A little escape in the city when the weather report promises sun and some rainy days, you have a wedding party to attend to and you want to travel with Zero Waste principles in mind – how does it work? Let’s find out!
We went to visit Paris for five days. Beforehand we decided to travel only with hand luggage and that we try take as little as we can. We even left the pram home (not so good idea). To pack wisely, I weared my culottes trousers, a white smart shirt, a cardigan and a long coat. I put on an outfit, which had a several layers on it, so I didn’t need to place them in the bag. This is why I had a lot of space in my bag to fit in my party dress, shoes and a little bag, my yoga pants and a top, one vintage dress, a long sleeve skirt and a pair of jeans. Also I took a book, my notebook, charger and a headphone. My computer I left home, because I knew it that I won’t have time to open it. What goes with the everyday cosmetics, I reused my little bottles and fill them when ever needed.
And what about the Zero Waste principles?
It is definitely not easy when you travel. At least then you notice how much waste we produce! If only there where proper tap at airports where you can fill your durable bottle, but no – there is only few airports that I know, where you can fill your water bottle (one is in Helsinki-Vantaa airport, for sure). Imagine how much less we would produce a plastic bottle waste, if only we could refill our bottles in airports?! I hope in near future the airports are more greener, because now I feel I am going to a wasteland where everything you buy or eat is wrapped in plastic. So it is definitely not easy to live along your Zero Waste values when you are traveling. Anyhow, there is something you can always do to travel more sustainable.
For us, we can still travel with filled water bottles with us through the securite control, because we have our little girl. That helps a lot, when we can fill the bottles at home. During the flight we try to eat more healthy and avoid buying those e-code filled sandwiches. So I sliced an apple to a box and some dried fruits that I put in boxes. For a little fabric bag I put bamboo cutlery so we didn’t have to take those plastic ones in the airport. Also, I took with me my durable take away mug and a couple of fabric bags to do the groceries in Paris. Yes, these are little steps, but easy ones that everybody can adapt while traveling! I am proud of that at some points I can say big NO to producing more plastic waste.
Lets get back to my carry-on baggage. How did I manage the travel? Where there something extra with me?
Yes, there was. A pair of jean I didn’t use. Except the wedding party, the weather was sunny and warm, so I was wearing my vintage dress from Beyond Retro. And when it was raining I was covered in a fancy French castle.
Living between two cultures, what does it feel like?
I have not written much about this subject, but now that we have just returned home after spending a month in my home country, I want to share my thoughts about what it is like to live between two cultures, between France and Finland.
In a way I feel like I’m having an affair with my home country. Secretly I start to miss it every three months. In fact, according to my husband, I want to go to Finland every different season. Before Christmas I start to talk about a little autumn break in the north, then of course for Christmas we have to go to my hometown and experience the real winter. And then it is too long to wait for the summer to come. Again I start to ask: Can we go for a quick spring break? And then there is the Finnish summer – nightless nights, all that light and greenness – where else you can experience that than in a Nordic country?
Concretely, living between two cultures feels like this (or this is how I felt last week when we returned to Paris after spending a long period in Finland):
Firstly, our home felt strange and familiar at the same time. I kept opening drawers to find the scissors. The doors seemed to open in the wrong direction. And when I’m tired I start to mix Finnish and French. At the supermarket I said to the cashier “thanks” in Finnish. Merci, I tried to correct, embarrassed.
In the morning I secretly miss Finnish filter coffee “Kulta Katriina”, even when I have that perfect cappuccino in front of me.
Then there is always the moment when you feel lost because the routines that you kept in the other country, don’t work in the other. For example, in Finland I used to go for a walk with my daughter before the lunch hour. And afterwards she slept a couple of hours outside in pram. That does not work here! When we try to go step outside it starts to rain and she is not content. Besides, those daily walks are not so relaxing when the streets in Paris are too narrow even for a small pram. I return home and say to my husband: In Finland there are big snowflakes coming down – how lovely is that?!
The first week back is always difficult, and not only for myself, but for my husband, who has to listen to my complaining. And it’s the other way around when we go to Finland. I am sure this typical for bicultural couples. The grass is always greener on the other side, right?
Then a week goes by and then comes another one, and the everyday life gets you, and you just do what you have to do. The noise of scooters going by, the French language, your favorite bread at the local boulangerie and that Parisian life start to seem normal to you again.
And when life gets too hard, there are always those other Finns that live just around the corner, and they know precisely how you feel – the good and the bad.
Pariisissa meillä on oma suomalaismammaporukka, joka kokoontuu säännöllisin väliajoin. Kun yksi vinkkasi viestiketjussa kahvilasta, jossa olisi hoitopöytä ja vielä syöttötuoli, oli tuo ihmepaikka käytävä tsekkaamassa. Niinpä sovimme mammatreffit St. Michelin lähellä sijaitsevaan A. Lacroix Pâtissieriin.
