Me ollaan asuttu nyt vuosi nykyisessä vuokra-asunnossamme. Te, jotka olette seuranneet matkaamme, tiedätte, että palasimme Suomeen vain muutaman matkalaukun kanssa. Kaikki huonekalut oli siis hankittava uudelleen. Sen sijaan, että olisimme ostaneet huonekalut uusina, päätimme sisustaa asunnon nollahukka-ajattelu edellä. Suurin osa nykyisen kotimme huonekaluista ja sisustustavaroista onkin hankittu roskalavoilta, nettikirppareilta ja osan olemme saaneet tuttavilta. Toki kotiin on tullut hankittua muutamia pieniä uusia juttuja, mutta nekin hyvin harkiten ja loppuiäksi-ajatteluun nojaten.
Millaista sitten on elää zero waste -kodissa? Ja miten se sopii esteetikolle?
Hmm. Suoraan sanottuna kierrätetyistä huonekaluista rakennettu koti ei ole ihan helppo juttu. Jos tähtäimessä olisi harmonisin värisävyin ja ajan sisustustrendejä mukaileva koti, voisi kärsivällisyys loppua muutaman kuukauden jälkeen. Jos taas tililläni olisi useampi numero pyöreitä, olisin voinut painella design-huonekaluja myyvään putiikkiin ja hoitaa homman pois alta, mutta me olemme päättäneet tehdä toisin ja edetä ympäristöarvot edellä. Helppoa se ei ole aina ollut, ja meiltä kaikilta se on vaatinut erityistä kärsivällisyyttä.
Esimerkiksi nettikirppareilta hankittujen huonekalujen jahtaaminen ja kuljettaminen on ollut oma prosessinsa. Kun sopiva huonekalu on löytynyt, on se ehdittävä varata itselle ja pähkäillä, miten se saadaan kuljetettua asuntoon. Tietysti tarvitaan myös aikaa siihen, että niitä huonekaluja ehtii vilkuilla tai käydä silmäilemässä Fidassa ja muilla kirppareilla.Olen myös oppinut kantapään kautta, että kun jotain kotiin sopivaa löytyy, kannattaa huonekalu varata heti, eikä jäädä jahkailemaan. Muutama huonekalu on mennyt omaa typeryyttäni toiselle ostajalle, kun en jahlailun jälkeen ole niitä varannut.
Esteettisenä ihmisenä minulle on tietysti tärkeää, miltä ympärilläni näyttää. Arvostan laadukkaita esineitä ja nautin ajattomasta designista, mutta kaiken tuon saaminen ympärille – ja käytettynä saattaa olla vuosia kestävä projekti. Esimerkiksi oikeanmallisen ja kauniin ruokapöydän etsimisessä vierähti tasan vuosi. Yhtäkkiä se sitten oli siinä, kun satuin vilkaisemaan Facebookin marketplacen myyntitarjontaa: 1960-luvun pyöreä, puinen pöytä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Huomasin taas ajattelevani, kuinka tärkeä sisustusprojektissa on olla kärsivällinen ja luottaa siihen, että se oikea ja potentiaalinen loppuelämän kumppani tulee kyllä aikanaan vastaan – vähän niin kuin ihmissuhteissakin.
Siinä välissä opin sietämään väliaikaista, kulunutta ruokapöytää, jonka saimme lahjoituksena muuttohetkellä. Seuraavaksi se saa jatkaa elämäänsä mökillä. On ihan terveellistä, että tänä kaikki-tänne-heti-nyt-aikakaudella on asioita, joissa pätee sääntö: hitaasti hyvää tulee. Oikeastaan zero waste -elämäntavassa ei voi muuta tehdäkään kuin hidastaa. Jos liikkeissään on nopea, tulee tehtyä virhelyöntejä, eikä ennakointiin ja suunnitteluun jää aikaa.
Zero waste -elämäntapa kodin osalta on opettanut kärsivällisyyttä ja sietämään epätäydellisyyttä, kun kodin sisustus ei tulekaan parissa kuukaudessa valmiiksi. On oikeastaan ollut aika kiva tutustua ensin kunnolla tilaan ja oppia näin tunnistamaan, mikä vinokattoisessa asunnossamme toimii, mikä ei. Toisaalta se on tehnyt kodista entistä persoonallisemman, kun sisustustekstiilejä ja –huonekaluja on hankittu vähän sieltä täältä.
Zero waste -elämäntavan viiden K:n säännössä kieltäytyminen näkyykin juuri kodissa: kun kerran sitä täydellistä hyllyä tai sohvapöytää ei löydy, ollaan sitten ilman, ajatellaan luovasti ja etsitään korvaavia ratkaisuja. Aina voi myös miettiä, tarvitseeko tiettyä esinettä tai huonekalua laisinkaan?
On toki hetkiä, jolloin huomaan kadehtivani tuttavan täydellistä sisustusta, jossa kaikki tuntuu muodostavan harmonisen kokonaisuuden. Sitten on nipistettävä itseä ja muistutettava, että tämänhetkisessä elämäntilanteessa minulla on aikaa vain satunnaiselle sisustamiselle. Kaikki aikanaan.
Ja kun sitten kotona katsahdan ympärilleni, tuumaan, että ihan viihtyisää ja kodikastahan täällä on – juuri sellaista, joka sopii vilkkaaseen perhe-elämään. On paljon tyynyjä ja pehmikkeitä ja lämpimiä sävyjä. On helppo heittäytyä sohvalle pötköttämään tai lukea oikeasti mukavassa nojatuolissa kirjaa ja nostaa jalat nahkarahille.
Ja tärkeintähän on kuitenkin ihmiset ympärillä ja se tunnelma, jolle ei voi asettaa hintalappua – ja että tällä sisustusprojektillamme vähennämme hinttusen verran omaa hiilijalanjälkeämme.
Ja mitä kodin esteettisyyteen tulee– siedätyshoito on parasta lääkettä!
Tasan vuosi sitten, äitienpäivänä, sai alkunsa meidän pikkupoikamme. Olimme ranskalais-venäläisissä häissä Pariisin lähialueella. Juhlapaikkana oli vanha linna, jossa vietettiin mitä upein hääjuhla (lopputulos kai kertoo siitä – tai ainakin syytämme venäläistä vodkaa). En olisi mitenkään voinut aavistaa, että vuoden päästä pitäisin sylissäni poikavauvaa ja minusta tulisi kahden lapsen äiti.
Oli nimittäin niin, että vielä vuosi sitten uumoilin, etten välttämättä haluaisi toista lasta. Olimme pärjänneet esikoisen kanssa kuta kuinkin keskenämme, eikä meillä ole ollut juurikaan apukäsiä. Se tuntui välillä rankalta. Jokainen vanhempi myös tietää, että ensimmäiset kolme ikävuotta lapsen kanssa ovat haastavia, ja juuri silloin on vanhempana annettava kaikkensa. Ei ole ihme, että moni parisuhde kariutuu juuri tässä vaiheessa, kun yhteistä aikaa on vähän, oma aika on kortilla ja taustalla pätkittyjen yöunien loputon jakso. Hyvässä parisuhteessakin aletaan reuhata ja möykätä, kun tunteet kuumenevat ja toisen naama alkaa ärsyttää.
