Oivalluksia

Roskalavan muija

2 kommenttia

Olemme tällä viikolla muuttamassa kalustamattomaan vuokra-asuntoon. Suomalaisittain hetken maailmani alkoi pyöriä täydellisen kodin sisustamisen ympärillä. Siitähän me pohjoisen ihmiset olemme tunnettuja – kuvankauniista kodeista.

Kävin Habitare-messuilla hankkimassa lisää sisustamisvimmaa. Oih, mikä ihana nojatuoli ja sohva tuossa! Ja tuo villamatto, jota näkyy kaikkien uskottavien somevaikuttajien Instagram-feedeissä. Kaunis se kyllä on!

Minuakin puraisi sisustuskärpänen. Mutta sitten aloin analysoida tarkemmin sisustamisvimmaani: alanko nyt täyttämään jotain tyhjiötä kodin laittamisella? Älkää ymmärtäkö väärin, pidän kyllä kaikesta kauniista ja esteettisestä, arvostan designia, ja minulle on väliä, millaisesta mukista juon aamukahvini, mutta sitäkin enemmän pidän epätäydellisistä kodeista, joissa näkyy elämisen jälki. Ja mitä sisustukseen tulee, ulkomailla vietetyt vuodet ovat opettaneet relaamaan ja tajuamaan, että kodin sydän on ihan jossain muualla kuin kuvankauniissa sisustuksessa, designer-sohvissa tai -lampuissa.

Puhtaus on tietysti eri asia, ja tärkeää henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta, mutta kodin ylistailattu ilme ei. Minulle tunnelma on aina tärkeämpi kuin sisustus. Minusta on aina epäilyttävää, kun vierailen täydellisesti sisustetussa kodissa, jossa sohvatyynyt ovat harkitusti värijärjestyksessä ja huonetuoksukin liian täydellinen. En voi olla miettimättä, mitä tämä ihminen peittelee? Silloin tekisi mieli kurkata asukkaan jääkaappiin, sillä se paljastaa usein, viihtyykö henkilö asunnossaan, kokkaako hän oikeasti siellä tai onko jääkaapissa edes ruokaa.

On kuitenkin olemassa periaatteita, joista on vaikea tinkiä. Tämä koskee värimaailmaa, tyyliä  ja huonekalujen muotokieltä. Mitä tahansa hökkeliä en sentään kotiini huolisi. Viime viikolla jouduin vastakkain tämän asian kanssa.

Olin jo sanomassa kyllä edellisen asukkaan käytetyille Ikea-huonekaluille, ennen kuin näin hintalapun. Pari vuotta vanhasta sohvasta ja parista patjasta minun olisi pitänyt pulittaa yli 500 euroa! Sohvasta, jonka väriä vihasin! Ensin ajattelin, että olisi käytännöllistä, ettei meidän tarvitse hommata muuttoautoa, kun kaikki tarpeelliset kalusteet olisivat jo valmiina asunnossa. Mietin yön yli ja seuraavana aamuna peruin alustavasti sovitun kaupan. Olisin mieluummin ilman sohvaa, kuin pitäisin asunnossa huonekalun, jota en voisi sietää. En vaikka, kuinka peittäisin sen kankailla ja sisustustyynyillä.

Luotin intuitiooni ja se kannatti.

Sillä seuraavana päivänä, kun olin palaamassa airbnb-asuntoomme, huomasin sisäpihalle tuodulla roskalavalla rottinkisohvan. Huikkasin kylässä olleen äitini kantamaan sohvan sisälle. Pari päivää myöhemmin roskalavalle ilmestyi vanhanajan räsymatto, lasten jakkaraa, rahi ja pari olkikoria. Toimivat jouluvalotkin löysin! Tässähän meillä olisi kohta koko kodinsisustus valmiina! Keittiönpöytä ja patjatkin järjestyivät ilmaiseksi nykyisestä majapaikastamme. Vähän uutta tekstiilipintaa sohvan pehmusteisiin ja rahin päälle, niin hyvät niistä tulee.

Mitä siis kodin sisustusfilosofiaan tulee, minun mottoni on: käytä luovuuttasi, luo tunnelmaa, odota ja mene mieluummin kierrätys kuin Pintarest-kuvakopiosisustus edellä.

Tuletko kylään? Meille saa poiketa spontaanistikin ja jääkaappiinkin saa vapaasti kurkistaa.

Lue myös:

Zero waste -elämäntapa matkalla

Päästä irti

Karsi, kierrätä, vapaudu!