Ja totta se oli: kolmet vaunut ja kolme vauvaa mahtuivat sulassa sovussa kodikkaan konditoria-kahvilan nurkkapöydän äärelle. Siinä me söimme lounassoppaa ja kahvittelimme kaikessa rauhassa. Pari isompaa vauvaa (oma mukaan lukien) istui kiltisti syöttötuolissa vaihdellen kirjoja ja naksuja keskenään, ja me äidit saimme vaihtaa kuulumisia keskenämme. Mitä luksusta! Ja kuten aiemmin mainitsin: ei vaipanvaihtokaan ollut stressaava kokemus, kun käytössä oli tilava vessa ja se ihka oikea hoitopöytä.
Hoitopöytä oli erityinen myös siinä mielessä, että se oli ensimmäinen, jonka näin pariisilaiskahvilassa. Edistystä.
Suosittelen, jos kaipaat breikkiä ja haluat kahvihetkesi olevan nautinnollinen pienokaisesi kanssa.
Ja niin: A. Lacroix Pâtissierin kakkutarjonta viettelee sekin niin, että haluat takuulla piipahtaa tuossa kodikkaassa paikassa uudelleen. Psst. Testaa ainakin Tigré-kakku.
With two other Finnish mothers we have a little gathering from time to time. Normally, we meet at someone’s place, because in Paris, well you know the deal; it is kind of difficult to enter a small cafeteria, not to mention to change a diaper.
When my friend said that we should meet in this cafeteria where there is a highchair and changing table in the bathroom, we all wanted go there immediately.
And it was true, in A. Lacroix Pâtissier we could all fit in with three prams and with our babies. We settled down at the corner table where there was space to sit down comfortably on a sofa and the babies could have chairs of their own. While two bigger babies concentrated on exchanging books and snacks, us adults had time to catch up and have a lunch and coffee. And when it was a time to change a nappy, it was so nice that you didn’t need to figure out where and how, when you could just do it in the bathroom on a real changing table. What a luxury! And what a huge step in Paris, that you can actually find a place like this.
I totally recommend A. Lacroix Pâtissier if you are on holiday with your little one and you are walking around St. Michel, and if you just need a little coffee break without stressing about how it will work out with the little one. Of course you will be addicted to A. Lacrox’s delicious cakes. Try the Tigré cake, or take two pieces, because here you can easily chill out for a couple of hours with your child.
Tänä vuonna minäkin pääsen juhlimaan ensimmäistä äitienpäivääni. On ihmeellistä olla äiti; tavallaan sitä on se sama ihminen kuin ennenkin, mutta jotenkin kokonaisempi; elämä tuntuu merkityksellisemmältä ja olo seesteisemmältä. Siinä missä ennen stressasin urahuolien ja niiden vakavien eksistentiaalisten kysymysten parissa, olen kuin huomaamatta ottanut aikalisän tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, ja keskittynyt täysillä elämään tässä hetkessä, sillä kaikki on juuri nyt tässä, mitä halusin: oma perhe.
Toki vauva-arki on juuri niin haastavaa ja kaaoottista kuin minulle kuvailtiinkin: katkonaisia yöunia, kattoa kohti kipuavia pyykkivuoria, maidon tahrimia vaatteita ja muistikatkoksista kärsiviä vanhempia. Mutta: ihaninta maailmassa – ikinä! Kun aamulla herää ja näkee pienen katsovan hymyillen, kun hän nukkuu sylissäni, syö, tai kun koko perhe nukkuu päikkäreitä yhdessä… näitä täydellisiä hetkiä on joka päivä niin monta.
Vauva-arki opettaa vahvasti myös läsnäolon taitoa kiireiselle ja puhelinta räpläävälle vanhemmalle. Ei vauva kainalossa surffailla netissä tai vastailla whatsapp-viesteihin, sitä keskitytään viihdyttämään lasta, olemaan läsnä. Muut työtehtävät, kotiaskareet ja viesteihin vastaamisen ehtii hoitaa myöhemmin. Näitä ainutlaatuisia hetkiä pienen kanssa ei saa koskaan takaisin, vauvat kun tahtovat kasvaa niin vauhdilla.
Äitiyden myötä ajatukset ovat myös omassa äidissäni. Yksinhuoltajana hän kasvatti minut ja veljeni. Helppoa se ei ollut 1990-luvun lama-aikana, jolloin raha oli tiukassa, mutta rakkautta ja lämpöä olemme veljeni kanssa saaneet yllin kyllin. Ei ole ollut tilannetta, jolloin en olisi voinut soittaa äidilleni. Nykyisin minä, äitini ja veljeni pidämme yhteyttä päivittäin omassa keskusteluryhmässämme, ja on ihanaa, että oma perheeni on joka päivä läsnä elämässäni. On myös ihanaa, että vauvallamme on mummo ja vielä isoisoäitikin, josta äitini puolestaan pitää huolta.
