Aihearkisto: Matkalla

Matkalla

Muistan jäätelökesän (ja hyttyset)

Jätä kommentti

Muuttuuhan se mieli etelään kaipaajallakin, kun kotimaassa on saanut paistatella auringon alla. Yhtäkkiä ei huvitakaan olla muualla kuin Suomessa.

”Hu huh mikä helle! Tällaset kelit – ja vielä alaku kesästä”, totesi vanhempi rouva, kun hän parkkeerasi pyöräänsä omani viereen Raahen kirjaston edessä. Niin, täällä Pohjois-Pohjanmaallakin on tarjennut, niin ettei hellehatusta ja aurinkolaseista ole ollut tarpeeksi suojaksi.

Siinä missä helle on saanut vähentämään vaatekerroksia, on elämästä (näin hetkellisesti) tullut siivottua turhia ja kuormittavia juttuja pois. Lähdimme äitini ja lasten kanssa kotipaikkakunnalle lomailemaan jo yksinkertaisesti siitäkin syystä, että omakotitalossa kesäelämä on niin paljon helpompaa kuin kerrostaloasunnossa. Nyt meitä ei tahdo saada pois äitini nurkista, kun arkielämän helppous on vienyt mennessään. On piha, jossa esikoinen viihtyy, vauva nukkuu ja minä saan uppoutua lukemaan. Helppoon kesäelämään kuuluu myös, että pyörällä pääsee kaikkialle – ja ehdottomasti minulle elintärkeä aamukahvihetki ulkona. Kesällä en tunnu missään muotoa kestävän kerrostaloelämää, ja ehkä siksi viikoksi tarkoitettu loma pohjoisessa saa venyä. Mainitsinko jo, ettei meitä saa äidin nurkista pois?!

Olen myös huomannut, että minulle matka Pohjois-Pohjanmaalle on aina eräänlainen henkinen matka itseeni. Kun pyöräilen tuttua matkaa käyn mielessäni läpi lapsuuttani. Tuttuun ympäristöön piirtyy haaleita muistijälkiä menneisyydestäni. Kuten se eräs lapsuudenmuisto, kun lähdimme ystäväni kanssa etsimään sateenkaaren päätä. Silloin poljimme liian kauas. Muistan myös ne tylsäntäyteiset kesäpäivät, kun murrosiän kynnyksellä istuimme serkkuni kanssa Spar-kaupan portailla, imimme mehujäitä ja luimme Sinä & Minä -lehteä. Haaveilimme poikaystävistä ja poikabändin söpöstä laulajasta. Nauhoitimme biisejä radiosta kasetille ja selasimme loppukesästä Anttilan postimyyntikuvastoa ja mietimme, mitä pukeutuisimme syksyllä.

Polkiessa kohti kaupunkia ja kirjaston työtilaani ohitan voikukkameren, huoltoaseman, kaupan, kaljabaarin ja hiljaiseksi kuihtuneen kävelykadun. Katson vanhaa kotikaupunkiani etäältä, toisin kuin aiemmin. Arvostelematta, tuntien äärimmäistä kiitollisuutta siitä, että olen saanut kasvaa pienellä paikkakunnalla, ja voin nyt oman perheeni kanssa vierailla täällä – ja vieläpä näin usein! Saan viedä esikoiseni kirjastoon, pyöräillä tyttö tarakan lastenistuimessa kyydissäni kohti kaupunkia ja jätskikioskia. Saan juurrutettua hänetkin tänne.

Pyörän selässä koen myös sen naiiviin vapauden tunteen, joka vuodesta toiseen säilyy samankaltaisena ja lapsenomaisena. Olen kolkytkuus, kahden lapsen äiti ja toisinaan aika riutunut ja väsynyt, mutta se elämänilo ja vapaus, joka tuntuu koko kehossa ja näkyy ulospäin kasvoille jumittuneena hymynä, kun saa rullata pyörällä eteenpäin niin lujaa kuin pääse, se on yksi parhaista.

Pyöräily – se on yksi lempiasioistani. Olin unohtanut.

Tänä kesänä aion antaa aikaa hyville asioille ja tehdä inventaarion omaan elämäämme, sillä edelleen siellä on sälää, joka tukkii kanavia ja tekee arjen haastavaksi. Etäältä nuo ongelmakohdat tunnistaa aina selkeämmin, kun niiden miettimiselle jää oikeasti aikaa.

Kesällä on muutenkin hyvä aika pohtia omaa elämää ja tunnistaa niitä lempiasioita, jotka tekevät elämästä ihanaa. Päivitys itsensä kanssa tapahtuu kuin luonnostaan, kun työasioihin saa etäisyyttä lomalaitumilla ja antaa itselle luvan vain olla. Jo parin päivän irtiotto omasta arjesta saa aikaan ihmeitä – on kuin oman elämän sävyt jotenkin kirkastuisi! (Tai sitten se on vain tämä kesä, joka saa meidät suomalaiset vihdoin elämään.)

Viime kesänä teimme suurta päätöstä Espanjasta Suomeen muuton suhteen ja kannoin pikkuherraa mahassani. Tänä kesänä mietinnässä on onneksi pienempiä asioita, oikeastaan arkemme kaipaa vain pientä hienosäätöä. Luulenpa, että aurinko, ulkona olo ja pari jäätelötöttöröä tekevät tehtävänsä ja loppukesästä olemme taas monessa asiassa viisaampia. Kaikki ajallaan. Ensi nautitaan tästä, lempeän suloisesta kesäelämästä.

En tiiä teistä, mutta ainakin meille tästä taitaa tulla oikia jäätekökesä!

 

Lue myös:

Elämässä pysyvää on vain muutos

Minne matka?

Oivalluksia matkan varrelta

 

 

 

 

 

Matkalla

Oi, ihana loma!

Jätä kommentti

Lomareissu lienee onnistunut, kun paluu kotimaahan ja omaan arkeen ei millään juuri nyt kiinnostaisi. Ainakin mieheni mukaan se on näin. Itse aloin jo epäillä, että alkaako tässä jo jokin orastava neljänkympinkriisi?!

