Normally autumn means a new start for me. I always try something new and enroll in some exiting class. This fall I decided to do differently.
I had to admit that right away I started to look at the new activities in Helsinki. Maybe a language or a painting class? Or maybe learning a completely new skill and challenge myself?
Then I said to myself: slow down. I am going to fill my calendar and end up having hardly any free time. Then again I do have a couple of unfinished writing projects that I have to get done.
Eventually, I enrolled in two classes. The other one is a weekend class to learn fashion illustration and the other a mindfulness class that I am on a waiting list.
Also, instead of making hard core To do -lists, I decided to make a slow down list for this fall.
For me it looks something like this:
Regular and guided yoga classes in Helsinki. Hopefully I will find some place to start teaching yoga,too.
Meditation moments in mornings and before going to bed. Now I have been doing Sarah Blondin’s ten days meditation program ” Coming home to yourself” using Insight Timer application. Highly recommendation.
More family time and spending free time in nature. Not anything too difficult, but just simple walks in the forest and discovering natural areas near Helsinki.
Really listen to music (records!!) without doing anything else – like in those teenager years.
More reading time and going to a local library.
Reactive my sewing skills.
More pampering moments in a beauty salon.
And that’s about it.
What do you think my slow down -list? Did you find something for yourself too?
Normally the New Year starts with a lot of promises. Maybe you want to get thinner? Start a new diet? Or did you already get a membership at the closest gym? When you look at the magazine stand at your nearest supermarket you’ll see how all the covers of women’s magazines seem to make promises about how you can accomplish a good life or be happier.
As we know in life, there really isn’t any shortcut to happiness. And certainly a fast diet is not an answer to that. Me, I don’t believe in diets: I have been on one and never will. Also, this year, I haven’t made any hard promises or planned any radical changes. Instead, I will continue on the good old path that I started to walk a couple of years ago.
So this is it:
I will continue eating healthy and a 99 % vegetarian based diet. My whole body feels so much better since I became a vegetarian. Also, when I changed my eating habits, I started to learn how to actually cook.
I listen to what my body needs. I won’t go to the gym to do any hardcore training, if I don’t feel like it. I believe that we all experience different periods in life: sometimes you need more active training, sometimes some softer workouts. For me, in this cold wintertime, I need more of relaxing yoga than hard training at the gym. This I will respect. Before, I would force myself to go running ten kilometers three times a week. Not anymore, now that I know that it didn’t do any good to my body.
I will continue to be a more conscious dresser. That means I will shop less than last year, I will mostly buy second hand clothes or make them myself. Also, I will continue shopping in my own wardrobe. The key is being creative in everyday life.
On this channel there will be more talk about sustainability in fashion. This spring I am going to take part in an online course about ethical fashion and I can bet you, that I will share the information here. Furthermore, I have a pile of books waiting about the topic. I know that this talk about sustainability can be harsh, and you might wonder what I am on about, but it is a serious issue that we need to get more people to get engaged in. And I am not trying to be better than others, I am just a beginner learning about this topic.
So I am sure when continuing on this path I will feel better about myself inside out.
So I challenge you to join me in this three-step movement. The only rule is to be merciful to yourself and others – and think about the environment!
Vaikka Suomessa ei ollakaan varsinaisella lepolomalla, tulee loman tuntu jo siitä, että voinauttia aamukahvin pihakeinussa ja syventyä hetkeksilukemaan aluesanomalehteä ja paikallisuutisia. Siinä unohtuu, että kohta pitäisi avata tietokone tai kytkeä puhelimeen netti päälle. Itse asiassa olen kuin huomaamatta siirtynyt takaisin entisaikaan ennen matkapuhelimia, kun “mummolassa” kännykkää tulee katsottua ehkä kerran päivässä.
Kesälomafiilistä lisää myös se, kun ulkona työskennellessä voi kuulla naapurin leikkaavan nurmikkoa: se muistuttaa, että jollakin on vapaapäivä, ja ennen kaikkea siitä, että nyt on kesä.