Kyllä: tämän kaiken olen kokenut. Ja ehkä juuri noista syystä en ollut varma.
Olen kuitenkin äärettömän onnellinen, että asiat menivät toisin. Sillä juuri näinhän se oli tarkoitus mennä, että me saamme vielä toisen lapsen, joka ilmoittaa tulostaan varkain ja laittaa koko elämämme uusiksi.
Olen muutenkin alkanut luottaa elämässä siihen, että asiat menevät niin kuin ne on tarkoitettu.
Niin, minusta sitten piti tulla vielä toisen lapsen äiti.
Ja kerronpa sen, että se on ihanaa( ja joskus yhtä hullunmyllyä).
Etukäteen pelkäsin, miten me selvittäisiin, kuinka osaisin jakaa rakkauttani toiseen lapseen, ja miten jaksaisimme aloittaa kaiken taas alusta. Yösyötöt olivat muun muassa kauhulistallani.
Mutta kun poikamme syntyi, on yllätyksekseni vauva-arki ollut paljon helpompaa kuin esikoisen kanssa, sillä minussa asuu jo valmiiksi äitimuori. En ole tuntenut samanlaista epävarmuuden tunnetta, mitä toisinaan koin esikoisen vauva-aikana: minulla on jo kaikki se tieto ja kokemus! Olen paljon rauhallisempi ja olen osannut suhtautua äitiyteen paljon rennommin. En enää pelkää sitä, jos vauva itkee kahvilassa ja kaikki ei olekaan valmiina. Edes esikoisen uhmakohtaukset keskellä kauppakeskusta eivät nolota. Totean vain mielessäni ”tällaista tämä on”. Lähden siis suin päin kohti hirmun kitaa, kun uhkarohkeasti kuvittelen selviäväni ilman draamaa tai kaaosta kahvilakäynnistä yksin lapsien kanssa. Olen vain päättänyt selvitä ja tehdä parhaani. En jaksa välittää tuimista katseista, jotka viestivät ”miksi sä tulit noiden kahden lapsen kanssa tänne mesuamaan”. Tulen ja tulen toistekin!
Niin, kaaottista se lapsiperhe-elämä toisinaan on (tai aika usein), ja luulenpa, että niin se on muillakin. Kun kohtaan kasvokkain toisen äidin, osaan lukea hänen kasvoiltaan niitä samoja tuntemuksia, joita me molemmat jaamme ja käymme päivittäin läpi. Sillä yhteen päivään mahtuu niin paljon iloa, surua, naurua, kiukuttelua ja draamaa, että iltaan mennessä kaikesta kokemuksesta ja suurista tunteista on niin uupunut, että voisi vain kaatua sänkyyn – mutta harvoin sitä voi, kun on keittiö siivottavana, pyykit laitettavana kuivumaan ja aviomiestäkin olisi kiva ehtiä pusutella.
Niin, tiedät olevasi kahden tai useamman pikkulapsen äiti, kun…
sinulla ei ole koskaan tylsää hetkeä tai tekemisen puutetta.
sylisi on harvoin vapaa.
jollakin on aina nälkä.
pyykkikori täyttyy päivässä.
talvella ulkovaatteiden pukeminen on urotyö, joka vaatii tuskaa, hikeä ja kyyneleitä.
tiedät, että jos joku väittää lapsiperhearjen sujuvan kuin tanssi, hän valehtelee, tai että perheessä on lisää apukäsiä helpottamassa arkea.
olet alkanut unohtaa asioita.
olet kehittynyt erinomaiseksi multitaskaajaksi.
olet entistä tehokkaampi.
tiedät, että perhelomat tarkoittavat työleiriä, ei lomaa!
tiedät, että arkirytmin ylläpitäminen on erittäin tärkeää perheen hyvinvoinnin kannalta.
taudit kiertävät koko perheessä.
katkonaiset yöunet ovat normi.
ainut haaveesi on nukkua vähintään seitsemän tuntia katkeamatonta yöunta.
leikkipuisto on toinen olohuoneesi.
olet jatkuvasti lajittelemassa pieneksi jääneitä vaatteita kirpparipinoon ja etsimässä Facebook-kirppareilta vaatteita ja jalkineita lapsille.
kun olet viettämässä vapaailtaa, et todellakaan halua puhua lapsista.
Ja silti, päällimmäisen tuntemuksena on kiitollisuus, että saa olla äiti ja on nämä ihanat lapset ja avioliittokin on pysynyt kasassa.
”Äiti, äiti”, kun nuo sanat kuulee päivittäin, ei kauniimmasta ja paremmasta tiedä.
(Tai ehkä mieheni lausuma Je t’aime on myös edelleen kärkipäässä ja yhtä ihana kuulla kuin ensimmäisellä kerralla.)
Oletko kahden tai useamman (pikku)lapsen äiti? Onnea! Kyllä me pärjätään!
Otsikon lause on ollut monessakin mielessä minulle tärkeä. Antakaa kun kerron miksi.
Olen aina pelännyt jämähtämistä, ja ehkä jonkinlaista pysähtymistä elämässäni. Siinä vaiheessa, kun ystäväpiirissä alettiin tehdä vauvoja ja ostaa omakotitaloja, minä muutin pennittömänä Pariisiin ja jatkoin huoletonta elämääni. Olin äärettömän tyytyväinen Pariisin ensimmäisen kaupunginosan käppyräiseen ullakkohuoneeseeni, jossa tiskasin astiat vessan pikkualtaassa. Tiesin olevani välitilassa. Nyt kahden lapsen äitinä liikkumavaraa ei ole samalla tavalla kuin ennen, ja johonkin olisi osattava pysähtyä. Ja juuri siinä piileekin ongelma.
Viime aikoina olemme miettineet paljon tulevaisuuttamme. Vuokrasopimuksemme nykyisessä asunnossa päättyy elokuun lopussa, ja sitä ennen pitäisi tehdä päätöksiä. Jatkammeko vuokralla (mikä ei missään nimessä ole kannattavaa)? Ostammeko oman asunnon? Ostammeko asuntoauton ja asuisimme siellä? Lähdemmekö kiertämään maailmaa? Taloudellisesti ajateltuna järkevä ihminen sijoittaisi asuntoon. Saahan sen aina vuokrattu eteenpäin – niinhän ne sanovat.
