimme viimeistä yötämme hotellissa.
Ja vihdoinkin: saimme nukkua, ihan aamuun saakka. Nyt päästään siis asian ytimeen eli siihen luksukseen.
Ja koska oli ystävänpäivä, minulle sallittiin pääsy aamupalapöytään.
Lopulta olimme helpottuneita, että pääsisimme hotellista pois. Olimme alkaneet pelätä aulaan saapumista, sillä niin tekopirteänä ympärillä hääräävä henkilökunta syöksyi kimppuumme. Kun sama hotellin työntekijä toisti kolmannen kerran tutun esittelyrituaalin (”So my name is Theresa, and if there is anything I can do…”) aloin pelätä, että olimme keskellä science fiction -elokuvaa, jossa ihmiset ovat muuntautuneet roboteiksi.
Viimeisen keinotekoisen hymyn jälkeen oli aika sulkea taksin ovi ja sanoa Adiós!
A luxury hotel or a house of horrors ?
Did I mention that out trip to Barcelona was a bit chaotic?
It all started on the train. We had booked nice and comfortable seats in first class, but unfortunately our railroad car was full of Asian tourists who all seemed to be having a terrible, collective cough, which went on during seven hours. I tried to stay calm.
In Barcelona we had reserved the four-star Hotel Arts Barcelona just to give ourselves a little treat before the baby comes.
Of course the hotel was luxurious – the view over the sea and over the city were amazing. Not to mention the lobby with red roses everywhere, and the decor was like from a stylish coffee table book.
Also, the rooms were beautiful with wall-sized windows and big bathrooms. And trust me, I know what I am talking about, because we changed rooms every night!
So now on to the little incidents that happened at the hotel.
When choosing the hotel I had two important criteria: a big breakfast and access to the sauna. Arts looked promising, but when we got to the hotel, we found out that the breakfast wasn’t included and they offered it separately for prices starting at 36 euros. Access to the Internet was only free in the lobby, in rooms the cost would be 25 euros a day. And along with this, access to the sauna would cost 45 euros, but if you had a beauty treatment in the spa the entry would be free. Talking about nice surprises!
I should have know this: with these kind of luxury hotels nothing comes for free – even a small bottle of sparkling water cost twelve euros in our room!
Of course for the price of the booked hotel room we got a big, beautiful room with an impressive view. But what use is a nice room, if you cannot sleep in it? – Not on the first night or the second.
Even though we asked for a quiet room, we got our room on the eighth floor, right above a noisy casino. We could hear techno music played in the casino until early morning. We hardly slept that night. The next morning we were both tired and hungry. We went to the reception and explained the situation. They moved us into another room on the 25th floor, this time with a view over the city.
As a bonus they offered us a free breakfast, which made everything better. And, seven months pregnant as I am, I ate for the worth of all the euros that it would have cost.
On the second night we were woken up by the Russians in the next door. They were banging the door and fighting. No good night’s sleep this time either!
So in the morning we asked to change rooms, again! We packed our bags, or actually we never got the chance to unpack, anyway. And unfortunately I had put my husband’s favorite cashmere knit in a bag containing fruits. For the rest of the day I walked around Barcelona with my “banana man”. I was laughing, he wasn’t.
With all these experiences of warning that we had at the hotel, we still decided to reserve treatments at the hotel’s beauty salon, so we could have access to the spa area. And to be honest: we really needed a little pampering after not sleeping well, and after all the walking that we had done during the last couple of days.
When we finally put on our white bathrobes and Arts slippers, and were ready to go our respective treatment rooms, we found out that they had mixed up our orders: they we about to give to my husband a body scrub treatment and a Swedish massage for me. My husband was happy that this was worked out at the last minute.
After the treatments we were guided to a little lounge area with an impressive view from the 45th floor over the city. We drank some green tea and ate some nuts. Then it was time to go to the spa section. The hot tube seemed nice, anyway my husband enjoyed it, but being pregnant, I only got to relax my feet.
And now we get to the sauna, which I had been so waiting for. Well, I can’t actually say that it was a sauna; it was cold with a little heating on the floor. There was a bucket and a pail, but no sauna stove! At this point even the great view from the window of “sauna” didn’t warm us.
As you might know for the Finns sauna is an important and sacred place. So this kind of mockery in a 40-degree temperature was just unbearable! And in this case we can’t really talk about a sauna – that would be unjust. It was just a part of the hotel’s fancy decoration.
After the treatments and two days of not sleeping, and walking and walking, we went to bed. And this time we actually got to sleep in silence.
The next day we were happy to go home – to spend the next night in our own quiet bedroom. We were also starting to be scared of the overly smiley and polite staff. Every time we entered the lobby it was like this: “How are you?” and “how was your day?” or: “can I help you?” When the employee at the beauty salon introduced herself for the third time with a same speech, I started to wonder if I had entered a science fiction movie where all the human beings had turned into robots.