Muutama viikko sitten äitini tuli katsomaan vauvaamme Pariisiin. Tuntui erityisen hienolta viettää päiviä kolmisin: minä, vauva ja äiti. Siinä lököttelimme vierashuoneen leveällä sängyllä ja tuijottelimme äidin kanssa pientä ihmettä. Kävimme katsomassa turistinähtävyyksiä, teimme pitkiä kävelylenkkejä viereisellä Père Lachaisen hautausmaalla, juttelimme niitä näitä, keittelimme useamman litran kahvia, hoidimme yhdessä vauvaa ja välillä uppouduimme lukemaan tai olemaan vain muuten vaan jouten. Viikonlopun päätteeksi, kun saatoin äitiäni lentokentälle, niin itkuhan siinä pääsi – kunpa vaan voisimme viettää enemmän aikaa yhdessä.
Tiivistäen tällä hieman lentoon lähtevällä tekstillä haluan ilmaista kiitollisuutta omalle äidilleni, mummolleni sekä universumille siitä, että minäkin saa olla nyt viimein äiti.
Hyvää äitienpäivää!
This year I get to celebrate Mother’s Day, too. (Actually I get to celebrate two Mother’s Day, because in Finland we celebrate mothers today and in France on the last Sunday of May. )
It is miraculous to be a mother; at the same time I feel like the same old me, but also more whole and full of love, more peaceful inside. Before, I used to struggle with those existential questions, like what I am going to do with my life, where to live or which career path to choose. Now I can have that long needed time-out, and with my baby I am completely present in the actual moment. Everything I wanted is here: my family. All the rest; I have all the time in the world to work out later.
Of course life with a baby it is not always that easy; interrupted sleep, enormous mountains of laundry, milk stains on clothes – not to mention parents suffering from temporary dementia. Still, all this is so worth it. The love that you feel for your baby, it is just incredible. All these moments that I get to spend with her; when she wakes up in the morning and looks at me with a smile, when she eats and make that little sound, when I am taking an afternoon nap with her… all these moments – and more, they fill me with happiness, joy, love, gratitude.
Also, life with a baby teaches you to be more present in the actual moment, too, like I mentioned earlier. It is impossible to try to do anything else; a baby forces you to be here completely and not glued to your cell phone or laptop. No! No! No! When the baby is up, you give her full attention. All the rest can wait, those messages to be answered or your work stuff.
With motherhood and especially on Mother’s Day my thoughts are of course with my mother, too. I appreciate how as a single mother she took care of us, me and my brother. I know it wasn’t always that easy. In the 90’s depression we didn’t have that much money, but there was always love and a warm atmosphere. There hasn’t been a time in my life, when I couldn’t have called my mother. She has always been there.
A couple of weeks ago, when she came to visit my family in Paris, I enjoyed the time that I got to spend with her. We lay in the big bed in our guest room all three of us: me, the baby and my mother; three generations. During the weekend we had long walks around Paris, we listen to the radio, made several times coffee, talked and talked and immersed ourselves in our books every now and then. It was perfect. When I accompanied her back to the airport, it hit me, how much I had missed her. It is such a shame that we live in different countries, even though we keep in touch every day.
It is also funny that now I can share the experience of motherhood with my own mother.
With this slightly meandering blog post I want to share my appreciation of my mother, my grandmother, and the universe that I finally get to be a mother, too!
Siinä missä Suomen pään mammasisaret saavat nauttia lattensa tilavissa kahviloissa, jonne mahtuu isompienkin vaunujen kanssa sisään, joutuu pariisilaismamma hyväksymään sen tosiseikan, ettei edes pienillä Yoyo-vaunuilla parkkeerata ravintolan sisätiloihin. Varmin valinta on liikkua kantorepun kanssa, jos tarkoituksena on siis suunnata kotikulmilta kauemmaksi ja etenkin, jos kulkuneuvona on metro. Metrotunneleissa päänvaivaa ei tuota ainoastaan portaiden alas- ja ylös kipuaminen vaan se, ettei porteista mahdu lastenvaunujen kanssa. Tämän totesi ystäväni, joka oli hankkinut vähän kookkaamman vaunumallin.
Suomessa erityistä luksusta ovat myös tilavat vessat, joista löytyy tavallisesti hoitopöytä. Toisin on Pariisissa: on silkkaa ylellisyyttä, jos ravintolassa on astetta tilavampi (ja siisti) inva-WC. Hoitopöydän vaatiminen olisi jo aivan liikaa! Tämä kaikki tuli todettua viime viikonloppuna, kun suhasin vauva kantorepussa äidilleni turistioppaana ympäri Pariisia. Muun muassa taidemuseossa vaihdoin vaipan saniteettitilan käsienpesualtaiden välisellä marmoripinnalla. Museosta löytyi kyllä inva-WC, muttei hoitotasoa. Montmartrella sijaitsevassa ravintolassa vaipanvaihto sujui puolestaan vaivalloisesti vessanpytyn kaarevan kannen päällä. On sanomattakin selvää, etten näistä vaipanvaihtosessioista olisi selvinnyt ilman apukäsiä. Samalla kun säädimme äitini kanssa vaipanvaihtoa mietin: kuinka pariisilaisäidit tekevät sen? Miten he vaihtavat vaipan, jos ovat liikenteessä yksin vauvan kanssa? Vai onko niin, etteivät he juuri liiku kahviloissa tai museoissa yksin vauvan kanssa?