Talon omistaminen Espanjassa on jättänyt minuun jälkensä siinä, etten oikeastaan haaveile omakotitalosta. Erityisesti suuren talon omistaminen toi tullessaan taakan, joka alkoi painaa lopulta liikaa hartioilla. Kun nyt Helsingissä kuvittelimme löytävämme hyvän asunnon ja teimme siitä tarjouksen, ajattelin, että olisin valmis. Jännitimme muutaman päivän, ja noiden päivien aikana ehdin ahdistua. Salaa toivoin, ettei tarjous menisi läpi. Ei se onneksi mennyt. Tuo kokemus oli opettava. Ehkä me emme olleet sittenkään valmiit tällaiseen siirtoon? Toisaalta huomasin, että osasin soveltaa oppejani käytäntöön: hyväksyin välittömästi ajatuksen, ettei asunto ollut meille tarkoitettu. Hyvä niin.
”Elämässä pysyvää on vain muutos.” Tuon lauseen sanoman omaksuminen on vienyt minulta aikaa, sillä usein tuppaan ajattelemaan, että ”no niin, tässä se elämä on, muuttumattomana”, sitten iskee ahdistus. Nykyisin tuosta ajatuksesta on tullut voimalauseeni, jota avarakatseinen mieheni usein minulle toitottaa. Aika usein hän on minulle todennut: ”Satu, ei tämän tarvitse olla mikään loppuelämän projekti.” Nuo sanat ovat lohduttaneet, kun on pitänyt sitoutua jonnekin.
Niinpä, kun minulta kysytään, missä näen itseni viiden vuoden päästä. Totean rehellisesti, etten tiedä. Vastaus on samalla helpottava että ahdistava. Toisaalta kadehdin niitä, jotka osaavat juurtua johonkin, olla tyytyväisiä siellä, missä ovat. Toisaalta olen helpottunut, ettei pysähtymisen tarvitse tarkoittaa ikuisuutta. Ja toisaalta, kun pysähtyykin, rauhoittaa tieto, että pysyvää on muutos, että vaikka jostain löytäisikin sen oman kolonsa jää siltikin jäljelle muutos. Tänään saatan olla hetken alakuloinen, mutta jo iltaan mennessä moni asia hymyilyttää ja olen kiitollinen siitä, että minulla ja perheelläni on katto pään päällä – ainakin sinnekin elokuuhun asti.
(Tai sitten on vain niin, että minulla on kiertolaisen luonne ja hieman tekemistä juurichakrani kanssa.)
Okei, poikamme on vasta noin kuukauden ikäinen, mutta uskallanpa väittää, että toisen kerran äidiksi tuleminen on niin paljon helpompaa kuin ensimmäisen kohdalla. Tavallaan tämähän on loogista, mutta silti jaksan hämmästellä, miten tunnen oloni niin paljon erilaisemmaksi kuin esikoisen syntymän kohdalla. Tämän on huomannut myös mieheni.
Olin tietysti erittäin onnellinen, kun esikoinen syntyi, mutta kamalan epävarma – kuten varmasti moni tuore äiti. Uskalsin tuskin nukkua, kun pelkäsin, ettei vauva hengitä. Kaipasin myös mieheltäni valtavasti tukea. Tuolloin tosin asuimme Pariisissa, joten kaikki byrokraattiset jutut ja lääkäriaikojen varaamiset jäivät mieheni harteille. Oli myös niin, että ensisynnyttäjänä minulla oli kiire palautua olemaan nainen ja takaisin omaan kehooni. Halusin aika pian päästä dinnerille ystävien kanssa, nauttia lasillisen viiniä ja käydä joogatunneille – halusin osittain entisen elämäni takaisin. Esikoisen syntyessä oli oma pala purtavana myös siinä, että lapsen syntymä muuttaa aina parisuhteen dynamiikkaa. Ensimmäistä kertaa riitelimme kunnolla, olimme väsyneitä ja kiistelimme vauvanhoitoon liittyvistä kysymyksistä. Kaikesta toki selvittiin. Meidän suhteessa keskinäinen luottamus, samanlainen maailmankuva ja huumori, ovat eväitä, jotka ovat liimanneet meidät entistä tiiviimmin yhteen.
Nyt toisen lapsen kohdalla olen kokenut äitiyden ja vauvan kanssa olemisen helpoksi. Ennen raskaaksi tulemista pohdin toisinaan, että haluanko toista lasta. Kun sitten tulin yllättäen raskaaksi, mietin ensin: kuinka tästä selvitään? Ja: miten jaksan aloittaa taas kaiken alusta? Pohdin myös, miten voisin jakaa rakkautta toiselle lapselle? Rakastaisinko toista lasta yhtä paljon kuin esikoistani? Raskauden edetessä ja minun meditoidessa entistä enemmän, koin sisälläni levollisen rauhan tunteen ja voimaannuttavan kokemuksen siitä, että tällä lapsella on tarkoitus, kun hän täysin yllättäen päätti tulla juuri nyt. Koin myös rauhaa siitä, että kaikki järjestyisi, että minä olisi vahva leijonaemo, joka jaksaisi yövalvomiset sun muut.
Kun poikavauvamme syntyi, koin valtavan rakkauden tunteen, joka on edelleen voimistunut päivä päivältä. Nautin osittaisesta mammalomastani ja jouteliaista päivistä vauvan kanssa. Jaksan herätä öisin paremmin kuin esikoisen kohdalla (onhan toki katkonaisiin yöuniin totuttu kolmen vuoden aikana) ja nautin kestovaippojen pesusta ja siitä, että nyt saa puuhastella kotona – olla oman aikamme postmoderni kotiäiti (herätä vaikka viideltä sunnuntaiaamuna tekemään pannukakkuja koko perheelle!!). Olen myös hyväksynyt sen, että tässä hetkessä minun ei tarvitse olla mitään muuta, minulla ei ole kiire olla sitä tai tätä. Tiedän nyt, kuinka lyhyt vauvavuosi on – siitä on otettava nyt kaikki irti eli pysähdyttävä vain tuijottelemaan sitä vieressä tuhisevaa vauvaa. Tiedän myös, että yöheräämiset eivät kestä ikuisuutta. Tiedän, että kahden ja puolen vuoden kieppeillä kaikki taas helpottaa. Tai ehkä juuri silloin päätämme yrittää tehdä kolmannen lapsen ja aloittaa alusta. Ja ei: tämä ei ole mikään kutsu ryhtyä synnytystalkoisiin, vaan oodi äitiydelle ja vauva-arjelle.
Ja mitä siihen rakkauden tuntemukseen tulee, on rakkauden määrä vauvaa, esikoista ja miestäni kohtaan vain kasvanut. On ihana pussailla mieheni kanssa ja tajuta, että rakastaa häntä vielä enemmän kuin koskaan aiemmin. Toinen lapsi – näköjään se tekee hyvää myös parisuhteelle.
Milan Kundera kirjoittaa vuonna 1995 ilmestyneessä romaanissaan Kiireettömyys (alk. teos La Lenteur 1993): ”Kun asioita tulee liian nopeasti, kukaan ei voi olla varma mistään, ei yhtään mistään, ei edes itsestään.”
