This weekend we celebrate mothers, so I decided to write about how is life with two children and being a mum.
I am sure many of you parents think about the question “should we have another baby?” And: “when is the good time?”
For us, our second baby came by accident. To be honest, I wasn’t sure if I wanted another child. We started to get in that comfortable zone with our first one and we wondered if we had the energy to start all over again.
Well, we didn’t need to think a long time when I got pregnant after beautiful wedding we were adding near Paris, in an old castle. Everything was so perfect in that moment, that no wonder I got pregnant.
And I am so happy, that things went as they did, and we had this beautiful, smiling baby boy.
In general, in life, I have started to believe even more, that things go as they are intented.
Also, I have find out, that the baby year seems much easier than it did with the first one. Of course it depends how the baby is, but for me, the idea that I am already a mother makes everything so much easier. I have that silent confident that effect of course to my baby, too. I also feel more calm and relaxed.
Also, I have made a peace with that, that I am not a perfect mother, but I try to do the best I can.
So to have a second child, for me (so far) it has been a beautiful thing, it is incredible how you can share love, and how the feeling of being a family strengthen.
Of course there are downsides. You are busier than ever. And the relationship time is so limit, that you can only dream of it. I totally understand that many couples separate when the children are small, because it is hard at times, and there a much more fights than there used to have before kids. I have accepted that this is normal, and for us, it is important that we can always kiss and make up, solve things out, love and try to find solution.
The one thing that you should realize is, that mostly the fights start because both of you are tired, or you just need to have quality time together. To this conclusion I have come to.
To sneak beak how the life is with little children, I made a list of things that I have noticed so far…
This is how you recognize that you are
mother of small children, when…
You don’t have a boring moment in your
life, or you don’t know what to do next.
There is always someone in your lap.
Someone is always hungry.
The laundry basket fills in a day.
In wintertime (in Finland) dressing up the
children demands tears, negotiation and sweat. (You are lucky if you live in a
warmer country!)
You know if someone is saying that the
family life is easy, that she/he is lying, or the family has a 24/7 extra help.
You have started to forget things.
You have become a talent of multitasking.
You are more effective than ever!
You know that family holidays means a
working camp – not a holiday!
Diseases circulate in the whole family.
You don’t remember when was the last time
you slept seven hours a round.
The only thing that you dream of is a good night sleep and sleeping alone.
A playground is your second living room.
You are sorting small clothes to give away
and updating kids wardrobe all the time.
When you are having girls’ night out, you
don’t want to talk about children.
And after everything, you feel so grateful
of these small wonders, and lucky that you are still married.
Love, it makes everything better.
So congratulations to you, mother. You know you are doing a great job!
Okay, our son
is only about a month old, but I dare to say that being second time mother feels
so much easier than with the first one. In a way, that’s logical, but I still can’t
help wondering, how much easier it is in this time.
I was, of
course, very happy when our firstborn was born, but horrible uncertain – as many
new mothers are. I dared hardly sleep when I was afraid that the child would
not breathe. I also needed a lot of support from my husband. At that time,
though, we lived in Paris, so all the bureaucratic stuff and the bookings of
medical times were left to my husband. It was also that, I was in a hurry to
recover to be a woman again and get back in shape. I wanted to have a dinner
with my friends, have a glass of wine and go to a yoga class – partly I wanted
my former life back. Also, with the firstborn, it always changes the dynamic of
the relationship. For the first time with my husband, we argued and we were so tired.
Of course, we always made it up. In our relation, mutual trust, a similar
worldview and sense of humor, are the things that have glued us even closer
together. At that time, I was also lucky to have husband who took part in baby
care.
Now, with the second child, I have experienced motherhood easy. Before getting pregnant, I sometimes wondered if I wanted another child after all. Then, when I found out to be pregnant, I wondered: Oh god, are we ready to start all over again? I also thought, how could I share love with this second child? Would I love the second one as I love the first one?
As the pregnancy progressed and me, doing my everyday meditation, I started to feel more certainty and empowering experiences that this child has a purpose to come now. I felt this inside calmness that gave me certainty, that I will be stronger this time; I will be that lion mother who has energy to stay up with the baby.
When our baby
boy was born, I felt a tremendous sense of love that has become stronger and
stronger every day. I enjoy my partial maternity leave and lazy days with my
baby. This time waking up several times during the nights – well it doesn’t
feel that bad, I am not even that tired
that I was with the first one (of course, we kind of have got used to that
during these three years with our fist one the nights are what they are). Also,
I enjoy washing durable nappies and just do normal everyday things at home – I
am kind of modern housewife, I guess, and it doesn’t bother me. This is a short
period of my life, and my intention is to live it fully. I know that somewhere
around two and a half years it will start to get easier again. Or maybe just then
we decide to try to have a baby and start all over again. And no: this is not
an invitation to make babies, but kind of an ode to parenting and motherhood.
And what comes to that feeling of love, it has grown toward my girl and to my husband. It is lovely to kiss with my husband and to realize that I love him even more. Second baby – it is apparently good for your relationship, too.
Vielä muutama vuosi sitten haaveilin matkalaukkuelämästä: siitä että tiedossa häämöttäisi aina uusi maa, uusi kaupunki, uusi kulttuuri. Tai työstä, jossa pääsisi matkustamaan mahdollisimman paljon. En enää. Todellisuudessa jatkuvasti paikasta toiseen siirtyminen ja matkalaukkujen pakkaaminen on niin uuvuttavaa, että sana “loma” harvoin linkittyy matkalaukkuelämään – etenkään lapsiperheen kohdalla.
Kahden kuukauden reissaamisen aikana olemme pakanneet ja tyhjentäneet matkalaukkumme lähes kymmenen kertaa. Suomen-reissulla meillä oli eri majapaikkoja, joten toisinaan kävi niin, että matkalaukut ehti avata ja niistä sitten kiskottiin kiireessä puhtaita (lue: matkalaukussa ummehtuneita) vaatteita ja paineltiin suoraan illallistreffeille tai milloin minnekin. Kun sitten viimein pääsimme kotiin, totesimme kumpikin: ei vähään aikaan minnekään! Häämatka saa hetken odottaa.