On sinänsä harmi, että kantorepulla liikkuu kyllä sujuvasti täällä suurkaupungin vilskeessä, mutta mitä jos tulee se hätä ja olen yksin? En ole vielä uskaltanut kauppareissua pidemmälle lähteä, siis yksin. Kaihoisasti mietin kotimaani tilavia ja päivisin tyhjää ammottavia kahviloita, joissa vauvaystävällisesti vessassa lapsen voi laskea tasaiselle pinnalle, kaivaa kaikki tykötarpeet laukusta ja asetella ne sievästi riviin hoitopöydälle – niin, ja käytössä on ne kaksi kättä! Nauttikaa te etuoikeutetut, sillä välin kun minä huudan: äiti auta!
I am jealous of my fellow sisters in my home country, Finland, where the mothers can kind of easily enter a restaurant with a pram. It is a different story here in Paris. In Finland, in Tampere I remember watching in the middle of the week mothers gathering together in a big restaurant to have lunch. The table was surrounded by big prams and the mothers and babies had lots of space. This is not a picture I can imagine in Paris. Here, in most cases it is impossible to enter a restaurant with a baby carriage, even a little one!
Now I really start to understand why I see so many mothers with a baby carrier. It is not only difficult to enter restaurants, but metro tunnels too. Yes, you can always find someone to help you up or down with the stairs but how to go through those tiny metro gates? My Parisian friend faced this problem, when she had bought a too large pram (for Paris).
So, for Parisian mothers a baby carrier is the best solution if you are planning to go a little bit further than your home block.
But then there is another thing that I am jealous of for my fellow sisters in Finland for; that is those big toilets with a changing table. In Paris you are lucky to find a toilet the disabled. For example, last weekend when I was playing a tourist guide for my mother I needed to change my baby’s diaper on the sink between the water taps between taps in Modern art museum (no privacy) and in a restaurant in Montmartre I changed it on the bent toilet seat cover. Luckily I had my mother to help me; otherwise I don’t know how I could have managed it. This is where we come to this important question: how do you change a diaper in Paris if you are alone with your baby? How do Parisian moms do it? Or do they just always take somebody else with them to cafés and museums?
It is kind of shame a now that I have found it liberating and easy to go around with the baby in a carrier but then there is this issue: what if I need to change a diaper and I want to change it in a hygienic toilet on a changing table where I can put my baby down and use both hands? That is a question where I am looking for an answer to. Meanwhile, I just scream: Mom, help me!
Viime aikoina olen tuntenut suunnatonta väsymystä Pariisia kohtaan. Ajatus muutoksesta on kytenyt mielessä aina siitä asti kun palasimme Barcelonasta. Kylmä ja ankea ilma, kireä ilmapiiri, likaiset ja kapeat kadut sekä jokseenkin surullinen ja väsähtänyt tunnelma ovat saaneet pohtimaan, olisiko aika vaihtaa maisemaa.
Sitten äitini tuli ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen Pariisiin, ja minäkin pääsin turistioppaana katsomaan asuinkaupunkiani jälleen niiden vaaleanpunaisten linssien lävitse.
Viikonlopun aikana pakattiin vauva matkaan kantoreppuun, vaihtovaatteet ja vaippaa laukkuun ja lähdettiin seikkailemaan ympäri kaupunkia. Louvre, Tuileries’n puisto, Seine-joki, Montmartre, Sacré-Coeur, Le Marais, Père-Lachaisen hautausmaa…ehdittiin nähdä ja kokea paljon! Siinä missä pienen paikkakunnan asukki haukkoi henkeään ja ihasteli Pariisin helmiä, havahduin minäkin sieltä harmauden horroksesta päivänvaloon. Kun arkipäivät jumittaa kotona ja omilla kulmillaan, sitä unohtaa laajemman kontekstin, ja että kuinka helkutin onnellinen sitä on saadessaan elää täällä, juuri nyt. Omassa ja monen muun unelmien kaupungissa.
Siinä syödessämme crêpejä Montmartren kupeessa ja kuunnellessamme katusoittokunnan konserttia sisimmissä sykki niin, että olisi tehnyt mieli huutaa. Tässä me ollaan nyt koko poppoo: minä, tyttöni, äitini, hyvä ystäväni ja Pariisi. Äidilläni on totisesti monta tarinaa kerrottavana, kun hän palaa kotiin.
After the trip to Barcelona I have felt a bit tired of Paris. Yes. It is terrible: how can you ever be tired of Paris? Me, I have started to look at the city from a different perspective. Lately, I have been tired of the cold weather and this grayness that surrounds the city, the tiny little streets where nobody seems to give way when you pass by. Also, in the metro people seem tired and sad. Anyway, this all changed (for a while) when my mom came to visit Paris for the first time. As a tourist guide I experienced my city through those rose-tinted lenses, too.
During the long weekend I put my baby in carrier, packed some baby clothes and diapers and then we gave my mother a big tour around Paris. We went to the Louvre, Jardin des Tuileries, Musée d’Art Moderne, walked in Marais and by the river Seine, got up the hill in Mortmartre and visited Sacré-Coeur… And as my mother (who lives in a small town in Northern Finland) was astonished by the beauty of Paris, I experienced it too! It hit me: how damn lucky I to be able to live here. The place so many just dream of visiting once in their lives.