Asiat, kuten ystävät,
perhe, yhteisö, jotka yhdistävät meidät, vaativat aikaa kukoistaakseen.
Joululomalla ehdin ajatella seuraavasti: En koskaan halua jääkaappiperhettä, siis sellaista perhe-elämää, jossa toisille keskustellaan jääkaapin oveen laitettujen viestien välityksellä, ja että jääkaapin ovi täyttyy kiireisten ihmisten laatimista aikatauluista, joissa syömisetkin on kellotettu – ja jokainen syö yksin milloin nyt sattuukin olemaan sopiva hetki. Kääntöpuolena tämä tarkoittaa, että maallisen mammonan osalta on (ainakin tällä hetkellä) tyydyttävä vähempään. En halua alkaa hermokimpuksi, joka raataa ja raataa ansaitakseen mahdollisimman paljon rahaa ostaakseen suuren, suuren omakotitalon tai ison keskusta-asunnon. Me voimme tyytyä vähempään. Meidän ei tarvitse matkustella tai olla koko ajan kuluttamassa rahaa. Me voimme elää pienemmin, jotta nauttisimme tästä hetkestä enemmän ilman suuria paineita.
Osallistuin viime syksynä työväenopiston mindfulness-kurssille. Kurssi oli monella tapaa merkityksellinen. Alhaisen hinnan vuoksi meitä oli paikalla aika kirjava joukko: oli eläkeikäisiä, nuoria opiskelijoita, urapolulla väsähtäneitä naisia ja miehiä, kotiäitejä. Jokaisella oli omat taustansa ja syynsä olla kurssilla mukana. Yksi tekijä oli kuitenkin yhteinen: kurssilaiset kärsivät voimakkaasta stressin kokemuksesta ja riittämättömyyden tunteesta jokapäiväisessä elämässään. Mindfulness-kurssilta oli tultu hakemaan eväitä tietoisempaan läsnäoloon ja stressin hallintaan.
Oppituntien aikana teimme meditaatio- ja rentoutusharjoituksia, söimme muun muassa tietoisesti ja hitaan hartaasti Marianne-karkkia, kävimme viereisessä leikkipuistossa kävelymeditaatiolla ja keskustelimme. Kurssin lopuksi eräs puolisonsa hiljattain menettänyt eläkeläisnainen totesi, että säännöllisesti tehdyt mindfulness-harjoitukset olivat todellakin osoittautuneet hyödyllisiksi. Hän kertoi stressaavansa vähemmän ja tekevänsä asioita tietoisemmin. Esimerkiksi astioiden tiskaaminen oli hänelle tietoista puuhailua parhaimmillaan. Ennen ei ollut näin. Jo kuukaudessa oli siis tapahtunut muutosta.
Joulun alla pidin somepaastoa. Vaikka oma sosiaalisen median käyttö on hallittua, huomasin paaston tuoden tullessaan tylsän joutilaisuuden tunteen. Luin, virkkasin, laitoin ruokaa ja vietin aikaa läheisten parissa, mutta silti ehdin kokea neuvottomuuden tunnetta siitä, että pitäisi olla tekemässä jotain. Useaan otteeseen olisi tehnyt mieli avata tietokone ja jatkaa keskeneräisiä kirjoitusprojekteja, luonnostella uutta blogipostausta tai tarttua siihen kirottuun puhelimeen. Vaati mielenhallintaa, että en tehnyt niin, vaan tunnustelin ja lähestyin tuota joutilaisuuuden tunnetta.
Noina joutilaisuuden hetkinä minulla oli aikaa ajatella ja tuumailla – hartaasti. Ajatukset ja uudet ideat saivat hitaasti hautua mielessäni.
Kirjassaan Slow – Elä hitaamminCarl Honoré tiivistää hitauden filosofian yhteen sanaan: tasapaino. Niin totta tosiaan, siihen ei ole pikanappia tai oikotietä. Hitauden ja tasapainon hallintaa on vain harjoiteltava tietoisemmin arjessa.
Huomaan, että meditaatio- ja rentoutusohjaan koulutuksen käytyäni minusta on tullut vähän hörhö. Koen, että tärkeintä, mitä me voimme tasapainon säilyttämiseksi tehdä, on tietoinen hengittäminen, jolloin ajatukset ovat hetken ohjattuna vain tähän hetkeen ja oman hengityksen tarkkailuun. Tästä oivallukset on ollut minulle valtavasti apua arjessa ja erilaisten vastoinkäymisten keskellä. Suosittelen. Kokeile pois. Ota tavaksi.
Sen sijaan, että lähtisin suorittamaan alkanutta vuotta ja asettaisin rimani yhä korkeammalle, päätinkin laskea sitä. Minun ja perheeni yhteiseksi teemaksi vuodelle 2019 valikoitui hiljainen kasvu elämän eri osa-alueilla. Sen taustalla on läsnäolo, tasapaino ja elämän matkasta nauttiminen.
On tullut tilinteon aika. Vuosi 2018 kääntyy loppua kohdin, ja ennen kuin on aika tehdään tilaa uudelle, on syytä kääntää katse vielä hetkeksi menneeseen. Millainen kuluva vuosi sinulla on ollut? Mitkä olivat vuoden merkittävimmät tapahtumat? Mitä ne opettivat sinulle?
Minulle vuosi 2018 toi tullessaan joukon muutoksia.
Tammikuun lopussa ajaa hurautimme Pariisista Barcelonaan uuteen kotiimme.
Toteutimme yhden unelman: Etelä-Euroopassa asumisen. Kohtasimme myös unelman
kääntöpuolen, ja lopulta yllättävä raskausuutinen sai meidät suuntaamaan
pohjoiseen.
Näin jälkikäteen ajateltuna päätös on tuntunut oikealta, vaikka koko kesän kipuilinkin päätöksenteon kanssa. Syksyn aikana olen reflektoinut useaan otteeseen kokemustamme Espanjassa. Vaikka olen asunut useamman vuoden Pariisissa, on lopulta tuo puolen vuoden pätkä etelässä muokannut ja kasvattanut minua eniten. Ennen kaikkea se on vapauttanut unelmoimasta elämästä sitruunapuiden alla, kun todellisuudessa tiedän, millaista se elämä on. Tiedän nyt, kuinka paljon vastuuta ja taakkaa on ison talon huoltamisessa, vieraassa maassa. Olen myös saanut oppia, että vähemmän on enemmän. Turha omistaminen ja tavaroiden mukana roudaaminen ahdistaa. Kun saavuimme Suomeen, olen halunnut siivota elämästä kaiken turhan. Asumme nyt vuokralla kirppareilta ja roskalavalta löydettyjen huonekalujen keskellä. Suomeen paluu on tuonut (kuten toivoimme) tasapainoa ja keveyttä elämäämme. Huomaan, että perheenä olemme nauttineet tavallisesti arjesta. Turha haihattelu maailmalle ja sitku-elämään on jäänyt. Olemme oikeastaan aika tyytyväisiä elämäämme juuri nyt. (Ehkä tämä seesteinen ajanjakso valmistaa meitä vauvavuoteen, jossa taatusti riittää toimintaa.)