Tajusin, että loma tarkoittaa meille sitä, että ollaan ihan vain kotona ja nautitaan siitä kivasta arjesta omine rutiineineen. Tämä lienee paras oivallus hetkeen, sillä siihen kulminoituu ajatus, että kaikki on hyvin juuri nyt. Edessä ei tarvitse häämöttää seuraavaa lomamatkaa, jonka voimin jaksaa rämpiä sen harmaan arjen, vaan se arki itsessään on jo ihanaa seikkailua. Nautin arkisista askareista: pyykinpesusta, omassa keittiössä puuhailusta, siivoamisesta, kaupassa käynnistä ja tietysti Pariisissa harhailusta rattaiden kanssa.
Haastavaahan se arki on toisinaan, tai oikeastaan usein, mutta oikeassa tiimissä jaksaa nauraa kaikelle: porkkanatahraisille vaatteille, uudelle paidalle oksennetuille maitotahroille ja jopa sille, ettei koskaan enää ehdi tehdä mitään.
Tai nyt huijaan, kuvat kertovat, että ehdin viettää jonninjoutavan hetken Grazia-lehden parissa. Hyvä niin.
Eläköön arki!
(Note: aina arkena ei kuitenkaan ehdi meikata, kuten kuvista näkyy.)
When I was younger, I dreamed about a life in which I could travel a lot. To visit new countries, new cities and to get to know new cultures. Always on the road – that would be cool, I thought. Or a job that allows you to travel a lot.
I disagree with the younger version of myself. Today I would say that everyone will get tired of traveling all the time at some point, and an in-between life is just a passage where you don’t want to be too long.
During the past two months of traveling in France and in Finland, I realized how tiring it is to change location and to pack and unpack your suitcases all the time. Especially from the point of view of a mother.
So after packing the suitcases for the 10th time and then heading back to home, I realized that this is kind a holiday for us: just being at home. Even though it does mean that I have less help, when I don’t have my mother around and my husband is doing his normal working hours, but still: the pleasure of doing laundry, cooking, cleaning and walking around in Paris. Of course our everyday life is intense like for most families. But when you are in the right team, all that mess and milk stains on your favorite shirt will make you laugh after all.
And when you say you never have time for yourself, it is not true… it is a question of point of view. Even ten minutes is a moment that you can use for drinking a cup of coffee or doing like me: for reading a magazine in silence. (Or maybe I am just dreaming.)
Note: A busy mother doesn’t always have time to put some makeup on, not even for the photos, and especially not when there is 30 degrees outside.
Viime kesänä Bretagneen tultaessa mieheni totesi: ”Odota vain, heinäkuu menee niin vauhdilla, että pian jo hyvästelemme kesäasunnon ja palaamme takaisin Pariisiin.” Juuri siltä minusta tuntuu juuri nyt, kun vietämme viimeisiä kesäpäiviä meren rannalla. Kuukauden aikana vieraita on tullut ja mennyt. On hyvästelty ovensuusta ja katsottu, kun auto kaartaa pihasta ja katoaa tien mutkaan.
On nukuttu pitkään, ja kun viimein tiedostamattomat univelat on kuitattu, on puolestaan herätty aikaisin ja menty ulos aamukahville sekä seurattu kalastajien lähtöä vesille ja odotettu, josko ratsutyttö tulisi heppansa kanssa talomme ohi suunnistaessaan rantahietikolle (tärkeä toimitus minulle ja tyttärellemme). Ehdottomasti olemme tämän kuukauden ajan myös nauttineet aamun hiljaisuudesta.
On syöty crêpejä kinuskijäätelöllä ja -kastikkeella. Naapuriravintolassa tarjoillaan sen kaltaista herkkua, että avioparin välillä syntyy kina, kumpi saa viimeisen suupalan. (Ehkä pitäisi vain tajuta, ettei tällaisia herkkuja ole tarkoitus jakaa?)
On käyty keskiviikkoaamuisin torilla ostamassa tuoreita vihanneksia. (Voi kuinka ne luomuporkkanat maistuvatkin niin hyviltä, kun ne ostetaan suoraan maanviljelijöiltä!)
On myös ihana nähdä, kuinka Ranskassa pienilläkin paikkakunnilla torikulttuuri elää ja voi hyvin. On suorastaan häpeä, jos hankit vihannekset automarketista.
On tehty päätöksiä: isoja ja suuria. Mieheni päätti laittaa talon Bretagnessa myyntiin. Alun perin oli tarkoitus, että katsoisimme vähän tilannetta ja hankkisimme myöhemmin uuden ”kesämökin”, mutta sitten se oikea talo löytyikin ihan kulman takaa, upealta sijainnilta. Taloa on käyty katsomassa muutamaan otteeseen ja haaveiltu, mitä kaikkea siellä voisi tehdä ja järjestää. Kenties ainakin joogaretriittejä ja kasvisruokakursseja. Yhden huoneen olen jo mielessäni varannut ompeluateljeeksi, jossa on tilaa levitellä kankaita, tuunailla vaatteita ja leikitellä hullunkurisilla ideoilla. Niin ja löytyypä talosta myös yksi 80-luvun tyylinen huone, joka on soma kuin suoraan nukkekodista. Pyynnöstäni entiset omistajat jättävät huoneen sisustuksen sellaiseksi.
On seurattu, kuinka tyttäremme kasvaa ja kehittyy. Pienokainen on nyt jo viisi kuukautta. Päivä päivältä hän on enemmän läsnä, hymyilee ja nauraa, sotkee ruualla, polskuttaa merivedessä ja nukkuu yönsä hyvin. Mikään ei voita sitä, kun saa herätä joka aamu pikkuneidin vierestä. Seurata hänen heräämisrituaaliaan, aamuvenyttelyään ja katsoa sitä hymyä, joka paistaa tyttäremme kasvoilta.
Bretagnesta käsin on myös edistetty hääsuunnittelua, operoitu Ranskasta Suomeen viinitilaus ja lähetetty pinkkejä flamingokoristeita äitini osoitteeseen.
Mieheni on käynyt uimassa lähes joka päivä, minä kerran. Sitä enemmän olen kuitenkin juossut, joogannut ja lukenut. Luin loppuun Elena Ferranten Napoli-sarjan ja sen jälkeen kaksi kehnoa romaania (mistä lähtien kirjoja kirjoitetaan vain romaanin filmatisointioikeuspalkkio mielessä?)