Now my mother is already back in Finland, but I do remember this perfect moment in Montmartre: we were eating crêpes while in the background there were street musicians playing soft tunes. There was me, my daughter, my mother, a good friend and Paris. I believe my mother has a lot of stories to share back home.
This is what I have really been waiting for: a matcha café in Paris. When I read in Time Out Paris that the first Matcha café had opened in town, I suggested to my husband that we go there for lunch. We asked my husband’s sister to join us, too.
Umami Matcha Café is situated near La place de Republique on the street Bélanger. First the good news: you can enter the place with a pram (this can’t be taken for granted in Paris). The restaurant is divided in two: on your right there is a little grocery shop, which sells products from Japanese high quality matcha to different kinds of spices. Then on your left there is a wooden bar, which will probably be surrounded by trendy people sipping their matchas like it was on this Saturday afternoon that we were there. After the bar there is the actual eating area with trendy, light brown wooden tables. Unami Matcha Café’s decoration is a mixture of Japanese and Scandinavian style with its minimalistic and clean look.
We were lucky to get our table immediately, although the place was full of people. I can imagine that there were a lot of curious people checking out this new place.
We got our table by the window. Then it was time to order. First, I have to mention that the selection in the main menu was tiny. There were three different portions for sharing (6– 9 euros) and then three different salads. We decided to order Tofu maison to share and then we all ended up having the same salad, which was simple named La salade (with green salad, lentils, egg, sesame sauce).
I would love to say that the salad was excellent, but it wasn’t: it was just an ordinary salad, nothing special about it. The same we all thought about the tofu à la maison. Instead the list of desserts was something you should look at. For me, as a big matcha fan, I ordered a matcha latte and an ice cream with the same flavour. The others weren’t that into matcha, so they just had regular cappuccinos. But my husband tried a cookie chocolat blach matcha, which was delicious. The list of matcha drinks was impressive: you can order from matcha frappes to matcha with white chocolate. So this is definitely your new place to be if you are into that green, healthy drink.
When we left the place with our pram, one of the customers needed to move her fancy bag so that we could pass. She was nervous and commented to her friend: “ Why would you come here with a pram”. This kind of highlights the atmosphere. For us the first impression wasn’t as bright as some magazines and Internet articles glorify it to be. But as I love the matcha I will give this place another chance by stopping by on a Monday morning when it probably won’t be that full and noisy.
Ennen Barcelonan-matkaa mieheni totesi, että ihastuisin varmasti kaupunkiin, ja että reissun jälkeen luultavasti haluaisinkin muuttaa vihreimmille maille. Totesin naureskellen: ”Kiitos vain, mutta olen tyytyväinen elämääni Pariisissa.”
Niinpä niin. Siinähän kävi juuri niin kuin mieheni ennusti: ihastuin täysin Barcelonaan.
Sunnuntaina jättäessämme aurinkoisen hiekkarannan taaksemme aloin kinuta taksissa matkalla juna-asemalle, olisiko mahdollista siirtää paluuta vielä parilla päivällä. Ei onnistunut, kotiin oli palattava. Vaikka reissumme oli kaikkea muuta kuin rentouttava (näihin kaoottisiin kokemuksiin palaan seuraavissa kirjoituksissani), teki Barcelona kaupunkina lähtemättömän ensivaikutelman. Niinpä aloimme leikkiä ajatuksella ”mitä jos muuttaisimme Barcelonaan”.
Ai miksi?
No koska:
1. Ilmasto, ilmasto, ilmasto – tarvitseeko sitä edes mainita? Vaikka talvi Pariisissa ei tietenkään ole mitään verrattuna pohjoisen pakkassäähän ja kaamoskauteen, on marras-helmikuu-akseli Pariisissa suoraan sanottuna kurja: vettä sataa tuon tuosta, on pimeää ja tuulista. Asunnoissa on kylmä ja koko kaupunki tuntuu jotenkin harmaalta. Totta kai väliin mahtuu muutamia aurinkoisia päiviä, jotka huijaavat ajattelemaan, että on jo kevät, mutta ovesta ulos astuttua jäätävä tuuli pyyhkäisee kyllä nämä mielikuvat mennessään ja palauttaa karun arkitodellisuuden keskelle.
Sen sijaan helmikuussa Barcelonassa lämpötila on jo ihan kivoissa lukemissa. (Viikonloppureissun aikana lämpötila vaihteli 15–24 asteen välillä.) Kuinka ihana olikaan kävellä pitkin Barcelonaa takki auki ilman, että olisi liian kuuma tai kylmä. Aloimme siis ajatella, kuinka upea olisi herätä juuri tällaisiin helmikuun päiviin: aurinkoisiin ja energisiin.