 

Matkalla

Zero waste -elämäntapa matkalla

2 kommenttia

 

Otsikko on vähän ambivalentti, sillä juuri reissun päällähän hiilijalanjälkemme tavallisesti kasvaa. On kuitenkin olemassa pieniä jippoja, joilla voi vähentää jätteen tuottamista reissun päällä – ainakin matkaeväiden osalta.

Lentokentillä, lentokoneessa tai junamatkalla tulee helposti ostettua take away -kahvi ja muovikääreeseen pakattu leipä. Ehkä vielä päälle jotain epäterveellistä. Hups vaan, on tullut tuotettua muovijätettä, tuhlattua rahaa ja ehkä syötyä lisä- ja säilöntäaineilla kuorrutettua ruokaa. Matkakrapula on sekä henkinen että fyysinen olotila.

Jokapäiväisessä elämässä pyrin olemaan mahdollisimman tiedostava kuluttaja: kangaskassit kulkevat mukanani, hankin vaatteita pääsääntöisesti käytettyinä, ostan ruokaa vain tarpeeseen ja kokkaan ruoat itse, lajittelen roskat ja pyrin kävelemään paikasta toiseen. Harvoin edes ostan take away -kahvia  omaan kestokuppiini, koska minusta on tyylikkäämpää istua juomassa kahvia paikan päällä. Se kertoo, että minulla on ollut hetki aikaa itselleni, enkä yritä tehdä kahta tai kolmea asiaan yhtä aikaa eli juoda kahvia, selata kännykkää ja kävellä. Mutta sitten reissussa iskee ahdistus. Monissa lentokentissä ei ole tyhjille vesipulloille täyttöpistettä, airbnb-asuntoihin pitää ostaa ruokatarvikkeita, joita ei ehdi kuluttaa loppuun, ja sitten kuitenkin joku siivoaa sen suolapurkin roskakoriin tai sitten kaapissa on kolme suolapurkkia, kun kukaan ei hoksaa katsoa, mitä ruokatarvikkeita asunnossa on jo ennestään.

Lapsen saamisen myötä olen muuttanut tapojani. Tämä johtuu osittain siitä, että lapselle on pitänyt miettiä reissukassiin vaihtovaatteet ja eväät, mutta myös siitä, että haluan elää kestävien arvojen mukaisesti. Nykyisin reissun päällä meidän kangaskassista löytyy seuraavat asiat:

– omat puiset aterimet mukana pienessä kestopussissa, jota voi hyödyntää myöhemmin ruokaostoksilla esimerkiksi pakkaamalla siihen hedelmät.

– kangaskassi matkakohteen ruokaostoksia varten

– take away -kestomuki

– teräksinen juomapullo

– lasinen rasia, jonne pakkaan lentomatkalle mukaan muna-juustovoileivät (tästä on tullut reissulaisten hitti. Tyttömme tietää aina, kun menemme lentokentälle, että kohta syödään äidin tekemiä voileipiä).

– pieni kylmälaukku

– hedelmiä pilkottuna rasiaan

– pidemmille matkoille olen valmistanut jääkaapin jämäaineksista kvinoapohjaisen salaatin.

Ennen reissuun lähtöä alan jo hyvissä ajoin tyhjentämään jääkaapin sisältö. Ylimääräiset ruoat olen kiikuttanut naapurille. Tosin tämä käytäntö toimi hyvin Espanjassa. Suomessa en ehkä vielä tohtisi mennä pimputtamaan naapurin ovikelloa ja ojentaa ruokakassia. Ehkäpä täällä voisin laittaa viestiä ystävilleni ja tarjota ruokakassia.

Ennen kaikkea zero waste -elämäntapa reissussa vaatii suunnitelmallisuutta siinä missä laukun pakkaaminen ja matkakohteen majoituksen ja reissuohjelman suunnittelukin. Joka kerta, kun kaivan esille perheelleni tekemäni eväät, kiitän itseäni siitä, että viitsin, säästimme rahaa, syömme matkallakin terveellisesti ja emme tuottaneet lisää jätettä.

Millaisia zero waste -matkavinkkejä sinulla on takataskussa?

Lue myös:

Karsi, kierrätä, vapaudu!

Päästä irti

Syksyn hidasta-lista

 

 

 

Oivalluksia

Päästä irti!