Lieneekö kesäloma ainakin jossain määrin tuntunut oikealta lomalta, kun muutaman sadepäivän jälkeen olin niin tylsistynyt, että ostin divarista pinon dvd-elokuvia, joita en luonnollisesti ole ennättänyt katsoa. Hetkellinen tylsistyminen on aina hyvä enne, sillä se viestii oikeasta loman tunnusta.
Tänä kesänä meidän loma maistui kinuskille.
Last year when we arrived in Brittany, my husband told me: ”Just wait, the month will pass quickly, and soon we will be packing our bags to return to Paris”. This is exactly how I feel now that our summer time in Brittany is nearly over.
For us, this July has been something like this:
Sleeping late in the mornings for the first two weeks. After that we have woken up early to be able to enjoy the quiet mornings. We have had our morning coffee outside, staring at the sea. With my daughter I have watched when the fishermen go to sea with their boats and waited for the girl on horseback to pass by on her way to the beach. (Important mission for my baby to see the horse!)
We have eaten crêpes with caramel sauce and ice cream. Next to our house there is a seaside restaurant where we have wandered in dangerously often to have that special dessert. I have learned one thing about this delicious crêpe à la caramel: don’t share it!
On Wednesday mornings we have gone to the food market to buy fresh, organic vegetables. I don’t have the words to describe how good those organic carrots taste when they are coming straight from the field. I also love how in France the market culture still exists in not only big cities but in small towns, too. For me the atmosphere is like from a typical French movie: you do your shopping but at the same time it is a social event where you see other people and chat with them.
And then we have made some big decisions. My husband decided to sell the summerhouse. He has been going to this place all his life, every summer. So he needs change. I didn’t agree at first, because I totally love Bretagne. First, the idea was to travel more in the summer, but then fate stepped in, and we found a beautiful house for sale with a lovely view over the sea in a quiet place just nearby. We viewed the house a couple of times and then said yes. So now in the future we will be spending more time in Brittany, now that we can access the house during the winter season, too. This new house with its large garden gave us a lot of new ideas for events that we could organize here, like yoga retreats or vegetarian cooking classes. That would not be bad, would it? Also, I have been planning to create my atelier in one of those 80’s style rooms (love it!) where I can do sewing, remake clothes and let the new ideas flow!
While the month has passed by fast, so has our daughter grown. She is now five moths old! She is absolutely adorable, every day more and more present. This summer our daughter has had a little swimming session in the sea, she has done a little bit of hiking with us and being the big girl she is, we have started to feed her puréed vegetables (what a sweet mess!).
Anyway, it is just pure happiness to wake up every morning next to my little princess and watch her stretching routine and smiley face. I can’t think of any better start for a morning!
Of course, we have been moving our wedding plans forward, by ordering wine and champagne from France to Finland, and by mailing wedding decorations, like pink flamingos to my mother’s place.
During our stay in Brittany my husband has gone swimming nearly every day; me: just one time. Instead I have gone running, done yoga and read books. I finished Elena Ferrante’s Neopolitan series and after that two other books that were quite poor (since when have been books written with just the movie adaptation and big dollar images in mind?).
After thirty-two days in Brittany I can say that it has felt like a real holiday. And how do I know that? Well, after a couple of rainy days I was so bored that I bought a pile of DVDs, which of course I haven’t gotten around to watching…anyway, for me feeling bored is a message that says: You have been on holiday.
Vive les vacances!
Pictures of me by Hanna-Mari Saari, the last picture by Lucile Adam.
Tämä kesä on meidän perheellemme täynnä yhtä juhlahumua. Taannoin vietimme tyttömme ristiäisiä mummolassa, elokuussa puolestaan juhlimme toisia häitämme Suomessa.
Tavallisesti en laadi hurjia juhlasuunnitelmia viikkoja tai kuukausia etukäteen, vaan tartun toimeen, kun on pakko. Päällepäin prameilun sijaan luotan siihen, että hyvällä mielellä ja tarpeeksi tukevalla kattauksella pärjää aina. Hyvänä esimerkkinä viime joulukuussa vietetyt, pienimuotoiset kotihäämme. Valmistimme monipuolisen noutopöydän ja talomme ikkunarivistöä kiersi noin 70 pullon samppanjarivistö (minä tietysti tuohon aikaan olin alkoholittomalla linjalla). Juhlafiilis oli sopivan spontaani, rento ja lämminhenkinen.
Samalla rennolla otteella suunnittelimme ja toteutimme tyttömme ristiäisjuhlat. Juhlaviikolla haimme äitini kanssa paikallisesta kangaskaupasta materiaalit ja kävimme työhön. Kieltämättä iltaiset ompelusessiot kohtalaisesti toimivalla ompelukoneella olivat haastavia, mutta hullunkurisesti nautin siitä, että sain tehdä jotain käsilläni sekä samalla sitä omaa aikaa. Oli myös kunnia saada valmistaa tyttärelleni kastemekko. Ja kyllä: kastemekko saatiin valmiiksi hyvissä ajoin ennen juhlaa.
Tarjoilun osalta totesin seuraavaa: sukulaisille yksinkertaisesti toimii parhaiten se perinnekattaus: kerma- ja voileipäkakku ja santsikuppi kahvia. Vaikka itse pyrin välttämään valkoista sokeria ja vehnäjauhoja, on juhlanjärjestäjänä mietittävä, mistä muuta oikeasti pitävät. On turha tarjota raakakakkua, jos vieraat eivät siitä pidä.
Spontaani juhlapaikan koristelu tapahtui puolestaan seuraavasti: rakensimme kastepöydän salongin nurkkaan niin, että nostimme television syrjään ja peitimme vanhan lipaston valkoisella liinalla. Kastemaljaksi löysimme vanhan lasimaljan, jota oli käytetty myös äitini ristiäisjuhlissa. Päivää ennen juhlia haimme äidin kanssa kukkakaupasta muutaman näyttävän kukkakimpun, jotka piristivät mummolan salonkia. Olohuoneen pöydällä puolestaan koreili Marimekon Pioni-kangas. Tuumasimme yhdessä suin, että joskus juhlapaikan koristelu voi olla näinkin yksinkertaista mutta silti sopivan näyttävää. Toisaalta mummolamiljöö tarjosi jo omanlaisensa, nostalgisen juhlapaikan.