2. Kaikki samassa paketissa: suurkaupunki, merenranta ja luonto. Mieheni on ehdottomasti maalaispoika: hän kaipaa luonnon äärelle tuon tuosta. Aina välillä hän ehdottaakin, että jos muuttaisimme Pariisin lähelle johonkin pieneen maalaiskylään. En ole toistaiseksi lämmennyt, vaikka pikkukaupungin kasvattina kaipaan minäkin usein hiljaisuutta ja omaa puutarhaa. Silti: rakastan asua kaupungissa, ja suurkaupungin tarjoamia mahdollisuuksia – voi poiketa kivaan kahvilaan kesken työpäivän kun siltä tuntuu, aina löytyy jokin uusi ravintola nurkan takaa kokeiltavaksi, ja tietysti rajaton kulttuuritarjonta pitää kylläisenä.
Siispä Barcelonassa yhdistyisi nämä kaikki tekijät: huikea merenranta, luonto on lähellä mutta silti pysyttäydyttäisiin suurkaupunkissa.
3. Parempi elämänlaatu. Tapasimme Barcelonassa mieheni yrityksen etätyöntekijän, joka viime kesänä päätti muuttaa Pariisista Barcelonaan. Näin oli tehnyt myös hänen ranskalainen tyttöystävänsä neljä vuotta aiemmin. Illallisen aikana tiedustelin naiselta muuton syytä. Hän kertoi suurimmaksi tekijäksi paremman elämänlaadun. Ranskassa nainen tunsi olonsa jo heti aamusta valmiiksi stressaantuneeksi, Barcelonassa hän taas herää uuteen päivään onnellisena, huomattavasti vähemmän stressaantuneena ja innoissaan aloittamaan uuden työpäivän. (Toki ilmastolla on paljon tekemistä tämän seikan kanssa, joten palaamme väistämättäkin kohtaan numero yksi.)
Viikonloppuvisiitin aikana en voinut olla kiinnittämättä huomiota tähän elämänlaatuseikkaan. Jo parin päivän aikana huomasin seuraavaa: ihmiset vaikuttivat vähemmän takakireiltä kuin Pariisissa, eikä kiireen tuntu määrittänyt kaupungin ilmapiiriä samalla tavalla kuin hektisessä Pariisissa, jossa jo yhden metromatkan aikana stressihormoonitasonsa saa nostettua pykälällä ylöspäin.
Enkä puhu nyt vain ihmisistä vaan koirista myös! Kyllä: koirista! Pariisin kaduilla omistajiensa rinnalla tepsuttelevat koirat vaikuttavat jotenkin apaattisilta. Ne kaipaavat tietysti luontoon, tai ainakin vehreään puistoon, jossa ne voisivat kirmailla vapaana. Päinvastoin kuin Pariisissa, Barcelonassa koirista paistoi iloisuus. Vietimme aikaa useammassakin puistossa, ja voi kuinka häntä heiluen pienet karvaystävämme leikkivät lajitovereidensa kanssa omistajien vaihtaessa kuulumisia, tai kuinka tyytyväisenä nuo karvakuonot astelivat hiekkarannalla aaltojen lyödessä rantaan ja keveän merituulen puhaltaessa raikasta ilmaa.
4. Eli siis: voisimme hankkia koiran. Toki voisimme ottaa koiran myös Pariisin-kotiimme, mutta sen ulkoiluttamismahdollisuudet eivät olisi yhtä huikeat kuin Barcelonassa.
5. Barcelona on pyöräilijöiden kaupunki. Ennen raskauttani suosin Pariisissakin kulkuneuvona Velib-kaupunkipyörää, mutta varsinaisena miellyttävänä kokemuksena en pyöräilemistä pidä – päinvastoin: puikkelehtiminen bussien, autojen ja skoottereiden seassa sekä ajaminen kapealla pyöräilijöille varatulla kaistalla saa oloni stressaantuneeksi. Liikenteen kaoottisuus, häly ja ilmansaasteet eivät taatusti tee hyvää mielenlaadulle tai terveydelle. Usein olen suhannut kieli keskellä ympäri kaupunkia ja kiittänyt onneani, että olen selvinnyt ehjin nahoin määränpäähäni.
Barcelonassa sen sijaan pyöräkaistat ovat leveitä, ja toimivaan pyöräkaistaverkostoon on panostettu. Pyöräileminen ei olisi siis vain ekologisempi tapa liikkua, vaan selvästi myös stressittömämpää tässä rantakaupungissa kuin Pariisissa. Niinpä siis ostaisin vaaleanvihreän kaupunkipyörän, jossa olisi edessä kori (koiralle) ja takana lastenistuin. Ehkä laittaisin vielä kukkahatun päähäni?
6. Voisin aloittaa aamuni juoksemalla merenrannalla. Mitä luksusta! Ei varmasti tarvitse perustella enempää.
Siinä missä Barcelona on pyöräilijöiden ja skeittareiden kaupunki, on se myös juoksijan unelma. Missään muualla en ole nähnyt yhtä paljon hölkkääjiä kuin Barcelonassa. Selvästi siis minun kaupunkini.