Olen hurjan kiitollinen siitä, että olen tänä vuonna saanut
mennä ja kokea niin paljon. Toteuttaa unelmia sen sijaan, että olisin jäänyt
niiden vangiksi. Olen kiitollinen, että olen viimein kaikkien näiden vuosien
jälkeen Suomessa ja saan taas kokea vuodenaikojen vaihtelun: oikean talven ja
keväällä hiipivän valon, valoisat kesäyöt ja värikkäät syksyt.
Olen kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat seisoneet
rinnallani vaikeina aikoina ja uusista kohtaamisista, aidosta ystävyydestä.
Olen myös kiitollinen siitä, että olen päässyt tekemään kivoja työprojekteja.
Vuoden tärkeimpänä sijoituksena pidän joogaopettajan ja meditaatio- ja
rentoutusohjaajan koulutuksia, joihin
tänä vuonna osallistuin. Ne ovat entisestään vahvistaneet suuntaa, jota kohti
haluan kulkea.
Uusi vuosi saa tulla, ja uskon, että se alkaa hyvissä merkeissä. Nyt on aika ottaa esille lehtipino, silputa kuvia ja visualisoida ensi vuoden tavoitteet ja unelmat paperille. Olen laatinut aarrekarttoja uudenvuodenaattona vuodesta 2014 lähtien. Vuosien varrella on ollut mielenkiintoista palata vanhoihin miellekarttoihin ja nähdä, mitä kohti olen lopulta kulkenut, mitkä unelmat ovat toteutuneet ja toisaalta, kuinka tiedostamattakin olen vuosien varrella kulkenut tiettyjä päämääriä kohti. Sen olen oppinut, että kun omia tavoitteita ja unelmiaan kirjaa ylös, toteutuu ne varmemmin kuin että olisin jättänyt ne lymyilemään sekavaksi möykyksi pääni sisään. Kaaoksen keskellä kun on vaikea hahmottaa, missä se oikea polku kulkee. Aarrekartan laatiminen on minulle eräänlainen terapeuttinen kokemus, vähän samoin kuin kaappien siivoaminen: teen löydöksiä menneestä, tunnistan paremmin kuka olen ja samalla teen tilaa uudelle.
Ennen kuin alat laatia omaa aarrekarttaasi, vietä ensin rauhallinen
meditaatiohetki, jossa pohdit ja visualisoit haaveitasi. Mieti myös, millaista
elämäsi on, kun unelmat ovat toteutuneet. Voit myös pohtia haaveitasi
merkityksellisyyden kokemuksen kautta: Mitä on hyvä arki? Millainen tekeminen
on sinulle merkityksellistä?
Tänä vuonna olen onnistunut välttymään joulustressiltä. En ole ottanut paineita joululahjoista tai täydellisen joulun järjestämisestä. Jokainen joulu on omalla tavallaan erilainen – koskaan se ei ole täydellinen, enkä sellaiseen pyrikään. Joulun pyhät tulevat ja menevät, otan ne vastaan sellaisena kuin ne ovat.
Vietämme tänäkin jouluna aikuisten kesken lahjatonta joulua. Lapseni lahjatoiveita kysyessäni sain vastauksesi kryptisen oranssin paketin. Tajusin, että minä vanhempana olen välittämässä lapselleni traditiota, jossa jouluna kuuluu saada lahjoja kuin itsestäänselvyytenä. Olemme hankkineet lapsellemme muutaman kirja- ja pelipaketin. Ne sujahtavat kuusen alle. Emme halua tehdä niistä numeroa ja luoda lapselle mielikuvaa joulusta, jossa tärkeintä on lahjojen saaminen.
Joulun pitäisi olla rauhan, lämmön ja yhdessäolon juhla – tämän muistaa viimeistään joulun pyhien aikana. Sitä ennen tahti tuntuu vain kiihtyvän, kun kaikkea pitäisi ehtiä: valmistella joulua ja ostaa lahjoja. Ehdimmekö edes pysähtyä ihmettelemään ympäröivää joulun taikaa? Näetkö hiljalleen satavat lumihiutaleet? Kuuletko tiukukellon äänen? Näetkö nuo torin laidalla nököttävät joulukuuset? Maistatko, kuinka hyvältä höyryävä glögi maistuukaan? Entäpä juuri avatun konvehtirasian ensimmäinen suklaa? Helposti ohitamme nuo avainhetket kiireen keskellä, ne hetket, jotka juuri luovat joulun tunnelmaa, joulun ihmettä.
En aio jakaa lahjavinkkejä (itse asiassa viime jouluna tekemäni lahjalista on edelleen pätevä) tai opasta täydelliseen jouluun. Sen sijaan kehotan sinua nauttimaan jokaisesta hetkestä. Toivon, että saat levätä ja viettää aikaa läheistesi kanssa. Toivon, että pysähdyt ja viestit omalla säteilevällä energiallasi lämpöä ympärillä oleville ihmisille. Toivon, että sinä ja läheisesi saatte viettää rauhallisen, hyvän mielen joulun.
Minun joululahjani ja kiitokseni sinulle rakas lukijani: kiitollisuuden ja joulurauhan meditaatio.
Kirjoitin aiemmin kodinsisustamisen filosofiastani ja kerroin, että uuteen kotiin pyrimme hankkimaan suurimman osana kodintarvikkeista ja huonekaluista käytettyinä. Miten kävi? Kuinka onnistuimme tässä projektissa? On tilinteon aika.
Muutimme lokakuun alussa uuteen, kalustamattomaan vuokra-asuntoon. Budjettina kodin sisustamiseen oli 1300 euroa. Nämä rahat saimme kokoon, kun myimme huonekaluja ja kodinkoneita Espanjan talostamme ennen Suomeen muuttoa. Alla näet listan, mihin rahat käytimme, mikä oli kallein ostos, ja mitkä asiat hankimme uutena, mitkä käytettyinä. Osan tärkeistä tavaroista, kuten lamput, astiat, keittiölaitteet, pyyhkeet , peitot, lakanat ja säilytyskorit, saimme tuotua henkilöautolla muuttokuormassa Espanjasta. Näin (onneksi) säästimme sekä rahaa että ympäristöä.
Tässä siis virallinen hankintalistamme:
Saatu ilmaiseksi tai löydetty roskalavalta:
rottinkisohva + korit (roskalava)
ruokapöytä + tuolit (saatu)
runko- ja sijauspatjat (saatu)
kaksi lipastoa (saatu)
työpöytä (roskalava)
kenkäteline (saatu)
rahi (roskalava)
kolme jakkaraa (roskalava)
potta (saatu)
matto (roskalava)
kahvin- ja vedenkeitin (saatu)
Ostettu Facebook-kirppareilta tai marketplacesta:
lasten sänky + patja 40 e
sohva 50 e
terassituoli ja pehmusteet 165 e
lautaset 20 e
muuttokulut / kantoapu 30 e
keinutuoli 65 e
pirttipöytä 70 e
lipasto 50 e
nojatuoli lapselle 30 e
päivänpeite 2 e
yht. 522 e
Uutena hankittu:
keittiön apupöytä 99 e
juniorituoli 50 e
puinen porras 10 e
2 x sälepohja 60 e
2 huonekasvia + ruukut 30 e
lattiatyynyt 32 e
yht. 271 e
kokonaissumma: 793 e
Pientä analyysia: menikö nappiin?