Jätä kommentti

Joogatunneilla ja ohjatuissa meditaatiossa on usein teemana irtipäästäminen. Ohjaaja kehottaa lempeällä äänellä hengittämään sisään nenän kautta ja vapauttamaan ilmaa hitaasti uloshengityksellä suun kautta ja päästämään samalla irti jostain, jota olemme pidätelleet sisällämme. Hengenruokana tämä mantra on osa joka-aamuista meditointihetkeä. Muuttopuuhien keskellä olen puolestaan oivaltanut konkreettisesti, kuinka vapauttavaa irtipäästäminen on.

Pakatessamme muuttokuormaa Bretagnen-taloon vietäväksi, päätimme, että koittaisimme myydä tai antaa pois suurimman osan huonekaluista ja kodinkoneistamme. Niinpä Wallapop-applikaation ja upean naapurimme avustuksella olemme myyneet terassi- ja toimistokalusteita, baarijakkaroita, jääkaapit ja pesukoneet – siis kaikkea sellaista, mikä olisi jäänyt odottamaan uutta elämää autotallissa. Siinä missä muuttokuormamme on keventynyt, on olokin kaoottisen tilanteen keskellä huomattavasti rauhallisempi ja fokusoitunut.

Mutta myönnetään: irti päästäminen ei ole aina helppoa. Toisinaan olen huomannut takertuvani johonkin esineeseen tai huonekaluun, mutta toisaalta tunnereaktioni on vain vahvistanut sitä, että päästän jostakin irti ja teen tilaa uudelle.

Myydyistä tuotteista saadut killingit olemme säilöneet kirjekuoreen. Ne on tarkoitettu uuden kodin laittamiseen. Ja ei, tarkoituksenamme ei ole hankkia uutta, vaan petauspatjaa ja muutamia astioita lukuunottamatta meidän koti sisustetaan käytetyillä huonekaluilla (tästä kirjoitan muuten lisää myöhemmin).

Huonekalujen ja tavaran rinnalla puhdistusaalto on käynyt uudelleen vaatekaapillani. Meillä Suomeen lähtee vain henkilöautoon mahtuva määrä käyttötavaraa ja vaatteita. Tila on siis rajallinen ja olemme vaalineet tarkasti, mitä tarvitsemme mukaan. Niinpä ennen Suomeen paluuta kävin järkipuheen kanssa lävitse koko vaatekaappini sisällön. Tuloksena useampi pussillinen vaatetta päätyi suoraan kierrätykseen ja jäljelle jäi vain ne lempivaatteet. Olen pitänyt mielessä faktan, että todellisuudessa käytämme noin 10 prosenttia vaatekaappimme sisällöstä. Miksi siis turhaan täyttäisin uuden kotimme komerot vaatteilla, joiden käyttöaste on lähes nolla?

Huomaan, että olen entistä vahvemmin hengittämässä sisään minimalistista elämäntyyliä – ja se pukee minua niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

Lue myös:

Syksyn hidasta-lista

Tänä syksynä kaikki taas muuttuu

Karsi, kierrätä, vapaudu!

Oivalluksia

Syksyn hidasta-lista

Jätä kommentti

Syksy edustaa minulle uusien asioiden kultakautta. Aloitan uusia kursseja ja laadin aikatauluni vähän vahingossakin täyteen tekemistä. Tänä syksynä päätin toimia toisin.

Jo elokuussa se alkoi. Tuleva syksy houkutteli katsomaan työväenopiston kurssitarjontaa. Pitäisikö ilmoittautua kieli- tai maalauskurssille? Entä jos opettelisin kokonaan jonkin uuden taidon? Haastaisin itseni!

Sitten pysähdyin, miksi ihmeessä yritän taas kuormittaa päiväni ja minimoida vapaa-aikani. Rästissä on jo ennestään muutama iso kirjoitusprojekti, joita minulla ei ollut voimia tehdä valmiiksi keväällä. Jospa siis tekisin ne ensin valmiiksi.

Ok, ilmoittauduin lopulta kahdelle kurssille, joista toiselle olen varasijalla. Nämä kaksi ovat muotipiirustus- ja mindfulness-kurssi.

Päätin, että tänä syksynä todo-listan sijaan, laadin slow down -listan tulevalle syksylle.

Tältä listani näyttää:

Säännöllisiä ohjattuja joogatunteja. Toivon mukaan myös joogatuntien ohjaamista.

Meditaatiohetki aamuin ja iltaisin. Olen nyt tehnyt Sarah Blondinin 10-päivän ohjattua meditaatiota “Coming Home To Yourself” Insight Timer -applikaation kautta. Suosittelen. Kurssi on maksullinen (noin 5 euroa), mutta ehdottomasti hintansa väärti.