Myös se tuntuu vapauttavalta, kun voinillalla ojentaa vauvan äidilleni, laittaa kuulokkeet korville ja lähteä juoksulenkille ilman sen ihmeellisempää lähtösuunnittelua tai aikataulujen laatimista.
On myös mukavaa, kunpöytään saa kattaa useamman lautasen ja laittaa keittiössä pata porisemaan. (Nyhtökauraakin on kokeiltu, mutta harmikseni siitä kohkataanenemmän kuin sitä oikeasti on saatavilla. Paikallismarketteihin nyhtökauraa tulee vain lauantaisin, ja jo illasta hyllypaikka on tyhjillään.)
Arkipäivärutiinia rikkovat myös vaunulenkit ja joutilaat vierailut lähikirpparille ja kierrätyskeskukseen.
Tietenkin lomavaihteen saa myös päälle se, kun ystävä viitsii tulla kauempaakin, pidemmän junamatkan päästä, moikkaamaan ranskanpastilleja (kuten veljelläni on tapana meistä puhua). Sittenmuistellaan menneitä saunan lauteilla ja jutellaan niitä näitä puolilleöin.
Mummolassa seinäkello kyllä lyö tasaista rytmiä, mutta kummallisesti se ajantaju katoaa – eikö se ole juuri merkki onnistuneesta lomasta?
It could be predicted that our holiday in Finland would be more of a change of working environment than anactual lazy holiday.
Still, the feeling of being on holiday grows when I can go outside to drink my morning coffee andimmerse myself in the local newspaper for a while. (Even with non-stop mosquito attacks.) In that moment I forget that soon I need to turn onthe computer or connect my mobile phone to the internet. Actually, here I have shifted, by accident, to a timebefore cell phones, asI hardly remember to look at my phone.
I also get asense of summer when I am working outside and hear that somebodyin the neighborhood ismowing the lawn. It means somebody is having a day off and most of all: it is summer!
For my part, asense of freedom is guaranteed when I can handthe baby overto my motherand put myheadphones on and go for a run inthe nature. And because it is light outall night long, it doesn’t matter ifit’s 10pm.
In a strange way I alsogetin a holiday mood when I cancook lunch and dinner for a bigger group. (And yes, we did try pulled oats, which is actually talked about more than it is available. In my hometown there is only a delivery on Saturdays, by Sunday morning there is nothing left.)
A little walkwith the pramto the local second-hand shops brings some change to my working day routines. It is liberating to enter these places with a pram andbrowse the stalls without anyone pushing me. That is an advantage in a small town: youhave all the space you need whereveryou go!
Of course a feeling of the “good old days” is guaranteed, when your friend comes to visit and stays over a couple of nights. It is time to reminisceand chat, drink ciderand relax in thesauna.
Atgrandma’s place the clock on the wall makes its monotonous tick-tack sound, but in my mind I forgetthe time – and isn’t that a sign that I am really on holiday?!
Voisimmeko me asua täällä? Lapsemme syntymän myötä olemme yhä vahvemmin alkaneet pohtia, onko Pariisi hyvä kasvuympäristö. Älkää tulkitko väärin: rakastan Pariisia (tai ainakin tiettyjä asioita kaupungissa), mutta uusien asioiden äärellä olemme mieheni kanssa alkaneet työstämään ajatusta muutosta.
Kevään ajan olemmekin vitsailleet ranskan byrokratiakoukeroiden ja huonon ilmaston nimissä: muutetaan Barcelonaan.
Niinpä hiljattainen Barcelonan-matka oli muutakin kuin pelkkää lomailua: ajatuksena oli elää mahdollisimman normaalia arkea ja käydä siinä samalla katsomassa ulkoapäin muutamaa taloa, joita olimme internetin asunnonvälityssivuilla selanneet. Ja näin juuri teimmekin. Arkiaamuja lämmitti Airbnb-asunnon pieni terassi, jolla join mutteripannulla keitettyä kahvia ja nautin aamun hiljaisuudesta. Sitten meistä kumpikin paneutui hetkeksi omiin töihinsä tyttömme päiväunirytmin sallimissa rajoissa. Asioimme Sarría-alueen ekoruokakaupassa, teimme välillä ruokaa ”kotona” ja minä piipahdin toisinaan vieressä sijaitsevassa joogastudiossa. Periaatteessa elimme juuri sitä hyvää arkea, ja kaikki puitteetkin olivat kohdallaan. (Olen aiemmin kirjoittanut Barcelonan hyvistä puolista, joita tänne Pariisiin kaipaisi.) Edelleen meitä miellyttivät leveät kadut, erinomainen pyörätieverkosto, isot puistot ja selvä panostus lapsiperheiden hyvinvointiin.