Monella meistä kesäloma odottaa kulman takana, joten puhutaanpa hetki lomasta ja onnistuneesta sellaisesta.

Meille Italian roadtrip -reissu oli kaikin puolin onnistunut. Sen tunnistaa ainakin siitä, että kotona on tullut fiilisteltyä reissua moneen otteeseen ja housut kiristävät vyötäröltä. Eli yksi tuntomerkki on ainakin pakollinen lomanjälkeinen fiilistely ja lomakohteen tapojen yrittäminen kotiuttaa omaan arkeen. Kaiuttimissa soi italialaisilta radiokanavilta omalle soittolistalle nyysityt kappaleet, limoncello-pullo odottaa korkkaamista ja keittiön jääkaapin oveen on ilmestynyt pari uutta matkamuistomagneettia.

Pukeutumisessakin olen inspiroitunut väreistä ja vielä kerran väreistä! Italiassa ja etenkin Milanossa vieraillessani en voinut kuin ihastella milanolaisten tyylitajua ja taitoa yhdistellä värejä ja kuoseja keskenään. Skandinaavinen kaaputyyli tuntui jotenkin niin raskaalta kaiken sen naisellisen ja värikkään tyylin keskellä. Kiinnitin myös huomiota, kuinka paljon italialaisnaiset käyttävät asusteita. Oma kesätyylilupaukseni onkin kuorruttaa tyyliäni asusteilla sekä käyttää enemmän korkokenkiä.

Uskon myös, että lomamatka on kaikille miellyttävämpi, kun ei laadi liian tiukkaa aikataulua. Me improvisoimme koko Italian-reissun lasten kanssa. Usein oli niin, että emme vielä saman päivän aamuna tienneet, missä nukkuisimme seuraavan yön. Tämä toi matkaamme kivasti vapautta ja saatoimme esimerkiksi vaihtaa kaupunkia, jos sää olikin kelju. Reissuumme olisi piirtynyt stressin merkkejä, jos olisimme etukäteen varanneet kaikki majapaikkamme ja meidän olisi pitänyt aina ”ehtiä” seuraavaan paikkaan. Loma sai siis aivan erilaisen tunnun, kun vain ensimmäinen yö oli varattu etukäteen ja annoimme loman rullata omalla painollaan.

Kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä tai nähdä – tai sitten on parempi keskittää yhteen kohteeseen. Nähtävää voi jättää myös seuraavalle kerralle. Muistan häämatkallamme Firenzessä, kun jonotimme kesäkuun helteessä eri museoihin sisälle. Kyllä, oli upea nähdä renessanssiajan mestariteoksia, mutta mitä päällisin puolin jäi mieleeni, oli täyteen ahdattu, meluisa museo ja se ikuisuudelta tuntuva jonottaminen. Tällä reissulla emme edes yrittäneet pyrkiä sisälle turistipaikkoihin. Sen sijaan söimme hyvin ja fiilistelimme kunkin kaupungin tunnelmaa omalla tavallamme. Esimerkiksi kuvankauniissa Veronassa ehdimme käydä lounaalla ja katsomassa Romean ja Julian talot. Se riitti tällä kertaa. Päätimme, että palaamme toisella kertaa kaupunkiin ja vietämme siellä enemmän aikaa.

Jos mahdollista, matkusta turistiajan ulkopuolella. Heinä- ja elokuussa koko muu Eurooppa on niin täyteen ahdattu, että mielelläni vältän matkustamista tuona aikana. Toukokuun loppu oli mainio ajankohta kiertää Pohjois-Italiaa: lämpötila oli sopiva, hotellihuoneen saattoi buukata edullisesti samana päivänä ja perinteisissä turistikohteissakin oli kivasti väljää.

Varaudu kuitenkin tähän:

Onnistunutta lomamatkaa seuraa usein terävä mahalasku.  Onneksi kiireinen lapsiperhearki ja työkeikat pitävät huolen, ettei lomanjälkeistä melankoliaa kestä paria päivää enempää. Kohta se arki soljuu entiseen tahtiin ja housun nappikaan ei enää kiristä.

Niin, ehkä onnistunut loma tosiaan aiheuttaa aina pienoisen kriisin. Tämä ei aina johdu täydellisestä lomakohteesta tai auringosta, vaan myös siitä, että lomalla ehtii vaihtaa kuulumisia itsensä kanssa. Onhan niin, että lomalta palaa kotiin aina täyttyneempänä ja kokemusta rikkaampana kuin lähtiessään. Lomalta palaa ikään kuin päivitetty versio itsestä, ja se juuri tekee ”vanhaan” arkeen palaamisen niin haastavaksi.

Merete Mazzarella tiivistää ajatuksen täydellisesti Helsingin Sanomien haastattelussa, jossa hän pohtii lomalta kotiin paluuta seuraavasti:

”Yhtäältä se, että jonnekin kauas mentyään voi palata kotiin, vähän eri ihmisenä kuin ennen. Toisaalta myös se, miten matkoilla miettii itseään, kun on eri ympäristössä. Voi ikään kuin palata omaan elämäänsä, ajatella sitä uudella tavalla.”

Onneksi tällä hetkellä lohduttavaa on se, että kesäkausi on vasta alkamassa ja kaikki uudet seikkailut ovat vielä edessä. Ehkä Italian maantie kutsuu taas syksyllä. Sitä ennen laitan korkkarit jalkaan ja värikkään Milanon vintagekaupasta hankitun hameen päälleni. Italian-matka saakoon jatkua kotimaan päässä.

Chao!

Lue myös:

Lomakuulumiset Espanjasta

Matkavinkkejä Milanoon – ja miksi sinne kannattaa mennä

Mitä pakata mukaan kaupunkilomalle?

 

 

 

 

Matkalla

Kyläluuta täällä hei!

2 kommenttia

Barcelonan reissun aikana tuli vähän kyläiltyä. Toisin sanoen olimme jatkuvasti menossa. Puolessa välissä reissua minä, porukan ainoana puhtaana suomalaisena, kaipasin jo omaa vetäytymisaikaa tai vähintäänkin yhden vapaapäivän.