Mielestäni juhlien taustalta välittyy aina fiilis siitä, millaisissa merkeissä niitä on järjestetty. Jos juhlien järjestäminen merkitsee suurta stressiä ja täydellisyyden tavoittelua, näyttäytyy tämä varsinaisissa juhlissa aina tavalla tai toisella. On tietysti hyvä ennakoida ja paneutua juhlajärjestelyihin ajoissa, mutta liika stressaaminen syö ikävästi juhlatunnelmaa. Juhlien lisäksi juhlavalmisteluista on myös lupa nauttia.
Tämä on muistutuksena myös itselleni. Sillä Suomen-reissulla aloin jo stressata tulevista häistä, varsinkin kun niitä operoidaan Ranskasta käsin. Hääjuhliin kun latautuu niin paljon odotuksia, eikä koskaan voi miellyttää kaikkia. Mieheni laittoi heti alkujaan stopin stressaamiselle, ja totesi saman, josta juuri tässä kirjoitan: tärkeämpää on viettää rennot ja mukavat juhlat kuin ladata kaikki energia juhlapaikan koristelun tai omaperäisen ohjelmanumeron suunnitteluun.
This summer is all about celebration for our family. Recently, we celebrated out little girl by organizing the christening at my grandmother’s place. Later this summer we will be celebrating our second wedding in the north of Finland.
Normally, I don’t make big party plans weeks or months ahead; instead, I do what I can when I know I have to. Also, I trust that when you have a good spirit and a big table full of food and drinks, everything will be just fine. Our first wedding party, which we organized in our house last December, was a good example of a no-stress-party. We had three tables full of food and 70 bottles of champagne (of course I didn’t drink at that time) and a warm and friendly atmosphere. And what can I say? It was perfect, and so we heard later from our guests as well.
Keeping the good spirit in mind, in the same way we organized the christening, too. A couple of days before the christening we went to the local fabric store with my mother to buy the materials and I started to make the christening gown. Of course, as we had so little time and the sewing machine didn’t work properly, it was challenging, but in a strange way I enjoyed making the gown and having some time of my own for creating something. Also, it was a pleasure to make the dress for my little girl instead of buying a new one. And luckily: we did manage to finish the gown before the christening.
As for catering, I realized that the traditional Finnish layer cake and a savoury sandwich cake always work – when the guests are your relatives and kind of old-fashioned. Myself, I try to avoid white sugar and wheat flour, but as a host, I have to respect the guests’ needs and what would they like to eat. I mean: what’s the point to of serving a raw cake if nobody likes it?
In the decorations we used our creativity. We used an old bureau as a christening table. We just put a white, linen cloth on it. Then we found an old bowl, which had been used at many christening in our family. Then we just bought bouquets of flowers and placed them all around the room. For the coffee table, Marimekko’s old Pioni design looked fancy and nostalgic at the same time. Also, being at my grandmother’s house gave the party its own special spirit. Then it was time to celebrate.
In my opinion, when you are throwing a party, how the party has been organized is reflected on the outcome. I mean, if there has been a lot of stress to try to do everything perfectly, it is guaranteed that it effects the party mood. You can always sense the tense spirit behind those beautiful decoration and fake smiles. So when the party normally lasts just a couple of hours or a day, it is good to enjoy the “having a party” mood, too.
This is a reminder to me as well. In Finland, I started to stress about our upcoming wedding party. Before I have been thinking simple: good food and drinks. That will be enough. But now, I started to worry about decorations etc. Luckily my husband put a stop to the stress and said to me the same thing that I am now writing about: it is more important to spend a beautiful day with the close ones than worry about party decorations or planning an original program. In my head the idea was to just have a little ‘garden party’ style wedding. And that we shall have. So the theme for our wedding will be this: “in a good mood, and in a good company”. And it will be just fine.
Takana on ensimmäinen lomareissu muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Millaisia ajatuksia se herätti? Miten matkustaminen sujui vauvan kanssa?
Erittäin hienosti.
Pariisissa olen tottunut liikkumaan epämukavuusalueella, kun juuri mihinkään ei pääse vaunuilla, saati että ravintoloiden vessoista löytyisi hoitopöytä. (Tähän mennessä en ole törmännyt Pariisissa yhteenkään ravintolaan, jossa olisi moinen ylellisyys.) Kun vaipan joutuu vaihtamaan milloin baaritiskin edessä, nahkasohvalla ravintolan takaosassa tai vessanpytyn kannen päällä, ei reissaaminen ja pitkät junamatkat enää jännitä. Ja mikä parasta, Barcelonan-junasta löytyi hoitopöytä (tämä lienee pakollinen), joka sai mamman hihkumaan ilosta: voisiko vaipan vaihtaminen kodin ulkopuolella olla näin helppoa?!
Pariisissa tyttömme on myös tottunut syömään milloin missäkin, kuten vaikkapa ravintoloissa ja taidemuseoissa. Näin ollen junassa syöttäminen oli vaivatonta, samoin Barcelonan metrossa, jossa nälkä pääsi yllättämään.
Se, minkä reissu jälleen vahvisti, on seuraava ranskalaisen kasvatusmallin perusperiaate: lapsi tulee aikuisten maailmaan. Tarkoittaen siis sitä, että tiettyjen raamien puitteissa vanhemmat eivät rajoita menemisiään, vaan pieni kulkee matkassa lähes joka paikkaan, niin ravintolalounaalle kuin illallisellekin. Ja miksei kulkisi? Kun lapsella on kaksi sensitiivistä ja välittävää ja toisiaan rakastavaa vanhempaa, ovat perusturvallisuuden kulmakivet kunnossa. Näin ollen vaihtelevat ympäristöt eivät aiheuta ongelmaa, pikemminkin vauvamme tuntuu nauttivat menosta ja meiningistä, aivan kuten äitinsäkin. Olemme myös tietoisesti halunneet korostaa kasvatusmallia, jossa mennään ja matkustetaan, eivätkä lapsen syöttö- ja unirytmit pakota laatimaan tiukkaa päiväaikataulua, jossa uskalletaan lähteä kodin ulkopuolelle korkeintaan muutamaksi tunniksi, kun on taas kohta oltava kotona syöttö- tai uniaikaan. Meille on tärkeää, että lapsen voi syöttää missä tahansa, ja nukkuminenkin tuntuu onnistuvan paremmin hälyn keskellä kuin täydellisessä hiljaisuudessa. Musiikkia neiti tuntuu ainakin tahtovan taustalle. Samalla lapsi oppii tunnistamaan päivän ja yön välisen eron, niin että yöaikaan nukutaan täydessä hiljaisuudessa ja pimeässä 7–8 tuntia ja päivällä lyhyempiä pätkiä. Ainakin meillä tämä toimii.