Mutta: Kaiken sen auringonpaisteen ja miellyttävän ilmaston keskellä emme tunteneet enää sen kummempaa vetovoimaa kaupunkia kohtaan. Siis sellaista magneettia, joka saisi rattaat pyörimään. Loppujen lopuksi talot, jotka näyttivät upeilta kuvissa olivat sijainniltaan huonolla paikalla (eräänkin korkealla kukkulalla sijaitsevan talon upea näköala oli blokattu rumalla kerrostalolla).
Kun olimme kävelleet kilometritolkulla loivaa ylämäkeä ja tutustuneet eri asuinalueisiin aloin jo nieleskellä ja miettiä mielessäni, kuinka ilmaisisin mielipiteeni miehelleni. Loppujen lopuksi aviomieheni oli miettinyt samaa: tämä ei olisi ainakaan lähitulevaisuudessa kaupunki, johon muuttaisimme. Kun on oma talo kutakuinkin keskellä Pariisia kaikkine mukavuuksineen ympärillä (kahvilat, elokuvateatteri, luomukaupat, posti, pankki…), ei sitä helposti innostu muuttamaan syrjäseudun taloon kauas keskustasta ja aloittamaan taas kaiken uudestaan.
Joka tapauksessa oli parempi toteuttaa unelma saman tien kuin jäädä roikkumaan sen varaan useammaksi vuodeksi. Toisaalta emme katkaisseet muuttoidealta siipiä täysin; ehkä jokin toinen kaupunki tai maa. Junassa matkalla kotiin ajattelin, että olemme kuin se pari Kohti uutta -elokuvasta, jossa esikoistaan odottava pariskunta matkaa halki Amerikan testatakseen erilaisia asuinpaikkoja löytääkseen sen oman kolonsa. Ainakin uuteen seikkailuun tämä tiimi on valmiina. Aloimmekin jo vitsailla: ehkä Italia?
Could we live here? That was the question on our minds when we went on holiday in Barcelona. Ever since our baby was born we had started to question whether Paris is a good environment to raise a child.
When the winter and spring had been really cold in Paris, and sometimes the French bureaucracy too complicated, we started telling ourselves (as a joke): “Let’s move to Barcelona!”
So our holiday to Barcelona wasn’t just a holiday, it was also a test. Our plan was to try to live as normal an everyday life as possible in the Airbnb apartment that we had rented for eight days. Then we wanted to see a couple of houses on the outside that we had seen online. And that is what we did! In the nice area of Sarría we bought groceries in an organic market, walked in the neighborhood and I went to a yoga classes in a yoga studio nearby. And I have to say; I did enjoy more than anything drinking my morning coffee on the little terrace when it was early morning and the whole block was still quiet. Only now and then I saw some dog owners walking with their dogs. Then after this meditational moment it was time to get some work done. I have to say the everyday life was kind of good – of course the sun was a really nice bonus, and the terrace…and the super nice area (too bad there weren’t any houses nearby on sale, only apartments).
Otherwise, as I have written before about the good qualities of Barcelona, we were still impressed by the wide streets, bicycle lanes, vegetarian restaurants, big parks and the effort that the city had made for families.
But with all these factors mentioned above we didn’t feel the strong attraction that we did back in February. I know, even when the climate is so much nicer in Barcelona than in Paris!! Maybe the one reason was that all the houses that we went to look were too far from the center or there weren’t any nice streets near. One house that situated up on a hill seemed perfect (and we walked like seven kilometers to see it) but the beautiful view over Barcelona was blocked by an ugly apartment building.