Niin, tuon kymmenen päivän aikana tapasimme ystäviämme Alellan kylässä. Meitä kutsuttiin kahville, lounaalle ja illanistujaisiin. Vaihdettiin kuulumisia, naurettiin, nostettiin maljaa ja halattiin. Meidät toivotettiin tervetulleeksi kuin vanhat perheenjäsenet. Noina hetkinä tunsin pistoksen rinnassani: juuri tätä olin kaivannut!

Oli muutenkin hämmentävää vierailla vanhassa asuinpaikassamme. Kun sattumalta törmäsin ensiseen naapuriimme kauppareissulla, hain suklaacroissantteja lähileipomosta tai pullon valkoviiniä viinikaupasta, tuntui nuo kaikki toiminnat niin normaaleilta, että hetken unohdin, että emme enää asu täällä.  Toisaalta tuntui kuin olisin katsonut etäältä tuttua elokuvaa. Miten paljon elämää tässä kylässä onkaan! tuumasin. Vuokra-autossa soi Melodia FM ja tutut maisemat vilisivät silmissäni: tuolla kävimme ensimmäisenä iltana juomassa cava-lasilliset, tuossa tuo ihana vuoristomaisema, jota ihailin talostamme. Tuota reittiä pitkin veimme tyttöämme kävellen La Caseta-päiväkotiin. Ja tuossa, tuossa oli kotimme. Siinä se seisoi ylväänä kolmen sypressipuun takana. Meidän Frida Kahlo -talo, joka näytti nyt autiolta, hylätyltä. (Uudet asukkaat odottivat kai remonttilupia.) En nähnyt yhtäkään kulkukissaa entisellä kotikadullamme. Hetken itketti, mutta mielessäni tiesin, että tämä talo ja sen tuoma projekti ei ollut meitä varten tässä elämäntilanteessa.

Siellä keskellä Kataloniaa pakahduttava tunne lävisti kehoni, kun tajusin, etten sittenkään ollut ihan sinut eroni minun ja espanjalaisen elämän välillä. Muistan, kuinka viime vuonna loppukesästä olin tulla hulluksi kylän kirkonkellojen jatkuvaan kalkatukseen. Varsinkin, kun kesällä oli nukuttava ikkunat ja ovet auki. Muistan näkymättömät ja äänettömät sääsket, jotka täplittivät ihon punaisiksi. Muistan paahteisen, seisahtaneen ilman, jota ei päässyt pakoon sisälle hämärään. Muistan naapurin uima-altaan suodattimen häiritsevän äänen ja iltapäivän paahteessa varjoon hakeutuvat kulkukissat. Mutta sen olin unohtanut, kuinka paljon asioita teimme yhdessä perheenä ja kuinka paljon tapasimme ystäviä.

Onni on kyläillä Badalonassa.

Olen nimittäin pannut merkille, että Suomessa teemme asioita jakautuneena eri tiimeihin. Toinen meistä vanhemmista menee viikonloppuna puistoon lapsen kanssa tai meren rannalle kävelemään. Toinen käy lapsen kanssa taidenäyttelyssä ja muissa riennoissa. Kun saan lounaskutsun ystävältä, on se tarkoitettu yksin minulle, ei puolisolleni. Teemme toki asioita yhdessä, mutta huomattavasti vähemmän kuin ulkomailla asuessamme.

Oikeastaan ajatus siitä, että kyläilimme kymmenen päivän aikana enemmän ystävien luona Alellassa kuin viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olemme nähneet ystäviemme Suomessa, on aika surullinen. Elämäntapakysymys, kai, ja toisaalta aika tyypillinen paluumuuttajan havainto. Talvella meillä päin vetäydytään, kesällä eletään.

Mutta kuten matkailu tavallisesti, niin se tällä kertaakin avarsi maailmankuvaani ja toisaalta sai pohtimaan omaa elämäämme Suomessa. Olen myös oivaltanut, että kun on viettänyt lähes viisi vuotta ulkomailla, ei kotimaahan palaa samanlaisena kuin lähtiessään. Olisi helppo sortua mustavalkoiseen ajatteluun, että ruoho aidan takana on vihreämpää. Jojoilu Suomen ja muun maailman välillä on opettanut hyväksymään ulkosuomalaisen sielun minussa: jatkuvan kaipuun jonnekin ja sen, että nykyisin suomalaisuuden rinnalla kannan mukana ripauksen ranskalaista ja espanjalaista mentaliteettia. Olen myös hyväksynyt, että kotini on vähän siellä sun täällä. Kuulun tänne, mutta en sittenkään. Sen kuitenkin olen päättänyt, että kollektiivinen espanjalainen kyläluuta minussa saa herätä ja hengittää myös täällä Suomessa. Varo vaan, taidanpa kutsua sinut kylään!

Lue myös:

Lomakuulumiset Espanjasta

Suomi ulkosuomalaisen silmin

Matkavinkkejä Milanoon – ja miksi sinne kannattaa mennä!

Matkalla

Lomakuulumiset Espanjasta

Jätä kommentti

Olemme olleet huilaamassa lähellä entistä asuinpaikkaamme Barcelonan maakunnassa.

Ensimmäinen tuntemus, joka lävisti kehoni saapuessamme tänne, oli helpotus. Oli kuin iso kivi olisi vieritetty hartioiltani. Tiedän, että pääsyyllisenä on miellyttävä ilmasto ja siihen kiteytyvä lempeämpi elämäntapa — asioita, joita olen jäänyt kaipaamaan Suomessa. Mutta on tässä paljon muutakin.

Olen mielestäni ollut kuta kuinkin tyytyväinen elämäämme Suomessa, mutta täällä havahduin kyseenalaistamaan, elämmekö oikeasti? Tarkoitan siis: osaammeko nauttia elämästä? Jo parissa päivässä kaikki eteen tulleet vastoinkäymiset, kuten hillitön flunssa (joka kävi kimppuuni jo lentokentällä), lentokoneeseen unohtunut kirja, viivästynyt majapaikkaan pääsy ja vuokra-autoon murtautuminen, on tullut otettua pehmeämmin kuin olisin ne tavallisesti ottanut vähän viileämmässä kehyksessä. On kuin täällä jotenkin uskoisi paremmin hokemaan: ”asiat aina järjestyvät”.