7. Ravintoloissa on tilaa syödä. Ne, jotka ovat käyneet Pariisissa, tietävät kuinka pieniä ravintolat ovat. Vieri vieressä on pöytiä, ja usein istumaankin on vaikea päästä ilman, ettei pitäisi hätistellä naapuripöydän asiakkaita penkistään päästäkseen pöytään tai istuinpaikalta pois. Barcelonassa sen sijaan ravintolat olivat tilavia – jokainen pöytäseurue sai olla omassa rauhassaan eikä kukaan tullut ”iholle”.
Tilan tunnun rinnalla rakastuin Barcelonan kasvisruokatarjontaan. Katalonian pääkaupunki oli selvästi edellä Pariisia vegeruokakulttuurin suhteen. Löysinpä jopa pienen take away -kahvilan, josta sai matcha lattea! Mainittakoon, että Pariisiin vielä odotellaan ensimmäistä matcha latte -kahvilaa.
8. Voisin juodan café con lechen omalla parvekkeella tai puutarhassa. Jos muuttaisimme Barcelonaan, olisi meillä joko tilava asunto, jossa olisi iso parveke, tai sitten talo huikealla näköalalla ja puutarhalla. Kuvitellaan hetki: aamukahvi aurinkoisella terassilla – minä, aviomieheni, vauva ja koiramme. Täydellistä.
9. Ääntämisen kannalta espanjan kieli olisi minulle helpompi kuin ranska. Olenpa jopa lukenut aikoinaan lukiossa espanjaa, joten sujuvan kielitaidon oppisin varmasti huomattavasti nopeammin kuin ranskan. Lisäksi tuleva lapsemme oppisi vielä kolmannen kielen ranskan ja suomen rinnalla. Huikeaa!
10. Yhteenveto: muuton jälkeen olisin varmasti vielä enemmän zen. Kouluttautuisin luultavasti joogaopettajaksi ja perustaisin hyvinvointikeskuksen luonnon keskelle stressaantuneille pariisilaisille (ja masentuineille ja itseään piiskaaville suomalaisille).
Alors, on y va?
Before leaving for Barcelona my husband kept teasing me that after this trip I would surely want to move to Barcelona.I kept saying ”no”, because I feel comfortable in Paris – and Paris was the place I always wanted to move. Well, what happened after spending the long weekend in Barcelona? Of course my husband was right: I totally fell in love with Barcelona.
On a sunny Sunday afternoon when we were in a taxi and heading back to the railway station, I started to beg and say ”Can we stay couple more days, please?” Of course we couldn’t, but on the train we started to fantasize about moving to this seaside city. So I made a list of things why would I choose Barcelona over Paris.
And here is why:
1. The weather, of course the weather! In February the climate was so agreeable; it wasn’t too cold or hot. During the weekend the temperature varied between 15 and 25 degrees, so not bad at all! In Paris it was chilly, and I immediately went for my Ugg boots and a beanie.
To be honest the weather is kind of depressing between November and February in Paris. It is dark, windy and rains most of the time. During this period the whole city seems somehow sad and gray, and me: always cold indoors and outdoors.
2. You could have the benefits of a big city and a seaside town in the same package, and besides, access to the nature would be always close. So in Barcelona you could have all this. And it would be a good compromise for us, too. My husband, he is a country boy, who needs to go to into the nature frequently, otherwise he goes mad, and he has been dreaming about his own garden. For me, as a small town girl, I do need silence and access to the nature, but I do like to live in a big city, where you can randomly stop in your favourite café, try new restaurants, go to a yoga class, and of course there is big choice of cultural activities.
So in Barcelona we could have this all: the beach, the nature, and big parks in a big city context.
3. Better quality of life. In Barcelona we had dinner with a Frenchman who works for my husband’s company. Last summer he decided to move from Paris to Barcelona and telework from there. His French girlfriend had made the same choice four years ago. During dinner I asked her why she wanted to move from France to Barcelona. She answered that in France she was constantly feeling stressed starting in the morning when you wake up, but in Barcelona she feels calm, relaxed and always ready to start a new day at work.
During our trip, I couldn’t help noticing this factor of quality of life, too. The atmosphere seemed somehow more relaxed than in Paris. People seemed more full of life and less stressed out. In Paris you can get your stress hormone levels up by simply taking the metro.
And I am not talking only humans but dogs, too! Even they seemed happier than in Paris. During the weekend we spend a lot of time in parks just watching people with their dogs. In these parks you could sense the happiness: dogs were running free and playing with other dogs. Families were spending their day together and children were having fun on the playgrounds, which seemed to be everywhere.
This could really be an ideal place for a family. Also, I noticed that the streets were much spacier than in Paris. I could easily imagine myself pushing a stroller without bumbing into someone or trying to dodge people all the time like I will have to do in Paris, and that’s what you are doing everyday when you are walking on those tiny sidewalks.
4. Conclusion to point three: we could have a dog. Of course we could have a dog in Paris, but somehow the dogs seem unhappy here and a little depressed too (like their owners often are) – and no wonder, when they are walking on these small sidewalks and only in time to time have access to greener land. I guess they are tired of the hectic lifestyle and pollution that you are inevitably suffer from in Paris.