While we were walking I started to think: maybe this isn’t our city after all. I wondered how to bring up the subject with my husband, but luckily he was thinking the same. Of course we enjoyed our time in Barcelona, but you don’t want to give up your house in Paris very easily to move somewhere further away from the center to a house where there aren’t any nice cafés and organic supermarkets or a cinema nearby…even when you could have a garden.
Conclusion: It was good to realize our dream right away and not to feed it in our heads any more and think the grass is greener on the other side (in this case it actually is, but…). In nice way, after the holiday, it was good to return to Paris – and start our honeymoon with the city again. On our way home I thought we were like that couple from the movie Away We Go. In that film the couple, who are expecting a child, travel around USA and try to find the ideal place to settle down. So maybe this moving saga is still in process. At least we are ready for a new adventure soon. Already on the train we started to think: maybe Italy?
Kirjoitin aiemmin blogissani raskausajan liikunnasta ja sen merkityksestä hyvinvoinnilleni. Halusin palata aiheeseen nyt raskausajan jälkeen. Eli miten liikkuminen ja palautuminen ovat onnistuneet? Omalla kohdallani tunsin oloni jo sen verran hyväksi, että palasin joogamatolle jo kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. Olin siinä mielessä onnekas, että palauduin synnytyksestä nopeasti, ja olinhan harrastanut liikuntaa koko raskauden ajan.
Joka tapauksessa halusin tarttua tähän aiheeseen, koska viime aikoina olen törmännyt sosiaalisessa mediassa kirjoituksiin, joissa on suhtauduttu negatiivisesti siihen, että tuore äiti haluaa palautua nopeasti vanhoihin mittoihinsa synnytyksen jälkeen. Kritiikin kohteeksi joutuu tyypillisesti aktiivinen nainen, joka urheilee oman kehonsa sallimissa rajoissa ja katsoo hieman, mitä suuhunsa laittaa. Tämä on vastoin sitä äitikulttuuria, jota naiset keskuudessaan ylläpitävät. Tuntuu, että erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa ihannoidaan äitihahmoa, joka on jatkuvasti vain kiinni vauvassa, ja että omaan hyvinvointiin panostaminen koetaan itsekkäänä tekona. Ja kun oman kehon hyvinvoinnista vihjaillaan, vetävät marttyyriäidit äitikortin ja vetoavat liikkumattomuuteensa ajan puutteeseen ja väsymykseen. Tämä ”rankka” elämänvaihe myös oikeuttaa kohtuuttomaan herkutteluun, joka ruokkii edelleen tyytymättömyyttä omaan kehoon. Joukon jatkeena tyytymättömyys oikeuttaa taas kritisoimaan niitä, jotka haluavat panostaa liikkumiseen ja hyvinvointiin vauvanhoidon ohella.
Halusinkin puuttua tähän negatiiviseen ilmapiiriin, ja jakaa omat kokemukseni palautumisesta, ja siitä, kuinka pienin muutoksin olen taas voinut omassa kehossani paremmin. (Tosin en missään vaiheessa kokenut oloani epämiellyttäväksi raskauden aikana.)
Omalla kohdallani kevyt liikunta ja pieni ruokavalioremontti ovat tehneet tehtävänsä. On selvää, etteivät tässä iässä ylimääräiset raskauskilot (5 kg) lähde noin vain, vaan jotain on tehtävä. Omalla kohdallani liikunnan harrastaminen ei kuitenkaan tarkoita orjallista vaakaan tuijottamista tai väkinäistä laihduttamista. En edes tällaiseen kykenisi, sillä niin hyvä rouva olen syömään!
Mitä muutoksia sitten tein syömisen osalta? Ensinnäkin karsin ruokavaliostani satunnaiset lauantaipizzat. Toiseksi aloin noudattaa taas ranskalaista ateriarytmiä (aamupala, lounas, pieni välipala, ilta-ateria)ja syömään säännöllisesti, toisin sanoen jätin lukuisat välipalanapostelut pois. Kolmanneksi luovuin joka-aamuisesta suklaansyönnistä. Raskausaikana (ja ennen sitäkin) olimme mieheni kanssa omaksuneet tavaksi herkutella muutamalla suklaapalalla aamukahvin kera. Nykyisin herkuttelu on siirtynyt viikonloppupainotteiseksi. Jokapäiväinen tarve on muuttunut satunnaisiksi herkkuhetkiksi. Tämä ruokavalioremontti on tuottanut tulosta, ja siinä sivussa painokin on pudonnut– kai (en ole käynyt vaa’alla). Samalla olen myös siirtynyt entistä kasvisruokapainotteisempaan ruokavalioon.