Toinen seikka, joka minua jaksaa ihmetyttää on paradoksi siitä, että vaikka päivän askareet toimittaa hitaammin kuin tavallisesti ja aamukin matelee etanatahtia, tuntuu jostain kirkkaalta taivaalta putkahtavan lisätunteja päivään. Se, se jos jokin on kummallista.

Ehkä kaiken väliaikaisuus nostaa pintaan asioita, joita huomaa elämästä jollain tasolla puuttuvan. Suomessa yritän parhaani mukaan harjoittaa hitaampaa elämäntyyliä, ja nimenomaan pohjoisen kontekstissa sitä tulee juuri harjoitettua. Täällä tuo hitaus tapahtuu kuin itsestään. Lähikuppilassa cappuccino tarjoillaan terassille niin kuumana, ettei siitä ensimmäiseen varttiin voi kuin hitaasti siemailla. Aluksi se ärsytti, mutta jo muutaman päivän jälkeen oivalsin, että näinhän sen juuri pitää olla.

Kokemuksesta tiedän, että eteläeurooppalaista elämäntapaa on vaikea siirtää sellaisena pohjoiseen (tai ainakin se unohtuu muutamassa viikossa), mutta jos sitä nyt ripauksen saisi tuotua arkeen, edes pienen pullollisen verran.

Tai sitten on palattava pian uudelleen.

Lue lisää:

Anna aikaa

Erilainen kaupunkiloma

Zero waste – elämäntapa matkalla

Matkalla

Hyvän loman ainekset

Jätä kommentti

Meidän ei pitänyt lähteä hiihtolomalle. Itse asiassa en edes ajatellut moista lomaa ollenkaan ennen kuin havahduin siihen, että päiväkoti olisi seuraavan viikon tauolla. Niinpä päivän varoitusajalla päätimme varata junaliput ja lähteä pohjoiseen äitini luokse. Mietin ensin, että jaksammeko. Kaikki se säätö – ja varsinkin kun meitä on nyt neljä.

Lähdimme kuitenkin. Ja hyvä niin. Lomaviikko äidin luona on tehnyt ihmeitä. Liekö se on äidin turvallinen koto vai uinuvan pikkukaupungin tunnelma, mikä ravistelee kaupunki-ihmisestä kiireen ja levottomuuden? Tiedä häntä, lopputulema on kuitenkin aina hyvä.

Jälleen kerran viikon aikana on ehditty piipahtaa termarikahveilla lempipaikassani meren rannalla, kiertää ja koluta kotipaikkakuntani kirpparit (jee, löysin kierrätyskeskuksesta kahdella eurolla kassillisen kestovaippoja), käydä kirjastossa ja vohvelikahvilassa. Varasinpa hetken mielenjohteesta ajan ekokauneushoitolasta rentouttavaan kasvo- ja jalkahoitoon. (Ajankin sai heti seuraavalle päivälle. Pienen paikkakunnan etuja.) Aamun kohokohtia ovat puolestaan olleet koiranulkoilutuslenkit kirpeässä pakkassäässä hankien kimaltaessa auringonvalossa. Ja kahvia: sitä on taas kulut kuppi tolkulla!

On ihanaa palata kotikonnuille ja todeta, että jokin asia elämässäni pysyy kuta kuinkin samana. Kahviloissa on kiva jutella tutuille henkilöille ja kulkea tuttuja reittejä. Hitaus näkyy myös siinä, että koiran ulkoiluttajilla on aikaa jäädä jutustelemaan.

Tämän leppoisan lomaviikon jälkeen olen taas oivaltanut, kuinka tärkeä on oma lähiverkosto, ja kuinka pienin elein saa vietettyä kaikille antoisan lomaviikon. Esikoinen on nauttinut eniten siitä, että saa viettää aikaa mummon kanssa. Mieheni siitä, että saa kävellä meren jäällä ja nauttia talvisäästä. Minä siitä, että saan höpötellä äidin kanssa, tehdä tuttuja juttuja ja ympärillä on apukäsiä. Aina ei tarvitse lentää kauas tavoitellakseen täydellistä lomaa, usein riittää pieni irtiotto, jonka ei tarvitse sisältää sen kummempaa suunniteltua ohjelmaa, vaan loma saa kulkea omalla painollaan ilman tekemisen pakkoa – silloinhan sitä vasta saa aidosta lomafiiliksestä kiinni!

Lue myös:

Erilainen kaupunkiloma

Zero waste -elämäntapa matkalla

Suomi ulkosuomalaisen silmin

Matkalla

Erilainen kaupunkiloma

Jätä kommentti

Ennen kaupunkilomat tarkoittivat shoppailua ja uuvuttavaa kilpajuoksua paikasta toiseen. Nykyisin panostan hyvään hotelliin ja joutilaisuuteen. 

Neljä vuotta sitten, kun olimme juuri tavanneet mieheni kanssa, vietimme viikonloppuloman Tallinnassa. Yövyimme ihanassa hotellissa, kiersimme tunnelmallisissa kahviloissa ja baareissa ja kävimme vähän shoppailemassa. Muuten niin täydellistä viikonloppua seurasi paluun laivamatkalla ostokrapula. Mitä hemmettiä menin taas ostamaan? Olin sortunut pahan luokan alennusmyyntishoppailuun. Ostokrapula tuntui kurkussa siinä missä laiva keinui kohti Helsinkiä.

Tuon reissun jälkeen moni asia on muuttunut.

Palasimme neljän vuoden jälkeen Tallinnaan samaan Swissôtelliin juhlimaan syntymäpäivääni ja meidän nelivuotista tapaamispäiväämme. Ennen olisin vähintäänkin tehnyt listaa kaupungin vintage- ja kangaskaupoista ja muista uniikeista putiikeista, joissa Tallinnan matkailijoiden niche-joukko vierailee, ja joissa minun on ihan pakko päästä käymään. Olisin kirjannut ylös listan kiinnostavia kahviloita, joista saa Instagram-uskottavan kuvan pannukakuista ja kaffeesta.