Suurimman osan huonekaluista sai totta tosiaan hankittua käytettynä. Tehtävä kuitenkin vaatii erityistä sinnikkyyttä ja suoritusvalmiutta. Muutama virheostoskin tuli tehtyä. Pihikinttuna olen jäänyt näitä harmittelemaan. Teimme esimerkiksi virheostoksen maksamalla kalleimmasta hankinnasta, terassikalusteista ja pehmusteista, yhteensä 165 euroa, joka näin jälkikäteen oli ihan liikaa käytetyistä Ikea-huonekaluista. Terassikalusteet ostimme edelliseltä vuokralaiselta, jolta olin aluksi hankkimassa paljon muutakin, mutta suolainen hinta sai perumaan useamman kaupan (hyvä näin). Myös käytetyistä astioista maksoimme liikaa, ja lopulta edellinen vuokralainen oli jättänyt vain noin puolet sovituista lautasista, joista olimme sopineet könttösummaksi 20 euroa. (Esimerkiksi ne meidän matalat lautaset jäivät kokonaan uupumaan sovitusta setistä.)
Muuten Facebook-kirppariryhmistä ja marketplacesta ostaminen oli kätevää – tosin samalla myös aikaa vievää, ja useampaa nouto varten tarvitsi auton. Esimerkiksi pirttipöydästä neuvottelimme muutaman viikon ennen kuin saimme sovittua noutopäivän ja kantoapua paikalle. Toisinaan jouduimme lahjomaan ihmisiä kadulta auttamaan kantamaan huonekaluja kuudenteen kerrokseen. Kerran pysäytin pari teinipoikaa, joilta kysyin: kiinnostaisiko tienata kymppi? No kiinnostihan niitä.
Nettikirppisten saaliin kyttääminen oli myös työlästä: piti olla nopea ja tarjontaa sai katsoa jatkuvasti. Oli matkassa kuitenkin onneakin. Esimerkiksi keinutuolin ehdin varata ensimmäisenä. Tämän jälkeen kotiin toimitetusta klassikosta oli tullut yli 200 kyselyä! Lipastot onnistuin myös nappaamaan ensimmäisenä, kun joku niitä tarjosi ilmaiseksi marketplacessa. Samalla reissulla, kun kävimme noutamassa lipastot, löysimme kerrostalon pihan roskalavalta miehelleni pöytälevyn ja pukkijalat – kuin tilauksesta!
Yritin viimeiseen asti välttää uusien huonekalujen hankkimista, mutta en lopulta jaksanut olla kärsivällinen, vaan kävimme hakemassa Ikeasta keittiöön apupöydän, puisen portaan ja lapselle juniorituolin. Näitä kaikkia yritin metsästää käytettyinä, mutta tuloksetta. Meillä on keittiössä vähän työ- ja kaappitilaa, joten apupöytä on ollut mielestäni välttämätön hankinta. Hankimme myös patjojen alle sälepohjat, jotka ovat parantaneet erityisesti mieheni unenlaatu. Lisäksi patjat pääsevät luonnollisesti hengittämään paremmin, kun ne eivät ole suoraan kosketuksessa lattiaan.
Kuten listaa selatessa voi huomata, osa hankinnoista ei ole ollut niin välttämättömiä – eli joukossa on myös turhakehankintoja, mutta näiden asioiden olen kokenut lisäävän kodin viihtyvyyttä. Tällaisista esimerkkinä lattiatyynyt ja pari huonekasvia.
Summa summarum: ajatuksena oli sisustaa koti niin, että siinä olisi tuulahdus suomalaista perinnettä, ja että tyyliltään kodissamme sekoittuisi vuoropuhelu uuden ja vanhan välillä. Sisustuksen taustalla oli myös ajatus siitä, että meillä vieraillessa kyläilijän huulilla olisi sana kodikasta. Minulle ilmapiirin ja tunnelman luominen on ennalta harkittua sisustuskokonaisuutta tärkeämpi asia.
Niin, kotoisalta meistä ainakin tuntuu täällä – ja tunnen kiitollisuutta siitä, että saan viettää aikaa uudessa kodissamme ainakin seuraavan vuoden.
IPPC julkaisi tällä viikolla ilmastoraportin, jonka uutisoinnilta tuskin kukaan on voinut välttyä. On rajua luettavaa, että meillä on muutama hullu vuosi aikaa pysäyttää ilmastonmuutos. Talkoisiin on ryhdyttävä nyt heti, ihan meidän jokaisen, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin pysäytettyä 1,5-asteeseen. Tällä viikolla Yle ja Hesari ovat uutisoineet päivittäin aiheesta, ja hyvä niin, mutta silti: ahdistaa ja paljon. Aamukahvipöydässä mietin koko ajan, mitä voisin tehdä paremmin. Kaupungilla liikkuessa ahdistaa, kun katson muovimukista ja -pillistä smoothieta litkiviä ohikulkijoita ja kadun varteen hylättyä suklaakäärettä. Tänään on niin kiire, että vaikka paheksun kertakäyttökuluttamista, tekisi mieleni napata kahvilasta matkaan vihersmoothie. (Kahvin saa ostettua helposti omaan kestokuppiin, mutta miten on smoothien laita? Useinhan ne on jo valmiiksi kaadettuna muovimukiin.) Ruokakaupassa ahdistaa luomuhedelmät – ja vihannekset, jotka ovat Suomessa pakattuina muoviin. Pitäisikö sittenkin luopua puhtaasta ruoasta ympäristön hyväksi ja jättää ostamatta? Onko lopulta minulla, yksittäisellä länsimaisen kuluttajan päivittäisillä valinnoilla ja kieltäytymisellä merkitystä, kun toisella puolella maapalloa, ylikansoitetuissa maissa meressä on kohta enemmän muovia kuin kalaa, naiset ja lapset raatavat vaatetehtaiden hikipajoissa, vesistöt ovat saastuneita ja maapallon kantokykyä kuormitetaan niin, että olemme lähellä tuhoa?
Niin, onko?