Liikunnan osalta olen joogan rinnalle lisännyt tehokkaampia tunteja, kuten balettia ja zumbaa treenikalenteriini. Käyn myös kerran viikossa kuntosalilla. Ohjatuilla tunneilla en ole tietysti voinut jokaista liikesarjaa tehdä, ja olenkin vahvasti kuunnellut omaa kehoani ja jättänyt tekemättä liikkeet, jotka eivät tunnu vielä hyvältä. Joka tapauksessa on tuntunut mielettömän hyvältä löytää uusia liikuntalajeja, heiluttaa sitä takamusta ja antautua musiikin vietäväksi. Kotiin on aina palannut energinen pakkaus, jota eivät yösyötöt nujerra. Liikunnan ja pienen ruokaremontin myötä kuin huomaamatta myös ne vanhat farkut ovat sujahtaneet jalkaan. Ja ei: en todellakaan ole vielä vanhoissa mitoissani, eikä se ole varsinaisena tavoitteenakaan. Silti turha minun on väittää, ettenkö tuntisi oloani mukavammaksi aavistuksen hoikempana kuin muutama viikko raskauden jälkeen. Ja onhan toki ekologisempaa tehdä löytöjä omalta vaatekaapiltani kuin ostaa uusia farkkuja vain siksi, ettei mahtuisi entisiin – ja etenkin, jos en olisi yrittänyt tehdä asian eteen mitään.
I wrote earlier about doing sports during pregnancy. Now I wanted to return to the subject with a postnatal angle and share my story on how did I got back in shape after the labour. For me, as a sportive woman, I felt good to return to my yoga mat just two weeks after giving birth. Also, I have to mention that I was lucky enough to have an easy and pain-free labour.
Anyhow, recently in the social media I have noticed some criticism towards mothers who want to get back in shape after giving birth. It seems that the mentality is like this: it is ok to do nothing about your body, because you are a mother. Mothers have more sympathy towards other mothers who are doing the same: staying home with their baby and taking care of him/her all the time. And when you start to exercise and look after yourself, you are considered as selfish and a bad mother.
I want to interfere with this negative attitude and share my tips on how did I got back in shape by just changing my eating routines a bit and by adding a couple of effective sports activities in my schedule. Firstly, I got back to the French eating habits, where you eat at regular times (breakfast at 8–9am, lunch at 1pm, snack, and dinner at 8–10pm). So I gave up eating several snacks during the day. Then I gave up those fatty Saturday night pizzas and eating chocolate every morning. For my husband and me it started to be a habit to start the morning with coffee and a couple of pieces of chocolate. Also, I started to eat more and more vegetables food. By all these little changes I have started to lose weight – or at least I think so (I don’t weigh myself regularly).
Besides yoga, I have added a couple of new classes in my exercise routine: ballet barre and zumba – and oh boy: these classes are really something; they are effective but also super fun, too. Every time after a zumba class I return home with a smile and full of energy. By shaking my butt I also liberate my spirit.
When you are in your thirties it is a fact that besides changing your eating routines you have to exercise too, if you want to get back in shape. As for me, I am not in the same shape that I used to be before the pregnancy, and that is not even my goal. My goal is to feel comfortable and healthy in my body. But of course I cannot lie about it: it feels great to wear those old jeans again. And let’s also consider the fact that it is more ecological to wear your old clothes than to buy new ones just because you cannot fit in them (and if you haven’t done anything about it!)
Below you can find my training schedule from last week. But notice this: I don’t force myself to do certain hours of exercises per week; I do what I feel like doing and I change my weekly schedule a lot. And when I don’t have a chance to go the live classes I do yoga or gymnastic exercises from YouTube or just lie down on the sofa and read a book.