En jaksanut tehdä mitään edellä mainituista asioista. Yksi syy oli tietysti se, ettei minulla lopulta ollut aikaa. Toisaalta aloin kyseenalaistaa, miksi kaupunkilomalla pitäisi aina ostaa jotain tai tehdä ja nähdä lyhyessä ajassa niin paljon. Vaikkakin käytettyjen vaatteiden hankkiminen ei ole planeettamme kannalta niin paha teko (verrattuna uuden hankkimiseen) tajusin lopulta, etten tarvitse mitään. On turha altistaa itsensä houkutuksille, hankkia taas uusi vintagemekko, kun minulla on jo ihan riittämiin sisältöä omassa vaatekaapissani, ja toisaalta tehdä ostopäätös lopulta vain siksi, että kyseessä on uniikkituote, ja etten välttämättä koskaan enää palaisi putiikkiin.

Kuin huomaamatta muutos minussa on tapahtunut. Olen vapauttanut itseni ostokierteestä.

Lopulta ainut ostos, jonka reissulla teimme, oli naurettava Minni Hiiri -myssy tytöllemme käsityömarkkinoilta (hänen valintansa kaikkien niiden muiden elukkamyssyjen joukosta).

Ja mitä syömiseen tulee ei sinne trendikkääseen kasvisruokaravintolaan olisi mahtunut sisälle – hyvä niin. Sen sijaan haahuilimme ympäriinsä, katselimme näyteikkunoita ja fiilistelimme kaupunkiin hiipivää joulutunnelmaa. Lopulta löysimme ihastuttavan italialaisen ravintolan, jossa oli vain muutama asiakas. Ruoka ja palvelu olivat erinomaiset. Sai olla ja syödä rauhassa ilman puheensorinaa. Luksusta!

Huomaamatta olen lomareissuilla alkanut noudattaa samaa hyväksi havaittua elämänohjetta kuin arjessa yleensäkin: jos se on tarkoitettu minulle, se löytää tieni luokseni. Pakottamalla yritän vain tehdä jotain, mikä ei ole siinä hetkessä minulle tarkoitettua ja usein silloin asiat tuppaavat mennä pieleen. Jos siis lyhyen minireissun aikana eteeni sattuu kiva putiikki, poikkean mielelläni, mutten tee numeroa siitä, että minun pitää päästä käymään juuri näissä kohteissa. Toki taidenäyttelyt ja muut kulttuuritapahtumat ovat asia erikseen, mutta kaupoissa luuhaamiseen tämä ohje on toimiva ja kukkaroystävällinen.

Hotellissa nautimme koko rahan edestä huoneestamme, sen näkymistä, täydellisestä aamupalasta ja spa-osastosta. Viimeisenä iltana olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet saunomisen jälkeen liikkua hotellihuoneesta minnekään. Sen sijaan, että olisimme nyt lähteneet suorittamaan sitä täydellistä syntymäpäiväillallista, jätimme kylpytakit päällemme ja tilasimme huonepalvelusta sapuskaa. Bonuksena päivänsankari sai katsoa telkkarista musiikkivideoita ja tanssia kasarihittien tahtiin (sisäinen teini-Satu kiitti). Täydellinen, eheyttävä kaupunkiloma (ja syntymäpäivä) – sanoisin. Ja kas, elämänohjeeni toimi taas täydellisesti.

Lue myös:

Tänne rakennan mä majani

Zero waste –elämäntapa matkalla

Koti Espanjasta?

 

Matkalla

Zero waste -elämäntapa matkalla

2 kommenttia

 

Otsikko on vähän ambivalentti, sillä juuri reissun päällähän hiilijalanjälkemme tavallisesti kasvaa. On kuitenkin olemassa pieniä jippoja, joilla voi vähentää jätteen tuottamista reissun päällä – ainakin matkaeväiden osalta.

Lentokentillä, lentokoneessa tai junamatkalla tulee helposti ostettua take away -kahvi ja muovikääreeseen pakattu leipä. Ehkä vielä päälle jotain epäterveellistä. Hups vaan, on tullut tuotettua muovijätettä, tuhlattua rahaa ja ehkä syötyä lisä- ja säilöntäaineilla kuorrutettua ruokaa. Matkakrapula on sekä henkinen että fyysinen olotila.

Jokapäiväisessä elämässä pyrin olemaan mahdollisimman tiedostava kuluttaja: kangaskassit kulkevat mukanani, hankin vaatteita pääsääntöisesti käytettyinä, ostan ruokaa vain tarpeeseen ja kokkaan ruoat itse, lajittelen roskat ja pyrin kävelemään paikasta toiseen. Harvoin edes ostan take away -kahvia  omaan kestokuppiini, koska minusta on tyylikkäämpää istua juomassa kahvia paikan päällä. Se kertoo, että minulla on ollut hetki aikaa itselleni, enkä yritä tehdä kahta tai kolmea asiaan yhtä aikaa eli juoda kahvia, selata kännykkää ja kävellä. Mutta sitten reissussa iskee ahdistus. Monissa lentokentissä ei ole tyhjille vesipulloille täyttöpistettä, airbnb-asuntoihin pitää ostaa ruokatarvikkeita, joita ei ehdi kuluttaa loppuun, ja sitten kuitenkin joku siivoaa sen suolapurkin roskakoriin tai sitten kaapissa on kolme suolapurkkia, kun kukaan ei hoksaa katsoa, mitä ruokatarvikkeita asunnossa on jo ennestään.

Lapsen saamisen myötä olen muuttanut tapojani. Tämä johtuu osittain siitä, että lapselle on pitänyt miettiä reissukassiin vaihtovaatteet ja eväät, mutta myös siitä, että haluan elää kestävien arvojen mukaisesti. Nykyisin reissun päällä meidän kangaskassista löytyy seuraavat asiat:

– omat puiset aterimet mukana pienessä kestopussissa, jota voi hyödyntää myöhemmin ruokaostoksilla esimerkiksi pakkaamalla siihen hedelmät.

– kangaskassi matkakohteen ruokaostoksia varten

– take away -kestomuki

– teräksinen juomapullo

– lasinen rasia, jonne pakkaan lentomatkalle mukaan muna-juustovoileivät (tästä on tullut reissulaisten hitti. Tyttömme tietää aina, kun menemme lentokentälle, että kohta syödään äidin tekemiä voileipiä).