Viettää enemmän aikaa luonnossa perheeni kanssa. Kun päätimme myydä Alellan-talon ihanine näköaloineen ja muuttaa kerrostaloasuntoon, päätimme, että suuntaamme viikonloppuisin kävelylle luontoon. Teemme siis sellaisia simppeleitä metsäretkiä, ulkoilemme ja nautimme toistemme seurasta.

Enemmän yhdessä tekemistä perheen kanssa ja spontaanien dinnereiden järkkäämistä ystävien kanssa.

Ompeluharrastuksen aktivoiminen.

Musiikin kuuntele tekemättä mitään muuta samaan aikaan.

Enemmän lukuaikaa ja kirjastokäyntejä.

Hemmotteluhetkiä kauneushoitoloissa.

Niin, eiköhän tässä ole jo riittävästi! Ja yllä olevaa listaahan ei sitten aleta suorittamaan!

Miltä sinun syksyn slow down -lista näyttää?

 

 

Kestävä muoti

Karsi, kierrätä, vapaudu!

Jätä kommentti

Päjötin ulkokirpparikojulla kaatosateessa Bretagnessa ja tein itselleni lupauksen: en enää koskaan hankkisi mitään ylimääräistä.

Muutama viikko sitten olin myymässä Bretagnen ulkokirpputorilla vanhoja vaatteita ja asusteitani. Muuttopuuhien keskellä roudasin siis vaatteet Barcelonasta Bretagneen. Sitten järjestelin vaatteet henkareihin värijärjestyksen mukaan rekilleni. Minun myyntipöydästä tuli minimalistinen: osa myyntialueesta jäi käyttämättä, kun taas viereisiin kojuihin tuotiin tavaraa peräkärryillä.

Silloin se iski: me omistamme niin paljon liikaa, me oikeasti hukumme tavaraan! Tämä ei tietenkään ole mikään uusi tieto. Pukeutumisen osalta olen pohtinut aihetta paljonkin, mutta nähdessäni sen tarpeettoman tavaran määrän, aloin voida pahoin. Sitten tuli vielä kaatosade. Osa naapuripöytien tavaroista jäi peittämättä, siinä ne lilluivat myyntipöydillä likomärkinä. Kuka niitä enää haluaisi ostaa?

Toinen tärkeä oivallus: halvalla tai keskihintaisella tavaralla tai vaatteella on harvoin hääviä jälleenmyyntiarvoa. Otetaanpa esimerkki. Minulla oli myynnissä useamman ketjuliikkeen vaatteita, joista parhaimmassa tapauksessa sain vitosen. Ei sillä, että olisin yrittänyt saada suuria voittotuloja. Ideana oli tietysti päästä eroon käyttämättömistä vaatteista, mutta tämäkin kirpparikokemus vahvisti näkemystäni siitä, että pidemmällä aikavälillä on kuluttajan kukkarolle järkevämpää hankkia vaatteet käytettyinä tai panostaa vain ajattomiin ja laadukkaisiin vaatteisiin.

Omalta myyntipöydältäni sain melkein kaiken myytyä. Sadekuurotkaan eivät haitanneet, kun ranskis oli laittanut päivävarjot pöydän suojaksi. Siksi myös kauppa kävi hyvin sadekuurojen aikana. Kun muut ympärillä peittivät kojunsa muovisuojilla, ihmiset ryntäsivät sateensuojaan omalle kojulleni. Samalla tehtiin kauppaa.

Kirppispäivän jälkeen lähdin myyntipaikalta keveän matkalaukun kanssa. Totesin miehelleni: vähemmän tavaraa, enemmän henkistä pääomaa!

Lue myös:

6 syytä, miksi vaatteet kannattaa ostaa käytettyinä

Tiedostava kuluttaja ostohysterian partaalla – ja näin siinä kävi!

Tarina tahraisesta villapaidasta

Hyvinvointi

Voimapolulla

Jätä kommentti

Bretagnessa olen kävellyt joka päivä tutulla patikkareitillä. Samalla olen oivaltanut, että tässä on oma voimapolkuni.

On olemassa voimalauseita ja –eläimiä – ja mitä lie! En ole niistä niinkään innostunut, mutta kävelystä ja oman reitin löytämisestä kylläkin. Elämä heittää nyt vähän härän pyllyä; edessä on taas muutto, ja seuraavalla viikolla pitäisi pakata loputkin muuttolaatikot valmiiksi. Tunnen oloni irralliseksi, kiertolaiseksi, joka ei paria vuotta kauempaa asu samassa osoitteessa. Onneksi sentään jotkin asiat pysyvät, ja vuodesta toiseen voin palata samaan paikkaan. Minulla tämä tuttuus ja pysyvyys tarkoittaa Bretagnen kesäpaikkaa. Siitä asti kun tapasin mieheni, olen viettänyt osan kesistäni Bretagnessa. Suomalaiselle tämä passaa hyvin, kun ilmasto on lähes samanlainen kuin kotimaassa kesällä, luonto vihertää ja siideriäkin saa lätyn kylkeen!