Miehenikin kritisoi. Jos oikeasti haluaisimme elää kestävien arvojen mukaisesti, eläisimme, kuten hänen paras ystävänsä Bretagnessa: ilman sähköä, askeettisesti, viljelemällä omaa pientä maaplänttiä, kuluttamatta ja kierrättämällä tyyliin kaiken mahdollisen. Harva meistä olisi kuitenkaan lopulta valmis näkemään vaivaa kodin lämmittämiseen, käymään kylmässä suihkussa ja tekemään tarpeensa ämpäriin. Ihailen tätä miestä, kerrassaan ihailen – ja on inspiroivaa, että meidän lähipiiriin kuuluu näin kunnioitettava ihminen. En muuten tunne toista vastaavaa.
Haluan silti uskoa, että omilla päivittäisillä valinnoilla on merkitystä, ja siksi myös kirjoitan niistä. Olet varmaan huomannut, että haluan kirjoittaa vain kestävään elämäntapaan ja hyvään elämään liittyvistä aiheista? Hesarin artikkelissa, kuten monen muunkin suuren median uutisoinneissa, kuluttajaa kehotetaan ryhtymään ilmastotalkoisiin ja miettimään omia valintoja seuraavassa kolmessa kategoriassa. Näitä ovat: lihansyönti, lentomatkustaminen ja kuluttaminen. Paperilla sanat ovat helppoja, mutta individualistisen, länsimaisen kulttuurin keskellä elävälle väestölle yllättävän haastavia asioita arjessa. Siksipä päätin listata omat matalan kynnyksen vinkit, joilla pääsee alkuun oman hiilijalanjäljen pienentämisessä.
Vähennä lihan syömistä
Sopivasti nyt vietetään lihatonta lokakuuta. Muiden tsemppi voi auttaa kokeilemaan kasvisruokavaliota. Liity vaikkapa lihaton lokakuu Facebook-ryhmään, jos koet, että muiden vertaistuesta voisi olla apua ja kaipaat selkeää päämäärää kokeilullesi. Ota haaste vastaan!
Aloita pienin askelin. Jos syöt esimerkiksi kolme kertaa viikossa lihaa, korvaa yksi näistä aterioista kasvispainotteisella ruoalla.
Kokeile uusia reseptejä ja kasvisperäisiä lihankorvikkeita. Suomessa totisesti kasvissyöjiä hemmotellaan, kun kaupan hyllyltä löytyy runsas valikoiman korvaavia kasvisperäisiä proteiinilähteitä. Kokeile esimerkiksi korvata jauheliha arkiruoissa härkiksellä. Parhaassa tapauksessa kasvisruokareseptien kokeilu saattaa aktivoida luovan, sisäisen kokkisi. Yhtäkkiä ruoanlaitosta tulee astetta kiinnostavampaa. Näin kävi minulle.
Itse aloitin kasvisruokavalion ensimmäisen raskauden aikana noin kolme vuotta sitten. Aluksi vähensin lihansyöntiä niin, etten ostanut enää jääkaappiin lihatuotteita. Tämä tapahtui vähän salaa, koska mieheni ei ostanut kotiinsa laisinkaan lihaa. Vähiten aloin myös ulkona syödessä siirtyä kasvis- ja kala-aterioihin. Lopulta en enää kaivannut lihaa tai lihamaiselta maistuvia korvikkeita. Siinä samassa putosi muutama kilo, iho alkoi voida paremmin, turvotus väheni ja aloin voida kehossani paremmin. Kun siirryt kasvisruokavalioon, muistathan huolehtia B12-vitamiinin saannista. Itse olen sitä syönyt siitä asti, kun aloitin kasvisruokalinjalle. Muuten pyrin saamaan muut tarvittavat vitamiinit monipuolisesta ruokavaliosta.
Onko sinulla lapsia? Kerro myös lapsellesi, miksi on tärkeä vähentää lihansyöntiä. Ota lapsi rohkeasti mukaan ilmastotalkoisiin. Tai mieti: tarvitseeko lasta edes opettaa syömään lihaa? Me teimme valinnan, että tyttömme on kasvis- ja kalasyöjä, kuten mekin. Emme siis ole missään vaiheessa opettaneet hänelle, että lihaa olisi välttämätöntä syödä. Myöhemmin hän voi tehdä omat kokeilunsa, mutta nyt haluamme painottaa, ettei lihan syöminen ole välttämätöntä.
Lentomatkustaminen
Tämä lienee keskiluokkaiselle kuluttajalle se suurin kompastuskivi. Oma individualistinen tarve menee valitettavasti itse kullakin ympäristön hyvinvoinnin edelle. Erityisesti Suomi, ilmastoltaan haasteellinen maana elää, saa haikailemaan aurinkolomasta talvikauden pimeinä kuukausina. Omatuntoa voi tietysti keventää sillä, että muuten arjessa pyrkii kompensoimaan lentopäästöistä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt kestävillä valinnoilla, mutta silti: vähintään nyt meidän jokaisen vastuullisen aikuisen on mietittävä lentomatkustamisen tarpeellisuutta. Onko viikonloppuloma parin tunnin lentomatkan päähän välttämätön ja lopulta edes palauttava? Voisitko sittenkin varata vaikka Airbnb-mökin viikonlopuksi jostain läheltä?
Omassa elämässäni kahden kulttuurin välissä eläminen aiheuttaa väistämättäkin sen, että käymme useamman kerran vuodessa Ranskassa. Yritämme kuitenkin minimoida turhat pyrähdykset. Lapsiperheenä haluamme muutenkin välttää kaiken turhan säätämisen. Näin ollen jokaisen lentomatkan tarpeellisuus puntaroidaan tarkasti. Kesällä, kun vietämme aikaa Bretagnen-kodissa, pyrimme olemaan siellä useamman viikon kerrallaan. Ensi kesänä, kun meitä on neljä, matkustamamme lentomatkustamisen sijaan omalla autolla Ranskaan ja Espanjaan.
Mielestäni eräs hyvä keino rajoittaa omaa lentomatkustamista on pohtia, miksi jatkuvasti pitää päästä pois? Voisiko arjen tasolla tehdä parempia ratkaisuja niin, että elämä olisi mielekkäämpää juuri siellä missä nyt olet? Hyvä keino luopua ylimääräisistä huvimatkoista on miettiä kaikkea sitä säätöä, stressiä ja epämiellyttävää oloa, jonka lentomatkustaminen aiheuttaa keholle ja mielelle. Ainakin itselleni lentomatkustamisen tarkoittaa epätasapainoa. Työperäisen matkustamisen osalta on syytä miettiä, voisiko osan tapaamisista hoitaa Skypen kautta.
Jos sinun on ihan pakko lentää, voit hyvittää lentopäästöjäsi maksamalla esimerkiksi 10 % lentolipun hinnasta vapaaehtoista lentomaksua, jonka tuotto käytetään ilmastokampanjan toimintaan Suomessa ja käytännön päästövähennyshankkeisiin ulkomailla.