After one last smile it was time to close the door of a taxi and say Adiós!
Ennen Barcelonan-matkaa mieheni totesi, että ihastuisin varmasti kaupunkiin, ja että reissun jälkeen luultavasti haluaisinkin muuttaa vihreimmille maille. Totesin naureskellen: ”Kiitos vain, mutta olen tyytyväinen elämääni Pariisissa.”
Niinpä niin. Siinähän kävi juuri niin kuin mieheni ennusti: ihastuin täysin Barcelonaan.
Sunnuntaina jättäessämme aurinkoisen hiekkarannan taaksemme aloin kinuta taksissa matkalla juna-asemalle, olisiko mahdollista siirtää paluuta vielä parilla päivällä. Ei onnistunut, kotiin oli palattava. Vaikka reissumme oli kaikkea muuta kuin rentouttava (näihin kaoottisiin kokemuksiin palaan seuraavissa kirjoituksissani), teki Barcelona kaupunkina lähtemättömän ensivaikutelman. Niinpä aloimme leikkiä ajatuksella ”mitä jos muuttaisimme Barcelonaan”.
Ai miksi?
No koska:
1. Ilmasto, ilmasto, ilmasto – tarvitseeko sitä edes mainita? Vaikka talvi Pariisissa ei tietenkään ole mitään verrattuna pohjoisen pakkassäähän ja kaamoskauteen, on marras-helmikuu-akseli Pariisissa suoraan sanottuna kurja: vettä sataa tuon tuosta, on pimeää ja tuulista. Asunnoissa on kylmä ja koko kaupunki tuntuu jotenkin harmaalta. Totta kai väliin mahtuu muutamia aurinkoisia päiviä, jotka huijaavat ajattelemaan, että on jo kevät, mutta ovesta ulos astuttua jäätävä tuuli pyyhkäisee kyllä nämä mielikuvat mennessään ja palauttaa karun arkitodellisuuden keskelle.
Sen sijaan helmikuussa Barcelonassa lämpötila on jo ihan kivoissa lukemissa. (Viikonloppureissun aikana lämpötila vaihteli 15–24 asteen välillä.) Kuinka ihana olikaan kävellä pitkin Barcelonaa takki auki ilman, että olisi liian kuuma tai kylmä. Aloimme siis ajatella, kuinka upea olisi herätä juuri tällaisiin helmikuun päiviin: aurinkoisiin ja energisiin.
2. Kaikki samassa paketissa: suurkaupunki, merenranta ja luonto. Mieheni on ehdottomasti maalaispoika: hän kaipaa luonnon äärelle tuon tuosta. Aina välillä hän ehdottaakin, että jos muuttaisimme Pariisin lähelle johonkin pieneen maalaiskylään. En ole toistaiseksi lämmennyt, vaikka pikkukaupungin kasvattina kaipaan minäkin usein hiljaisuutta ja omaa puutarhaa. Silti: rakastan asua kaupungissa, ja suurkaupungin tarjoamia mahdollisuuksia – voi poiketa kivaan kahvilaan kesken työpäivän kun siltä tuntuu, aina löytyy jokin uusi ravintola nurkan takaa kokeiltavaksi, ja tietysti rajaton kulttuuritarjonta pitää kylläisenä.
Siispä Barcelonassa yhdistyisi nämä kaikki tekijät: huikea merenranta, luonto on lähellä mutta silti pysyttäydyttäisiin suurkaupunkissa.
3. Parempi elämänlaatu. Tapasimme Barcelonassa mieheni yrityksen etätyöntekijän, joka viime kesänä päätti muuttaa Pariisista Barcelonaan. Näin oli tehnyt myös hänen ranskalainen tyttöystävänsä neljä vuotta aiemmin. Illallisen aikana tiedustelin naiselta muuton syytä. Hän kertoi suurimmaksi tekijäksi paremman elämänlaadun. Ranskassa nainen tunsi olonsa jo heti aamusta valmiiksi stressaantuneeksi, Barcelonassa hän taas herää uuteen päivään onnellisena, huomattavasti vähemmän stressaantuneena ja innoissaan aloittamaan uuden työpäivän. (Toki ilmastolla on paljon tekemistä tämän seikan kanssa, joten palaamme väistämättäkin kohtaan numero yksi.)
Viikonloppuvisiitin aikana en voinut olla kiinnittämättä huomiota tähän elämänlaatuseikkaan. Jo parin päivän aikana huomasin seuraavaa: ihmiset vaikuttivat vähemmän takakireiltä kuin Pariisissa, eikä kiireen tuntu määrittänyt kaupungin ilmapiiriä samalla tavalla kuin hektisessä Pariisissa, jossa jo yhden metromatkan aikana stressihormoonitasonsa saa nostettua pykälällä ylöspäin.