– pieni kylmälaukku

– hedelmiä pilkottuna rasiaan

– pidemmille matkoille olen valmistanut jääkaapin jämäaineksista kvinoapohjaisen salaatin.

Ennen reissuun lähtöä alan jo hyvissä ajoin tyhjentämään jääkaapin sisältö. Ylimääräiset ruoat olen kiikuttanut naapurille. Tosin tämä käytäntö toimi hyvin Espanjassa. Suomessa en ehkä vielä tohtisi mennä pimputtamaan naapurin ovikelloa ja ojentaa ruokakassia. Ehkäpä täällä voisin laittaa viestiä ystävilleni ja tarjota ruokakassia.

Ennen kaikkea zero waste -elämäntapa reissussa vaatii suunnitelmallisuutta siinä missä laukun pakkaaminen ja matkakohteen majoituksen ja reissuohjelman suunnittelukin. Joka kerta, kun kaivan esille perheelleni tekemäni eväät, kiitän itseäni siitä, että viitsin, säästimme rahaa, syömme matkallakin terveellisesti ja emme tuottaneet lisää jätettä.

Millaisia zero waste -matkavinkkejä sinulla on takataskussa?

Lue myös:

Karsi, kierrätä, vapaudu!

Päästä irti

Syksyn hidasta-lista

 

 

 

Matkalla

Suomi ulkosuomalaisen silmin

Jätä kommentti

Itsenäisyyspäivän ja suuren juhlavuoden kunniaksi ajattelin jakaa mietteitä 100-vuotiaasta Suomesta ulkosuomalaisen silmin.

On helppo pitää monia asioita itsestäänselvyytenä, kuten puhdasta luontoa, juomakelpoista hanavettä tai meidän kattavaa sosiaaliturvaverkostoa. Ennen ulkomaille muuttoa olin kyllästynyt Suomeen. Kotimaan rutiineihin, jatkuvaan suorittamiseen ja siihen, että ihmiset tuntuivat valittavan paljon suhteutettuna siihen, mitä kaikkea heillä jo oli.

Kaipasin säpinää. Muutin siis Pariisiin, tuonne muodin ja rakkauden kaupunkiin. Mutta pianpa alkoi kotimaan kaipuu. Kuin varkain Suomeen tuli buukattua lentoja ensin pari kertaa vuodessa ja myöhemmin yhä tiheämmin. Aviomieheni mukaan aloin haluta kotimaahani kaikkina vuodenaikoina – ja niin minä halusinkin.

Ennen pidin paluumuuttajia eräänlaisina luovuttajina (myönnä pois, sinäkin olet ehkä ajatellut näin!): ”ei sitten jaksanut kovaa työtahtia” tai ”maitojunalla kotiin”. Nyt kuitenkin ymmärrän, että kyseessä on vahva kotimaankaipuu, joka ajaa ulkosuomalaisia takaisin Suomeen. Lapsiperheissä yksi merkittävä tekijä on tietysti erinomainen ja ilmainen koulujärjestelmä. Lisäksi ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen havahtuu siihen, kuinka hyvin asiat meillä oikeasti ovat. Siispä päällimmäisenä meitä ajaa kotiin tämä: missään ei ole niin hyvin kuin meillä!

Kyllä, meillä ei ehkä ole hellepäiviä kovinkaan montaa vuodessa (jos ollenkaan?), ja pimeäkausi tuntuu loputtoman pitkältä, mutta meillä on lämpimät kodit! Suihkusta tulee hyvällä paineella lämmintä vettä ilman, että sitä joutuu lorottamaan pitkän tovin. Ehkäpä nappaat vielä pyyhkeen lämmitetyltä kuivaustangolta? Tai kenties omistat saunan? Suurimmalla osalla meillä on oma tukikohta, oma koti. Se on jo aika iso saavutus!

Meillä on tilaa. Pariisissa, yhdessä Euroopan tiheimmin asutussa suurkaupungissa, tilaa ei ole. Kaduilla on ahdasta, ravintoloiden pöydät ovat vieri vieressä ja niihin on vaivalloista päästä istumaan kasseineen ja ulkovaatteineen. Joka paikkaan saa jonottaa. Museoihin ei voi poiketa spontaanista, ellet halua jonottaa useampaa tuntia. Meillä täällä kahviloissa on harvoin hermoarepivää jonoa, kaupan kassat ovat tehokkaita, museoihin voi vain kävellä sijaan ilman jonoa, julkisissa on tilaa ja kadut leveitä (joka mahdollistaa reippaan kävelytahdin). Missään ei koskaan ole ihan kamalaa tungosta. Se on kuulkaa luksusta. Ei ihme, että ne kiinalaiset turistit haluavat Suomeen.

Meillä on puhdas ja maailman kaunein luonto. Järvimaisemat ja metsä. En keksi kauniimpaa! Luonnon läheisyys jokapäiväisessä elämässä on tekijä, jonka merkitykseen havahtuu, kun näin ei ole ja metsää saa hekemalla etsiä.

Puhdas ilma ja toimiva kierrätyspolitiikka. Nämä ovat eräitä keskeisiä tekijöitä, joita meidän on syytä vaalia tulevaisuudessa. Ei ole itsestäänselvyys hengittää puhdasta ilmaa. Mitä luksusta, että meidän ulkona liikkumista ei määrittele ilmansaastelukemat! Edelläkävijöitä olemme myös kierrättämisessä.

Turvallisuus. Minulle sana sai vahvan merkityksen Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Mikään ei koskaan palannut ennalleen. En tietysti antanut pelolle valtaa jokapäiväisessä elämässämme, mutta metromatkoilla mietin usein, tämäkin vaunu saattaa räjähtää.  Suomessa tapahtuu kamalia asioita myös, mutta koen maan yleisessä mittakaavassa hyvin turvalliseksi.