Mitä liikkumiseen reissun päällä tulee, oli meillä Barcelonassa mukana kätevät yoyo-vaunut ja kantoreppu. Tavallisesti päivän aikana meillä oli matkassa molemmat, kun teimme pitkiä kävelyretkiä ympäri kaupunkia. Nukkumista ajatellen otimme neidille unipussin matkaan, ja Airbnb-asunnossa tyttömme nukkui perhepedissä, kuten kotonakin.
Seuraavaksi on edessä lentomatka Suomeen. Ei hirvitä. Uskon, että hyvin se menee, kun lähtöön varaa aikaa, ja vanhemmat säilyttävät mielensä rauhallisena, sillä juuri stressaava vanhempi on pahinta myrkkyä siirtämään hermostuneisuutta vauvaan.
Eläköön positiivinen vanhemmuus!
So what is it like to travel with a little baby? Now that I have some experience I wanted to share my thoughts.
For me, I can say it was easy. Living in Paris, I am used to stepping out of my comfort zone when I go to a restaurant or a museum. As I have written before; it is impossible to move around in Paris with a pram. In restaurants I haven’t seen one single changing table. So in the past few months, I have gotten used to changing the diaper in strange places like at the bar or at the back of a restaurant on a leather couch or on top of a toilet seat cover, like I wrote before. So when we were going to Barcelona I didn’t stress at all about how we would manage this or that: actually it was all easier than in Paris. On the train there was a changing table in the toilet (that must be obligatory), and in Barcelona almost every restaurant had a changing table, too. That was too easy. In that way I too had a holiday when I didn’t have to stress about where to change the nappy.
And what about feeding? That didn’t cause any problems. We always had a baby bottle or two ready. Normally she ate with us in a restaurant or a park – once in a metro, when it was an emergency.
For moving around Barcelona we had a pram and a baby carrier with us. In Barcelona it was much easier to move around with the pram as the streets were much wider than in Paris. As for sleeping, we brought her sleeping bag with us and she slept between us – like she does at home.
That first trip as a family strengthened that French ideology of family life for me: a baby arrives in the parents’ world. That means that you still continue living your life with certain modifications (of course) and the baby comes with you to a restaurant or a terrace, or a museum – and she experiences it with you. When you have two loving parents who are sensitive and caring – and love each other, the baby has a sense of a basic security and doesn’t feel confused in a strange environment. In our case our girl is excited to be in different places and she looks with curious eyes at everything she sees. I think it is enriching for a baby and the parents, too, when they can share adventures together and travel, and not just stay at home and wait for the baby to get bigger. Of course being able to travel is a question of a money, but you can always do new things in your hometown or just travel inside your home country.
Also, this ”French model” means that you don’t start to schedule your day only around the baby’s eating and afternoon nap routines. (In my opinion that only causes stress to the mother and that way to the baby, too.) As for the afternoon naps I think it is better that our baby sleeps wherever she is at the moment, but during the night in a darker and calmer place, so that she knows the difference between day and night, and that way she sleeps through the night fo 7–8 hours straight.
Now, our next trip is already around the corner. In a week we are going to Finland, so the first plane trip lies ahead. No stress! Viva positive parenting!
Tänä vuonna minäkin pääsen juhlimaan ensimmäistä äitienpäivääni. On ihmeellistä olla äiti; tavallaan sitä on se sama ihminen kuin ennenkin, mutta jotenkin kokonaisempi; elämä tuntuu merkityksellisemmältä ja olo seesteisemmältä. Siinä missä ennen stressasin urahuolien ja niiden vakavien eksistentiaalisten kysymysten parissa, olen kuin huomaamatta ottanut aikalisän tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, ja keskittynyt täysillä elämään tässä hetkessä, sillä kaikki on juuri nyt tässä, mitä halusin: oma perhe.
Toki vauva-arki on juuri niin haastavaa ja kaaoottista kuin minulle kuvailtiinkin: katkonaisia yöunia, kattoa kohti kipuavia pyykkivuoria, maidon tahrimia vaatteita ja muistikatkoksista kärsiviä vanhempia. Mutta: ihaninta maailmassa – ikinä! Kun aamulla herää ja näkee pienen katsovan hymyillen, kun hän nukkuu sylissäni, syö, tai kun koko perhe nukkuu päikkäreitä yhdessä… näitä täydellisiä hetkiä on joka päivä niin monta.
Vauva-arki opettaa vahvasti myös läsnäolon taitoa kiireiselle ja puhelinta räpläävälle vanhemmalle. Ei vauva kainalossa surffailla netissä tai vastailla whatsapp-viesteihin, sitä keskitytään viihdyttämään lasta, olemaan läsnä. Muut työtehtävät, kotiaskareet ja viesteihin vastaamisen ehtii hoitaa myöhemmin. Näitä ainutlaatuisia hetkiä pienen kanssa ei saa koskaan takaisin, vauvat kun tahtovat kasvaa niin vauhdilla.
Äitiyden myötä ajatukset ovat myös omassa äidissäni. Yksinhuoltajana hän kasvatti minut ja veljeni. Helppoa se ei ollut 1990-luvun lama-aikana, jolloin raha oli tiukassa, mutta rakkautta ja lämpöä olemme veljeni kanssa saaneet yllin kyllin. Ei ole ollut tilannetta, jolloin en olisi voinut soittaa äidilleni. Nykyisin minä, äitini ja veljeni pidämme yhteyttä päivittäin omassa keskusteluryhmässämme, ja on ihanaa, että oma perheeni on joka päivä läsnä elämässäni. On myös ihanaa, että vauvallamme on mummo ja vielä isoisoäitikin, josta äitini puolestaan pitää huolta.