Tänä kesänä jokailtaiseksi rutiinikseni on muodostunut iltalenkki kallion patikkapolulla. Okei, olen tehnyt aika hitaita ja lyhyitä kävelylenkkejä nykyisen olotilani vuoksi, mutta kyllä vaan sitäkin tiedostavampia.

Samoja polkuja liikkuessani olen tajunnut, että tämähän on minun voimapolkuni – siis sellainen, joka eheyttää ja selkeyttää ajatuksiani. Ensimmäisenä kesänä kävin lävitse niitä tuntemuksia, joita raskaus herätti, vauvavuotena otin omaa aikaa kiipeämällä kalliolle, kolmantena sain selkeän vision siitä, että haluan kouluttautua joogaopettajaksi. Nyt neljäntenä vuonna kävelylenkkien mietteissä toistuu edellisten kesien elementit: työstän uutta raskautta, otan omaa aikaa ja tajuan entistä vahvemminkin, että haluan joogaopettajakoulutuksen jälkeen todellakin opettaa joogaa (tämän tietysti pitäisi olla loogista, mutta koulutuksessa sitä vasta tajuaakin, ettei meistä kaikista sadoista ja tuhansista joogaopettajaksi opiskelevista ole ohjaajiksi, ja ettei opettaminen ole helppoa ja heti luontevaa.)

Kun saavuimme Pariisista Bretagneen, tunsin oloni levottomaksi ja hieman surulliseksi. Ei mennyt kuin pari päivää, kun mielialani jälleen koheni. Päivä päivältä kävellessäni tuttuja polkuja, olen huomannut tulleeni vahvemmaksi. Olen ladannut akkujani ja saanut tulevaisuudenuskoni takaisin: kaikki kyllä järjestyy. Askel kerrallaan. Kotiin (siis Bretagnen taloon palattua) olo on puhdistunut, vähän kuin minipyhiinvaellusmatkalta palanneelta.

Missä sinun voimapolkusi sijaitsee?

Lue myös:

Tänä syksynä kaikki taas muuttuu

Minne matka?

Varasuunnitelma

Oivalluksia

Tänä syksynä kaikki taas muuttuu

Jätä kommentti

Kulunut kesä on ollut minulle raskas. En viettänyt sellaista huoletonta ja kevyttä kesää kuin suunnitelmissani kuvittelin. Raskaus on tarkoittanut minulle kirjaimellisesti sekä kehon että mielen raskautta. On pitänyt tehdä isoja tulevaisuudenpäätöksiä hormonihöyryisen pään oikutellessa puolesta ja vastaan. Toisina päivinä olen itkenyt sitä, että haluan jäädä Kataloniaan ja toisina, että haluan palata Suomeen. Yllätysraskauden prosessoiminen on sekin ollut oma polkunsa.

Kesä- ja heinäkuun velloin kuin ahdistavassa unessa. Mikään päätös ei tuntunut oikealta. Mieheni kanssa keskustelut kutistuivat siihen, missä asuisimme tulevana syksynä. Tämä uuvutti meidät molemmat.

Kumpikin oli lopulta sitä mieltä, että turhaa painolastia pitäisi karsia tässä ja tulevassa elämäntilanteessamme. Elämästä olisi tehtävä paljon yksinkertaisempaa eli siis karsia kaikki kuormittava pois.

Tajusimme, että noin 400 neliömetrin talon remontoiminen, vauvan hoito ja leikki-ikäisen kasvattaminen sekä miehen kahden yrityksen pyörittäminen kutakuinkin järjissä ja hyvällä fiiliksellä olisi mahdoton yhtälö.

Päätimme laittaa unelmamme jäihin ja kokeilla onneamme. Laitoimme talon myyntiin ja alle kuukaudessa kauppakirjat oli allekirjoitettu. Myyntihinnastakaan emme joutuneet tinkimään, ja jo taloon käyttämämme summan jälkeen pääsemme ”kuiville”. On siis kuin olisimme asuneet ilmaiseksi viimeiset kuukaudet Kataloniassa.

Joku voisi kysyä: kaduttaako tai kannattiko?