Tasa-arvo. Meillä naiset pitävät ääntä oikeuksistaan. Meillä miehet eivät määritä sitä, miten meidän tulee olla, miltä meidän tulee näyttää tai kuinka pukeutua. Naisena tasa-arvo merkitsee myös tätä: voin laittaa minihameen päälle ja uskallan näyttää keskisormea, jos saan halventavia kommentteja osakseni. Suomessa uskallan korottaa ääneni ja puolustaa itseäni.

Tasa-arvoon liittyy myös ilmainen koulutusjärjestelmä. Vielä aikuisenakin me voimme vaihtaa alaa ja kouluttautua uuteen ammattiin. Ilmainen koulutusjärjestelmä mahdollistaa kaikille tasavertaisen mahdollisuuden kouluttautua ja luoda itselleen hyvä tulevaisuus. Aika paljon on loppujen lopuksi kiinni omasta tahdosta ja hyvästä tukiverkostosta. Olen tästä hyvä esimerkki. Yksinhuoltajaperheessä meillä ei ollut koskaan ylimääräistä rahaa, eikä minua liioin patistettu korkeakouluopintojen pariin.Omalla päättäväisyydellä ja suuren luku-urakon tuloksena pääsin opiskelemaan yliopistoon. Opintoja rahoitin opintotuen ja -lainan rinnalla siivoamalla ja videovuokraamon tyttönä.

En jatka enempää kansallisromanttista kirjettäni. Toivon, että juhlahumun jälkeenkin pidämme huolta upeasta maastamme ja sen kaikista asukkaista. Tuemme läheisiämme, autamme heikompia ja kommunikoimme enemmän keskenämme. Toivon, että jokainen meistä on rakentamassa avointa ja suvaitsevaista Suomea, jossa eri kulttuureista tulevilla ihmisillä on mahdollisuus rakentaa yhtä hyvällä pohjalle kuin meillä.

Kiitos 100-vuotias Suomi, kiitos, että saan olla suomalainen (ja tyttäreni myös), kiitos, että minulla on kotimaa, jossa on turvallinen ja hyvä olla.

Juhlikaamme iloiten ja syöden Suomi 100 -herkkuja!

Lue lisää kehuja Suomesta täältä ja täältä.

Kuva: Christophe Adam

Lue myös:

10 vinkkiä kaamosta vastaan eli näin pysyt energisenä läpi pimeän kauden

Au revoir Paris, hei Helsinki!

Äitiä väsyttää

Matkalla

Koti Espanjasta?

Jätä kommentti

Viime keväänä Badalonan-reissun jälkeen ajatus talomme myymisestä vahvistui. Sitä seurasi lukuisia tapaamisia asuntovälitysfirmojen kanssa, jatkuva talon siivoaminen ja kodista pakenemista näyttöjen tieltä. Kävipä taloamme kerran katsomassa eräs tunnettu naisnäyttelijäkin.

Heinäkuussa allekirjoitimme myyntikirjat ja sen jälkeen päivästä ja mielentilasta riippuen tunnetilat ovat vaihdelleet kutkuttavasta vapaudentunteesta kauhuun ja epätoivoon.

Tehdäänkö me nyt oikea ratkaisu?

Missä me asumme puolen vuoden päästä?

Viimeistä kysymystä olemme olleet selvittämässä Barcelonassa. Kodinvaihtosivuston kautta asuimme viikon aidossa katalonialaiskodissa Barcelonan kupeessa. Halusimme kokeilla elää tavallista arkea ja fiilistellä, miltä meistä tuntuisi. Aamupäivät paiskimme töitä (luojan kiitos löysimme kahdessa tunnissa lastenvahdin tytöllemme!) ja iltapäivät ravasimme katsomassa taloja.

Ensimmäinen päivä oli katastrofi. Talot olivat aivan liian korkealla kukkulalla. Tuumin, että ei siinä huikea näköalakaan auttaisi, kun suurimman osan ajasta olisin tuntenut eläväni eristyksessä muusta maailmasta. Kävimme kummallisessa ruotsalaismiehen talossa, jossa portaita riitti ylös ja alas ja pohjaratkaisu oli mitä epäkäytännöllisin lapsiperheelle. Tosin eteisessä oli säilytyskomero ulkovaatteille – se jos jokin uupuu ranskalaisista ja espanjalaisista taloista. Sitä mies esittelikin ylpeänä. Nähtiin kynittyä puutarhaa, turkoosinsinisenä hohkaavia uima-altaita, mutta ei. Ensimmäisen päivän jälkeen olimme ihan varmoja, että tässä tämä oli.

Jatkoimme silti asuntonäytöissä ravaamista, mutta kummallakin oli fiilis, ettei seuraavakaan kylä muuttaisi tilannetta. Mutta kas, eteemme sattui kivassa kylässä mieleenpainuva talo rinteellä, mutta ei liian korkealla. Näköala sekin oli huikea: toisesta kulmasta maisema avautui suoraan viinitilalle ja merelle, talon toisesta päästä kylään ja rinteelle. Viivyimme talossa pitkään. Fiilistelimme ja kiertelimme huoneesta toiseen. Iso projekti, tuumailimme. Mielessä alkoi pyöriä ajatukset remontista, mutta kaikkien niiden asuntonäyttöjen jälkeen juuri tässä talossa tunsin oloni rauhalliseksi – ja erityisen inspiroituneeksi.

Teimme tarjouksen.

Katsotaan miten käy. Voi olla, että tuleva koti onkin jossain muualla kuin Barcelonan lähellä. Tärkeintä on ollut tulla kokeilemaan ja realisoimaan pala sitä unelmaa, jota olemme pitkään mielessämme kasvatelleet. Jos olisimme vain vuodesta toiseen jatkaneet unelmoimista kodista Etelä-Euroopassa tekemättä asian eteen mitään, olisi tuo unelma myöhemmin saattanut osoittautua ihan toiseksi kuin se toiveissamme olimme kuvitelleet. Kurjaa olisi myös jatkaa tuon unelman kahlitsemana jokapäiväistä elämää, jo sitä ei millään asteella pääsisi realisoimaan. Nyt olemme kartuttaneet julkisilla matkaa Barcelonan keskustaan, kävelleet kylässä ja katsoneet palvelutarjontaa (kaksi joogastudiota bongattu, jee!), hoitopaikkoja ja kouluja.