Muutama viikko sitten äitini tuli katsomaan vauvaamme Pariisiin. Tuntui erityisen hienolta viettää päiviä kolmisin: minä, vauva ja äiti. Siinä lököttelimme vierashuoneen leveällä sängyllä ja tuijottelimme äidin kanssa pientä ihmettä. Kävimme katsomassa turistinähtävyyksiä, teimme pitkiä kävelylenkkejä viereisellä Père Lachaisen hautausmaalla, juttelimme niitä näitä, keittelimme useamman litran kahvia, hoidimme yhdessä vauvaa ja välillä uppouduimme lukemaan tai olemaan vain muuten vaan jouten. Viikonlopun päätteeksi, kun saatoin äitiäni lentokentälle, niin itkuhan siinä pääsi – kunpa vaan voisimme viettää enemmän aikaa yhdessä.
Tiivistäen tällä hieman lentoon lähtevällä tekstillä haluan ilmaista kiitollisuutta omalle äidilleni, mummolleni sekä universumille siitä, että minäkin saa olla nyt viimein äiti.
Hyvää äitienpäivää!
This year I get to celebrate Mother’s Day, too. (Actually I get to celebrate two Mother’s Day, because in Finland we celebrate mothers today and in France on the last Sunday of May. )
It is miraculous to be a mother; at the same time I feel like the same old me, but also more whole and full of love, more peaceful inside. Before, I used to struggle with those existential questions, like what I am going to do with my life, where to live or which career path to choose. Now I can have that long needed time-out, and with my baby I am completely present in the actual moment. Everything I wanted is here: my family. All the rest; I have all the time in the world to work out later.
Of course life with a baby it is not always that easy; interrupted sleep, enormous mountains of laundry, milk stains on clothes – not to mention parents suffering from temporary dementia. Still, all this is so worth it. The love that you feel for your baby, it is just incredible. All these moments that I get to spend with her; when she wakes up in the morning and looks at me with a smile, when she eats and make that little sound, when I am taking an afternoon nap with her… all these moments – and more, they fill me with happiness, joy, love, gratitude.
Also, life with a baby teaches you to be more present in the actual moment, too, like I mentioned earlier. It is impossible to try to do anything else; a baby forces you to be here completely and not glued to your cell phone or laptop. No! No! No! When the baby is up, you give her full attention. All the rest can wait, those messages to be answered or your work stuff.
With motherhood and especially on Mother’s Day my thoughts are of course with my mother, too. I appreciate how as a single mother she took care of us, me and my brother. I know it wasn’t always that easy. In the 90’s depression we didn’t have that much money, but there was always love and a warm atmosphere. There hasn’t been a time in my life, when I couldn’t have called my mother. She has always been there.
A couple of weeks ago, when she came to visit my family in Paris, I enjoyed the time that I got to spend with her. We lay in the big bed in our guest room all three of us: me, the baby and my mother; three generations. During the weekend we had long walks around Paris, we listen to the radio, made several times coffee, talked and talked and immersed ourselves in our books every now and then. It was perfect. When I accompanied her back to the airport, it hit me, how much I had missed her. It is such a shame that we live in different countries, even though we keep in touch every day.
It is also funny that now I can share the experience of motherhood with my own mother.
With this slightly meandering blog post I want to share my appreciation of my mother, my grandmother, and the universe that I finally get to be a mother, too!
Siinä missä Suomen pään mammasisaret saavat nauttia lattensa tilavissa kahviloissa, jonne mahtuu isompienkin vaunujen kanssa sisään, joutuu pariisilaismamma hyväksymään sen tosiseikan, ettei edes pienillä Yoyo-vaunuilla parkkeerata ravintolan sisätiloihin. Varmin valinta on liikkua kantorepun kanssa, jos tarkoituksena on siis suunnata kotikulmilta kauemmaksi ja etenkin, jos kulkuneuvona on metro. Metrotunneleissa päänvaivaa ei tuota ainoastaan portaiden alas- ja ylös kipuaminen vaan se, ettei porteista mahdu lastenvaunujen kanssa. Tämän totesi ystäväni, joka oli hankkinut vähän kookkaamman vaunumallin.
Suomessa erityistä luksusta ovat myös tilavat vessat, joista löytyy tavallisesti hoitopöytä. Toisin on Pariisissa: on silkkaa ylellisyyttä, jos ravintolassa on astetta tilavampi (ja siisti) inva-WC. Hoitopöydän vaatiminen olisi jo aivan liikaa! Tämä kaikki tuli todettua viime viikonloppuna, kun suhasin vauva kantorepussa äidilleni turistioppaana ympäri Pariisia. Muun muassa taidemuseossa vaihdoin vaipan saniteettitilan käsienpesualtaiden välisellä marmoripinnalla. Museosta löytyi kyllä inva-WC, muttei hoitotasoa. Montmartrella sijaitsevassa ravintolassa vaipanvaihto sujui puolestaan vaivalloisesti vessanpytyn kaarevan kannen päällä. On sanomattakin selvää, etten näistä vaipanvaihtosessioista olisi selvinnyt ilman apukäsiä. Samalla kun säädimme äitini kanssa vaipanvaihtoa mietin: kuinka pariisilaisäidit tekevät sen? Miten he vaihtavat vaipan, jos ovat liikenteessä yksin vauvan kanssa? Vai onko niin, etteivät he juuri liiku kahviloissa tai museoissa yksin vauvan kanssa?
On sinänsä harmi, että kantorepulla liikkuu kyllä sujuvasti täällä suurkaupungin vilskeessä, mutta mitä jos tulee se hätä ja olen yksin? En ole vielä uskaltanut kauppareissua pidemmälle lähteä, siis yksin. Kaihoisasti mietin kotimaani tilavia ja päivisin tyhjää ammottavia kahviloita, joissa vauvaystävällisesti vessassa lapsen voi laskea tasaiselle pinnalle, kaivaa kaikki tykötarpeet laukusta ja asetella ne sievästi riviin hoitopöydälle – niin, ja käytössä on ne kaksi kättä! Nauttikaa te etuoikeutetut, sillä välin kun minä huudan: äiti auta!