Enkä puhu nyt vain ihmisistä vaan koirista myös! Kyllä: koirista! Pariisin kaduilla omistajiensa rinnalla tepsuttelevat koirat vaikuttavat jotenkin apaattisilta. Ne kaipaavat tietysti luontoon, tai ainakin vehreään puistoon, jossa ne voisivat kirmailla vapaana. Päinvastoin kuin Pariisissa, Barcelonassa koirista paistoi iloisuus. Vietimme aikaa useammassakin puistossa, ja voi kuinka häntä heiluen pienet karvaystävämme leikkivät lajitovereidensa kanssa omistajien vaihtaessa kuulumisia, tai kuinka tyytyväisenä nuo karvakuonot astelivat hiekkarannalla aaltojen lyödessä rantaan ja keveän merituulen puhaltaessa raikasta ilmaa.
4. Eli siis: voisimme hankkia koiran. Toki voisimme ottaa koiran myös Pariisin-kotiimme, mutta sen ulkoiluttamismahdollisuudet eivät olisi yhtä huikeat kuin Barcelonassa.
5. Barcelona on pyöräilijöiden kaupunki. Ennen raskauttani suosin Pariisissakin kulkuneuvona Velib-kaupunkipyörää, mutta varsinaisena miellyttävänä kokemuksena en pyöräilemistä pidä – päinvastoin: puikkelehtiminen bussien, autojen ja skoottereiden seassa sekä ajaminen kapealla pyöräilijöille varatulla kaistalla saa oloni stressaantuneeksi. Liikenteen kaoottisuus, häly ja ilmansaasteet eivät taatusti tee hyvää mielenlaadulle tai terveydelle. Usein olen suhannut kieli keskellä ympäri kaupunkia ja kiittänyt onneani, että olen selvinnyt ehjin nahoin määränpäähäni.
Barcelonassa sen sijaan pyöräkaistat ovat leveitä, ja toimivaan pyöräkaistaverkostoon on panostettu. Pyöräileminen ei olisi siis vain ekologisempi tapa liikkua, vaan selvästi myös stressittömämpää tässä rantakaupungissa kuin Pariisissa. Niinpä siis ostaisin vaaleanvihreän kaupunkipyörän, jossa olisi edessä kori (koiralle) ja takana lastenistuin. Ehkä laittaisin vielä kukkahatun päähäni?
6. Voisin aloittaa aamuni juoksemalla merenrannalla. Mitä luksusta! Ei varmasti tarvitse perustella enempää.
Siinä missä Barcelona on pyöräilijöiden ja skeittareiden kaupunki, on se myös juoksijan unelma. Missään muualla en ole nähnyt yhtä paljon hölkkääjiä kuin Barcelonassa. Selvästi siis minun kaupunkini.
7. Ravintoloissa on tilaa syödä. Ne, jotka ovat käyneet Pariisissa, tietävät kuinka pieniä ravintolat ovat. Vieri vieressä on pöytiä, ja usein istumaankin on vaikea päästä ilman, ettei pitäisi hätistellä naapuripöydän asiakkaita penkistään päästäkseen pöytään tai istuinpaikalta pois. Barcelonassa sen sijaan ravintolat olivat tilavia – jokainen pöytäseurue sai olla omassa rauhassaan eikä kukaan tullut ”iholle”.
Tilan tunnun rinnalla rakastuin Barcelonan kasvisruokatarjontaan. Katalonian pääkaupunki oli selvästi edellä Pariisia vegeruokakulttuurin suhteen. Löysinpä jopa pienen take away -kahvilan, josta sai matcha lattea! Mainittakoon, että Pariisiin vielä odotellaan ensimmäistä matcha latte -kahvilaa.
8. Voisin juodan café con lechen omalla parvekkeella tai puutarhassa. Jos muuttaisimme Barcelonaan, olisi meillä joko tilava asunto, jossa olisi iso parveke, tai sitten talo huikealla näköalalla ja puutarhalla. Kuvitellaan hetki: aamukahvi aurinkoisella terassilla – minä, aviomieheni, vauva ja koiramme. Täydellistä.
9. Ääntämisen kannalta espanjan kieli olisi minulle helpompi kuin ranska. Olenpa jopa lukenut aikoinaan lukiossa espanjaa, joten sujuvan kielitaidon oppisin varmasti huomattavasti nopeammin kuin ranskan. Lisäksi tuleva lapsemme oppisi vielä kolmannen kielen ranskan ja suomen rinnalla. Huikeaa!
10. Yhteenveto: muuton jälkeen olisin varmasti vielä enemmän zen. Kouluttautuisin luultavasti joogaopettajaksi ja perustaisin hyvinvointikeskuksen luonnon keskelle stressaantuneille pariisilaisille (ja masentuineille ja itseään piiskaaville suomalaisille).