Ehkä se on siis tässä.

Jatkoa luvassa.

Last week we went to Barcelona to see houses on sale. We went to see many different places, and I was sure that this it it: this is not out place, but then we changed the village and went to see this one house. It was love at first sight. We both felt so peaceful there. Yes, it is going to be a big project, but we are making an offer.

Let’s see what happens.

To be continued…

Matkalla

Miten selvitä taaperon kanssa reissussa?

2 kommenttia

 

Seitsemän päivän sisällä maisema on vaihtunut Bretagnen suloisesta maalaisidyllistä paahteessa rypevään Pariisiin, ja sitten taas kesäisen kauniiseen Helsinkiin. Ja taas pian matkalaukku on pakattu ja avattu ja taas suljettu. Koko kesä on oltu enemmän tai vähemmän reissussa.

Miten ihmeessä matkustaminen sujuu taaperon kanssa ja niin, että tunnelma säilyy hilpeänä?

No helppoa se ei ole ollut! Se on myönnettävä. Sillä väsyneenä reissun päällä akkuja ei pääse lataamaan, ja juuri silloin asiat tuntuvat kärjistyvän. Kun aamuseitsemän lentokoneessa saa jogurttikylvyn pikkuisen toimesta naamalleen ja vaatteilleen, ei siinä hetkessä vielä naurata, mutta vähän myöhemmin sille hirnutaan yhdessä puolison kanssa. Huumori ja villiintynyt nauru ovatkin parasta lääkettä, kun ahtaassa penkkirivissä suunpielet alkavat kääntyä alaviistoon. Pitäisi aina muistaa, että lapsi vaistoaa vanhempien tunnetilan ja yleisen ilmapiirin ja reagoi tilanteeseen sen mukaisesti.

Tämä on todettava: vielä alle vuoden ikäisen lapsen kanssa oli helppo matkustaa. Kun tilanne kävi tarpeeksi haastavaksi, oli jokerina aina tuttipullo. Nyt tilanne on toinen. Pari kuukautta sitten neiti päätti taaperoitua sen verran, että hän luopui kokonaan tuttipullosta. Tuttia hän ei ole koskaan huolinutkaan, joten sekään ei tarjoa lohduketta. Tällä hetkellä ainut rauhoittumiskeino haastavissa tilanteissa on luomukeksit. Niitä siis popsitaan koko perheen voimin ja koitetaan pysyä rauhallisina. Tämä toimii myös aikuisille – varsinkin, jos on tarvetta saada se toinen hiljaiseksi.

Lentomatkoilta mieleeni on jäänyt eräs perhe. Lentokoneen takaosassa perheen äiti viihdytti parin vuoden ikäistä lasta, kun taas mies istui vieressä kuulokkeet päässään ja katsoi sarjaa iPadiltä. Ranskis tuumasi tähän, että voisipa hänkin tehdä noin. Mutta ei! Meillä harrastetaan tasa-arvoa eli siis vuorotellaan.Tämä toimi erityisen hyvin taannoisella junamatkalla Tampereelta pohjoiseen. Lastenvaunussa toinen päivysti leikkipaikan vieressä, toinen sai rauhassa syventyä fiktion maailmaan. Tunnin jälkeen vaihdettiin vuoroja. Lopulta leikkivaunun härveleissä puuhailu väsytti neidin niin, että hän otti mielellään pitkät päiväunet. Näin vanhemmatkin ehtivät hetken vaihtaa kuulumisia.

Mieti myös, mikä kulkuneuvo päämäärään on paras vaihtoehto, ja kannattaako matkan varrella tehdä välietappeja. Me huomasimme, että Suomessa junassa matkustaminen on oikeastaan aika kivaa. Junassa on tilaa liikkua, ja harvoin junavaunut ovat niin täynnä etteikö vierestä saisi vielä ylimääräisen paikan itselleen. Ja äitinä täytyy hehkuttaa leikkivaunun nimeen: se pelasti viimeisimmän matkamme. Ranskassa en moista ylellisyyttä ole tavannut. Ahtaissa junavaunuissa ei edes voi valita omaa paikkaansa, ja usein meille on sattunut pöytäpaikka, josta vastapuolella istuvat kanssamatkustajat ovat saattaneet seurata meidän ”rauhaisaa” matkan kulkua.

Listaa voisi jatkaa iPadillä. Se on luultavasti takuuvarma pitkien matkojen pelastaja, mutta meidän perheessä on päädytty välttämään ruutuaikaa ainakin siihen saakka, että neiti on 2-vuotias. iPadin sijaan kuljetan mukanani tarrakirjaa, joka tarjoaa ihan tarpeeksi puuhailtavaa puolitoistavuotiaalle.

Onneksi matkustaminen meidän osalta rauhoittuu hetkeksi, niin että pääsemme kunnolla lataamaan akkuja seuraava koetusta varten. Luomukeksejä on ainakin leivottava tusina matkaan.

Lately we have been traveling a lot. So I do here this qustion often “how do you guys manage to travel with a little kid?”  Well, it hasn’t been easy, I must say. And nope: our solution is not to give iPad to our girl. Instead of we try to keep the good atmosphere on when we travel. This means, that we try to avoid arguments and we try to stay as positive as we can (and count to ten, of course). When this is not always working, we have another solution: we eat organic biscuits. Yes, they are helping now when she decided, that she doesn’t want to drink her baby bottle anymore. Our third solution (when ever it is possible) is to alternate. While the other is entertaining our girl, the other can have a pause and read a book. This works for us perfectly! And it is equal for both parents.

Here in Finland our last travel on the train was so pleasant when in the car there were a kid’s corner. Our little one enjoyed most of the travel in this area, and after a couple of hours she was so tired that she slept rest of the travel. We are definitely going to travel again by train when it is so comfortable. In France I cannot say the same. We always end up sitting opposite other people who are watching us how we managed to survive the travel with the little one. Not really pleasant, I have to say! Also, I haven’t seen any train car with kid’s area in it. Would be so useful for many families, I think.

Now I am happy that we stay at least a couple of weeks in the same place, so we do have time to rest, and I have to make those biscuits.