I am jealous of my fellow sisters in my home country, Finland, where the mothers can kind of easily enter a restaurant with a pram. It is a different story here in Paris. In Finland, in Tampere I remember watching in the middle of the week mothers gathering together in a big restaurant to have lunch. The table was surrounded by big prams and the mothers and babies had lots of space. This is not a picture I can imagine in Paris. Here, in most cases it is impossible to enter a restaurant with a baby carriage, even a little one!
Now I really start to understand why I see so many mothers with a baby carrier. It is not only difficult to enter restaurants, but metro tunnels too. Yes, you can always find someone to help you up or down with the stairs but how to go through those tiny metro gates? My Parisian friend faced this problem, when she had bought a too large pram (for Paris).
So, for Parisian mothers a baby carrier is the best solution if you are planning to go a little bit further than your home block.
But then there is another thing that I am jealous of for my fellow sisters in Finland for; that is those big toilets with a changing table. In Paris you are lucky to find a toilet the disabled. For example, last weekend when I was playing a tourist guide for my mother I needed to change my baby’s diaper on the sink between the water taps between taps in Modern art museum (no privacy) and in a restaurant in Montmartre I changed it on the bent toilet seat cover. Luckily I had my mother to help me; otherwise I don’t know how I could have managed it. This is where we come to this important question: how do you change a diaper in Paris if you are alone with your baby? How do Parisian moms do it? Or do they just always take somebody else with them to cafés and museums?
It is kind of shame a now that I have found it liberating and easy to go around with the baby in a carrier but then there is this issue: what if I need to change a diaper and I want to change it in a hygienic toilet on a changing table where I can put my baby down and use both hands? That is a question where I am looking for an answer to. Meanwhile, I just scream: Mom, help me!
Kirjoitin aiemmin blogissani raskausajan liikunnasta ja sen merkityksestä hyvinvoinnilleni. Halusin palata aiheeseen nyt raskausajan jälkeen. Eli miten liikkuminen ja palautuminen ovat onnistuneet? Omalla kohdallani tunsin oloni jo sen verran hyväksi, että palasin joogamatolle jo kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. Olin siinä mielessä onnekas, että palauduin synnytyksestä nopeasti, ja olinhan harrastanut liikuntaa koko raskauden ajan.
Joka tapauksessa halusin tarttua tähän aiheeseen, koska viime aikoina olen törmännyt sosiaalisessa mediassa kirjoituksiin, joissa on suhtauduttu negatiivisesti siihen, että tuore äiti haluaa palautua nopeasti vanhoihin mittoihinsa synnytyksen jälkeen. Kritiikin kohteeksi joutuu tyypillisesti aktiivinen nainen, joka urheilee oman kehonsa sallimissa rajoissa ja katsoo hieman, mitä suuhunsa laittaa. Tämä on vastoin sitä äitikulttuuria, jota naiset keskuudessaan ylläpitävät. Tuntuu, että erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa ihannoidaan äitihahmoa, joka on jatkuvasti vain kiinni vauvassa, ja että omaan hyvinvointiin panostaminen koetaan itsekkäänä tekona. Ja kun oman kehon hyvinvoinnista vihjaillaan, vetävät marttyyriäidit äitikortin ja vetoavat liikkumattomuuteensa ajan puutteeseen ja väsymykseen. Tämä ”rankka” elämänvaihe myös oikeuttaa kohtuuttomaan herkutteluun, joka ruokkii edelleen tyytymättömyyttä omaan kehoon. Joukon jatkeena tyytymättömyys oikeuttaa taas kritisoimaan niitä, jotka haluavat panostaa liikkumiseen ja hyvinvointiin vauvanhoidon ohella.
Halusinkin puuttua tähän negatiiviseen ilmapiiriin, ja jakaa omat kokemukseni palautumisesta, ja siitä, kuinka pienin muutoksin olen taas voinut omassa kehossani paremmin. (Tosin en missään vaiheessa kokenut oloani epämiellyttäväksi raskauden aikana.)
Omalla kohdallani kevyt liikunta ja pieni ruokavalioremontti ovat tehneet tehtävänsä. On selvää, etteivät tässä iässä ylimääräiset raskauskilot (5 kg) lähde noin vain, vaan jotain on tehtävä. Omalla kohdallani liikunnan harrastaminen ei kuitenkaan tarkoita orjallista vaakaan tuijottamista tai väkinäistä laihduttamista. En edes tällaiseen kykenisi, sillä niin hyvä rouva olen syömään!
Mitä muutoksia sitten tein syömisen osalta? Ensinnäkin karsin ruokavaliostani satunnaiset lauantaipizzat. Toiseksi aloin noudattaa taas ranskalaista ateriarytmiä (aamupala, lounas, pieni välipala, ilta-ateria)ja syömään säännöllisesti, toisin sanoen jätin lukuisat välipalanapostelut pois. Kolmanneksi luovuin joka-aamuisesta suklaansyönnistä. Raskausaikana (ja ennen sitäkin) olimme mieheni kanssa omaksuneet tavaksi herkutella muutamalla suklaapalalla aamukahvin kera. Nykyisin herkuttelu on siirtynyt viikonloppupainotteiseksi. Jokapäiväinen tarve on muuttunut satunnaisiksi herkkuhetkiksi. Tämä ruokavalioremontti on tuottanut tulosta, ja siinä sivussa painokin on pudonnut– kai (en ole käynyt vaa’alla). Samalla olen myös siirtynyt entistä kasvisruokapainotteisempaan ruokavalioon.
Liikunnan osalta olen joogan rinnalle lisännyt tehokkaampia tunteja, kuten balettia ja zumbaa treenikalenteriini. Käyn myös kerran viikossa kuntosalilla. Ohjatuilla tunneilla en ole tietysti voinut jokaista liikesarjaa tehdä, ja olenkin vahvasti kuunnellut omaa kehoani ja jättänyt tekemättä liikkeet, jotka eivät tunnu vielä hyvältä. Joka tapauksessa on tuntunut mielettömän hyvältä löytää uusia liikuntalajeja, heiluttaa sitä takamusta ja antautua musiikin vietäväksi. Kotiin on aina palannut energinen pakkaus, jota eivät yösyötöt nujerra. Liikunnan ja pienen ruokaremontin myötä kuin huomaamatta myös ne vanhat farkut ovat sujahtaneet jalkaan. Ja ei: en todellakaan ole vielä vanhoissa mitoissani, eikä se ole varsinaisena tavoitteenakaan. Silti turha minun on väittää, ettenkö tuntisi oloani mukavammaksi aavistuksen hoikempana kuin muutama viikko raskauden jälkeen. Ja onhan toki ekologisempaa tehdä löytöjä omalta vaatekaapiltani kuin ostaa uusia farkkuja vain siksi, ettei mahtuisi entisiin – ja etenkin, jos en olisi yrittänyt tehdä asian eteen mitään.