Ehdottomasti kannatti! En vaihtaisi noita viettämiäni kuukausia Alellan kylässä pois. Lisäksi Kataloniassa viettämäni aika on opettanut minulle aika paljon elämästä. Olemme saaneet tutustua meille vieraaseen kulttuuriin, elämään autenttisessa viinikylässä ja ennen kaikkea olemme tutustuneet upeisiin ihmisiin. Jo parissa kuukaudessa loimme naapuristoverkoston, jossa WhatsApp-viestejä vaihdettiin ja viikonloppuisin kokoonnuttiin spontaanisti viettämään aikaa yhdessä. En voi kuin hämmästellä ihmisten ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.

Tiedän myös, että unelmilla on kääntöpuolensa.

Tiedän myös, että meidän on taas pakattava laukkumme ja kuljettava kohti uutta, jotta joku päivä voisimme palata auringon alle.

Lue myös:

Minne matka?

Oivalluksia matkan varrelta

Varasuunnitelma

Oivalluksia

Minne matka?

1 kommentti

Kirjoitin taannoin jutun varasuunnitelmasta, mutta enpä arvannut, kuinka pian saisin miettiä elämääni monella tapaa uudestaan. Oli kuin alitajunnassani olisi muhinut orastava muutosaalto, jonka ympäristöön virittämiä vihjeitä en osannut tai halunnut tulkita.

Kesäkuu ja Espanjan tukala helle. Makasin levottomana terassituolilla, yritin suoriutua arkipuuhista mahdollisimman vaivattomasti ja paljastamatta, että mielessä oli liikaa asioita. Suomen-reissun aikana ajatukset asettuivat omiin uomiinsa ja kuin matka, joka oli tullut tiensä päähän, päätös (erittäin vaikea sellainen) tuli tehtyä.

Sitä edelsi matelehtiminen. Suopaaminen ja huopaaminen, eipäs–juupas-rinki. Näin kummassakin valinnassa vain huonot puolet, unohdin joogata ja meditoida niinä hetkinä, kun sitä kipeiten tarvitsin. Aloin taipua negatiivisuuteen. Mieheni puolestaan näki tilanteessa puolikkaan vesilasin melkein täytenä – ajattele, mikä mahdollisuus meillä on ollut saada elää ja kokea kaikki tämä Espanjassa. Ja: lopulta kaikesta tästä jää käteen vapaus.

Vika ja oikosulku oli lopulta oman pääni sisällä – niinhän se usein tuppaa olemaan.

Mutta silti on todettava:

Suurien päätösten tekeminen tuntui tällä kertaa ylivoimaisen rankalta. Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen sitä vaikeampaa on isojen kysymysten ratkominen – sillä kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa, eikä perheellisenä voi mennä vain omien tuntemusten mukaisesti. Varhaisaikuisuudessa tein päätöksiä pitkälti tunnepohjaisesti ja yleensä ulkomaankaipuuta kuunnelleen. Jätin tarjotut työtehtävät väliin, koska uusi, tuntematon elämä kiinnosti Pariisissa enemmän. Olen aina valinnut seikkailun paikalleen jäämisen sijaan, vaikka se on usein tarkoittanut hanttihommien tekemistä ja kädestä suuhun elämistä.

Jokainen tehty päätös ja uuden kortin kääntäminen tuo mukanaan uudenlaisen kokemuksen, jota rikkaampi on aina, toisaalta se tuo myös mukanaan vastuun valitusta tiestä. Olen  oivaltanut, että nykyisin päätöksentekemisessä merkittävä painoarvo on ennakoinnilla ja arkielämän sujuvuuden varmistamisella. Seikkailu ja huimapäisyys on minulla verissä, mutta välillä villiä puoltani on osattava hillitä ja etsiä luovia ratkaisuja ja eksotiikkaa arjen keskeltä.

Ja valitsitpa sitten polun oikealle tai sen sivuhaaran, mahtuu matkalle aivan varmasti tummia pilviä, ja usein tehtyä valintaa tulee kyseenalaistettua. Näitä epävarmuushetkiä on opittava sietämään. Tiedän myös, että omalla asenteella on suuri merkitys siihen, miten kompastuspaikat ylittää, ja jääkö menneitä murehtimaan. Minä olen päättänyt keskittää energiani tähän hetkeen ja uuteen seikkailuun, joka odottaa kulman takana, sillä tiedän, että kaikki tulee varmasti menemään ihan hyvin.

Lisää tästä kryptikasta myöhemmin.

Sillä välin: nautitaan lämmöstä!