5. Barcelona is a city of cyclists. The city has really build a massive network of cycleways, which seemed to be functioning well: the bicycle paths were wide and in a good condition. No wonder the whole city seemed to be full of cyclists (and skateboarders).
So in Barcelona I could cycle easily without stress, and of course this would be an ecological choice. In Paris I do have my Velib city-bike card, but cycling besides car, buses and taxis on narrow streets is nothing more than stressful. There are always some heart attact situations, and you are thank yourself when you get to the destination safely. And do I have to mention the pollution when you are cycling between cars?
So if we moved to Barcelona, I would buy a mint green bike and I would put a little basket for a dog on the front and a safety seat for the baby in the back. And maybe I would wear a flower hat?
6. I could start my mornings by running on the beach. Besides all the cyclists that we saw, Barcelona is a city for runners. I mean, everyone seemed to be running! And for me, who loves running, this would be the place to be.
7. Restaurants were much larger than in Paris. If you have visited Paris, you must know how tiny most of the restaurants are. If you are trying to get to or from the table you probably have to interrupt your people in the next table and ask them to move so you can get to your seat. In Barcelona all the restaurants that we went to were spacious – you actually have the chance to eat with your friends more privately without someone pushing at my chair all the time.
Also, I do have to mention the wide range of vegetarian restaurants. The whole city seemed to be a step a head of Paris in this veggie culture. We tried out four different vegetarian restaurants (which I will be writing about soon) and they were all top quality – and spacious, too.
I even managed to find a take away matcha latte in town, while we are still waiting for the first matcha latte café in Paris.
8. I could drink my morning café con leche on a terrace or in a garden. In Barcelona the prices of the apartements and houses are not as high than in Paris. So we would probably get a house with a big garden. And I would start my mornings like this: reading my newspaper in the sun, in our garden with my husband, our baby and with our dog(s). You get the picture of quality of life?!
9. I would propably learn the Spanish language much faster than I have learned French. The pronunciation is much easier for me than French. In fact, I have studied Spanish in high school, so I do know some basic vocabulary. As a bonus our child would learn three different languages: French, Finnish and Spanish – not bad!
10. Summary: From living in Barcelona for a while, I would probably become a calmer person and even more zen. I could train to be a yoga instructor and build a health center for tired and stressed-out Parisians (and depressed Finns).
Helmikuun alussa Pariisin Maison européenne de la photographiessa avautui tunnetun valokuvaajan Bettina Rheimsin näyttely. Pitihän se päästä näkemään – ja heti avajaisviikonloppuna.
Maison européenne de la photographe esittää kolmessa kerroksessa Rheimsin töitä aivan hänen uransa alkuajoilta tähän päivään. Ja huikeitahan ne ovat: on kauniita, alastomia naisia, julkkiksia, paljon selkeitä ja kirkkaita värejä – etäisesti valokuvien taustat ja tunnelma tuovat mieleeni David Lynchin elokuvat.
Uransa aikana Rheims on kuvannut strippareita, näyttelijöitä, tavallisia ihmisiä ja muun muassa kuolleita, täytettyjä eläimiä. Jokainen kuva kertoo tarinan, tai ainakin valokuva pysäyttää katsojan miettimään sitä. Erityisen vaikuttava oli valokuvasarja, jossa Rheims pohtii identiteetin teemaa kuvaamalla tavallisia ihmisiä niin, että katse kiinnittyy kameralinssin ulkopuolelle. Valokuvien kautta pohditaan sitä, millaisen tarinan muodostamme tuntemattomasta henkilöstä valokuvan välittämän informaation, kuten katseen, ryhdin, ihonvärin tai pukeutumisen kautta. Silti parhaimmillaan Rheims on mielestäni kuvaamalla tuttuja kasvoja, herkullisissa miljöissä, kuten motellihuoneessa, kylpyammeessa, makuhuoneessa tai sohvalla. Vaatteiden selkeät värit, rohkeat poseeraukset, naisten vahva meikki – nämä tekijät yhdessä keskustelevat omaperäisesti taustalla olevan hempeän kukkatapetin tai nuhruisen nojatuolin kanssa.
Ja eihän näyttelystä voinut poistua ilman huikeaa Rheimsin valokuvakirjaa, joka kattaa yli 500 valokuvaa aina 1970-luvulta tähän päivään.
Suosittelen. Ehdottomasti yksi kevään mielenkiintoisimmista ja puhutuimmista valokuvanäyttelyistä Pariisissa.
Recently we went to see a new exhibition by Bettina Rheims in Maison européenne de la photographie. The exhibition shows the work by Rheims from the early days of her career to this day in three different floors. And the photos – they really are something when you look at them in big frames and examine them closely. Rheims really has a sense of the erotic and sensuality, and she really knows how to bring the sexuality into her images. During her career she has shoot strippers, actresses, models, ordinary people and dead, filled animals. Her images are full of color, and there is always something interesting in the background, which kind of let you to imagine the story behind the picture.
I really love her work and I totally recommend you to go see this exhibition, if you are in Paris; it is quite an event!