I wrote earlier about doing sports during pregnancy. Now I wanted to return to the subject with a postnatal angle and share my story on how did I got back in shape after the labour. For me, as a sportive woman, I felt good to return to my yoga mat just two weeks after giving birth. Also, I have to mention that I was lucky enough to have an easy and pain-free labour.
Anyhow, recently in the social media I have noticed some criticism towards mothers who want to get back in shape after giving birth. It seems that the mentality is like this: it is ok to do nothing about your body, because you are a mother. Mothers have more sympathy towards other mothers who are doing the same: staying home with their baby and taking care of him/her all the time. And when you start to exercise and look after yourself, you are considered as selfish and a bad mother.
I want to interfere with this negative attitude and share my tips on how did I got back in shape by just changing my eating routines a bit and by adding a couple of effective sports activities in my schedule. Firstly, I got back to the French eating habits, where you eat at regular times (breakfast at 8–9am, lunch at 1pm, snack, and dinner at 8–10pm). So I gave up eating several snacks during the day. Then I gave up those fatty Saturday night pizzas and eating chocolate every morning. For my husband and me it started to be a habit to start the morning with coffee and a couple of pieces of chocolate. Also, I started to eat more and more vegetables food. By all these little changes I have started to lose weight – or at least I think so (I don’t weigh myself regularly).
Besides yoga, I have added a couple of new classes in my exercise routine: ballet barre and zumba – and oh boy: these classes are really something; they are effective but also super fun, too. Every time after a zumba class I return home with a smile and full of energy. By shaking my butt I also liberate my spirit.
When you are in your thirties it is a fact that besides changing your eating routines you have to exercise too, if you want to get back in shape. As for me, I am not in the same shape that I used to be before the pregnancy, and that is not even my goal. My goal is to feel comfortable and healthy in my body. But of course I cannot lie about it: it feels great to wear those old jeans again. And let’s also consider the fact that it is more ecological to wear your old clothes than to buy new ones just because you cannot fit in them (and if you haven’t done anything about it!)
Below you can find my training schedule from last week. But notice this: I don’t force myself to do certain hours of exercises per week; I do what I feel like doing and I change my weekly schedule a lot. And when I don’t have a chance to go the live classes I do yoga or gymnastic exercises from YouTube or just lie down on the sofa and read a book.
Synnytyksen jälkeen nainen ei ole (suoraan sanottuna) kauneimmillaan. Raskausajan hehku ropisee sitä mukaan kuin tukkaa viemäriin. Tuttua varmaankin jokaiselle tuoreelle äidille ovat: elottomat hiukset, tummat silmänaluset, vajaalatauksella toimiva pää, ylitsepursuavat tissit ja takamus, jonka imetysvara on tullut jäädäkseen. Näitä lieveilmiöitä vastaan tuore äiti taistelee tavallisesti seuraavasti:
(1) Kaivaa varaston kätköistä vanhat farkut vain todetakseen, etteivät ne vielä mahdu. Eli siis uudet välikausihousut on hankittava.
(2) Sitten tartutaan tukkaan – pakkohan sitä on vähän kyniä että kehtaa astua ovesta ulos, ja ehkäpä vähän värjätäkin. Seuraavaksi kyytiä saa muu kroppa: (3) kasvohoidossa ja manikyyrissä on ainakin käytävä – ja sokeroinnissa! Lisäksi imetyksestä rasittuneet hartiat kaipaavat hoivaa. Eli siis (4) hierojallekin on varattava aika.
Ja kun nämä tehotoimenpiteet on suoritettu on aika ”ulkoiluttaa” kehoa (5) kuntosalilla sekä jooga- ja tanssitunnilla.
(6) Seuraavaksi on sanottava hyvästit hiilihydraattipommeille eli pastoille ja pizzoille ja toivotettava tervetulleeksi idut ja rouheruoka.
Tsek, tsek, tsek. Kaikki nämä kohdat allekirjoittanut voi ruksata.
Ja kun ne lempifarkut kiristivät, tein kompromissin ja laitoin jalkaan kuminauhalla varustetut culottes-housut ja tilasin itselleni lahjaksi äidiksi-tulemisen-kunniaksi Marimekon silkkipaidan. Edellä mainittujen self-help-steppien kautta ja pirtsakasti pukeutumalla olen jälleen matkalla minuksi, hyvinvoivaksi naiseksi.
During pregnancy a woman is at her most beautiful, they say, but what happens after giving birth? We lose this glow in the same manner that we lose hair after pregnancy. All of you who are new mothers must have experienced this: the loss of hair, darks circles, a kind of semi-functioning brain, gushing breasts and a bottom, from which the extra fat is not leaving anytime soon. To fight these side effects a woman will usually act as follows:
(1) Try to fit in her old jeans, which is always a big mistake, because of course you cannot wear them yet. (If you can, you are just very, very lucky. Smile, if that’s you!) So you cannot wear your old jeans and trousers, and that gives you a good excuse to go shopping – at least one pair of jeans!
(2) Then you will need a new hair style or just a trim for the dry ends. After nine months a little coloring is needed, too. (3) After that your face and body need an update. You make an appointment to a beauty salon – a facial, manicure, pedicure and epilation are seriously needed. And if you are breastfeeding, you probably feel some tightness in your shoulders and back, (4) so you need to make an appointment with a masseuse.
And after completing all these external factors (5) it is time to go back to the gym and to a yoga class. You know you need to – the exercise will do you so much good.
Then the sad news: (6) you need to give up eating pastas and pizzas and welcome sprouts and salads to your daily menu. But then again: you can eat sushi!
Check, check, check. As a new mother I can tick all these boxes.
And when I couldn’t fit into my old jeans, I put on culotte pants with an elastic waist and ordered myself a silk shirt from Marimekko as a “new mother” gift for myself. With all the self-help steps and a little dressing up I am on my way to be me, a flourishing woman.