 

Xx

Satu

 

Lue myös:

Oivalluksia matkan varrelta

Miksi muutimme Kataloniaan?

5 asiaa, jotka ovat toisin

Oivalluksia

Oivalluksia matkan varrelta

Jätä kommentti

Piipahdin minilomalla Lontoossa ystäväni luona. Istuimme pubissa, vaeltelimme ympäri kaupunkia, kävimme festivaaleilla ja vielä reissun päätteeksi päädyimme soholaiseen blues-baariin kuuntelemaan live-musiikkia. Tuona kolmena päivänä tunsin olevani elossa. Oli kiva tarkkailla, kuinka lontoolaiset pukeutuvat, missä on kiinnostavimmat katumarkkinat, siemaista siideriä suuren suuresta pintistä ja imeä kaupungin energiaa.

Sitten se sama tunne iski, jonka koin viimeksi Pariisissa. Suurkaupunkiahdistus. Parin päivän jälkeen suurkaupunki alkaa syödä energiaa. Jalkani ovat väsyneet kävelystä, ilmansaasteet saavat silmät ja suun kuivaksi, kiireisten toimistotyöläisten ripakka askel kadulla – koko ajatus kiireisestä elämäntyylistä saa pään pyörälle. Sitten ne välimatkat. Erityisesti suurkaupunkikonteksti saa miettimään, kuinka paljon aikaa kuluu julkisilla matkustamiseen? Kun viimein pääsin Lontoon-reissultani kotiin noin 12 tunnin matkustamisen ja lentokentällä istumisen jälkeen, nukuin seuraavana päivänä niin, etten herännyt herätyskellon ääneen, en edes toisen kerran torkutukseen.

Se, mitä kokemus ja itsetuntemus on minulle opettanut, on tämä: suurkaupunkielämä ei ole minua varten. Tämän oivaltaminen on helpottanut jälkikäteen erityisesti niinä hetkinä, kun olen kokenut uuden elämänmuutoksen haastavana tai elämän pikkukylässä yksinäisenä. Itse asiassa maalaismaisema on pakottanut minut kohtaamaan itseni ja sen, millainen olen. Ei, ei minusta tullut uratykkiä, lakimiestä tai teräväsanaista toimittajaa. Minussa taitaa sittenkin asua vähän erilainen girlboss, jonka arkielämä täyttyy kirjoitusprojekteista (joista ei saa tuloja), joogaamisesta, lukemisesta, talon remppaamisesta, maton virkkaamisesta ja muista arkiaskareista. Välillä kuitenkin saan itseni kiinni ajatuksesta, että jos minullakin olisi kalenteri täynnä ja olisin luomassa nousukiitoista uraa. Olisinko silloin tyytyväisempi tai onnellisempi? Olisiko sittenkin oman mieleni kannalta parempi, että eläisin aktiivisempaa elämää kuin tätä hiljaiseloa pikkukylässä, luonnonhelmassa? En tiedä. Tällä hetkellä olen valinnut elämässäni toisenlaisen polun.

On itse asiassa hämmästyttävää, kuinka elinympäristö voi antaa monenlaisia vihjeitä siitä, millainen on ja millaista arkielämää haluaa viettää. Toisinaan luonto saattaa kuiskata niistä ikävistä asioista, joita kaupungin hälyssä en muuten kuulisi. Usein hiljaisuus ja luonnonrauha haastavat minua, luovat mielessäni kiusoitellen ajatusketjuja, joille ei ole päätepysäkkejä. Maalaismaisema saa mielessäni aikaan tyyneyden rinnalla tunnekuohuja ja myrskyjä. Kun liikkuu ääripäästä toiseen – suurkaupungista pieneen kylään, mahtuu matkan varrelle paljon oivalluksia siitä, mitä elämältä ei ainakaan halua. Onneksi mukana on myös muutama elämänkokemuksen tuoma varmuus asioille, joille sanon kyllä.

Ja kun pahin jumitushetki iskee, katkaisen ajatusnauhan tarttumalla kauhaan, rikkalapioon tai alan siivota ­– vain tekemällä asiat etenevät, ja siinä sivutuotteena saattaa syntyä muutama oivaltava ajatus.

Lempeää kesän alkua!