Muuta asennetta kuluttamiseen
Omaan kulutuskäyttäytymiseen voimme vaikuttaa välittömästi. Mieti, mitä oikeasti tarvitset? Voisitko lainata tuttavalta työkalua, asustetta tai juhlavaatetta uuden ostamisen sijaan? Mitä tulee pukeutumis- ja sisustustrendeihin, irtisanoudu nopean muotisyklin kierteestä. Tiesit varmasti, että vaateteollisuus on yksi ilmastoa saastuttavimmista teollisuudenaloista. Kun vaate maksaa vain muutaman kympin, voit olla varma, että sitä ei ole valmistettu eettisesti ja ekologisesti kestävissä oloissa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Osta vaatteet ja asusteet käytettyinä ja suosi lähellä valmistettuja ja luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita. Pyri ostamaan vain tarpeeseen ja mieti jokaisen ostoksen kohdalla, tulenko pitämään vaatetta vielä kymmenen vuoden päästä? (Itse kysyn: käytänkö tätä myös mummona?) Parasta on tietysti jättää vaate ostamatta ja tyytyä siihen vaatevalikoimaan, joka sinulla jo on. Huolla ja rakasta vaatteitasi, pidennä niiden käyttöikää kaikella mahdollisella tavalla.
Kokeile ostolakkoa tai kirjaa tarkkaan ylös kulusi – nämä keinot tuovat lisää kontrollia ja lisäävät kynnystä ostosten tekemiseen. Toisin sanoen harkintakykysi kasvaa.
Ruokaostoksilla pyri välttämään muoviin pakattuja hedelmiä ja vihanneksia.
Osta ruokaa kauppahalleista ja suoraan tuottajilta, mikäli se on mahdollista.
Osta vain vähän kerrallaan; näin minimoit ruokahävikin määrää.
Kuljeta mukana pieniä ja isoja kangaskasseja ostosten pakkaamista varten.
Suojele ja ole aktiivinen
Suojele metsiä; ne ovat meidän tärkein hiilinielumme ja me tarvitsemme niitä, jotta ilmakehästä saataisiin poistettua hiilidioksidia. Arjen tasolla: kieltäydy ilmaisjakeluista, lippusista ja lappusista, joita meille ollaan tyrkkäämässä. Käy lukemassa lehdet kirjastossa tai vaihda aikakauslehtiä ystävien kanssa keskenään.
Tuo rahallisesti ympäristöjärjestöjä. Tee esimerkiksi lahjoitus metsille WWF:n sivuilla.
On totta, että yksittäisen kuluttajan valintojen rinnalla tarvitaan lisää poliittista päätöksentekoa meidän arkisten valintoja ohjaamista ympäristön kannalta kestävälle pohjalle. Vastuullisia yrityksiä on tuettava taloudellisin kannustimin ja tuotanto-olosuhteita ohjattava poliittisella päätöksenteolla kestävämmälle ja eettisemmälle pohjalle. Siinä missä omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa hiilijalanjäljen minimoimiseen arjen tasolla, tarvitsemme poliittiselta taholta ja suuremmalta valtakoneistolta raamit, jotka tukevat ja ohjaavat meitä tekemään parempia valintoja planeettamme suojelemiseen nyt ja tulevaisuudessa.
Pitkä teksti, lyhyt tiivistelmä: päätä tehdä edes yksi muutos jo tänään oli se sitten roskan poiminen kadulta tai kieltäytyminen siitä muovimukiin kaadetusta smoothiesta. Pääasia on, että yrität ja teet. On aika ryhtyä ilmastotalkoisiin!
Kuuntelin taannoin kahdesti Kenneth Soaresin 10-päiväisen ohjatun meditaation Manifest Your Ultimate Goals & DreamsInsight Timerista (on muuten tämän hetken suosikki appini). Kenneth on toinen Power Thoughts Meditation Club -sivuston perustajista (suosittelen tsekkaamaan sivut), henkinen valmentaja ja vapaa sielu. Tykästyin häneen ja hänen tapaansa puhua. Kuuntelemassani meditaatio-ohjelmassa Kenneth puhuu tavoitteista ja niiden saavuttamisesta. Erityisesti tämä aihealue puhutteli minua tässä hetkessä, ja koin äänitteen parissa monia oivalluksia. Ehkä siis tekstini puhuttelee myös sinua, jos mietit, miksi välillä itselle asettamat tavoitteet tuntuvat saavuttamattomilta ja sekavilta möykyiltä mielessä. Juuri tältä minusta tuntui viime keväänä, kun muutimme Kataloniaan. Vaikka minulla oli aikaa, täyttyi päiväni epämääräisestä puuhastelusta ja punainen lanka tuntui olevan kateissa. Siksi halusin laittaa hyvän kiertämään ja jakaa tiivistetyssä muodossa vinkit tavoitteiden saavuttamiseksi – ehkä nämä oivallukset säästävät sinut turhalta räpiköinniltä. Toki suosittelen kuuntelemaan Kennethin 10-päiväisen meditaatio-ohjelman: se on huikea!
Mutta nyt niihin tavoitteisiin. Oletko valmis? Otahan ensin kynä ja paperia esille.
1. Kirjaa tavoitteet ylös paperille. Kenneth mainitsee, että tavoitteiden saavuttaminen paranee jopa 75 prosentilla, kun ne kirjoittaa ylös.
2. Tee selkeitä tavoitteita ja kirjaa ylös deadline. Kuten, esimerkiksi: meditoin joka aamu kymmenen minuuttia marraskuun loppuun saakka tai teen rästiin jääneen esseen valmiiksi lokakuun aikana. Samalla voit miettiä, miten tavoitteeseen konkreettisesti päästään päiväkohtaisella tasolla. Pilko siis tavoite osiin.
3. Miksi? Meillä jokaisella on enemmän tai vähemmän tärkeitä tavoitteita elämässä, mutta oletko oikeasti pysähtynyt miettimään miksi tähtäät niihin? Juuri miksi-kysymyksen pohtiminen on avainasemassa tavoitteiden saavuttamisessa. Kenneth mainitsee, että jos miksi-kohta sivutetaan, jäävät tavoitteet usein toteutumatta.
4. Sitoudu ja hyväksy, että matkan varrella on varmasti esteitä – niiltä, kun ei voi elämässä välttyä! Kompastu ja nouse uudelleen!
5. Miten aloittaa: kirjaa ylös tavoitteet seuraavilta osa-alueilta: fyysinen kunto, henkinen hyvinvointi, parisuhde/perhe/ihmissuhteet ja työ/opiskelu. Mieti jokaiseen kohtaan selkeä tavoite edellisten ohjeiden mukaan.
Olen laatinut vuodesta 2014 unelmakarttoja aina uudenvuodenaattona, mutta osa sinne kirjatuista tavoitteista ovat olleet niin suurpiirteisen epämääräisiä, ja vuoden aikana ne ovat lopulta unohtuneet paperille kauniiksi kuvasommitelmaksi. Nyt olen oivaltanut, etten pysähtynyt pohtimaan avainkysymystä eli miksi jokin tavoite on ollut minulle tärkeä. Jatkossa aion takoa päähäni miksi? miksi?