 

 

Kulttuuri

Varasuunnitelma

2 kommenttia

Miehelläni on teoria, jota hän minulle ajoittain toistaa. Sen nimi on ”plan B” . Olen minäkin elämäni varrella tehnyt varasuunnitelmia, mutten kuitenkaan niin tosissani. Ranskiksen mukaan juuri menestyvien ihmisten eräs salaisuus on, että heillä on aina olemassa varasuunnitelma elämänsä varalle. Plan B vie nykyisen statuksen tai elämäntavan säilyttämisestä tai siihen tähtäämisestä pelokkuuden, suorittamisen ja hampaat-irvessä-tekemisen-meiningin. Vähän nurinkurisesti ajateltuna, kun elämää ei ole rakentanut yhden kortin varaan ja on miettinyt varasuunnitelmaa, on mahdollisuus menestyä paremmin.

Kritisoin: Eikö asia ole juuri toisinpäin? Eikö ne, joilla ei ole vaihtoehtoja ja vain yksi määränpää mielessä, pääse tavoitteeseensa sinnikkyydellä ja asenteella ”kaikki pelissä”?

Mutta silloin juuri tulee uupumista ja kompastelua. Henkinen tai fyysinen väsyminen. Matkalla saattaa kompastua, jos panokset ovat liian kovat. Suunnitelmat voivat myös muuttua tai oma kiinnostus lopahtaa. Niinkin voi käydä.

Toisaalta voidaan kysyä, onko matka kohti tavoiteltua asiaa/uraa/elämää mielekäs, jos kaikki panokset on laitettu tuon yhden unelman toteuttamiseen? On eri asia raataa hampaat irvessä ja unohtaa muu maailma kuin tehdä töitä unelmiensa eteen positiivisella asenteella, pakottamatta.

Alan saada kiinni ajatuksesta.

Mieheni antoi pari esimerkkiä. Jos yrittää väkisin tulla hyväksi soittajaksi, mutta harjoittelusta huolimatta tulos on keskinkertainen, on luultavasti parempi, että henkilöllä on varasuunnitelma elantonsa ansaitsemiseksi. Näin soittamisessa säilyy puhdas ilo ja nautinto, kun paineet menestymisestä tai elantonsa ansaitsemisesta katoaa. Toisaalta plan B:ssä on siis kyse itsensä hyväksymisestä ja omien kykyjen realistisesta tuntemisesta.

Toinen esimerkki. Mieheni ystävä kärsii lentopelosta. Kun mieheni alkoi tiedustella, mikä häntä erityisesti pelotti. Ystävä vastasi ”kipu”. Mieheni haastoi hänet ajattelemaan plan B:n kautta, että lentokoneen putoamisen jälkeen sielu ei tunne kipua, ruumis kylläkin, mutta että törmäyksen jälkeen kaikki olisi vain kevyttä. Toisaalta on siis tiedostettava, mikä on pahinta, mitä voi sattua ja mitä siitä voi lopulta seurata.

Raju esimerkki, mutta koko tämä varasuunnitelmateoria on saanut ajattelemaan elämäämme. Entä jos huomenna heräisimme varattomina ja joutuisimme myymään kaiken omaisuuden, mitä tekisimme? Radikaali esimerkki, mutta täysin mahdollinen. Miehelläni on kaksi internetissä toimivaa yritystä ja koskaan ei tiedä, miten elämässä käy. Minä taas olen pienin ansioin elävä freelance-toimittaja. Kaikki tämä saattaa kadota. Ihana koti, uima-allas ja elämä Espanjassa. Jos takertuisimme vain tähän unelmaan, meistä saattaisi tulla katkeroituneita. Sen sijaan meillä on olemassa varasuunnitelma – ja se tuo vapauden tunteen.

Mikä se sitten on?

Varasuunnitelmia on itse asiassa kaksi. Toisessa muutamme Suomeen, jossa kaikilla on taustasta huolimatta mahdollisuus menestyä elämässä. ( Ja totta tosiaan, eikö meillä olekin asiat todella hyvin kotimaassa?) Toisessa tienhaarassa näemme itsemme maailmalla reppureissaajina. Tekisimme joogavideoita matkalta ja pitäisimme videopäiväkirjaa. Tekisimme hyväntekeväisyystyötä ja kantaisimme kortemme ympäristön hyväksi. Tyttömme olisi kotikoulussa. Näkisimme maailmaa. Näin ollen, jos siis menettäisimme kaiken, se ei lopulta olisi niin vakavaa, sillä varasuunnitelma tuo mahdollisuuden aloittaa uudelleen.

Mikä on sinun varasuunnitelmasi?

Lue myös:

Kevyin kantamuksin kaupunkilomalle

Zero Waste – Kohti jätteetöntä ja hyvää elämää

Miksi muutimme Kataloniaan?

For more sustainable and balanced living

Exit mobile version